IRC-Galleria

MikaM

MikaM

Mika Mäntylä

EuroparlamenttivaalipäiväSunnuntai 07.06.2009 03:59

Tänään on europarlamenttipäivä, kuten kaikki varmasti tietävätkin. Omalla kohdallani äänestyspäätöksen tekeminen on ollut harvinaisen vaikeaa ykkösehdokkaani jäädessä pois vaaleista mainittavan suosion saaneesta kannatusyhdistyksestä huolimatta. Vaaleissa on nyt ehdolla ollut kaksi vaihtoehtoa eri puolueista ja olen näiden kahden välillä aprikoinut ja muuttanut mieltäni ainakin viimeiset pari viikkoa lähes päivittäin. Ongelmana valinnassa eivät ole olleet itse ehdokkaat, vaan näiden puolueet ja niistäkin lähinnä puoluejohdon julkisuuteen saattamat aivopierut. Toivon molemmille ehdokkaille menestystä politiikassa, mutta en haluaisi ilmaista tukea kummankaan puolueen teoille ja lausunnoille. Jompaa kumpaa kumminkin on äänestettävä, sillä äänestämättä jättäminen on valinnoista huonoin: se on yksi ääni pois ajamiltani asioilta tai pikemminkin yhden äänen etumatka niille, joiden toimintaa haluan vastustaa. Äänelläni voin myös omalta osaltani olla ohjaamassa ääneni saavaa puoluetta antamalla signaalin siitä, että äänen saavan ehdokkaan politiikalla on kannatusta.

Valinnan näiden kahden ehdokkaan tai puolueen välillä tein eilen kun illalla kauppareissun yhteydessä suuntasin hakemaan marsuille heinää joutomailta. Piiskurin kaupunginosan kunnallisista vaalimainostelineistä joku vihervasemmistolainen vandaali oli käynyt repimässä pois kahden puolueen vaalijulisteet. Nämä mainokset ovat lain suojaamia, eikä niihin saa kajota. Niiden sabotoiminen on suora hyökkäys demokratiaa ja kansanvaltaisuutta - tai niiden suomalaista näkemystä - vastaan. Telineessä on myös sellaisten puolueiden mainoksia, joita vastustan kiivaasti, mutta joiden minusta tulee saada esittää oma asiansa ja näkemyksensä vapaasti ja häiriöttä ja mittauttaa kannatuksensa suorilla vaaleilla. Toivon, että myös "vastapuoli" ajattelisi näin, mutta turhaan. Kaikkea hyvää kannattavat vihervasemmistolaiset eivät luota vaalimenestykseensä ilman vilpin harjoittamista, sillä tietävät, ettei kannatusta tule.

Päätin äänestää demokratian ja kansanvaltaisuuden puolesta sitä puoluetta, jonka julisteen diktatuuria ajavat vihervasemmistolaiset vandaalit poistivat.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.