IRC-Galleria

MinttuKinttu

MinttuKinttu

I used to be an adventurer like you, but then I took an arrow in the knee.

Väsyttää.Sunnuntai 27.01.2008 22:18

Ja on tylsää.
Minna palasi kuolleista maailmaan eräänä hiilostavana iltana. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli sairas ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan kirjeiden kirjoittaminen, niinpä harrastukseksi tuli samoilu.

Minna kehittyi neljännelläkymmenellä varsin leppoisaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Ärhentelystä johtuen hän oli erittäin kiva. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen tanssijana.

Minna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän ei juo milloinkaan.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

----

:o TANELISTA KANS! :

----

Taneli synnytettiin maailmaan eräänä räntäisenä yönä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli poika. Perhe oli rupinen ja he söivät vain jätteitä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä sorrettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään rakkaus, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli paperitaitokset.

Taneli kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Pomottamisesta johdatellen hän oli suuresti taantunut. Lempiruokaansa leväkeittoa hän sai työskennellen viulistinapulaisena.

Taneli ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan häissä. Alkoholia hän juo mennessään hammaslääkäriin.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

----

Aika paska :D

Scandinavian Music Group - Rauhan lauluTiistai 22.01.2008 16:30

Me nousemme ylös ensimmäisinä,
me menemme kuuntelemaan
kun metsä huojuu.
Jos pyydät, kerron fasaaneista
ne lähtivät kauan sitten
pakoon kylmää.

Osoitat vastarantaa, sanot
se on varmaan afrikka
ja minä sieltä palannut siskosi.



Me juoksemme lujempaa kuin uskoisin,
meidän on saatava tietää,
minne fasaanit menivät,
saamme monien silmiin kyyneleet.

Me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin,
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät.



Piirrät maahan ensimmäisen viivan,
minä luettelen kirjaimet.
Talon takana nojaamme kivijalkaan,
katsomme taivaalle,
toivomme ukonilmaa.

Vuosien päästä palaamme tänne,
olet kasvanut ohitseni
ja me nauramme kaikelle.



Me juoksemme lujempaa kuin uskoisin,
meidän on saatava tietää,
minne fasaanit menivät,
saamme monien silmiin kyyneleet.

Me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin,
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät.



Älä sinä huoli, ole noin.
Kaikki muuttuu
mutta loista loppuun asti

Älä sinä huoli, ole noin.
Kaikki muuttuu
mutta loista loppuun asti

Ole noin, ole noin, ole noin.



Ja me juoksemme lujempaa kuin uskoisin,
meidän on saatava tietää,
minne fasaanit menivät,
saamme monien silmiin kyyneleet.

Me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin,
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät.

KAKKAATiistai 22.01.2008 16:20

Olin eilen kuumeissani ja tänään sen jälkimainingeissa ja koulu kusahtaa.
Viilsin lisäksi puukolla kämmeneen kun halkaisin lihapiirakkaa aamulla tanelilla.


Ja tänään kokeilee vanhojentanssi-pukua. Kehittelen kauhuskenaarioita siitä kuinka ne lynkkaa mut siellä putiikissa koska en ole vilä hankkinut liivejä vaikka ne pitäis olla mukana sovituksessa.



GRMR
10 FAKTAA
01. syntymäpaikka - Viddu. Oisko Helsingin puolel.
02. hiusten väri - Blöndi. Föör riil siis.
03. hiustyyli - Viddu, kato galzukuvista!
04. lävistykset - korvissa. yht.8
05. silmien väri - joku harmaa-sininen kakka
06. kengän koko - 38-39. sellast.
07. mieliala - Riippuu mist roikkuu!
08. tuoksu - Puma create tällä hetkellä.
09. vapaa - INTE
10. oikea vai vasen - oikeahko.

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
01. oletko koskaan ollut rakastunut - YO!
02. uskotko rakkauteen - Kenties, kenties.
03. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä - EMT?
05. onko kukaan särkenyt sinun sydämen - Yo
06. oletko koskaan ihastunut ystävääsi - Kenties,kenties.. JOskus yläasteel viimeks :D
07. oletko koskaaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle - Eiks kaikki?
08. pelkäätkö sitoutumista - En, jos oon täysillä mukana. Jos taas joku heila haluu heti 1,8 lasta ja omakotitalon mersuineen ja kultasinenoutajineen, vois vähän hirvittää.
09. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija - Voi olla. :D En tiiä. Hyvin on pysyny salassa. :D
10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä - Rakkauteen? E. Rakastumiseen? Hmmmh...e?? Ihastunmiseen? YO

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. rakkaus vai raha - LÖÖÖÖV.
02. vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri - Sidugga
04. yhden yön juttu vai suhde - suhdeppa suhde!
05. tv vai internet - Telggu<3
06. pepsi vai cola - Julmaa edes kysyä. Cola.
07. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla - Molempi parempi.
08. värilliset vai musta-valkokuvat - lainaten edellisen kysymyksen vastausta.
09. puhelimitse vai kasvotusten - Riippuu hei!
10. mese vai sähköposti - Ömmm........msn. yo.

