IRC-Galleria

Milg

Milg

matkasportti käy töissä ja tanssii

Ma lahden himaan!Lauantai 27.10.2007 18:26

Hieno reissu on ollut, mutta nyt sen on aika paattya ja suomalaisen arjen alkaa. Valilla taalla on iltaisin ollut hirmu tylsaa, kun piema tulee klo 17:30, ja sitten ei enaa ulkona liikuta. On tullut luettua koko lastentautien kirja! En ole ikina ollut nain ahkera.

Maanantaina kullan syliin ja tiistaina nakee taas kavereita - tosin vain koulussa, kun eka koulupaiva on klo 8-21! Mutta tasta se taas lahtee. On ainakin akkuja ladattu tassa kiireettomassa ymparistossa, jotta osaa taas arvostaa suomalaista kiiretta ja tehokkuutta!

Kiva tulla kotiin! Sitten saatte tekin nahda kuvia Malawista.

BlantyreTiistai 02.10.2007 21:14

Ollaan perilla ja tanaan oli eka paiva sairaalassa.Tosi kipeita on lapset, malariaa, keuhkokuumetta ja sepsista. Tosi monella pohjalla HIV. Ennenaikaisia syntyneita on paljon, yritan menna muutamaksi paivaksi neonatologian osastolle seuraamaan pikkuisten elinkamppailua. Tanaan tuli jo kaksi ruumiskuljetusta itkevine ja laulavine saattojoukkoineen vastaan kaytavilla.

Ilmasto on mukava, vissiin alle 30 astetta. Kuivuus vaan tekee pahaa nenalle ja silmille. Asumus on kiva, meilla on taloudenhoitaja. Maksetaan asunnosta 300 euroa kk, ja lisaksi annetaan taloudenhoitajalle 8 euroa per paa, etta han hankkii meille ruokaa ja valmistaa paivallisen.

Nettiinkin nakojaan paasee sairaalalla, ilmaiseksi. Paremmin taalla siis kokonaisuutena menee kuin kuvittelin, sairaalakin vaikuttaa silta, etta taalla osataan jotain parantaakin. On labrat, tehdaan leikkauksia, otetaan CT-kuvia... Tosin tama on maan ainoa yliopistosairaala. Mutta kaikki siis hyvin. Monta paivaa erossa kullasta, mutta tuntuu, etta aika taitaa menna hujauksessa. Paivat sairaalassa, klo 18 tulee sysipimea, sitten nukkumaan ja viikonloppuisin reissuja. Voikaa hyvin siella Suomessa ja treenatkaa lihaksia kun kerran voitte =)

Se on sitten menoaSunnuntai 30.09.2007 13:10

Tänään mennään ja kyllä mua jännittää.

Eyes like iceMaanantai 13.08.2007 14:31

"La Sicilia" teki silmàni tunnetuksi, ja siitàhàn toverit minua muistuttelevat tààllà. Viikonloppu meni kivasti, oltiin lauantai Taorminassa ja sunnuntai Syracusassa retkellà. Sairaalassa olen ollut kaksi pàivàà, tàllà viikolla ehkà toiset kaksi. Tiistaina ja keskiviikkona on Ferragosto-niminen juhla, paikallinen juhannus tai jotain, luultavasti uskonnolista alkuperàà kuitenkin. Minua se koskettaa siten, ettà alkuviikolla emme mene tòihin, koska eipà siellà lààkàreitàkààn kuulemma paljoa ole. Tiistaina iltapàivàllà rannalle juhlimaan koko yòksi, keskiviikkona pàivàllà takaisin. Kuulostaa raskaalta.

Mitààn en ole oppinut, paitsi ettà yhdessà EKG:ssà oli RBBB, jota sitàkààn en ehtinyt koko sen 15 sekunnin, jota nauhaa ehdin katsoa, aikana huomaamaan. Kamala olo siinà mielessà, ettà tunnen unohtaneeni kaikki ne iedot ja taidot, joita ei kesàtyòssà tullut vastaan.

