IRC-Galleria

Nurkassa värjöttää
sinne ajettu raukkaparka
kädet haastajansa veressä
ruumis tärisee kankean edessä, ei voittajana laisinkaan

Takaa-ajettu ja itseensä turvaan hakeutunut
repi kahleensa irti, vain uudet saadakseen

Kiusaajan viimeinen räkänauru
haudan takaa ja vuosien päästä
kustaan päälle katkeroituneen kosto

Viimeinen sana, viimeinen teko
kuin hän se olisi, joka jo haudassa on

Valittavat sanat
apua pyytävät

Nauru
kutsuu mukaansa

Huudot
huomiota herättävät

Hiljaisuus
rauhoittaa mieltä

Kauniit sävelet
luokseen vetävät

Hopeadollari rauhanpiipussa paloi ja sytytti sodan liekin

valkoisen miehen ahneus ei tunne rajoja, vaikka se niitä tekee

Hopeadollari, Hopeadollari

sodan sytytti ja

rauhanpiippu paloi

Mielen syövereissä epäilyksen siemen.
Versoen siitä tiedonjuuri, joka syvään juurruttuaan, kaikki kolkat koluten ja haltuunsa ottaen kasvaa täyteen kukoistukseensa viisauden kukkaseksi.

hetki

ja se meni

antoiko se mitään mennessään

vai veikö sitäkin enemmän

vietitkö sen yksin

vai seurassa toisten

piditkö siitä kiinni liian pitkään

vai etkö saanut siitä irti yhtään mitään

valinta
ja on jo uuden aika.

Mullassa makaava, kysymysten tulva versoo ruumiista

Kohoavat ylöspäin kohti valoa, kasvavat kohti ratkaisua

Ja kun kaikki on valmista, kuihtuvat

Käpertyen takaisin nukkuvaan vastauksina

Elä nyt ja tässä, laskeuma on vasta huomenna.
Ihmiskunta päättää päivänsä, maassa itsesäälissä käristen.

Uskomatonta miten me voitiinkaan olla kaikesta väärässä.
Vaikka tulevaisuus oli harvojen käsissä, niin me kaikki annettiin mahdollisuuksien valua käsiemme välistä.

Vastuunkantaja pakeni työtään Brysseliin ja me vain taputettiin, onnea uudelle työlle, rakas johtaja!

Pintakiilto häikäsi. Ihmislajin menestys vain päällistä ja kunhan itse pärjää niin muista ei mitään väliä.

Oppia ikä kaikki, miten kääntää luvut ylösalaisin, se on matematiikkaa.
Miten kaivautua paskakasan alta kiiltokuvana, se on markkinointia.

Suuri hammasrivistö hymyssä ja seuraajat kannustavat,
kyllä se pärjää jatkossakin, historiahan toistaa itseään.

Syyttäjä hei, kuka onkaan se syypää?
Ja jos se löydetään, niin kenelle se myydään?

Eniten tarjoava huutaa, mutta mittää ei saa.
Kylmää kouraa ja kourasee syvältä, rahat meni.

Syyttäjä hei, kuka on se syypää?

Jolla on valta, päättäköön kehen se leima lyödään.

Valta on syypää.

Masit rivissä sulkee rajat, kuin oman mielen itseensä.
Palvelukseen kelpaamattomat niitä nyt kaipaisivat.
Asemissa käskystä, kapinan kipinät
sytyttävät taistelukentän.
Eikä savun laskeudettua näy kentällä voittajaa.
kenraalia ylpeänä haarniskassaan.

Hiljaisuus, täällä odotetaan!
Rauhan esirippua
peittämään tämän näytöksen
ja sen näyttelijät.
Kunnian valheeseen,
mitalisateeseen,
merkityksen saavutukseen.

Omaisten kyyneleet kastelevat maan.
Rukoillen niitä kasvattamaan sen päälle rauhaa.

ettei uhraus olisi ollut turha.

Itsensä kieltäjä, ankarin isä.
Kyllä minä tiedän, olinhan kärsimysten tiellä.

Ja te muutkin vielä! Painoina hartioilla, minä paljain varpain kalliolla
vuodan verta ja jaksan, yksin jaksan, pakko jaksaa!

Hokema, päähäni painettu ja takertunut kieleeni,
puhun ohi mieleni, rauha kaukana vaikka tarttuisin siihen mielelläni.

Ja mikäs siintää silmissäni, kahleiden avain kädessäni, palmunlehvä savuaa vaan ei pala.

Alusta alan.

Patoutumat murtuvat yhdessä hetkessä, tunteiden tulva virtaa esteettä.
Sodan ja rauhan keskellä, vanhat taistelutantereet raunioina vielä ja
jossakin siellä

loppuun palan.