IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

hyi :(Sunnuntai 23.03.2008 22:52


1.kuukausi
Äiti, olen vain noin
parikymmentä senttiä
pitkä, mutta minulla on
kaikki elimet. Rakastan
ääntäsi. Joka kerta kun
kuulen sen, heiluttelen
käsiäni ja jalkojani.
Sydämesi syke on lempi
unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään
peukaloani. Jos näkisit
minut, voisit sanoa että
olen selvästi vauva. En
ole vielä kuitenkaan
tarpeeksi iso selviytymään
kotini ulkopuolella.
Täällä on niin mukavaa ja
lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen
tyttö! Toivottavasti se
tekee sinut onnelliseksi.
Haluan sinun olevan aina
onnellinen. En tykkää
siitä kun itket, kuulostat
niin surulliselta. Se
tekee minut surulliseksi
myös ja itken kanssasi
vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat
alkaneet kasvamaan. Ne
ovat melko lyhyet ja
ohuet, mutta sitä kasvaa
vielä paljon enemmän.
Käytän paljon aikaani
harjoittelemalla. Osaan
kääntää päätäni ja
heilutella sormiani ja
varpaitani ja venytellä
käsiäni ja jalkojani. Olen
myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä.
Äiti, hän valehteli
sinulle. Hän sanoi etten
ole vauva. Minä olen
vauva, sinun vauvasi.
Ajattelen ja tunnen. Äiti,
mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin
äänen. En pidä hänestä,
hän vaikuttaa kylmältä ja
sydämettömältä. Jotain
tunkeutuu kotiini. Lääkäri
kutsui sitä neulaksi.
Äiti, mikä se on? Se
polttaa! Laita hänet
lopettamaan! En pääse
karkuun siltä! Äiti! Auta
minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen
jumalan sylissä. Hän
kertoi minulle abortista.
Mikset sinä halunnut minua
äiti?

Jokainen abortti on...
Yksi pysäytetty sydän
enemmän. Kaksi silmää
lisää jotka eivät koskaan
tule näkemään. Kaksi kättä
lisää jotka eivät tule
koskaan koskemaan. Kaksi
jalkaa lisää jotka eivät
koskaan tule juoksemaan.
Yksi suu lisää joka ei
tule koskaan puhumaan.

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 23:07

Jäähyväiskirje.


TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,


1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen –iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin


Jäähyväiskirje.

Rakas Janetta. En tiedä miten sanoisin tämän, mutta romanssimme on ohi. Luulen että ymmärsin sen kun oksensin kämpässäsi, ja näin sinut ärsyttämässä isääni.
Olen varma että olet tarpeeksi luuseri ymmärtämään kuinka huonosti olen voinut.
Lähetän sinulle takaisin rakkauskirjeesi, mutta pidän itsemurhakirjeesi muistona.
Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan elämäni kloonina.

Pala helvetissä, Milla

[Ei aihetta]Torstai 31.01.2008 20:22

Pianisti:
[x] Olen viisas (totta toki! :'D)
[/] koitan aina pätee ... ja tuon sitä joskus liikaakin esille
[/] olen vikkelä sormistani
[/] minun on helppo mukautua eri ihmisten seuraan
2½/4

Kitaristi:
[ ] Mul on pitkä letti aina silmillä
[ ] sormet on kumman kipeet
[ ] oon melko laiha
[ ] Hellacopters rocks!
0/4

Rumpali:
[x] jalka vipattaa jatkuvasti
[x] naputtelen rytmejä kaikkialle
[/] en oikeen pysy muiden tahdissa
[/] ... koska päässäni jyskyttävät rytmit häiritsevät kommunikointia
3/4

Basisti:
[ ] Olen yksinkertainen
[/] kammoan yksin esiintymistä
[ ] mul on pitkä sotkunen tucca
[ ] "bom, bo bom"
½/4

Laulaja:
[ ] rakastan ääntäni
[ ] ja näytän sen myös muille
[/] pidän muutenkin itsestäni
[/] sanon mitä ajattelen
1/4

Viulisti:
[/] ne väittää mua luiseks
[ ] olen usein hieman itsekäs
[/] olen näppärä sormistani
[/] pyrin pukeutumaan tyylikkäästi
1½/4

Alttoviulisti:
[ ] tykkään vähän isommasta
[ ] päällepäin olen hyvin sivistynyt
[ ] ... mut oikeasti aika kova bailaamaan
[ ] tykkään olla kaiken keskellä
0/4

Sellisti:
[/] oon meleko rento
[x] ... mut mulla on pirusti periaatteita
[ ] ai mikä vapaa-aika?
[x] mulla on tavallista suurempi nenä
2½/4

Kontrabasisti:
[x] törmäilen ovenkarmeihin
[ ] olen kuulemma omaperäisen kaunis/komea
[x] kiroilen paljon
[/] ...muuten olenkin aika hiljainen
2½/4

Harpisti:
[x] rakastan rauhaa
[x] tarvitsen tilaa
[ ] hymyilen lähes aina
[ ] "ei en tarvitse apua, kiitos"
2/4

