IRC-Galleria

Etsiessäsi vaikkapa ravintolassa vessaa, löydät yleensä jonon naisia,
joten hymyilet kohteliaasti ja asetut jonon jatkoksi. Vuorosi tullessa
tarkistat mahdollisesti näkyvät jalkaparit vessakoppien ovien alta.
Kaikki kopit ovat varattuja.

Viimein ovi avautuu ja ryntäät sisään lähes kaataen ulos tulevan
naisen.
Päästessäsi sisään huomaat lukon olevan rikki. Ei haittaa, olet
pidättänyt niin kauan että pelkäät kastelevasi pian housusi.

Vessanpöntönsuojia tarjoava automaatti (jonkun Äidin keksimä, ei
epäilystä) on kätevä mutta tyhjä. Ripustaisit käsilaukkusi ovennuppiin jos
sellainen olisi, mutta koska ei ole, pyöräytät käsilaukkusi hihnan
varovasti mutta nopeasti pääsi yli ja laukun roikkumaan rinnallesi
( Äitisi kääntyisi haudassaan, jos laskisit sen LATTIALLE! ), lasket
housusi ja otat "asennon".

Tässä asennossa ei-enää-niin nuoret, ylijännittyneet lihaksesi alkavat
täristä. Reitesi huutavat sinua istumaan alas, mutta koska sinulla ei
todellakaan ollut aikaa pyyhkiä istuinta tai vuorata sitä paperilla,
pidät "asennon".

Harhauttaaksesi ajatuksesi pois tärisevistä reisistäsi kurottaudut
kohti vessapaperitelinettä, jonka havaitset olevan tyhjä. Kuulet
päässäsi äitisi äänen kertovan sinulle, että jos vain olisit yrittänyt
pyyhkiä istuinta, olisit huomannut ajoissa puuttuvan paperin. Reitesi
tärisevät kovemmin.

Muistat pienen paperinpalan, johon niistit nenäsi eilen -sen, joka on
yhä laukussasi. Se saa kelvata. Hapuilet sen esiin mahdollisimman
varovasti.
Se on suunnilleen peukalonkyntesi kokoinen.

Joku työntää koppisi oven auki, koska ovessa ei ole lukkoa. Ovi
iskeytyy laukkuusi, joka yhä roikkuu kaulassasi, ja heittää sen
taaksesi pöntön vesisäiliötä päin. Kiljut "VARATTU!" samalla kun
yrität työntää ovea takaisin, ja samalla pudotat arvokkaan, pienen ja
rypistyneen paperinpalan lattialla olevaan lätäkköön. Menetät
tasapainosi ja putoat istuimelle.
Istuin on märkä, tietenkin.

Kömmit äkkiä ylös tietäen hyvin, että on jo liian myöhäistä. Paljas
ahterisi on tehnyt tuttavuutta jokaisen kuviteltavissa olevan
bakteerin ja eliön kanssa paljaalla renkaalla, koska et vuorannut sitä
paperilla -jota ei tosin ollut, sen puoleen, vaikka olisit
yrittänytkin.

Tämän kaiken seurauksena vessanpöntön automaattihuuhtelun tunnistin on
niin hämmentynyt, että se vetää vessan. Vesi syöksyy posliiniin saaden
aikaan hienon sumun vesipisaroita, jotka laskeutuvat takapuolellesi ja
alkavat valua pitkin jalkojasi kohti kenkiäsi.

Tarraudut tyhjään vessapaperitelineeseen jottei pöntön valtava imu
veisi sinuakin mukanasi. Tässä vaiheessa luovutat. Pöntöstä roiskuva
vesi ja märkä istuin ovat tehneet tehtävänsä ja olet likomärkä
vyötäröstä alaspäin.

Olet nääntynyt. Yrität pyyhkiä mitä pyyhittävissä on purkkapaperilla,
jonka löysit taskustasi ja livahdat kopista ulos ja lavuaareille
pestäksesi kätesi.

Et keksi miten automaattinen hana toimii, joten pyyhit kätesi kuivaan
paperipyyhkeeseen ja kävelet ulos WC:stä ohi naisjonon. Ystävällinen
lähimmäinen jonon päässä huomauttaa kantapäähäsi takertuneesta
vessapaperinpalasta (missä sekin äsken oli!?). Revit paperin irti ja
ojennat sen naiselle huomauttaen lämpimästi, että hän saattaa tarvita
sitä piakkoin.

Ulkona odottaa rakas miehesi, joka on kauan sitten selvinnyt vessaan,
hoitanut asiansa ja tullut ulos. Ärtyneenä hän tiedustelee, mikä kesti
niin kauan - ja miksi ihmeessä käsilaukkusi roikkuu kaulastasi?

Tämä tarina selvittää vihdoin miehille, mikä naisilla kestää niin kauan.
Se paljastaa vastauksen myös toiseen yleisesti kysyttyyn kysymykseen;

Miksi naiset menevät vessaan pareittain. Kaveria tarvitaan vartioimaan
ovea,
pitelemään käsilaukkua ja ojentamaan paperipyyhkeitä oven alta!