IRC-Galleria

MinDe84

MinDe84

odottaa niin, että pikkuneiti saisi terveen paperit ja pääsisi kotiin sairaalasta!!

Kimi 4kk (huomenna)Tiistai 26.08.2008 12:46

4kk neuvolassa miehelle mitattiin pituutta about 68cm ja painoa 7995g. Ihmekö, jos vähän kantaessa painaa.... Ei kuitenkaan kuulemma pullukka, ihan sopusuhtainen. Päätänsä hyvin kannattelee ja muutenkin kuulemma terhakka ja virkeä poika.

Sunnuntaina Kimi oppi Tiituksen luona kyläillessä kääntymään vatsalta selälleen. 4kertaa hän innostui ipyörähtämään ja sitten päätti isiä ja äitiä katsoessaan, että kyllä siinä taas oli sirkustemppuja vähäksi aikaa. Eilen tietenkin leikitin poikaa lattialla ja odottelin, josko se taas kääntyisi, mutta eipä tuota tuntunut kiinnostavan enää. :)

Viime yö nukuttiin pitkästä aikaa oikein hyvin! Kimi nukahti 21:30 ja heräsi 4:50 syömään. Tuttipullon jälkeen poika höpötteli meidän välissä puoli tuntia omia juttujaan ja nukahti sitten uudestaan. 8:30 noustiin ylös ja nyt pikkumies leikkii tyytyväisenä leluillaan. Ite ajattelin mennä vaihtamaan vaatteita, jos vaikka lähdettäs käymään Harjavallassa kaupoilla.

KuulumisiaPerjantai 15.08.2008 15:14

Kuulumisia taas.
Kimi on reilun viikon ajan syönyt soseita ja hyvin on pojalle maittanut. Suosikkeja ovat porkkana ja hedelmätarhurin sose! Viimeistä kun lappaa pojan suuhun, niin huuto tulee heti, kun edellinen annos on nielaistu. Ja se on pian!
Viime yönä Kimi nukahti 21:30 ja heräsi aamulla 7:00 syömään. Maitopullon jälkeen jatkettiin molemmat unia ja herättiin sitten katsomaan Serranon perhe (johon muuten olen totaalisesti jäänyt koukkuun).

Huomenna ollaan menossa Tiinan ja Teemun häihin. Kimi ja Voltti menee hoitoon Heinoon mummulaan. Mukavaa päästä kerrankin jonnekin kahdestaan! =)

Kesäpäivän kuulumisetPerjantai 25.07.2008 18:02

"Pikkumies" on nyt 3kk neuvolan mittausten mukaan 64,7cm ja 6630g. Ei siis mikään kääpiö tosiaankaan! :) Kuulemma sopusuhtainen, jäntevä ja seurallinen poika.

Mulla oli aamulla radiohaastattelu, kaiken lisäksi vielä suoralähetys. Hiemanhan tuo jännitti, mutta olis se voinu huonomminkin mennä. Oikeastaan olin ihan tyytyväinen, paremmin ainakin kuin aikaisemmat! :)

Aamupäivällä käytiin Kimin kans Huittisissa hieronnassa ja hetki sitten oltiin vaunuilemassa. Oli pakko pysähtyä rannassa puiden varjoon ja nostaa poika hetkeksi aikaa ylös vaunuista vaippapeppuna vilvoittelemaan. Kimi tykkäs niin paljon katsella maisemia ja nauttia kesäpäivästä, ettei olis enää loppumatkasta vaunuissa halunnut ollenkaan olla! Täytyy kyllä kohta saada hommattua se kantoliina.

Tapsan Tahti suunnitelmat on sen verran muuttuneet, että koska alueelle ei saa mennä lasten kanssa, eikä Voltille keksitty hoitopaikkaa, jää isi poikien kanssa kotiin. Äidin on nyt sitten "pakko uhrautua" ja lähteä parhaan kaverinsa kanssa sinne kaksin yöksi.. voi voi. :) Ensimmäinen vapaailta pitkäääään aikaan! Biisitkin oon viimein valinnut: Kuka saa sut nyt (A.Eriksson) ja Aamukuuteen (Jenna), varakappaleena Toivon sulle (A.Mattila). Eilen tuli ostettua uusi mekko (kiitos kuuluu Jarskille!), joten enää ei ole pukeutumisongelmiakaan. Joten, kaikki valmiina Tahteja varten!!

