IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 14.05.2009 01:50

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 23:34



Kaikki jäävät kotiin 18.5.09, missä koulussa sitten oletkin . Lähetä tämä viesti kaikille kavereille ja sano ; että lähettää viestin eteenpäin . Kokeillaan päästäänkö uutisiin , Siis maanantaina 18.5.09, EI KOULUUN

JA KAIKKI KOPSAA!

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 23:32



10 sääntöä pojille:

♥ halaa tyttöä takaapäin
♥ tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, ei niin että tyttö itse joutuu tarttumaan
♥ kiedo kätesi hänen ympärilleen, kun hän seisoo
♥ älä pakota häntä mihinkään
♥ kehu häntä, rehellisesti
♥ halaa häntä, äläkä päästä irti ennen kuin on pakko
♥ lohdutta häntä kun hän itkee äläkä seiso vain tumput suorina
♥ pyyhi hänen kyyneleensä
♥ rakasta häntä koko sydämmelläsi ja aidosti

JOS ET KOPIO TÄTÄ MINUUTIN SISÄLLÄ PÄIVÄKIRJAASI, SINULLE TULEE HUONO RAKKAUS VUOSI !

:)Maanantai 11.05.2009 01:56

1. Peitä suu kädelläsi.
2. Toivo jotain.
3. Laita kätesi nyrkkiin.
4. Pidä kättä sydämmelläsi 5 sekunttia.
5. Kopioi tämä päiväkirjaasi.
6. Niin huomisesta tulee olemaan paras päiväsi !

[Ei aihetta]Perjantai 01.05.2009 15:34



JOS OLET SYNTYNYT...

TAMMIKUUSSA, sinua käytetään seksuaalisesti hyväksi koko loppuelämäsi.
HELMIKUUSSA, näet kuinka joku tekee itsemurhan.
MAALISKUUSSA, jäät auton alle.
HUHTIKUUSSA, loukkaannut vakavasti ja vammaudut.
TOUKOKUUSSA, psykopaatti ampuu sinut.
KESÄKUUSSA, pedofiili raiskaa sinut.
HEINÄKUUSSA, joku lähimmäisistäsi kuolee.
ELOKUUSSA, joudut vangiksi 23 vuodeksi ja kahdeksi päiväksi.
SYYSKUUSSA, sekoat ja tapat parhaan ystäväsi.
LOKAKUUSSA, joudut orjaksi.
MARRASKUUSSA, hukut heikkoihin jäihin.
JOULUKUUSSA, sinulta joudutaan leikkaamaan sormesi pois ilman puudutusta.

MUTTA jos ehdit laittaa tämän omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä, olet turvassa. Jos epäröit hetkenkään ja aikaa kuluu 2 minuuttia, tämä tapahtuu ystävällesi. Eli, pidä kiirettä.

[Ei aihetta]Perjantai 24.04.2009 22:31



☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää

<3Maanantai 10.11.2008 17:36

♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

[Ei aihetta]Torstai 25.09.2008 14:13

R.I.P tänä päivänä Kauhajoen ammuskelijan uhrien ja loukkaatuneiden vuoksi laita nimesi perään, ja laita kiertämään, jos välität. otamme osaa! kaisa,satu, janne,miska, jaska, emmi, aleksi, niina,taru,terhi, lauri, henri,ville, maria, otto,jesper, annika,elisa,tytti ,outi,sandra,iina,nea,nelli,Riina,teemu,Niilo,kalle, Anne, Sonja, Sanna, Suvi, Fiia-Liisa,Riina2, Juuso, Fiia, Veli-Matti,Jussi, Tiina, Valtteri, Harri, Mira,krista, Jenna,Henna, Henna M, Marika, Jaana,Anne-Mari, Krista, Nea

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 18:46

1.kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet .Rakastan ääntäsi joka kerta kun kuulen sen,heiluttelen käsiäni ja jalkojani.Sydämmesi syke on lempi unilauluni

2.kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani.Jos näkisit minut voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3.kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö!Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekkaan minua.

4.kuukausi

Äiti,hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5.kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi että en ole vauva. Minä olen vauva, sinun oma vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti mikä on abortti?

6.kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämmettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti auta minua!!

7.kuukausi

Äiti, olen kunnossa. olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?


Jokainen abortti on Yksi sydän enemmän. Kaksi silmää enemmän jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. yksi suu lisää joka ei koskaan tule puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! Kiitos.

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 17:47



12:02

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.
Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki,
mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä
sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.
Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon
vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä teksti päiväkirjaasi"