IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Saan tänään koronarokotteen.Tiistai 06.04.2021 06:12

Pääsiäinen meni mukavasti poikaystävän luona. Tulin eilenä takaisin kotiin. Päästiin kunnolla viettämään aikaa toistemme kanssa. Poikaystävällä oli perjantai ja maanantai vapaata töistä. Olin poikaystävän luona viime torstaista maanantaihin. Muutaman päivän.
Maiseman vaihto teki kyllä hyvää. Pääsi samalla rentoutumaan.
Nukuin taas niin pitkään kun vaan pystyi. En laittanut ollenkaan kelloa soimaan aamulla. Saunottiin myös viikonloppuna. Oli hyvät löylyt.
Siinäkin taas rentoutui. Eilenä katsottiin pari leffaa netflixistä.
Nopeasti aika kyllä meni mutta oli kivaa. Nyt on saanut taas viettää aikaa poikaystävän kanssa. Arki alkaa taas pyörimään. Tää päivä tuntuu ihan maanantailta vaikka nyt on tiistai. Saan tänään sen koronarokotteen. Mun pitää mennä aamupäivällä yhteen paikkaan missä se sitten annetaan. Hyvä että sen nyt saa. Olen koko kevään odottanut sitä rokotetta. Mun yksi kaveri myös saa sen tänään.
Kuulutaan molemmat riskiryhmään. Uskon että elämä vähän helpottaa taas kun saa sen rokotteen. Olo on tällä hetkellä ihan hyvä. Mä heräsin jo viiden jälkeen. En saanut enää unta niin päätin vaan nousta ylös ja alkaa keittämään kahvia. Onneksi kahvi herätti mut. Herään taas nyt joka aamu kuuden aikoihin. Tulee se päivärytmi. Menee ajoissa nukkumaan ja herää aikaisin aamulla. Olen aamuvirkku. Aamut on ihan parhaita kun ei ole mikään kiire. Parasta on juoda aamukahvit rauhassa.
Juon sen aina mustana. Tällä viikolla pitäisi sataa vaan vettä.
Odotan jo että aurinko tulee taas esiin ja on lämmin. Kyllä se kesä sieltä tulee. Kesällä pääsee taas pelamaan jalkapalloa.
Meillä on hyvä porukka pelaamassa. Viime kesänäkin pelattiin.
Aina kun pelataan niin mä olen hyökkääjä. Saan tehtyä välillä maaleja. Meillä on hyvä kenttä missä pelata. Pitää tänään katsoa jos saisi pyykkiä pestyä tänään. Jos pesukone on vapaa niin pesen.
Kohta on pääsiäinen. Olen sitä menossa viettämään poikaystävän luokse. Poikaystävällä on vapaata nyt töistä niin meillä on nyt hyvin aikaa toisilemme. Päästään viettämään laatuaikaa. Pitää muuten miettiä mitä söisi pääsiäisenä. Pitää poikaystävän kanssa vähän suunnitella. Pizzaa mun tekee mieli jos vaikka sitä tekisi. Viime viikonloppuna me tehtiin semmoisia minipizzoja mitkä oli aika hyviä.
Nyt voisi vaikka tehdä isomman pizzan. Tänään olen menossa sinne apteekkiin hakemaan sitä leponexia. On sitten sitä lääkettä taas.
Käyn tuossa päivällä hakemassa. Rahaa on tullut taas tänään ja ensi viikolla tulee lisää. Pärjää taas tämän kuukauden. Nyt alkoi huhtikuu.
Nopeasti tuo maaliskuu meni. Uskon että tämäkin kuukausi menee äkkiä. Olo on ihan ok tällä hetkellä. Eilenä illalla mulla oli kova närästys.
Mulla on harvoin mitään närästystä. Ei tuntunut kauhean kivalta.
Mutta nyt kun mä heräsin niin se on mennyt jo ohi. Mä en tiedä yhtään että mistä se johtui koska mä söin eilenä ihan normaalia ruokaa.
No välillä noita sitten vaan tulee. Eka mä pelkäsin että saan jonkun sydänkohtauksen. Onneksi ei ollut se. Tänään pitää taas siivota.
Alan heti taas siivota kun saan blogin kirjoitettua. Pitää alkaa myös pakkailemaan kamoja. Mitä tarvitsee viikonlopuksi. No onneksi mulla on hyvin aikaa siivoilla tämä aamu. Ei ole mikään kiire. Pitää pakata ulkoiluvaatteet mukaan viikonlopuksi jos vaikka käy lenkillä.
Tulee sitten jotain liikuntaa viikonlopulle. Siellä missä poikaystävä asuu niin on hyviä lenkkireittejä. Pitää muuten tehdä kauppalappu mitä ostaa kaupasta viikonlopuksi. Eli ruokaa ja juomaa.
Ostetaan taas puoliksi ruoat poikaystävän kanssa. Niin me teemme aina. Ettei toisen tarvitse maksaa kaikki. Mutta. Varmasti tulossa mukava pääsiäinen. Aijon vaan nauttia. Toivon että aurinko paistaa viikonloppuna ja että on lämmin. Mä taas nautin tästä hyvästä olosta mikä on tällä hetkellä. Mutta. Nyt siivoilemaan.