Jarskin pitäs tulla kohta kotiin ja sitten lähdetään koko perheen voimin piknikille tohon jokirantaan. Laitetaan viltti varjoon, niin Kimikin pääsee köllöttelemään ja Voltti saa kahlata veneenlaskurannassa. Eväät tietenkin mukaan. "MIKÄ KESÄ!!"


ViikonloppusuunnitelmiaPerjantai 18.07.2008 19:34

Kimi menee huomenna ekaa kertaa päivähoitoon Hiirulan mummulaan ja me lähdetään Jarskin kans Särkänniemeen! :) Ei ollakaan kohta neljään kuukauteen tehty mitään kaksin! Silti mulla on vähän semmonen olo, et onks vähän noloa/lapsellista viedä lapsi hoitoon ja lähtee ite huvitteleen... Jotenki sitä aattelee, et kun on kerran lapsen hommannut, niin sitten se pitää myös itse hoitaa, tai jotain.

Jarski ja Voltti lähti jo edeltä Heinooseen (Voltti on siellä sen ajan, kun ollaan kieppumassa laitteissa). Meen sitten huomenna aamulla perästä, kun oon vienyt Kimin famun luo. Tänään meen kuitenkin vielä illalla käymään Huittisissa, Kimi menee hierottavaks. 5pv meni hyvin kokonaan ilman masuvaivoja sen viime kerran jälkeen, joten toivotaan, että taas auttais. Ollut taas 2 huonompaa päivää. =/

Mutta meen nyt ottaan pyykit koneesta ja miettiin mitä kaikkea tarvitaan huomenna mukaan. Jotenkin ihan outoa lähteä johonkin ilman poikia! Äkkiä ne on tulleet niin "osaksi kalustoa"! :)

Tapsan Tahdein (osa1)Keskiviikko 16.07.2008 21:59

Oltiin lauantai-iltana Nokialla Tapsan Tahtien Iskelmäkaraoken semifinaalissa. Lauloin Nyt voimme jatkaa ja Kesällä kerran. Ekaan olin tyytyväinen, toinen meni jotenki sinne päin, mut hyvin kuitenkin kävi: pääsin finaaliin! :) Eli 26.7. mennään Kimin ja Jarskin kans Nokialle Tapsan Tahteileen. Finalistit saa huoneen Nokian Edenistä, joten Kimi ja Jarski on sitten illan siellä, kun Tahtikadulle on illalla k-18. Yöksi ajateltiin hotellille jäädä, jos vaan keksitään joku hoitopaikka Voltille. Katsotaan nyt. Ja laulujakin tarvis treenailla....

Hemmetin raskauskilot!! (ja masuvaivat)Keskiviikko 09.07.2008 16:51

Helkkarin helkkari, kun ei vanhat vaatteet mahdu millään päälle! Tai ei kaukana olis, mut kuitenkin just sen verran, ettei hyvältä näytä! (Jos nyt näytti ennenkään) Lauantaina pitäs mennä Tapsan Tahdeille laulaan Iskelmäkaraoken semifinaaliin, eikä mulla oo harmainta hajuakaan, mitä kiskon päälleni.... Jotain hyötyä sentään on parin viikon lenkkeilystä ollut, -3kg. Oon saanu aikaseks ma, ke ja to päivisin aina vähintään 4km lenkin juostua. Jotain sentään sekin. Vielä olis alkuperäiseen painoon matkaa 5kg... ja siitä sitten mielellään vielä vähän miinuksen puolelle.

Kimin masuvaivat vaan jatkuu.. ehkä hieman on vedenjuominen auttanut kakkaamiseen, mutta ilmaa masussa on mahdottomasti ja välillä tulee ikäviä vatsakramppeja. Siinä tuntee ittensä enemmän kuin hyödyttömäksi äidiksi, kun ei osaa millään toista auttaa. Kovasti oon vaan koittanut kantaa poikaa pystyasennossa, siinä kun se jotenkin pystyy olemaan. Alkaa vaan olla rankkaa, kun kolmatta tuntia kannattelee poikaa ja kävelee ympäri kämppää.... ja sitten kun hetkeks laskee pojan vaikka setteriin, että ite pääsis ees veskiin, niin huuto alkaa heti. =/ Vaan eipä auta valittaa. Tänään mennään toista kertaa Kimin kanssa vauvahierontaan ja vyöhyketerapiaan, että eipä voi kun toivoa, että jotakin apua viimein olisi.

Mutta nyt meen juomaan kupin kahvia, kun sain pojan kerrankin nukahtamaan päiväunille. Moiks!

