IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

Syyslomatunnelmissa!Maanantai 19.10.2015 09:39

Onko sinulla jo syysloma parhaillaan menossa vai onko se vasta alkamaisillaan? Onko lomasuunnitelmat ollut tehtynä jo hyvän aikaa? Mielessä voi pyöriä kylpyläloma perheen kanssa, ehkä risteily Ruotsiin tai sukuloiminen mummolassa. Tai ehkäpä sitä haluaa vain nähdä kavereita.

Toiset nauttivat, kun saavat hyvissä ajoin suunnitella lomansa täyteen tekemistä ja olla pää kolmantena jalkana menossa ja moikkaamassa kaikki sukulaiset ja ystävät. Lomalla kun on aikaa niille asioille, mitä ei ehkä muuten ehtisi tekemään. Osa nauttii, kun on suunnitelmia lomapäiville eikä aika varmasti käy pitkäksi.

Tämä ei suinkaan ole ainoa tapa viettää lomaa. Lomailussa tärkeintä on tehdä asioita, joista itse nauttii ja saa energiaa. Tai sitten voi nauttia ihan vain tekemättömyydestä. Jokaisella on lupa olla tekemättä yhtään mitään ja ladata vain akkuja, jotta jaksaa taas loman jälkeen puurtaa arjessa. Loma on sitä, että unohtaa arjen hetkeksi ja saa kaipaamansa tauon. Lue kirjaa, katso lempielokuvia, piirtele tai pelaile. Kunhan muistat, että tämä on sinun syyslomasi. Tee siitä juuri sellainen kuin itse toivot ja ennen kaikkea nauti ansaitusta vapaa-ajasta!

Aurinkoista syksyä!

@Ararat08



Millainen on sinun syyslomasi?Maanantai 19.10.2015 09:47, 106 vastaajaa

Lomalla on hyvä antaa itselleen aikaa ja tehdä sellaisia asioita, joista pitää ja nauttii. Millainen on sinun syyslomasi tai mitä haluaisit sen sisältävän? Kerro lomafiiliksistäsi kyselyn muodossa tai kerro enemmän kommenttiosioon!
Jos saisit vapaasti valita lomanviettotapasi, se olisi:
Saatko itse vaikuttaa lomanviettoosi?
Tiedätkö minkälaista toimintaa kuntasi (esim. nuorisotilat) järjestävät?
Onko lomasuunnitelmia?
Tuleeko syysloma tarpeeseen?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.