IRC-Galleria

Napatatti

Napatatti

Matkalla etelään...

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.07.2007 01:46

Mari on ollut meillä vieraana. Me käytiin hillumassa Raippaluodon sillalla ja ostettiin tosi pahat pehmikset. Ne maistui ihan pakastimelta. Ensin T sai palvelua ruotsiksi, vaikka puhui suomea ja sitten minä tilasin ruotsiksi ja sain palvelua suomeksi. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Minä heitin pehmikseni lokin ruoaksi sillan korkeimmalta kohdalta. Jäätelö paiskautui vauhdilla merenpintaan ja levisi sekunnin sadasosassa tuhansiksi kermapisaroiksi. Tötterö piti pintansa hieman kauemmin, kunnes sekin vetistyi pahviseksi löllöksi meriveden vellonnassa.
Heitin myös pari herneenpalkoa madoille ojan pohjalle.

Mari on ihana tyttö ♥

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.07.2007 01:26

Mummulassa käsiini sattui vanha kirja. Siirryin ajassa noin sata vuotta taaksepäin loikoillessani mummun vanhassa sängyssä mummun vanhaa kirjaa lukien. Muistin, että mummu oli joskus kertonut, että kirjalle on myös jatko-osa. Mietin, oliko mummu sanonut, että jatko-osa löytyy hänen hyllystään. "Pitääpä kysyä mummulta", ajattelin. Sitten tajusin, etten voisi kysyä mummulta enää mitään, koska häntä ei ole enää olemassa.

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 20:26

T: Oih sää oot tiskannu!

P: Joo ku sää olit eilen mulle niin kiva.

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 15:47

Soitin töihin. Puhuin ensin ruotsia, mutta sitten kun selitin aamulla tehdyistä kokeista, annoin periksi: "Nyt mää puhun suomeks!"

Joskus on pakko antaa periksi, jos epäilee, että suusta tulisi vain sianruotsia.

Tiskasin aamulla (rikoin yhden T:n pikkulautasista! Olen pahoillani T!), jonka jälkeen menin pötköttelemään sängylle. Nukahdin. Nyt tuntuu paljon paremmalta. Ehkä selviän sittenkin hengissä.

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 02:51

Tällä hetkellä taivas näyttää vielä ihanammalta.

Minä en nuku, koska mahaan sattuu. Yritin makoilla sängyllä, mutta siinä se vasta tuskanhiki nousikin.

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 02:32

Olen nyt virallisesti vaasalainen.

Taivas näyttää ihanalta. Tekisi mieli avata ikkuna, päästää mahakipu suun kautta ulos ja lähteä hyppimään taivaankannelle.

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 02:13

Olen tosi kipee.

Inhoan.Keskiviikko 27.06.2007 03:17

1. Nimi ja syntymäaika minuutin tarkkuudella?
Pauliina 14.25

2. Inhottavin kuukausi?
ehkä tammikuu

3. Mitä itsestäsi kuulemaa lempinimeä inhoat eniten?
Pave on aika ällö. Anteeks Mari. Mut mää kestän sen silti.

4. Kamalin ihmisen etunimi?
Yrjö

5. Inhottavin viikonpäivä?
Maanantai?

6. Kauppa, jota välttelet viimeiseen asti?
Alko

7. Kamalin ammatti?
lääkäri

8. Inhoamasi kukka?
Petunia haisee!

9. Kauhea kaupunki?
Ylivieska


10. Kamalin paikka missä olet lomaillut?
Kuusamo

11. Juoma jota et kaada kurkustasi alas (ei alkoholijuoma)?
ehkä joku tomaattimehu?

12. Rumin automerkki?
Volvot on rumia.

13. Kamalin kieli maailmassa?
se kieli, millä ne imaamit huutaa sieltä moskeijan kovaäänisistä. Pelottaa NIIN paljon!

14. Eniten inhoamasi ruoka?
hmm, joku veripalttu ehkä...

15. Vaate, jota inhoat?
kauluspaita

16. Kahvimerkki, joka maistuu kauhealta?
eos

17. Karkki jota karttelet?
ananaskarkit

18. Tylsin ja huonoin elokuva?
Poliisiopistot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9.

19. Inhoamasi värisävy?
keltainen

20. Vuoden tylsin päivä?
kouluunpalaamispäivä

21. TV-persoona jota inhoat?
Ella Kanninen. En vaan voi mitään tälle!

22. Huonoin TV-ohjelma?
melkein kaikki tositeeveet + Jäämeren suomalaiset, joka on tullut Ykköseltä nyt joka ilta!

23. Huonoin kuulemasi biisi?
Tea - Tytöt tykkää

24. Inhoamasi artisti/bändi?
Modern Talking, onko sitä enää olemassakaan, mut hyvä vaan jos ei ole.

25. Tylsin lukemasi kirja?
Virve Sammalkorpi: Yhtä matkaa

26. Inhoamasi haju?
pissa

27. Kamalin vuodenaika?
talvi - liian pitkä, liian kylmä, liian pimeä.

28. Ravintola, jossa olet saanut huonointa palvelua?
En viitsi alkaa tässä dissata mitään.

29. Vihaamasi urheilulaji?
korkeushyppy

30. Inhottavin kouluaine peruskouluaikoina?
matikka!

31. Eläin jota inhoat?
ampiainen

32. Inhottavin luonteenpiirre kanssaihmisessä?
pahuus

33. Rumin sana maailmassa?
sota - ihan vaan siks ku make love, not war!

34. Huonoin lehti?
vastaan tylsästi OHO!

35. Kulkuneuvo jota inhoat?
viritetty mopo

36. Harrastus johon sinua ei saisi mukaan?
no ööh, kaikkeen keräilyyn hurahtaisin heti...no, ehkä joku autourheilu.

37. Kamalin alkoholijuoma?
jaa-a

38. Inhottavin pizzatäyte?
simpukka

39. Kauhein työpaikka jossa olet ollut?
mansikkapelto

40. Jos saisit poistaa yhden inhottavan ihmisen maapallolta?

Mulla ei sellaiseen olisi missään tapauksessa oikeutta.

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2007 12:18

Vihaan. VPS.

Tilaus.Keskiviikko 20.06.2007 04:02

Yksi nuijanukutus ilman sinappia, kiitos.

Joo ei kuulu valikoimiin.