IRC-Galleria

Vieläkin lämmöllä hymyilen...
Hän pääsi jatkoon.
Nyt en voi muuta kuin sanoa: "tsemppiä jatkoon...ja jaksamista...ja luota ihtees".

Loppu viikko meneekin pääkkäri-huumassa ja taistossa...
ja operaation 'yo-vieras' parissa...

Mutta, on se elämä epäreiluakin.
Kun on Taikin lasiovien edessä ja näkee ihmisten ilmeitä.
Toisten katseet eivät kerro mitään, toiset kyynelehtivät ja toiset nauravat...

Muistan kuinka itse olin vain todella vakava.
Kun pääsin jatkoon loppuun asti.
En uskaltanut hymyillä tai riemuita paljoakaan.

Nyt kun ystäväni ja rakkaani hakevat tuonne, hämärästi muistan miltä pyrkiminen tuohon arvostettuun taidekorkeaan tuntui. Se oli ihanan kamalaa.

Olin kaiken kaikkiaan äärimmäisen hämmentynyt kun sain hyväksymis-paperit. Se ei tuntunut mahdolliselta. En silloinkaan vielä uskaltanut kamalasti hymyillä ja nauraa...
varmaankin siinä pelossa, että minua ei jaksettaisi kuunnella.
Muistan kuinka varovasti, iloiten huudahdin kotona: "Mut hyväksyttiin Taikkiin!"
...
Äh, olen paasannut hämmentävästä ekasta vuodesta, kaikki uutta, kaikki stressaavaa, kaikki ihan outoa...
Mutta sen sanon, että vasta nyt olen vähitellen alkanut arvostamaan oikeasti sitä mihin viime vuonna pääsykokeiden aikaan pystyin. Olen vähitellen alkanut oikeasti arvostamaan ylipäätänsä sitä, että minä, itsenäni, olen päässyt tuohon kouluun jossa minulle annetaan mahdollisuus edetä haluamaani suuntaan.

Ehkä minun pitäisi avata silmiä vähän enemmän...