Katson tempparit vasta huomenna kun on aikaa.Keskiviikko 31.03.2021 06:14

Heräsin jo viiden jälkeen. En saanut enää unta niin päätin nousta vaan ylös ja kahvin keittoon. Nyt on aamukahvit juotu ja olen ihan hereillä.
Tänään ei oikeastaan tapahdu mitään ihmeellistä. Aijon siivoilla jo tänään niin huomenna ei sitten taas ole niin kauheasti siivottavaa. Lenkkeilyä on taas tänään tiedossa, olen menossa kaverin luokse kylään, ruoanlaittoa..kaikkea rentoa tekemistä. Se on parasta kun ei ole mikään kiire tänään. Saa tehdä kaikki asiat rauhassa. Tykkään myös näistä aamuista kun herää eikä ole mihinkään kiire. Saa aamukahvit juoda rauhassa ja kirjoittaa blogi. Tänään tulee taas tempparit ja mä aijon katsoa sen jakson sitten vasta huomenna ruudusta. Olen jo nukkumassa kun se tulee tänään. Se on kätevää kun ruudusta voi koska vaan katsella sarjoja ja ohjelmia. Eikä maksa mitään. Olen kohta saanut katsottua kaikki jersey shore kaudet. Niiden jälkeen alan katsomaan jersey shore family vacation. Sitä on tullut ainakin neljä kautta ruutuun. Pakko sanoa että mä olen nyt todellakin jerse shore fani. Mä olen niin jäänyt siihen koukkuun. Katsoin eilenä taas pari jaksoa. Käyn varmaan huomenna siellä apteekissa. Hakemassa sen leponex lääkkeen. On sitä sitten taas. Huomenna on hyvin aikaa käydä siellä apteekissa. Tänään teen ruoaksi kinkkukeiton.
Se on nopea ruoka. Laittaa vaan kaikki kattilaan ja keittää.
Kun on syönyt hyvin kinkkukeittoa niin jaksaa lenkkeillä. Olen taas huomannut että pystyy elämään aika hyvää elämää tämän sairauden kanssa. Vaikka mulla on tämä skitsofrenia niin olen silti onnellinen ja mulla on tasapainoinen elämä. Tuo sairaus ei pilaa sitä. Mulla on paljon hyviä asioita elämässä. Kaverit on tärkeimmät ja poikaystävä.
Elän hetken ja päivän kerrallaan tätä mun elämää koska ei voi koskaan tietää mitä huomenna tapahtuu. Siitäkin olen tyytyväinen että mulla on hyvä lääkitys päällä. Lääkkeet auttavat tähän sairauteen. Jos en söisi lääkkeitä niin olisin varmaan psykoosissa ja osastolla. En enää koskaan halua osastolle.
Viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. Eilenä mä sain taas pyykit pestyä ja tuli käytyä kaupassa. Tein eilenä ruoaksi mifukastiketta ja pastaa. Tosi hyvä ruoka. Oli helppo. Syön sitä vielä tänään. Olo ja fiilis on ok tällä hetkellä. Oli mukava viikonloppu poikaystävän luona. Päästiin viettämään aikaa toistemme kanssa. Oli kiva nähdä toista muutaman viikon jälkeen. Tällä viikolla pitää hakea taas leponexia. Alkaa kohta olla loppu. Käyn loppuviikosta hakemassa. On sitten taas kaikkia lääkkeitä. Mä jaksoin vasta herätä tänään vähän ennen seitsemää.
En herännyt kuudelta kun kello soi. Sammutin vaan sen. No nyt olen hereillä. Onneksi taas aamukahvi herätti mut tänä aamuna.
Join ison kupin tumma paahto kahvia. Se on nyt mun lempi kahvi. Sitä myydään lidlissä. Maksaa vaan alle 3 euroa paketti. Halpaa kahvia. Itse asiassa mun pitää käydä taas kohta ostamassa sitä lisää varastoon.
On sitten kahvia taas. Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Olin eilenä illalla taas lenkillä. Vähän tihutti vettä mutta ei se mua haitannut. Oli hyvä lenkki. Teki hyvää. Tänään taas lenkkeilyä aamusta. Sekä menen iltapäivällä lenkille. Tulee hyvää liikuntaa taas tälle päivälle. Pakko sanoa että mä kaipaan kuntosalia. No sinne sitten taas pääsee jossain vaiheessa. Menen heti kun tulee mahdollisuus. Alan sitten käymään ainakin sen pari kertaa viikossa. Saa kaikki lihakset vähän liikettä sitten. Tekee hyvää vaan koko kropalle. Nyt kun nuo ilmat alkaa lämmetä kunnolla niin menen sinne liikuntapuistoon.
Sielläkin voi treenata. Kesällä mä käyn siellä useasti. Sekä myös aina silloin kun on hyvä sää. Siellä on monta hyvää laitetta.
Eikä se maksa mitään kun sinne menee. On ilmainen.
Syön nyt aamupalaksi puuroa. Niin jaksaa sitten lenkkeillä. En ole vielä päättänyt että minkä lenkkireitin teen tässä aamulla.
On monta vaihtoehtoa. No se selviää sitten. Nyt otan masennuslääkkeen ettei unohdu. Se on mun aamulääke.
Pakko sanoa että se lääke auttaa aika paljon. Se onneksi lievittää ahdistusta. Mikä on vaan hyvä. Aamut ei sitten tunnu pahalta kun sen ottaa.

