IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kaksi puoltaMaanantai 24.12.2007 07:32

Jos joutuu hankaluuksiin, joku muu on varmasti kokenut saman aikaisemmi
Ja kirjoittanut sen ylös
Runoilija ja kirjailiat on kokenut saman ja kirjoittanut sen ylös.
Runon tai tekstin osuessa kohdalle sitä ajattelee
"Hemmetti. Paskiainen on tehnyt teoistani yhteenvedon"
Se melkein lohduttaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Kiinalaiset uskovat ihmisen olevan silta taivaan ja helvetin välillä.
Jin ja Jangin välillä. Jin..ja Jang
Toinen puoli valkoinen, jonka keskellä on pieni musta piste.
Toinen musta jonka keskellä pieni valkoinen piste.
Kaikessa hyvässä on täten jotakin pahaa. Ja kaikessa pahassa on jotakin hyvää
Se on totta. Ei mikään niin pahaa ole
Jopa pahin. Hän ansaitsee vielä uuden mahdollisuuden.

Olen arvioinut elämääni
Joskus kun katsoo sitä taaksepäin huomaa, jonkun pikkuasian
päätöksen joka vaikutta kokoluppuelämään
Se voi olla jokin aivan mitätön asia.
Pieni virhe, josta voi muodostua kaiken tuhoava aalto
Tärkeää on tarkkaan miettiä, ennen kuin tekee valintansa
silläs jokus yksi väärä päätös voi pilata kaiken.

William Blake kirjoitti aina siitä miten ihmiset tuhlaavat elämänsä.
He eivät viitsi tehdä mitään muutakseen elämäänsä paremmaksi.
Sitä hän kuvaa runossaan "Heaven and Hell"
Ne jotka tukahduttava intohimon tekevät sen koska ovat liian heikkoja vastustakseen.
Tukahduttaminen muuttuu ajan kanssa passiivisuudeksi kunnes se lopulta on vain intohimon
varjo.

"Missä on elämä?"Tiistai 04.12.2007 02:21

Maailma ei ole aina aurinkoinen.
Se on julma paikka.
Vaikka olisit kova, se iskee sinut maahan,
jos sallit sen.
Kukaa ei lyö niin lujaa kuin elämä
Kyse ei ole siitä kuinka lujaa pystyt lyömään
Vaan siitä kuinka lujia iskuja kestät.
Paljonko kestät matkalla eteenpäin, siitä
voittamisessa on kyse.
Jos tiedät mitä ansaitset, ota se. Sinun pitää
ottaa iskuja vastaan. Eikä syytellä muita jos
et saa haluamaasi. Pelkurit tekevät niin, mutta
sinä et ole yksi heistä.

Sinulla ei ole elämää, ennenkuin uskot itseesi.

[Ei aihetta]Lauantai 03.11.2007 18:34

my own play, my own play
the show has reached the end
the curtains closing down

still alone on this stage
i've played my tragic parts
now i'm just waiting for the end
the end that takes me away

looks like the last page is reached
and the light is fading out
but the show must keep on going
and the show goes on

[Ei aihetta]Lauantai 29.09.2007 19:12

one hour on a Sunday
that's all we have
in the patience of Monday
it never goes so fast
and I wish, it was easy
I wish you only knew
I wish I could explain things
instead of hurting you

it's never enough
it's never enough
it's only the broken edge of love
it's never the tide
a place in your mind
that's all
I don't want to leave you nothing

one hour on a Sunday
in the afternoon
an hour to be awkward
embarrassed you
and I'm glad that you 're happy
your mother too
I wish there were two worlds
one with me and you

it's never enough
it's never enough
it's only the broken edge of love
it's never the tide
a place in your mind
that's all
I don't want to leave you nothing

it's never enough
I never regret the mistake I made
it's never enough
I never give up, it's the price I paid
that's all we have

it's never enough
it's never enough
it's only the broken edge of love
it's never the tide
a place in your mind
that's all
I don't want to leave you nothing
I don't want to leave you nothing
it's never enough
it's only the broken edge of love
I don't want to leave you nothing
I don't want to leave you nothing

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.09.2007 04:08

Somedays i sit, staring out the window.
Watching this world pass me by.
Sometimes i think, there's nothin to live for, i almost break down and cry.
Sometimes i think im crazy, im crazy o so crazy, why i am here am i just wastin my time?
Sometimes it feels like the worlds on my shoulder, everyones leanin' on me.
Sometimes it feels like the worlds almost over, but then she comes back to me.
...Yeah right..

