IRC-Galleria

Täytyisikö huolestua omasta identiteetistä. Ostin 70 litraa multaa ja 10 litraa lannoitetta, porkkanan siemeniä, sipulimukuloita, tilliä ja auringonkukan siemeniä. Kasvimaa kesäksi 2006- projekti on siis alkanut. Vielä kun löytäisi jostain halvalla siankusta, että porkkanat kaivautuisivat pohjavesiin asti, Eihän nuo kaupan paskat kannata edes raeruohoa, saati Golden delicious-sipuleita.Samalla reissulla poikkesin myös Nirunaru- nimiseen kauppaan, josta ostin kangasvärejä. Ehkä alan syömään punaista lihaa, etteivät pallot nyt ihan ala putoilemaan pitkin perunapeltoja..Tai ainakin voisin alkaa niitä sieltä etsiä.

hmmhmm...

Ehkä tarvitsisin harrastuksen..

Hiki.
Karhea pinta.
Ja huoli siitä, mitä ei vielä ole tapahtunut.

Aamusta asti alkanut Ginin juominen rauhoittaa sen ajan mikä on tarpeellista lisävarustuksen hankkimiseen..
Lumi kuitenkin sataa peittääkseen huonot muistot ja eiliset läikät baarin edestä.Lumi nollaa tilanteen. Lähdemme siis nollasta, pyrkimys ylöspäin muuttuu nopeasti innostukseksi ja haluksi pyrkiä eteenkin päin..hmmm se olisikin jotain uutta.

Tänään söin nuudeleita ja tonnikalaa.
En siis tänäkään päivänä näe ylitsepääsemätöntä nälkää.
Olen voittaja tässä suurten perkeleitten maailmassa, vaikkeivat he, värillisten papereitten omistajat sitä stressiltään näekään.

Eräs viisas henkilö on kirjoittanut: "Pelkään enemmän elämää aamuisin, kuin kuolemaa iltaisin."

Klo 13.15

Kahvikuppi ja paahtoleipä, jossa majoneesia. Hiukan aurinkoa terassilla ja pari sivua mielenkiintoista tekstiä. Kirjaimet ovat oikeassa järjestyksessä ja välimerkit rytmittävät ne erilaisiin sarjoihin, jotka luovat kauneutta ja lämpöä.

Seinät osaavat puhua
Ypöyksilässä
Seinät voivat kiroilla
Ypöyksilässä

Katto kulkee peittona
Ypöyksilässä
Lattia makaa patjana
Ypöyksilässä

Naru tanssii kravattina
Ypöyksilässä
Metanoli pitää kädestä
Ypöyksilässä

Tunsin itseni hetken aikaa Jeesukseksi kävellessäni vetten päällä, kunnes railon kohdalla kuului särähdys ja muutuin hiireksi, joka tahtoi vain nopeasti pakoon ja jonka aistit terävöittyivät erityisen tarkoiksi. Kuulin jopa kaikkien paheksuvat ajatukset satojen metrien päästä ja näin eri värisiä petoeläimiä laukkaamassa avuttomien saaliiden kimppuun jossain kaukana täältä.

Vakstuukille kaatuneet kirkkaat pitää nuolla, ennen kuin kersat nousee aamupuurolle ja kouluun. Linjuriinkin pitäisi pienimmäinen saattaa, sillä eihän sitä yksin voi, Ville kertoo aina kaiken äidille ja sitten ei heitä enää näy, koska lupaus oli lupaus. Ei lasten ollessa täällä. Mitäköhän äitikin sanoisi, niin puolustanut minua ja luottanutkin. "Ei meidän poika enää. Aina se on ollut kovapäinen, mutta niin hyväluontoonen ja reilu.". Ja Anja, tätä se on kytännyt siitä päivästä asti, kun minuun haksahti, oikein suen vainulla, kuinka minuun ei voi luottaa. Sitä on toitotettu puol vuotta putkeen koko pitäjän poikki ristiin ja rastiin, jotta varmasti koko kunta tietää ja vahtii mimmonen lurjus raittia pitkin vaeltaa.

Elli ainakin on ollut aina isänsä tyttö, aina jalassa kiinni ja huutamassa... -"iti,iti,ota syliin", ja aina on isi ottanut. kantanut olkapäillä ja leikkinyt koppoti koppoti-leikkiä, vaikka kuinka on heikottanut ja pahaa tehnyt. Ja tässäkö kiitos. Ei, kyllä tämä tästä, hiukan vettä naamaan ja purkka suuhun,ettei Ville huomaa, Anja kuitenkin käskenyt vahtia, No niin, nyt puuronkeittoon ja kunnon voisilmä pitää

Sohjoinen silta, naapurin lehmä,
ja iänikuinen itku siitä kuka aloitti