Haitaristi:
[ ] boheemisti pukeudun
[/] tykkään tanssia
[ ] tulen melkein kaikkien kanssa toimeen
[ ] olen spontaani
½/4

Kantelisti:
[/] olen hiljainen
[/] hymyilen usein
[ ] koolla ei ole niin väliä
[ ] näytän niin perussuomalaiselta
1/4

Säkkipillin soittaja:
[x] tyksin punasesta ja vihreestä
[/] näytän vähän tyhmältä
[ ] ... ja se on tarkotuskin
[/] "ruma on usein kaunista"
2/4

Huilisti:
[x] kimallus on ihanaa
[/] olen kuulemma tosi söpö
[ ] en pidä showta
[ ] ... saan huomiota ilmankin
1½/4

Oboisti:
[ ] piiip* painetta päässä
[ ] olen tyylikäs
[/] ja hyvin suorasanainen
[/] ... mutta todella hauska loppujenlopuksi
1/4

Klarinetisti:
[ ] mulla on kehyksettömät silmälasit
[x] tiedän mitä haluan
[/] .. ja teen mitä vain sen eteen
[/] annan aivan vääränlaisen ensivaikutelman
2/4

Saxofonisti:
[/] I love jazz
[ ] aina show päällä
[ ] osaan vähän kaikkea
[ ] olen kai vähän fruittari
½/4

Fagotisti:
[ ] "elämä on helppoa"
[/] omaperäinen tyyli mulla kuulemma
[/] olen vaatimaton
[ ] en saa koskaan ääntäni kuuluviin
1/4

Trumpetisti:
[ ] olen aika ylpeä
[ ] r-a-k-a-s-t-a-n huomiota
[x] sisäinen kauneus on pääasia
[/] ... mutta ulkoinen on TODELLA suuri plussa
1½/4

Käyrätorvisti:
[ ] ne väittää, että olen hyvä suutelija
[ ] oikea käteni on aina kumman likainen
[/] olen hyvin sivistynyt
[ ] ... mutta yllätän usein viinapäälläni
½/4

Pasunisti:
[ ] olen hyvä suutelija
[ ] "mä oon niin leija"
[ ] olen tosi tavis
[ ] pitävät mua kovaäänisenä
0/4

baritonitorvisti:
[ ] olen yksinkertainen
[ ] ja paras
[x] no en rumakaan ole
[ ] saatan haastaa riitaa
1/4

Tuubisti:
[ ] olen kännissä
[ ] ja melko lihaksikas
[ ] puhun vain typeriä
[ ] mulla on aina show päällä
0/4

Kapellimestari:
[ ] olen kykenevä tekemään kymmentä asiaa yhtäaikaa
[ ] olen sairaan kaunis/komea
[x] näytän tunteeni
[/] tulen toimeen kaikkien kanssa
1½/4

selvä eli oon siis rumpali :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.12.2007 17:54

jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.


Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

Yhteensä 4/10

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

Yhteensä 3/10

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

Yhteensä 3/10

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

Yhteensä 6/10

Rikkonut lakia
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Ajellut pillurallia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

Yhteensä 4/10

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

Yhteensä 4/10

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Kuvannut tiettyjä elimiäsi

Yhteensä 4/10

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rocktansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

Yhteensä 7/10

Ollut opettajan silmätikku
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Pulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

Yhteensä 8/10

Ajanut mopoa alaikäisenä
Hakannut jonkun sairaalaan
Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Palvonut saatanaa
Lukenut kauhukirjoja
Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
Mennyt salaa jonnekin

9/14


total:52/100 jee oon ihq teini!!! XD

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 16:56

Jos saat yli 12 olet läski

( ) jos näät jollain karkkia, menet pyytämään sitä häneltä
( ) puhut usein ruoasta
(x) pidät syömisestä
( ) katsot ruokaan liittyvät mainokset tarkemmin
( ) käytät suurimman osan rahoistasi herkkuihin
(x) haluat joululahjaksi suklaata/muuta karkkia
( ) syöt tällä hetkellä jotain
( ) katsot usein ruokaohjelmia tv:stä
(x) viihdyt kaupan karkkiosastolla yleensä yli 5min
( ) kun näet läskin, tunnet olevasi hänen hengenheimolaisensa
( ) hese/mäkkäri on paras paikka
(x) arnoldsin donitsit ovat hyviä
( ) piirrät/kirjoitat usein jotain ruokaan liittyvää
( ) matkit usein läskiä
(/) sinusta laihat ihmiset ovat sairaita (liian laihat)
( ) liikunta on perseestä
( ) sinulla on melkein aina lämmin
(x) ajattelet tällä hetkellä ruokaa
( ) ruokailu on koulupäivän paras hetki
(x) hedelmäkarkit ovat hyviä
( ) lisäät kahviisi ainakin 5 lusikallista sokeria
(x) pidät kotitaloudesta koulussa
( ) tunnet olosi ahtaaksi busseissa
( ) olet leppoisa ihminen
( ) saat itsellesi 4 kaksoisleukaa
( ) jos et keksi puheenaihetta, aloitat yleensä ruoasta
(x) pidät loikoilusta
( ) maailman läskein mies on idolisi


8½ en oo läski, oho :P

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 23:03

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 22:58

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Kokeillut huumeita

TOTAL: 4

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan

TOTAL: 5

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa

TOTAL: 2

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n

TOTAL: 3

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi

TOTAL: 2

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla

TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi

TOTAL: 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna

TOTAL: 4

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa

TOTAL: 2

TOTAL: 30

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 18:17

OLEN:

[ ]Ala-asteella
[x]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[ ]Blondi
[x]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Joku muu, mikä?