Keskustelu tuulen kanssaPerjantai 21.09.2007 03:10

Seuraava teksti voi olla mielestäsi paskaa, voit ymmärtää sen väärin lukijana, taikka voit päästä samalle taajuudella ja ymmärtää mietteitä. Voit vihata minua taikka ymmärtää.
Myös huomata kokeneesi samoja ajatuksia. En ole viisas, en ole hyvä kirjoittaja. En tarkoita mitään tiettyä asiaa taikka tekijää. Lukija jättää tekstin omaan arvoonsa.


Hyväksytkö epätäydellisen epätäydellisyyden,
eihän kukaan ole täydellinen, joten jätätkö toisen
syyttämättä. Hyväksytkö ihmisen?
Osaatko olla käyttämättä tilaisuuden jos aika on väärä,
osaatko odottaa vai oletko kärsimätön?
Minä ainakin olen kärsimätön ja tiedän, se pilaa kaiken.
Se on suurin ongelma mitä kohdataan jatkuvasti.
Ymmärrätkö sanan ei ilman sanomista, taikka kyllä
sanan vain katsomalla ihmistä, aavistatko
ihmisen tunteet vain hänen äänestään eleistään?
Kun et hymyile, mikä saa sinut nauramaan, mikä
tuo naurun huulillesi, tai mikä toi?
Oletko nähnyt kuinka tavarat leviävät ympäri olohuonettasi asuntoasi,
hylättynä kuten usein ihminen on hylätty.
Osaatko kertoa totuuden, vaikka tietäisit tai luulisit tietäväsi reaktion,
vai piilotatko totuuden? Vaikka luultavammin jos kaikki on oikein saat anteeksi, aikanaan.. voit vain odottaa.

Jätätkö ajan pois elämästä, lopetatko joskus ajan perässä juoksemisen kuolemaasi saakka?
Kaipaatko jotain tiettyä asiaa mutta et voi kertoa sitä, taikka jätetäänkö sinut kuulematta.
Oletko huomannut että joskus joku antaa sinun jäädä nukkumaan vaikka joutuisi itse lähteä ja toivoo parastasi?
Huomaatko ikinä heränneesi tilanteesta josta olit uneksinut, minä ainakin.
Unissa on vain ongelma että ne voivat loppua käsittämättäsi etkä pääse palaamaan.
Joudut hyvästellä sen ja toivot sen palaavan, mutta samalla itse palat.

Syksyn saapuen kävelet ja huomaat muistelevasi eilistä, ja viime hetkeä.
Kylmän viiman palatessa ja saadessa sinut tuntemaan kylmän henkäyksensä, huomaat ehkä kaipaavasi.
Ja muistat että oli liian myöhäistä pyytää anteeksi ja muuttua.
Muistat tarinan jota et voi kertoa, koska se on henkilökohtaista.
Kunnioitat ja tiedät mistä on kyse.
Omalta osaltani: Anteeksi.

[Ei aihetta]Maanantai 17.09.2007 15:59

Ei, saanutkaan
koskaan luottaa hän
ikuiseen rakkauteen

Yöperhonen
vain tietää sen
nähnyt on pimeyden sielussaaan
ja matkoillaan

Yöperhonen
pois lentäen
jättää kaiken peloissaan rakkauden
- aina vaan

State of nationKeskiviikko 18.04.2007 13:09

You can walk, or you can run
You don't have to be someone
I went on a summer cruise
Upon an ocean born to lose
My brother said that he was dead
I saw his face and shook my head
Can you see where we can't be
We're losing our blood in the sea
'Cause it's the state of the nation

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.02.2007 02:57

It's time to forget about the past
To wash away what happened last (happened last)
Hide behind an empty face
Don't ask too much, just say
'Cause this is just a game
- Vanhemmat »