Masuvaivat =/ Lauantai 05.07.2008 22:22

Kimillä on nyt muutaman viikon ollut masuvaivoja; kovasti ilmaa masussa ja kakka ei tahdo oikein tulla. Harmittaa, kun ei osaa auttaa ja toinen vaan vääntelehtii ja huutaa naama punasena. Päivällä alkaa vääntäminen ja iltaa kohti pahenee. Onneksi on sentään yöksi helpottanut.

Aluksi vaihdettiin Devitolit Jekovitiin ja hankittiin Rela-tippoja. Mitään eroa en huomannut. Eilen Kimi oli hierottavana ja sai samalla vyöhyketerapiaa. Seuraavan kerran mennään ensi keskiviikkona. Toivotaan, että jtn apua olis. Ainakin tänä aamuna poika omatoimisesti kakkasi (on jouduttu siinäkin käyttämään vähän poppakonsteja).

Lisäksi oon tänään juottanut pojalle vettä ja hyvin on maistunut. Ihan jouduin toppuuttelemaan, kun olis muuten ottanut varmaan vaikka kuinka paljon kerralla. Katsotaan auttaako mitään... viikon päästä ollaan jo viksumpia.


PS: Voltillakin on vti ja antibioottikuuri menossa, eli molemmat pojat vähän "sairastelee". =/

Poikien neuvolakuulumisetKeskiviikko 25.06.2008 22:31

Molemmilla pojilla oli tänään "neuvola".
Voltin kanssa kävin aamupäivällä Vammalassa Viksussa 3kk:n rokotuksilla. Terveeltä ja sopusuhtaiselta pennulta lääkärin mukaan vaikuttaa. Painoa karvakorvalla oli 11kg.

Kimillä oli 2kk neuvola. Painoa pojalla oli 5492g ja pituutta n.61cm. Raukka piti herättää neuvolassa päiväunilta, niin ei ollut kovin innokas esittämään "temppuja" neuvolatädille. Mutta hymyn tädille kuitenkin väläytti! Ilmavaivoihin kävin neuvolan jälkeen apteekista hakemassa Rela-tippoja, saas nähdä auttaako yhtään. Kokemuksia?

Poika: Kimi Matias JuhaniTiistai 24.06.2008 18:47

"Tosvanderin" ristiäiset oli sunnuntaina. Nimeksi tuli Kimi Matias Juhani. Molemmat toiset nimet tulee isovanhemmilta. Pojan ekat bibbalot sujui mukavasti! Ruokaa on vieläkin kaapeissa...

Jarskille tuli maanantai ja tiistai vapaiks, ni päätettiin lähteä käymään mökillä Skaftungissa. Voltti oli mummulassa hoidossa, mutta sekä äiti että Kimi olivat mökillä ensimmäistä kertaa. Saunottiin ja vietettiin jopa hetki laatuaikaa kaksin pojan nukkuessa. :)

Hetki sitten saavuttiin kotiin ja kuuden aikaan ajattelin lähteä ajeleen Kimin kanssa Vammalaan Voltin luo. Aamulla pitäisi käyttää Voltti rokotuksilla ja ajaa sitten molempien poikien kans takaisin Kokemälle ennen Kimin neuvolaa. Että sellaista.

Äidin arkea...Torstai 19.06.2008 15:44

Viime yö tuli nukuttua vähän huonosti... pikkumies päätti jostain syystä valvottaa äitiä ja isää. Masussa taisi olla ilmaa, eikä mikään auttanut.

10:ltä poika simahti päikyille, joten oon saanut jotain pientä tehtyäkin (ristiäisvalmisteluja). Nukkua olis tehnyt mieli, mut ei nää paikat tästä mitään tekemättäkään siistiydy, luulisin niin. Voltin kanssa yritin leikkiä vähän tarhassa, mutta taisi olla niin kuuma, ettei sitäkään juuri kiinnostanut, kun maata puun alla. Pari koneellista pyykkiä on tullut pestyä. Ja vaatteita järjestelin kaappeihin. Nälkäkin on alkanut vaivaamaan, mutta täytyy mennä kauppaan vasta, kun Jarskikin tulee kotiin. Varmaan hirveet ruuhkat, kun ihmiset ostaa juhannusruokia....

...Juhannus? Mikäs se taas olikaan?! Meillä menee se mukavasti kotosalla normaalipäivänä. Uusia perunoita vois keittää, ni se olis sit siinä.