Lisàksi kielitaitoni on muuttunut. Osa vaihtareista on englannissa aika surkeita, joten itsekin olen alkanut puhua "english for dummies". Ne, jotka minut tuntee, tietàà, ettà minuun tarttuu kaiki murteet ja kielen vivahteet hirmu helposti, joten tàllà hetkellà puhun englantia kroatialais-tsekkilàisittàin.

Yritàn ruskettua enemmàn kuin ikinà ennen. Ehkà se ei ole mahdollista, mutta taidan làhteà rannalle edistàmààn hanketta.

PuolimatkaTorstai 09.08.2007 11:59

On aikainen aamu. Sisko lähti juuri lentokentälle, ja minä vielä jäin hotellihuoneeseemme, koska täällä on ilmainen wlannet. On niin outo olo, kun kuuden päivän ajan on kaiken aikansa jonkun toisn seurassa ja yhtäkkiä tämä häipyy. Karmaisee ajatellekin, miltä mahtaa tuntua, jos on 50 vuotta asunut rakastamansa ihmisen kanssa, ja sitten tämä kuolee.

Oli ihan sairaan kivat 5-6 päivää. Tuli juhlittua ja oltua joka päivä rannalla, mitä nyt tiistai vietettiin paikallisessa Aquaparkissa, Etnalandissa. Serena kalpenee maauimalaksi sen rinnalla. Oli disko auringon alla uima-altaassa kello 16-, eikä kukaan ollut kännissä. Taivas.

Tässä kohta kerään omaisuuteni ja muutan tien toiselle puolelle takaisin opiskelijahostelliin. Se on oikeasti kiva paikka, ilmainen ruoka 2x päivässä. Enkä yhtään laita pahakseni, että siellä asuu 30-40 muuta lääkisopiskelijaa. Se on varmaan 10 kerroksinen talo, että useampi sata tyyppiä majoittuu saman katon alla. Viikonloppuja on edessä enää 2 täällä, ja molemmille on suunniteltu retkiä lähikaupunkeihin ja Etnalle.

Piti tänään menneä töihin ensiapuun, mutta muut 2 tyttöä päätti lintsata, joten sitten minäkin. Ei ole järkeä mennä, kun lääkärit puhuu vain italiaa ja minä englantia. Muut tytöt pystyy tulkkaamaan. No, domani.

Olen muuten julkkis täällä =) 3 iltana täällä oltiin allasbileissä, joissa toimittajatypy haastatteli ja kuvasi meitä. Oltiin sitten perjantain "La Siciliassa", eli paikallisessa Helsingin sanomissa. Yllätyin, ettei se ollut mikään vitsi.

Muuten asiat hyvin, täällä. Löysin hyvän punttisalin ja ruokakin menee taas alas. Eilen tosin persmus paloi auringossa.

CataniaTiistai 31.07.2007 16:56

Eilen loppui loma àidin kanssa Terracinassa, ja àiti matkusti Suomeen ja minà Sisiliaan. On totta, ettà tàstà tule mieleen enemmàn aasia tai afrikka kuin Eurooppa. Taidan taas muistaa, miksi vastustan Turkin ym. erikoisten maiden liittymistà EU:hun.

Onneksi olen matkustanut ennenkin. Intiaan saapuminen oli niin kova kulttuurisokki, ettà tàmà tuntuu olevan ihan ok. Ainakin tiedàn, ettà muutamassa pàivàssà pahin menee ohi ja tottuu ympàristòònsà, pakokauhu laantuu ja rupeaa elàmààn tavallista arkea. Huomenna pitàisi aloittaa tyòt ensiapupoliklinikalla jossain n. 5 km:n pààssà asumuksesta, joten sinne kun vielà lòytàisi. Bussi pitàà ottaa.