10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos - E. Oon hyvä, sopivaan sniikki!
02. oltko koskaan käynyt naku-uinnilla - YO
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut - Eiks kaikki?
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä - Hyvä luoja, EN!
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana - Ma olla inte ihan noin jätskin ystävä.
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu - hih ;)
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa - Eiks kaikki?
09. oletko koskaan karannut kotoa - E.
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi - Eiks kaikki?

10 OLETKO...
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä - Njammm.. Enköhä?
02. oletko iloinen - Sellast perus.
03. puhutko kenenkään kanssa as we speak - Noo en varsinaisesti. välil mutisen tanelille ja se mutisee takas.
04. oletko tylsistynyt - Nooo en oikeestaan.
05. oletko saksalainen - Mitäs helvettiä?
06. oletko venäläinen - Jumakaut :D
07. oletko koulussa - Himas. Homo.
08. oletko kynttilöiden polttaja - Olisin jos ois paikkoja kynttilöille huoneessa. Ja kynttilöitä niihin paikkoihin. Huoneessa.
09. oletko raitis tällähetkellä - Just nyt en juo. Toisinaan kyllä.
10. tykkätkö jostakusta tällä hetkellä - YO




Ihan kakkoi nää.

DODOTiistai 08.01.2008 21:35



Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.
___


1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? - Minun kaupunkini
Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: - Minä rakastan sinua
Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: - Harri!
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: - Vengence is mine
Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: - The Luxury of a grave
Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo: - My slowin heart
Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo: - Paskainen koira
Näet lemmikkisi ja sanot: - Territorial pissing
___


2:

Mikä laulu kuvaa...

elämääsi: - Turpaan vaan - Maj Karma
ystäviäsi: - Phenix - Sentenced
perhettäsi: - Taiteilija - Pmmp
ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: - Peilitalo - Maj Karman kauniit kuvat
vihollistasi: - Charlie - Red Hot Chili Peppers
uskontoasi: - Pulp - Maj Karman kauniit kuvat
seksuaalisuuttasi: - Kaukana puhelimista - Maj Karman kauniit kuvat(hihi)
seksielämääsi: - Polly - Nirvana
persoonallisuuttasi: - This is the place - Red Hot Chili Peppers
ulkonäköäsi: - Rockin' Kyösti - J. Karjalainen
___


3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: - Näytelmä - Apulanta
Heräät: - Breed - Nirvana
Hengaat kaveriesi kanssa: - Piha ilman sadettajaa - Zen Cafe
Sinä ja vihollisesi alatte taistella: - Kolme cowboyta - J. Karjalainen
Menet treffeille ihastuksesi kanssa: - Paskahousua - J. Karjalainen
Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: - Savior - Red Hot Chili peppers
Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: - Itkevä lintu-Scandinavian Music Group
Menet nukkumaan: - The man who sold the world - Nirvana
Masennut: - On a plain - Nirvana
Yrität itsemurhaa: - Vieläkö soitan banjoa - Scandinavian music group
Hautajaistesi aikana: - Kolme kurkea - J. Karjalainen
Hautajaisvastaanottosi alkaa: - Stain - Nirvana
Lopputekstien aikana: - Pelkkiä ystäviä - Neljä ruusua




IHA paska suffle mul, ei tullu ees Irwiniä :(

Torstai-illan satoa.Torstai 03.01.2008 23:49



Minna: Pissattaa... ..Mitä?!

Taneli: Sä oot vaan niin äärimmäisen söpö ku sä syljet, kaivat kaukosäätimellä korvaa ja toteat että "pissattaa."


metsä palaa rajan takana
minä vain nukun
aamulla kaduilla on savua
ja aurinko kutistuu

sinä lähdit Pariisiin
sanoit olevasi onnellinen
tyttö on kaunis ja ystävällinen
minä vihaan häntä

kukaan ei odota minua
miksi nousisin
ennen uutta unta
soitat sittenkin

MENETIN SINUT KAUAN SITTEN
VEDIT HARTIAT KORVIIN JA KÄVELIT POIS
TÄNÄ AAMUNA HALUAT UNOHTAA SEN
EHKÄ OLLA NIINKUIN ENNEN
KYSYT OLENKO LEIKANNUT HIUKSENI, OLENKO MUUTTUNUT
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?

