IRC-Galleria

Namine

Namine

Fragile, handle with care.

[Ei aihetta]Torstai 27.12.2007 21:54

My stars are open and me I'm all alone
Take me away from this moment

Poliisi on Pop. Torstai 27.12.2007 20:50

"Eka keikka oli Toijalassa Satama-Rockissa 16. elokuuta 1981. Sinne päästiin sitten oikein virallisesti esiintyyn. Muista esiintyjiä oli muun muassa Irwinin Lapset, Blääh ja nuori muusikko Aki Sirkesalo, mutta ei tainnut olla Toijala ihan vielä valmis Kaaoksen musiikille. Rekka-auton lavalta heitetty keikka sai aikaan suut auki jähmettyneitä ihmisiä ja vihaisia katseita. Ja paikallislehti kertoi arvostelussaan että parasta siinä oli lyhyet biisit. Ja se, että pojat ymmärsi lähteä pois ennen poliisien tuloa paikalle. Meillä oli tosin hauskaa. Myöhemmin lähdettiin joskus ihan vaan aikaa tappamaan Toijalaan juomakassien kanssa. Ja kun noustiin asemalla junasta, niin vajaan kymmenen minuutin kuluttua Toijalan virkavalta hyökkäsi luoksemme ja kertoi, että teillä nuoret rumat pojat on ikuinen porttikielto Toijalaan. Onneksi." -Timppa, Kaaos.
©Parasta lapsille, Suomipunk 1977-1984

Kivaimpia lahjoja. Tiistai 25.12.2007 17:52

Meen lukeen kirjaa.
;BRITTIPUNKIN HISTORIIKKI. <3

[Ei aihetta]Perjantai 14.12.2007 10:41

'Ootas kun mä keksin jonkun viksun nimen... Tauno!'

'Ja sit vie joku toinen viksu nimi...'
'UUNO!'
Ei pallot ja viivat ole mitään musiikkia
ne on vaan palloja ja viivoja,
eli niinkun kärpäsen kakkaa.

Meen pelaan Pokemonia. ->Tiistai 11.12.2007 13:01

[Ei aihetta]Torstai 06.12.2007 20:57

Little words, they hurt so bad,
Things we say when we are mad.
I watched the words fall from your mouth,
It was the truth, just spit it out.
Is it really my fault if the rain starts to fall?
Is it really my fault if your boyfriend doesn't call?
Is it really my fault if the world is too small for your dreams?
Every day I try and try,
To make our friendship worth a while.
But no matter what I do,
It seems I'm only hurting you.
I know I make mistakes,
What luck gives it also takes.
Sometimes I stumble then I fall,
But am I really guilty of it all?