IRC-Galleria

lauantaiaamuna heräsin kamalampana kuin koskaan. vääntäydyin suihkuun ja yritin pestä rumuuden itsestäni siinä kuitenkaan onnistumatta. föönasin hiukset, laitoin jopa ripsiväriä, mutta peilistä tuijotti silti se hirveä haahka, jota niin suuresti vihaan. ystävä tuli pelastamaan minua. huusin hänelle jo ovenraosta että "älä sitten kato mua, näytän ihan järkyttävältä!" lähdettiin kaupungille. mua hävetti olla siinä ja sellaisena - keskellä kauppakatua zombien näköisenä. pitelin ystävän pientä vauvaa sylissäni ja huomasin yhtäkkiä olevani onnellinen ja iloinen. suloinen vauva kompensoi mun rumuutta!

myös sunnuntaina heräsin hirviönä. olin heijastus kaupan lasiovessa, harmaa ja homssuinen. tummat silmäpussit roikkuivat leuan alapuolella, kaksoisleuka jossain navan tuntumassa. mahakipu kupruili ihon alla niin kuin ennenkin. kipu tulee aina uudelleen, se on varmaa. sitä osaa jo odottaa. sitten herää yöllä ja vaikeroi vähän tuskasta. ei niin paljoa, että se kuuluisi naapuriin tai edes viereiseen huoneeseen, muttä hieman kuitenkin.

musta on tuntunut oudolta jo pitempään. elämä on ollut yhtä puurtamista, vaikka en ole tehnyt oikeastaan mitään. eilen kävin kävelyllä toisen ystävän kanssa ja tunnustin hänelle, että vuosi norjassa on ollut mulle raskas. vaikka täällä on ihan samanlaista kuin suomessa niin silti mun on täytynyt ponnistella jotenkin tavallista enemmän. yksinäisyys on aika monta kertaa täyttänyt pienen asuntoni. se on peittänyt mut hentoon vaippaansa, jota ei alussa osaa pelätä. hetken kuluttua hento vaippa muuttuu sementtikerrokseksi. sen alla ei saa henkeä, se lamaannuttaa, estää liikkumasta, hypnotisoi ja tekee apaattiseksi. minä syytän sitä kaikesta.