möin banjoni pois
jo viime talvena
mutta laulan vielä
kuuntele tarkasti

tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
sen nimi on liian paljon
ja liian myöhään

MENETIN SINUT KAUAN SITTEN
VEDIT HARTIAT KORVIIN JA KÄVELIT POIS
TÄNÄ AAMUNA HALUAT UNOHTAA SEN
EHKÄ OLLA NIINKUIN ENNEN
KYSYT OLENKO LEIKANNUT HIUKSENI, OLENKO MUUTTUNUT
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?

tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
se loppuu kohta
kuuntele tarkasti

MENETIN SINUT KAUAN SITTEN
VEDIT HARTIAT KORVIIN JA KÄVELIT POIS
TÄNÄ AAMUNA HALUAT UNOHTAA SEN
EHKÄ OLLA NIINKUIN ENNEN
KYSYT OLENKO LEIKANNUT HIUKSENI, OLENKO MUUTTUNUT
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?
VIELÄKÖ SOITAN BANJOA
ILTAISIN PIMEÄN JÄLKEEN?
Juon kahvini miten sattuu,
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Pidän miehistä joilla on järkeä
ja niistä joita katsotaan kadulla

Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla

MITÄ TAHANSA MINUSTA ODOTAT,
SITÄ EN OLE
MITÄ TAHANSA MINUSTA HALUAT,
ET TAIDA SAADA KUITENKAAN

Jos olisin tässä pidempään,
saattaisin pitääkin sinusta
tai sitten kyllästyisin
tutkivaan katseeseesi

Jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista
tai kääntää nauraen
kasvosi kauemmaksi

MITÄ TAHANSA MINUSTA ODOTAT,
SITÄ EN OLE
MITÄ TAHANSA MINUSTA HALUAT,
ET TAIDA SAADA KUITENKAAN

Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi
Osaan kuunnella tarkasti
mutta muistini on kelvoton

Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä

Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu

MITÄ TAHANSA MINUSTA ODOTAT,
SITÄ EN OLE
MITÄ TAHANSA MINUSTA HALUAT,
ET TAIDA SAADA KUITENKAAN

Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla
KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta?: Hmm. Poikaystävälle, koska aika todennäkösesti herään sen vierestä.
KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä?: Poikaystävälle vissiin.
KENELLE kellot soivat?: Vaikka kelle jos kirkossa käy.
KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi?: Pitääpä miettiä.. JOllekin kaverille kyl. Mut en muista kelle ja mikä salaisuus oli.
KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin?: INKALLE! Ei taas nähty aikoihin ;<

KUMMASSA peseydyt mieluiten; suihkussa vai ammeessa?: Ammetta kun en oo käyttäny sitten ensimmäisten elinvuosieni niin on sanottava että suihkussa.
KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; henkilöautossa vai linja-autossa?: Henkilöautos kyl, mielellään mukavassa seurassa. Mut juna on kivoin vaihtoehto.
KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa? Uinnissa, ehdottomasti. Enhän mä osaa edes pysähtyä luistimilla!
KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä?: VIssii oikeessa? Joo, oikeessa.
KUMMASSA nukut mieluiten ollessasi festareilla; Hotellissa vai teltassa?: No siis hotellihan ois aika luksus, mutku miettii mua ja mun rahoja niin varmaan ajautuisin telttaan. Enkä välttämättä edes omaan.

KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti?: Käteinen, ku ei oo vinguteltavaa visaa, NIH!
KUMPI näyttää paremmalta; Saparot vai letit?: Jaa-a, tässä ykspäivä mul oliki saparot jotka oli LETITETTY! HAHA! Mites nyt suu pannaan?!
KUMPI on iloisempi yleensä sinä vai kumppanisi?: Ollaan yhtä ilosii yhdessä<3 Hihi
KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä?: Myyjä varmaa, en mä osaa palomiesteillä.
KUMPI on ärsyttävämpi lause; "prinsessat ei jakele" vai "liian hapokasta" : Jälkimmäinen! HYH.

MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi?: Alepa vissii?
MIKÄ on mahtavin fiilis rakkauden/rakastumisen jälkeen?: Onnistuneen ensi-illan loppukumarrukset.
MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua?: Kahvikuppi täyttyis itsestään uudelleen. En tajua mihin iloliemeni katos..
MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa?: Grrr ;) No ei, Joku mikä ei lähde pesussa. Ja on härskin muotonen?

