IRC-Galleria

Tulihan sitä käytyä tänään lättähatun kyydissä. Olihan se ihan erilaista menoa jos vertaa nykyajan juniin. Äiti ja isosisko verestivät muistojaan kun taas mie ja Justus olimme ihan ekakertalaisia.
Olihan se aluksi hauskaa ja mielenkiintoista kun pysähdyttiin vähän väliä entisillä pysäkeillä. Maisematkin kerettiin hyvin nähdä kun ei menty niin lujaa vauhtia.
Tosin tulomatka oli yhtä odottamista, meni tunti ennenku oltiin takas Muhoksella.

Mut kaikenkaikkiaan oli ihan mukava reissu. :)

Pellet oli kyllä meikän lemppareita. <3

Ja kaaaiikki muutki. Paitti se kumimies (itsensä vääntelijä) hyih. Kuvitelkaapa,
pystyisittekö ite vetää lonkalta olkapäät 360 astetta ympäri?

piiitkästäpitkästä aikaa.

Mukava reissu mutta tulipahan käytyä. Poikettiin menomatkalla ranuan eläinpuistossa
ja oli siellä ihan hauskaa :). Yks jääkarhu innostu jopa uiskentelemaan kun oli palion yleisöä siinä kattomassa ja aijaijaii ku se nautti ihan! Ja nähtiin karhutki ihan läheltä, tosin ne oli just sillo päiväunosilla ni ei viititty häiritä. Ilvekset ja sudetki tuli ihan lähelle ku joku ukkeli tuli niitä ruokkimaan broilereilla. Ja uskalsin jopa kätellä semmosta jääkarhua missä oli ihmine toki sisällä. Ei se purru, hymyili vain. Sitte mökillä kulu mukavasti aika. Käytiin monta kertaa kaupassa ihan kävellen ja bongattiin poroja aina jokunen. Rukalla käytiin muutamat kerrat ja Kuusamon keskustassa. Ja matkan varrella oli yks matkamuistoliike, ni siellä käytiin 50 centin munkkikahveilla ku se oli halapaa ja munkitki maistu ihan hyvältä. Siellä tuli käytyä ainaki muutaman kerran. ;D Löysinhän mää sieltä siskolle tuliaslahjan, josta hän tykkäs oikein paljon.

Mutta onhan kotiin aina kiva palata. ;D

Joo, tulihan sitä käytyä tänään Utajärvellä kotiseutupäivillä. Hiki ei virrannut
mutta mieli ei jäänyt kylmäksi. Siellä riitti säästä huolimatta iloista ja vilkasta nähtävää.
Totta kai makkarkat ja lättykahvit piti ostaa. :) Eihän siellä muute ois tarennu ja jaksanu.
Ja löysinpähän kummitytölle myöhäisen synttärilahjan. <3

Kuulin tossa ihan niinkun odottamattoman uutisen mökillä, että itse
Michael Jackson olisi kuollut. Tuntuu vieläkin ihan oudolta.. Ihan kun ei voisi käsittää että niin on oikeasti tapahtunut. Siis ihan jotenkin on tyhjä olo. Kun niin upean uran luonnut popin kuningas olisi poissa. No mediassa on ollu uutisia Michaelin huonosta kunnosta ja viimeisestä kiertueesta Lontoossa joka ei tule tapahtumaan mutta ei sitä ihan tämmöseen osannu jotenkaan varautua! En minä ainakaan. Nyt on kyllä niin haikea olo. Ei voi muuta kun vain huokaista ja hyväksyä tapahtunut.
Harmittaa kylläkin etten päässyt katsomaan Michaelia livenä mutta olisihan se ollut mahdotonta muutenkin. Onneksi Michael Jacksonin muisto ja hänen musiikki kuole koskaan. Hänen musiikkiaan voi kuunnella ikuisesti.

Toisaalta, myönnettäköön.. Sain joltakin osin median takia huonon kuvan Michael Jacksonin loppu vuosista.. Niistä huonoista hetkistä... Nämä pedofiili - syytökset ja kaikki.. Mutta ne pitää jättää omaan arvoonsa ja taka-alalle. Pitää erityisesti muistaa miten pop- maailma on muuttunut hänen ansiostaan ja monet näkemykset jotka ovat olleet ehkä ristiriidassa...
Michael Jackson jätti suuren aukon taakseen.

Mutta jospa hän pääsi Elviksen ja muiden edesmenneiden legendojen luokse muistelemaan menneitä..

R.I.P Michael Jackson ♥.

Torstaina tuli yllättävä ja ehkä hieman odotettu reissu mökille manamansaloon.
Olin melkein lähtemättä mutta onneksi muutin mieleni. Ois jääny talviturkki heittämättä ja monta hauskaa tilanetta ois jääny kokematta! Kyllä silimä lepäs järvimaisemaa katellessa ja linnunlaulua kuunellessa... Ja tylsää mökillä ei todellakaan ollut kun lapsien kanssa siinä sai touhuta.
Saunottua tuli tietenki ja makkaraa sai nassutella.

ja muumilimpsaa mie join siellä.

Vain "muumilimpsaa"..

Jeee! \o/

Täytyy sanoa että menipä nuo kolome vuotta aika nopeesti.
Siis niiku et jos nyt aattelee. Toisaalta, tulevaisuus vähän jännittää
mutta ainaha se kun on tietty elämänvaihe on ohitettu.

Onnittelut kaikille valmistuneille! :):):)

Ojenna auttava kätesi, saatat pelastaa jonkun hengen.

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.