Saan pian koronarokotteen.Perjantai 26.03.2021 06:13

Mä heräsin jo puoli kuusi. En vaan enää saanut unta niin päätin sitten nousta ylös. Join äsken aamukahvit. Viikonloppu. Olen menossa poikaystävän luokse. Pitkästä aikaan taas näemme. Ei olla nähty pariin viikkoon. Ikävä on ollut kova, Mutta hyvää kannatti odottaa. Päästään viettämään mukavaa viikonloppua. Käydään tänään kaupoilla hakemassa vähän ruokaa ja juotavaa. Subwayssa käydään myös. Mä haluan saada taas pitkästä aikaan subileivän. En ole vielä ihan päättänyt että minkä mä otan. Ne kaikki subileivät on hyviä niin on vaikea valita. Fiilis on tosi hyvä tällä hetkellä. Hyvin tämä viikko on taas mennyt. Mulla ei ole ollut yhtään ahdistusta, masennusta tai harhoja.
Pientä päänsärkyä oli mutta se meni onneksi jo ohi. Nyt on muutenkin pirteä ja hyvä fiilis sen takia koska on kevät. Aurinko paistaa ja on lämmin. Kesä alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja sitä mä odotan innolla.
Tulee varmasti mukava kesä. Aijon vaan nauttia. Ensi viikolla mun pitää käydä apteekissa. Pitää taas hakea leponexia. Niin on sitten taas lääkkeitä. Mä saan sen koronarokotteen vähän yli viikon päästä. Hyvä että mä saan sen niin varmasti helpottaa taas elämää. Mä kuulun riskiryhmään niin saan sen. Pitää muuten kysyä parhaalta kaverilta että koska se saa sitten sen rokotteen. Toivon että se saa myös sen pian.
Salkkarit jäi eilenä niin jännittävään kohtaan niin on pakko katsoa taas tänään. Mä uskon että Sabrina selviää. Tänään tai viikonloppuna mä katson sen torstain tempparit jakson. Siinä näköjään taas peitto heilui. Ei tullut mitenkään yllärinä. Viikonloppuna aijon jatkaa taas jersey shoren katsomista. Poikaystävän telkasta.
Aijon viikonloppuna vaan nukkua pitkään. En ajatellut herätä heti kuudelta. Se on välillä ihan kiva nukkua pitkään. Mulla ei ole mikään kiire kun olen poikaystävän luona. Varmaan saunotaan viikonloppuna. Pääsee taas puusaunaan. Ihanaa. En ole pitkään aikaan saunonut. Mutta nyt jatkan pakkailua. Saa kaikki pakattua.
Sekä alan kuunnella musiikkia. Perjantai fiilis päälle.