Rakas siskoni matkustaa tànne viikonloppuna, juhlistamme hànen syntymàpàivàànsà. Lòysin àsken ihanan hotellihuoneen ihan oman rotankolomme vierestà. Hintaakin on, mutta onhan meità kaksi ja tavallaan asun ilmaiseksi tààllà muun ajan. Siellà oli hyvàt huonekalut ja siistià, kunnon kylpyhuone ja ilmastointi. Hàn viipyy 5 yòtà, ja minà saan asua hànen kanssaan ja hyvàssà nukkua hyvin. Omassa kàmpàssàmme ei ole ilmastointia, ja koko huone on samaa kokoa kuin oma makuuhuoneemme. Ei ilmastointia =(, làmpòà kuitenkin on sellainen +35.

Viimeiseen pariin pàivààn en ole oikein syònyt mitààn. Ahdistavaa. Proteiinia ei saa mistààn! Eilen oli matkustuspàivà, ja sòin yhden aterian, tànààn ruokailujàrjestelyt ovat epàselvàt ja olen syònyt yhden minipizzan. Meidàn piti saada ilmainen lounas ja pàivàllinen, mutta ruokala on suljettu vielà viikon. Olishan kiva vàhàn hoikistua, mutta tàllà hetkellà se làhtee pelkàstààn lihaksista.

Tàytyy laittaa pari kuvaa tàstà paikasta, sittenpàhàn nàette. Koti-ikàvà on kova, niin kuin mulla aina on, varsinkin, jos kohde ei ole paratiisi. Oman kullan syli on joka iltana siintànyt mielessà maailman parhaana paikkana.

ItaliaanMaanantai 23.07.2007 01:43

Tulevana yönä siirrän sijaintini Etelä-Eurooppaan, Sisiliaan. Yritän aina välillä päästä koneelle kertomaan kuulumisia. Palaan elokuun lopulla.

AsuntomessutPerjantai 20.07.2007 15:39

Kävin ekaa kertaa asuntomessuilla keskiviikkona. Oli ihan sairaan kivaa, vaikka yksin olinkin. Olis voinut mennä toistekin, mut hinta on aika suolainen. Suosittelen, jos vaan yhtään on kiinnostusta eikä pelkää ihmistunkua =)

Testaa odotettu elinikäsiKeskiviikko 18.07.2007 00:35

http://www4.hs.fi/deadline/deadline.html

Tää oli hyvä! Elän tuon mukaan 83-vuotiaaksi.

Osui ja upposiPerjantai 25.05.2007 19:17

Olet toisia tukeva, järkevä, lojaali ja sinulla on vahvat mielipiteet. Ihmistyyppisi on organisoiva, vastuuta ottava johtaja, joka ohjaa toiset järjestykseen antamalla heille tehtäviä ja rooleja ja täsmällisiä ohjeita. Kaltaisesi ihmiset tarkistavat usein, sujuvatko asiat odotetusti, ja antavat tunnustusta niille, jotka ovat toimineet sovitulla tavalla. Toteutat valmiita sääntöjä mieluummin kuin ideoit uusia. Uudet ideatkin syntyvät useimmiten vanhoja parantelemalla. Kunnioitat perinteitä ja olet konservatiivinen. Saatat soveltaa armeijatyylistä kuria ja hierarkiaa elämän kaikilla alueilla. Otat asiat mieluummin esille suoraan, ja kartat hämmennystä ja sekaannusta. Sinulle soveltuvat ammatit löytyvät liike-elämästä, koulutuksesta, virastoista, poliisista tai armeijasta. Johtajana olet selkeä ja asiallinen, ja nautit siitä että asiat sujuvat ja että sinä olet johdossa. Toisten mielestä sinulta saattaa puuttua tunteita ja tahdikkuutta, mutta osoitat tunteitasi laittamalla asiat sujumaan ja pitämällä huolta toisten hyvinvoinnista.