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[]Yli 170 cm

[x]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ] Kiharahiuksinen
[ ]Suorahiuksinen


OMISTAN:

[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Samsungin kännykän

[ ]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Bestiksen
[ ]Oman asunnon
[ ]Oman tietokoneen
[ ]Oman teeveen


PIDÄN:

[x]Pojista
[ ]Tytöistä
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[x]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ] Hiihtämisestä
[x] Lentopallosta
[/] Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ] Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[x]Laulamisesta
[x] Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x] Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä


LUONTEELTANI OLEN:

[/]Puhelias
[/]Ujo
[/]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[x] Tulinen
[x] Rauhallinen

KUINKA MONTA...

...kertaa sydämesi on särkynyt?: Pari kertaa..
...sydäntä olet särkenyt?: En tiä, ei oo kukaa kertonu.
...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Yhen tai kaks kait.
...kertaa olet niellyt heliumia?: Aika vähä :D
...pakkomiellettä sinulla on? liikaa
...kertaa olet kadottanut rahojasi? Ain sillo tällö :p

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

. Nukkui sängyssä kanssasi?: Joku pehmolelu!
. Näki sinun itkevän?: Pariki henkilöö.
. Sai sinut itkemään?: En muist...
. Tarjosi sinulle leivoksen?: En muist.
. Huusi sinulle?: Isoveli
. Antoi sinulle pusun poskelle?: Öö emt
. Antoi sinulle pusun suulle?: Heh
. Lainasi jotain vaatekappalettasi?: Jaa-a :D
. Halasi sinua?: Hmm en oo iha varma

OLETKO KOSKAAN...

. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?: Tietty!
. Oletko ollut julkisella paikalle yöpuvussa?: Valitettavasti :D
. Itkenyt elokuvan aikana?: Joo montaki kertaa!
. Ollut esiintymislavalla?: Jep.
. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: hmm... ei ny kyl tuu mielee et koska oisin
. Kokenut sydänsuruja?: Kyllä..
. Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan?: Höm en kai
. Valehdellut vanhemmillesi? : No joo, kukapa ei?
. Jutellut syvällisiä?: No kyl!
. Halannut ketään?: Usein!
. Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: No juu varmaa..
. Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: Ehkä..

[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] Ollut blondi
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Ratsastanut
[ ]Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[/] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[x] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] Ollut lentokoneessa
[ ] Muuttanut
[ ] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x]Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[x] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[ ]Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[ ] Valvonut koko yön
[ ] Juossut alasti ulkona
[ ]Käynyt avannossa
[ ]Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[ ] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ]Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[ ] Nukkunut bussissa
[ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[ ]Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[ ] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[ ] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä


Omenat vai banaanit?: Omenat :D
Sininen vai punainen: Kumpiki
Kevät vai syksy?: Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Emmä tiiä viäl :D
Minkä aterian söit viimeksi: Varmaa leipää tai jotai
Missä kulkee pettämisen raja?: Pettäminen on se raja.
Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''?: Noo een
Lempisyntisi?: Hmm.. en tiä
Mikä saa sinut raivostumaan?: Monetki asiat sillo tällö!
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?: Een tiä kumpi vaa kai..


MILLOIN...

milloin viimeksi nauroit?: Just pari minuuttii sit :D
milloin olet viimeksi opiskellut?: Viime tiistaina

OLISIKO...

olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: No EI! =D
olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?: Riippuu kuka kosii...
olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: Eei
olisiko maailma parempi ilman sotia?: Khyl
Millainen on olosi nyt?: Väsyny.
Mikä biisi soi tällä hetkellä?: Ei mikää just nyt
Paljon kello on?: 20.45


MONTAKO...

a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana? En yhtäkää
b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? Pari kolme
c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? Yhe kerra
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? En kertaakaa

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 01:21

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=homobaarissa
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=mummolassa
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=lomajahdilla
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=koulubussissa
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=sängyssä
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=kaverin synttäreillä
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=rinnakkaisluokan priimusta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=takapuolta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=koska osasin sen niin hyvin
tietokonahuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä mielestäni edes osannut sitä
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä pitänyt siitä muutenkaan
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän



Suutelin 2 päivää sitten koulubussissa naapurin mummoa ja se oli kauheinta mitä olen kokenut koska tein sen omalla tavallani.

Että tämmöstä :D
- Vanhemmat »