Onneksi mä nukun hyvin joka yö.Torstai 25.03.2021 06:58

Torstai. Viikko kohta taas mennyt. Pakko sanoa että tämä viikko on mennyt nopeasti. Mutta on ollut ihan mukava viikko. Ollut hyvä fiilis päällä. Tänään jatkuu siivoilu. Osan olen saanut siivottua. Pyykkiä pitää myös pestä tässä aamulla. Pesukone on varmasti vapaa. Menen sitten päivällä heittämään lenkkiä. Eka teen ruoan ja syön. Teen tänään lohikastiketta ja riisiä. Eilinen lasagnette onnistui. Tuli todella hyvää. Nyt on pakkasessa taas ruokaa mitä voi sitten syödä vaikka ensi viikolla. Aamukahvit on taas juotu. Nyt olen hereillä. Tuli hyvin taas nukuttua viime yönä. Olen siitä todella tyytyväinen että mä nukun joka yö todella hyvin. Mä nukahdan heti kun menen sänkyyn enkä ollenkaan heräile yöllä. Nukun sikeää unta.
Sen olen huomannut että kun nukkuu hyvin niin jaksaa hyvin seuraavan päivän. Hyvä uni on mulle tärkeää. Nukun myös aina välillä päikkäreitä.
Silloin kun mua nukuttaa. Katson tänään taas tuon eilisen tempparit jakson. Pakko kyllä nähdä mitä siinä on tällä kertaa tapahtunut.
Odotan innolla että näen sen jakson. Tämän päivän jaksossa ne on taas iltanuotiolla. Paljon draamaa varmasti tiedossa. Olen ihan varma että jotkut parit siinä eroaa. Mielenkiinnolla haluan nähdä ketkä.
Nyt mä olen jersey shoren kuudennella kaudella. Tänään aijon taas katsoa sitä. Niin mun lempi ohjelma. Mä olen nyt jersey shore fani.
Vielä on katsomatta jersey shore family vacation. Alan sitä sitten katsomaan kun olen saanut kuudennen kauden katsottua.
Mutta nyt alan siivota. Vien pyykit hetken päästä. Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle niin on kivempi siivota.
Onneksi ei ole mikään kiire.

Aurinko paistaa! :)Keskiviikko 24.03.2021 06:41

Kävin eilenä tokmannilla. Piti ostaa sokeria. Samalla katselin vaatteita mitä siellä oli myynnissä. Odotan kun kesä tulee niin menen tokmannille shoppailemaan kesävaatteita. Toivon että sinne tulee kivoja vaatteita myyntiin. Aijon tänä kesänä shoppailla paljon mekkoja. Niitä on kiva sitten pitää kesällä. Mä kaivoin pari päivää sitten mun vaatekaappia, niin löysin ainakin 4 mekkoa mitä pystyy vielä ihan hyvin pitämään tänä kesänä päällä. Sain eilenä kaikki tämän kuun laskut maksettua. Nyt niitä ei tarvitse enää miettiä. Rahaa jäi vielä sen verran että pärjää tämän kuun loppuun asti. Tänään mä aijon jo siivota. Niin huomenna ei ole sitten enää niin kauheasti siivottavaa. Tänään mä teen ruoaksi lasagnettea. Helppo uuniruoka. En ole tehnyt sitä taas vähään aikaan niin nyt ajattelin taas tehdä. Siitä saa sitten taas laitettua pakkaseen loput. Olo on hyvä tällä hetkellä ja mä nautin siitä. Eilenä mulla oli koko päivän vaan pää kipee. Mutta nyt ei enää onneksi. Sain taas hyvin nukuttua viime yönä. Nyt jaksaa taas tehdä vaikka mitä. Eli lenkkeilyä on ainakin tänään tiedossa. Menen aamulenkille ja sitten vielä illalla lenkille. Tulee käveltyä sitten yhteensä tunti tänään. Mun paino oli tippunut puolitoistakiloa. Hyvä! Pääasia ettei ollut noussut. Mun paino on pysynyt hyvänä koko ajan. Olen normaalipainoinen onneksi ja aijon pitää siitä kiinni. Sekä että mulla on hyvä kunto. En syö yhtään mitään sokeria viikolla. Syön normaalia ruokaa. Sekä mä juon viikolla vaan vettä, mustaa kahvia ja vihreää teetä. Viikonloppuisin mä sallin sitten vähän juoda vaikka limua. Kun olen poikaystävän luona niin silloin tulee juotua viiniä, siideriä tai lonkeroa.
Mä ajattelin vasta mennä apteekkiin ensi viikolla. Leponex lääke riittää vielä hyvin tälle viikolle. Kerkiää ihan hyvin ensi viikolla hakemaan. Näyttää tänään siltä että ulkona paistaa taas aurinko.
Hyvä lenkkeily sää. Nyt ilmat alkaa onneksi pikkuhiljaa lämmetä sekä lumet sulaa pois. Kesä lähestyy!

