IRC-Galleria

Natiainen

Natiainen

Tahdon vain...

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Kuninkaan narriSunnuntai 26.07.2015 10:22

Kuningasta kannetaan illalla eteen kaksin käsin hopeatarjottimella,
aamulla kohmelossa herää hänen narrinaan, tänään on mestaus.

Vuotava kynäSunnuntai 19.07.2015 12:41

Jumalatkin nauravat kanssani maailman järjettömyydelle,
jonka luonut historian voittajat kynällään puhtaalle paperille.
Sekasotku. Toisen onni potkii toista pois, vaan
kahdet silmät näkevät kauemmaksi varjoista.
Se tarina, joka ei ole ikinä alkanut myytiin huutokaupassa legendaksi.
Jälkipolvien todelliset sankarit muuttuivat ihmisten suussa saduksi
ja minä vain nauran Jumalten kanssa valheen paimenelle.

TalonväkiMaanantai 06.07.2015 11:24

Lapset kaakattavat kilpaa orriltaan päivän munakasta nokkimaan sekasorrossa, samalla aikuiset kukkoilevat pihamaalla ja ladon takana piilossa tapahtuu kansanmurha. Renki pisti pillit pussiin saatetuaan ensin piian vanhainpiiaksi nuorella iällä.

Sato mätänee pelloilla, keskikesän siesta estää työnteon, kuumakin on
valittavat sadonkorjuun avuksi rientäneet naapurit ja jatkavat sahdinjuontiaan.
Tilan eläimet vei evoluutio, näin väitetään, pullonkaulaeffekti ja kukaan ei ollut paras sukuaan jatkamaan, luonnonvalintaa.

Isäntä tärkeänä verannallaan nauraa talon tapahtumia henkseleitään paukuttaen ja samalla todeten, että vanhassa vara parempi.

Devil crawled out from the tapKeskiviikko 24.06.2015 19:53

Puhdistamattomat hanat kallion krouveissa saavat hornanhenget ja darrapirun villeiksi... halvan kaljan kirous. Ensiapulehtiä tulille vain.. spark it up indo'!

Turkin valtaus käynnistyy huomenna, kolmen vuoden kotimaavetkuttelun jälkehen. Ah, poika hymyilee taas hieman leveämmin.

AneMaanantai 22.06.2015 11:18

Aamu valkenee kanssasi kauniina
Aurinko lakoaa kanssasi masentuneena

pienen suuri mieli, ilot ja itkut
itsestäsi kiinni

tavoitteena ikuinen ilo, se on jo virhe
aneenmyyjien myyntivirke

itku silmässä kun on mutka matkassa
jää paikalleen pelon vallassa

odottaa ihmettä, tien suoristumista
aneenmyyjä jo kuiskuttaa korvan juuressa

kaikki on mahdollista, kirstu avoinna pohjattomana
ei kuulu kilinää kolikosta, jonka sinne heitin armon toivossa

ikuinen ilo on ikuista tuhlaamista
valheen alttarilla, rukoillen armahdusta

kerta toisensa jälkeen, halu uskoa johonkin
unoahtaen oman itsensä, se on jo siinä.

Pater PenKeskiviikko 27.05.2015 20:37

Ilon jakaja, kakarana vakava
Aikuisuuteen, heh! Mä jatkan täältä ikuisuuteen
Naura kanssani, kauneinta taidetta suulla
Näetkö sinäkää enää mitään muuta, me jaetaan rakkautta ilman vastalahjoja
Ja ulapalle menneet, kerätää ne takasi, rakastu elämääsi
Sinähän siinä taaperrat, voi lapsiparka sun kanssasi!

Unten maiden matkamuistoTorstai 21.05.2015 16:58

Unten mailla, kaukana painajaisista
vastauksen sädekehä loistaa oivalluksen kauneutta
silmät avaavat sen toteen, pieniä elämän ihmeitä
hymyillen herättää uinuvan
aamun sävel korvan juuressa

HappamatTorstai 21.05.2015 12:55

kohti kaaosta
vaan en enää suostu
ikinä
korvaamaan elämääni toisella

tyhjän sydämen valtias
sinne seulalla täytettä
en enää
ikinä
toisen ikävää omakseni ota
saamatta mitään takaisin
paitsi petosta

kahden kauppa
mitä se on
vaihtokauppa
jossa toinen kusettaa
yritä ymmärtää
me eletään täällä yksinään
vaikka sitä ei kestä kukaan

siksi me yritetään
siksi me rakastutaan
siksi me petytään
siksi me noustaan uudestaan yrittämään

VelkasuhdeKeskiviikko 20.05.2015 23:49

Elän luulon varassa
suhteessa
velkasuhteessa
ja korot juoksevat

Kohti konkurssia

Leijonaa mä metsästänSunnuntai 10.05.2015 11:39

Jalkaa toisen eteen, takana on ongelma!
Voisiko siitä selvitä ilman kohtausta?
Jo vanha lastenrallatus kertoi miten sitä ei voi kiertää,
vaan pitää mennä läpi, jotta se selviää.

Kun kaksi erilaista lasta, rakkaat toisilleen
laulavat sitä eri suuntiin, voi kulta, voi toista!
Se vain pitää kohdata, yhdessä.

Ei meidän tule pelätä moista.