IRC-Galleria

Mikkopoika

Mikkopoika

ihastui tänään || _o/

säbäblogiMaanantai 20.03.2006 21:53

tässä on saanu jonkun viikon jännittää, että jos vihdoin turkulainen joukkue nousis salibandyliigaan. campus nyt sitten hyvän taistelun jälkeen hävis ac hakille otteluvoitoin 3-2 eli lähellä oltiin. campuksen voitto olis ollu näin loimaalaisittain katsoen ihan mukava yllätys, sillä siellähän sattuu pelaamaan monille leiskulaisille tuttu powerhyökkääjä, niko räsänen.

kaikki toivo ei kuitenkaan oo vielä mennyt, sillä nousukarsinnat jatkuvat campuksen osalta vielä. 25.3 pelataan ensimmäinen ottelu hifk:ta vastaan paras viidestä sarjassa. toinen vaihtoehto karsintavastukseksi olisi ollut jyväskylän happee. jonka campus luultavasti olisi mieluummin ottanutkin, sillä jyväskylän hirvet eivät kuluneella kaudella pystyneet pelikentillä oikeastaan yhtään mihinkään. hifk on kuitenkin myös aivan voitettavissa, enkä usko että afc:n verkkoon montaa maalia ottelusarjan aikana tehdä.

nyt alkaa ajatus katkeilla siihen malliin että tarvitsee kai rentoutua katsomalla pari jaksoa lostia:)

huhuh, himosMaanantai 06.03.2006 22:41

viikonloppuna vallattaan himos eli lähtee varmaan vähä käsistä. toivottasti ehtis vähä viunaaki ottamaan ettei kaikki aika mee laskemisee;> se on sit kyl keittiö liekeis ku henkan kans päästää kokkailee. oikee naked cheffit. toivottavasti palokunta löytää paikalle sit. sit mein hiipalla siel mökissä ees oo mitää keittiöö, pelkästää joku hikinen mikro. sit varmaan syödää tosihyvii atrian mikropizzoi(atriaa ei sit tueta.piste)


*edit. ei ees lähteny käsistä, ainakaan mulla:D en sit kyl puhu mitään hinkkinikkarista ja neiti etsivästä.

houhouhouMaanantai 06.02.2006 23:16

kiss kiss bang bang on siis leffan nimi. kohta katselussa. olin tänää henkan kans metskaas levyi ja löyty vaiks mitä helmiä. village peoplee sun muita:D niijoo ja marky markin elikkä mark wahlbergin levy:D jäätävää


*edit. mitä ihmettä oon ajatellu ku oon väittäny tommosii helmiks.

the pink eyeTorstai 02.02.2006 01:46

uujea jäin jopa femman voitolle, im teh vinnar:D

South park on muuten aika jeppis ohjelma, nyt vasta tajusin vaikka miksu kerto sen mulle jo monta kuukautta sitten.

texas on niinku hold em- peliKeskiviikko 01.02.2006 22:36

jea käytiin hinkin kans ostaa semmonen pokerisetti mis on kortit ja pelimerkkei. mä aion kyniä sen jätkän niin köyhäks et se joutuu syömään kynsiään loppukuun. tuun sit kyl tänne tilittään jos ja
kun häviin kaikki rahani ja vähän muittenki rahoja.

se setti mikä sielt kaupasta tuli mukaan on muuten aivan prc. joku tommonen "pro poker". välttäkää ku ruttoo tai jtain. chipit painaa jonku pari grammaa ja kortitki on iha vitsin ohkaset.

joo mut nyt mennään...






....takas tilittään koht

is nice, is cool...Maanantai 23.01.2006 18:11

Oli koulua tänään. Ihan niinkun maanantaisin yleensäkin on. Ja meidän koulussa sattuu olemaan käytössä PBL-opiskelumenetelmä.

PBL tulee sanoista Problem Based Learning. Ja sehän ei muuta samsungia meidän työyhteisöön tuo kuin sen tiedon että meidän konsernin asiat on huomattavasti huonommin kuin teidän konsernin.

Ois varmaan ihan oikeestikkin sata helpompaa tapaa oppia ne asiat mitä meidän nyt yleensäkään tarttee koulussa oppia, muttamutta, kun on tällainen hieno menetelmä olemassa niin tottakai sitä kannattaa käyttää.

Mä en yleensä oo se jätkä mikä hajoilee, mut nyt alkaa tuntua siltä, että vähitellen alkaa v-käyrä nousemaan. On se tietysti kiva että tommonen systeemi on isolla rahalla hankittu, mut siitä ei nyt vaan oo yhtään mitään hyötyä kenellekkään.


Jottei nyt ihan menis valittamiseks ni onneks viikonloppuna oli sentää kivaa. Annukalla oli kivat pippalot ja sunnuntaipäivän chillailin saaran kans meillä ja pelattiin pihalätkää<3

Ooonko ees kehällä?Tiistai 20.12.2005 13:23

Tajusin tos äsken et kohta on joulu<3 tai siis kylhän mä sen aikasemminkin tiesin mut nyt vasta tuli semmonen oikeesti joulunen fiilis. Ja sit ku lomaki alkaa kohta ni on oikeesti aika jees olo.
"I don't do white music, I don't do black music. I make rap music for hiphop kids."

On tää vaa nii hyvää. Ei pysty hehkuttaa liikaa. Ei vaa pysty.

ai nii perkeleTorstai 15.12.2005 01:03

potkikaa joku mua perseelle ny vähä et mä saan tilattua sen levarin ja mikserin.
Tänää ku opiskelin iha innoissani javaa ni tule sellanen "kliks!"-hetki. Yhtäkkiä kaikki vaa natsas ja mä jopa tajusinki jotain:) Hiukan siistiä.

Mut tohon otsikkoon viitaten ni tää Masta Acen Disposable Arts vaikuttaa aikas kivalta levyltä. Biitit kuulostaa kivoilta ja jätkän flow ja ääni on just mahtavia.<3<3 Varmaan tiän et mitä levyä kuuntelen huomenna aamulla. Voisko olla siistimpää ku kuunnella hyvää musaa samalla ku juo kuumaa kaakaoo sohvalla peittoon kääriytyneenä:) Oikeesti, nyt ku oon kuunnellu tätä levyä täs, ni ei vituta kortin lähteminen eikä mikään muukaan oikeestaan yhtään. Ei niin et mua muutenka mikää ikinä vituttais mut kuitenki.