Nyt on kevät! :)Tiistai 23.03.2021 06:50

Nyt alkaa ilmat lämmetä. Ihanaa. Kevät on täällä! Heti kun lumet alkavat sulamaan pois ja tulee enemmän lämmin, niin aijon alkaa käymään liikuntapuistossa treenaamassa. Siinä on mun kuntosali.
Se paikka on kävelymatkan päässä. Ei ole kaukana. Siellä on paljon hyviä laitteita millä voi treenata. Sekin on hyvä että siinä saa samalla raitista ilmaa. Aijon tottakai myös jatkaa lenkkeilyä. Olin eilenä illalla taas lenkillä. Aivan mahtava ilma oli ulkona. Aurinko paistoi. Se eilinen lenkki teki ihan hyvää koska mä oli aika hermostunut koko päivän. Mutta mä selvisin. Tänään on varmasti paljon parempi päivä.
Nyt mulla on rento ja hyvä fiilis. Ei ole mitään hätää. Välillä on vaan semmoisia päiviä että hermot meinaa mennä. Sain hyvin nukuttua viime yönä ja nyt mä olen ihan hereillä. Tästä on tulossa hyvä päivä.
Aijon tänään tehdä ruoaksi nakkikeiton. Siinä on hyvä ruoka. Mä rakastan keittoja. Teen niitä aina kerran viikossa. Keitto pitää olla joka viikko. Teen myös tällä viikolla lohikastiketta ja riisiä. Kalaa pitää myös olla kerran viikossa. Onneksi mä en ole kalalle allerginen koska mä rakastan kalaa. Usein mä teen tonnikalasta ruokaa. Tai sitten lohisuikaleista. Nyt ostin lohisuikaleita. Koitan aina syödä terveellisesti.
Tee arkiruokaa mikä on helppo tehdä. Mä tykkään tehdä ruokaa. Sekä siitä tulee aina hyvää kun tekee. Koitan nyt keskittyä ruoan laittoon koska mulla ei ole tällä hetkellä muuta. Mulla on vaan aikaa tehdä kaikki ruoat. Se on parasta että ei ole mikään kiire. Voi rauhassa kokata. Tänään pesen taas pyykkiä. Alan heti tässä kohta pesemään. Saa ne hoidettua. Tiistai tai maanantai on mun pyykkipäivä. Sekä torstai. Onneksi on hyvä pesukone joka pesee.
Tänään taas menen aamulenkille. Ulkona on kiva ilma. Menen mielelläni lenkille. Siinä saa samalla raitista ilmaa. Tekee hyvää.
Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Hyvä fiilis vaan päälle.

