Kun pyöräilin kouluun niin monet papat olivat pihalla mattopiiskoineen. Ne papat olivat pihoillaan vielä silloinkin, kun pyöräilin takaisin kotiin. Mattoja riittää. Pihoilla olivat myös maailman turhinta työtä tekevät tyypit: ne, jotka puhaltavat lehtiä niillä järjettömillä imureilla. Tai eiväthän ne imureita ole vaan pikemminkin jotain puhurikoneita. Ihmisparat puhurikoneet käsissään kello kahdeksan aamulla! Minun kotitielläni nämä tyypit puhalsivat lehdet tielle vain jotta autot voisivat renkaillaan muussata lehdet ruskeaksi lehtipuuroksi ja sitten kaikilla olisi hauskaa. Minä en vain ymmärrä tuota!
Tänään on joulukuu. Minusta ei yhtään tunnu siltä. Jos minulla olisi sininen puutalo ja jopo pihassa, laittaisin kynttelikön ikkunaan. Sitten saattaisi vähän alkaa tuntua joulukuulta.
Uusimmat blogimerkinnät
- Aallokonmittaaja 07.07.
- Viimeisen käyttöpäivän lopullisuus 09.04.
- Viha ja rakkaus 05.10.
- Päiväkirjamerkintä 24.05.
- Carpe diem! 13.11.
- Esi-isien jalanjäljillä 21.04.
- Meedio 23.02.
- Ameba 21.02.
- Nuhanenän tunnustuksia Osa 1. 03.02.
- Markkinatalouden huumaa 01.01.