MILLOIN tuomiot luetaan?: TUOMIOPÄIVÄNÄ!
MILLOIN ei enää kannata laihduttaa?: Sillon ku on ihannepainossa.
MILLOIN vanha on vanhus?: Sitten ku tuntee itsensä vanhukseksi.
MILLOIN uusista jäsenistä tulee Jäseniä?: Heti liityttyään!
MILLOIN uudestaan?: Grrr, vaikka heti ;)


MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan?: Arkoihin paikkoihin kohdistuva pilailu jostain läheisestä.
MILLÄ kirjoitat mieluiten?: Lyijytäytekynälläni JOKA ON HÄVINNYT! ;////
MILLÄ sanalla aloitat puhelun soittaessasi jonnekkin muuhun viralliseen paikkaan?: "Minna Laine tässä päivää!" Elikkäs siis sanalla "Minna".

MINKÄ merkkinen pesukone teillä on?: Enpä tiedä : DD
MINKÄ vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi?: Paidat vissiin? Poistanko? Täytyy kysyä Tanelilta.
MINKÄ värisestä kupista juot yleensä kahvisi/teesi/kaakaosi?: Jaa-a kuule! Tanelille ruskeahkosta tai vihreästä, kotona vaihtoehtja on tuhansia.
MINKÄ takia kiroilit viimeeksi?: Emt? Varmaan halunsin painottaa asiaani jostain :D Kiroilen vissiin liikaa ;/

MINNE menet yleensä, kun sinulla on paha olla?: Omaan huoneeseen konettamaan/Tanelin sylkkyyn
MINNE laitat purukumin suustasi, jos lähellä ei ole roskapönttöä?: Kaipa se siihen tielle lentää ^¨ Sisätiloissa kääräsen ehkä vanhan kuitin sisään ja tungen Tanelin taskuun.
MINNE haluaisit lähteä nyt jos saisit mennä minne vaan?: TANELIN KANSSA MÖKILLE KAKSIN!
MINNE sukat katoavat?: No sen ku tietäis nii viisas mies ois! Stana mullakaan kohta yhtään sukkaa jäljellä..
MINNE muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa?: Alahuuleen, keskelle.

MISSÄ pankissa sinulla on tili?: Sampossa vissii?
MISSÄ on ykkönen?: Palkintopallilla :)
MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu?: joskus tän vuoden puolella himassa. Kesäl vissii.
MISSÄ on turvallisin paikka?: Kotona. Ehdottomasti.
MISSÄ mennään?: No, vahvoilla jäillä ja hyvillä mielin!

(Taneli vahvisti: riisun paidat ensin)

MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan?: Jtn juhlamokkaa vissii?
MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina?: Viikon päästä siis.. Luultavasti oon tanelin kans ja toivottavasti tehdään jtn kivaa :)
MITÄ mieltä AXE:n BomChickaWahWah mainoksista?: Ihan hauskoja olivat mutta liiika toisto tuhosi niiden tehon.
MITÄ tilaisit Hesestä nyt jos saisit mitä vaan?: Joku herkkuateria colalla. EN tiiä mitäs siel oikeen myydään nyt mut jtn isoa ja hyvää.
MITÄ käsilaukustasi löytyy tällä hetkellä?: Ei oo käsilaukkuu :D

OLETKO koskaan ostanut Tv-Shopista mitään?: En enkä osta :D Vaik magic bullet kiehtoo... EI!
OLETKO katsellut aidan taakse?: ENköhän :D hihi<3
OLETKO palanut tänä kesänä jo auringossa?: Öö joo vissii käsi vähä palo mut ruskettunu en, taaskaan :D
OLETKO koskaan saanut sähköiskua?: En sellasta oikeeta. :o

ONKO jääkaappisi oveen kiinnitetty mitään?: Onhan siin, muummoassa OMA NAAMA! Kuikistelen siinä sit aina ku haen herkkuja, kiva.
ONKO kohtuus liian vähän?: Riippuu asiayhteydestä!
ONKO sinulla omaa kasviamaata, puutarhaa tai kukkapenkkiä?: Ei mulla ikiomaa, mut onha kotona jtn kukksia ain kesäsi.

VOIKO varattuna oleminen olla "suhteellista"?: Riippuu tyypeistä! Meidän suhteessa ei :D
VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua?: Voi! Taneli tietää.
VOIKO vettä juoda liikaa?: Perjaatteessa kyllä!
VOIKO aikaa koskettaa?: VOisikin, mutta kun ei. Ei aikaan voi mitenkään koskea tai kajota.
VOIKO tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirheitä?: Ai niinku tabula rasa? Riippuu taulusta ;) Jos ihminen on syntyessään tyhjä taulu mut jotenki tunnetasolla vajavainen, niin siinä on selkeesti kirjotusvirhe ;<