Oli rento viikonloppu. :)Maanantai 22.03.2021 06:47

Uusi viikko taas alkaa. Hyvin meni viikonloppu. Eilenä oli ihanan rento päivä. Sain katsottua eilenä sen selviytyjät jakson. Yllätyin kovasti että Juuso lähti sieltä. Se oli myös mun suosikki. Sitten sekin oli kiva ylläri kun joukkueet sekoitettiin siinä. Nuoriin ja vanhempiin. Nyt tuo selviytyjät menee jännäksi. Siinä voi tapahtua ihan mitä vaan. Innolla odotan taas seuraavaa jaksoa. Tänään on pakko katsoa salkkarit ja nähdä mitä Sabrinalle käy. Ampuiko se itsensä? Se selviää tänään.
Jaksoin herätä taas kun kello soi. Tykkään joka aamu herätä aina kuudelta. Siitä on nyt tullut mulle tapa. Arkipäivinä on hyvä aika aina herätä siihen aikaan. Niin pysyy se rytmi. Olo on ihan ok tällä hetkellä.
Kohta pitää taas jakaa viikonlääkkeet dosettiin. Mun ei nyt alku viikosta tarvitse mennä vielä apteekkiin koska leponexia on vielä jäljellä. Haen sitä lääkettä sitten loppuviikosta. Masennuslääkettä mulla on vielä paljon jäljellä. Sitä ei tarvitse vielä hakea. Mulla on verikokeet taas ensi kuun 12 päivä. Pitää mennä piikille että saa taas leponexia. Mä joudun joka kuukausi käymään kerran verikokeissa koska mulla on tämä leponex lääke. Olen kohta syönyt leponex lääkettä 14 vuotta. On ollut hyvä lääke vuosien ajan. En todellakaan aijo lopettaa sen syömistä. Syön sitä loppuelämäni. Se auttaa juuri tuohon mun sairauteen.
Elän päivä ja hetki kerrallaan tätä mun elämää. Sitä ei koskaan voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Ai niin tänään tulee taas rantabaari.
Se pitää myös katsoa. Hyvä sarja. Katselin eilenä taas jersey shorea. Olen kohta kuudennella kaudella siinä. Mä olen niin jäänyt siihen koukkuun. Mä jopa olen alkanut fanittaa sitä ohjelmaa.
Katson sitä sitten taas kun kerkiän. Eilenä tuli katsottua taas muutama jakso. Kävin eilenä kaupassa. Nyt on taas kahvia. Ostin muutaman paketin. Ei ole ihan heti loppumassa.
Saa taas aamukahvit keitettyä. Mun aamu ei lähde käyntiin ellen saa kahvia. Mulle riittää yksi iso kuppi kahvia.
Enempää en juo. Juon enemmän taas teetä päivän aikana.
Alan kohta maksamaan laskuja. Saa ne pois alta.

Ulkona on pikkasen liukasta.Sunnuntai 21.03.2021 06:53

Viimeinen putous jakso oli tosi hyvä. Kuten arvasin niin Folke voitti.
Mutta olihan sekin hienoa että pönttö pääsi toiseksi. Innolla odotan taas seuraavaa putous kautta. Mikä sitten varmaan tulee joskus. Eilenä tuli taas selviytyjät. En ole vielä katsonut sitä jaksoa. Katson sen tänään kun on hyvin aikaa. Se on kätevää että ruudusta pystyy katsomaan kaikki sarjat ja ohjelmat koska vaan. Eikä maksa mitään. Katsoin taas eilenä jersey shorea muutaman jakson. Tänään aijon varmaan taas katsoa sitä. Viikonloppu on mennyt ihan kivasti. Eilenä mä nukuin iltapäivällä taas päikkärit. Nukuin jotain puolitoistatuntia. Sitten kun mä heräsin niin lähdin lenkille. Ulkona ei ollut yhtään pakkasta. Oli kiva kävellä ulkona. Tänään taas on lenkkeilyä. Aamulenkille olen menossa taas ja saan sitten seuraavan lenkin kun menen tänään käymään kaupassa. Paljon hyötyliikuntaa. Tulee taas paljon askelia.
Mikä on vaan hyvä. Kohta taas vaihtuu kuukausi. Tää maaliskuu on mennyt todella nopeasti. Kohta on pääsiäinen. Kyllä se kesä sieltä alkaa pikkuhiljaa tulla. Nyt alkaa ilmat lämpenemään ensi viikolla. Jee. Lumet sulaa ja tulee lämmin. Hyvästi loska ja jää. Eilenä kun olin aamulenkillä niin oli todella liukasta. Meinasin liukastua pari kertaa. Fiilis on aika hyvä tällä hetkellä. Aamu on taas lähtenyt hyvin käyntiin kahvin voimalla. Heräsin kuudelta. Mä herään arki päivinä aina siihen aikaan. Silloin kun olen poikaystävän luona niin nukun silloin niin pitkään kun vaan pystyy. En laita kelloa soimaan. Näemme poikaystävän kanssa ensi viikolla. Ihanaa. ikävä on ollut.
Ollaan soiteltu Joka päivä. Mikä onneksi vähän lievittää tätä ikävää.
Pitää laittaa parhaalle kaverille viestiä että miten sen viikonloppu on mennyt. Soitin sille viime perjantaina. Uskon että sillä on kaikki hyvin. Pyykkiä pitää taas pestä jossain vaiheessa. Katsoo jos tänään saisi pestyä. Tai sitten huomenna. Niillä ei ole vielä mikään kamala kiire.