IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

KesälomaPerjantai 17.06.2016 14:40

Jos laitat silmäsi kiinni, voit kuulla kesäloman olevan ympärilläsi. Osa on jo päässyt sen lämpimään syleilyyn ja toisilla se viipyilee vielä nurkan takana, aivan kuin se odottaisi ujona tanssiinkutsua. Loman pituudestakin pitää puhua kuiskaten. Aivan kuin se olisi niin hauras asia, että se katoaa jos sen päättymisajankohdan sanoo ääneen. Toisilla loma on seurana pidemmän tovin, toisilla se voi olla satunnainen seuralainen.

Loman pituudesta riippumatta useimmille meistä kesä tarjoaa muutoksen tuulahduksia arkisten askareiden täyttämään vuoteemme. Töistä saa ansaitun tauon ja koululla on lupa odottaa taas syksyn ensimmäisten kellojen soittoa. Työttömänä olevakin huomaa loman muuttavan elämänrytmiä. Kaverit lähtevät liikkeelle ympäri Suomea, sukulaiset siirtyvät mökkitunnelmiin ja tuntemattomat alkavat täyttää ja kaupunkia täysin uudella tavalla. Erilaiset tapahtumat, festivaalit ja torit keräävät ihmisiä ympärilleen tarjoten näin paljon uutta sisältöä uteliaalle.

Lomapäivät täyttyvät meillä myös eri tavoin. Siinä missä toinen antautuu lomallaan rakkaille harrastuksilleen, kuten lukemiselle tai pelaamiselle, voi toinen ottaa tavoitteekseen matkan Lissaboniin tai viettää kesän kesätöissä. Kesä vaikuttaa myös elämänrytmiimme. Siinä missä voimme viettää talven kaupungin vilkkaassa sykkeessä, antaa loma mahdollisuuden antautua maaseutujen rauhalliseen rytmiin.

Jos raha on tiukassa, kuten se taitaa usein ollakin, niin kotimaankin matkalla voi antaa ajatuksen harhailla. Mielikuvissaan voi havahtua siihen Yhdysvaltojen syvään etelään, joka tunnetaan erityisesti musiikista, hyvästä ruoasta ja rennosta elämänasenteesta. Missä päin Suomea tämä voisi toteutua? Liikummeko silloin Pohjanmaalla, vai iloisten ihmisten Etelä-Karjalassa?

Oli muutos mikä tahansa, tarjoaa kesäloma ansaitun lähtökohdan tauolle vuoden tasaisesta taaperruksesta ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla.

@HerraHamsteri





KesälomaPerjantai 17.06.2016 12:25, 212 vastaajaa

Miten aiot sen viettää?
Odotan kesälomaa
Onko sinulla kesätöitä?
Aion tehdä jotain seuraavista kesällä
  • Voit valita 11 vastausta.
Kumpi?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Lukeminen harrastuksenaPerjantai 10.06.2016 13:21

Oletko bongannut sosiaalisessa mediassa meneillään olevan kampanjan #pojatkinlukee? Sen takana on nuori mies Mikko Toiviainen, joka itse lukee paljon tasokasta kaunokirjallisuutta. Kampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle ja siihen on saatu mukaan myös kirjastoja ja bloggareita.

Kampanjaa levitetään somessa, koska juuri siellä nuoret pojatkin viettävät aikaa. Mukaan tavoitellaan myös tunnettuja muusikoita ja urheilijoita - sellaisia miehiä jotka itse lukevat ja toimisivat näin esimerkkeinä pojille.

Jos lapsille luetaan satuja jo pienestä lähtien, saattaa se innostaa lukuharrastuksen pariin myöhemmin. Lukemisella on myös suuri vaikutus siihen miten pystyy kirjoittamalla ilmaisemaan itseään. Lisäksi lukuharrastus kehittää mielikuvitusta, vuorovaikutustaitoja ja kykyä asioiden hahmottamiseen.

Suomessa on julkaistu paljon nuortenkirjallisuutta ja valikoimasta löytyy myös poikia kiinnostavaa kirjallisuutta. Kannattaakin valita kirja jonka aihe on kiinnostava ja innostava. Esimerkiksi Harry Pottereista tai Timo Parvelan ja Björn Sortlandin Kepler62 –sarjasta innostuvat niin pojat kuin tytötkin ikään katsomatta.

Millaisia ajatuksia tällainen kampanja tuo sinulle mieleen? Mitkä asiat lukemisessa ovat mukavia, opettavaisia ja innostavia?

Kirjoja on tarjolla laidasta laitaan. On faktaa ja fiktiota - tai vaikka fantasiakirjallisuutta. Maailman menoa tarkastellaan niissä monesta eri näkövinkkelistä. Löytyy myös nykypäivän todellista elämän arkea onnistumisineen ja epäonnistumisineen, kasvun paikkoja ja laitapuolen elämääkin.

Moneen erilaiseen elämäntilanteeseen löytyy lukujännitystä ja myös kesä on hyvää aikaa viettää kirjojen parissa. Maanantaina 13.6 Habbon Netarissa keskustellaan aiheesta lisää. Silloin siellä vierailee Kampanjan alullepanija Mikko Toiviainen. Tule mukaan!

@mine-minttu





Lukeminen harrastuksenaPerjantai 10.06.2016 12:49, 131 vastaajaa

Oletko jo bongannut somesta ja muualta mediasta #pojatkinlukee kampanjan? Innostaako tuollainen kampanja sinuakin lukuharrastuksen pariin?
Onko #pojatkinlukee kampanja tuttu
Lukevatko pojat mielestäsi riittävästi?
Onko tällainen #pojatkinlukee kampanja tarpeellinen?
Lukevatko pojat vähemmän kuin tytöt?
Mitä lukeminen opettaa?
Kuka seuraavista julkisuuden henkilöistä saisi esimerkillään sinut innostumaan lukemisesta?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Kesä, aurinko, jäätelö, ystävät. Mitä tuosta listasta vielä puuttuu? No tietysti rakkaus! Kesä on ehdotonta ihastumisen, rakastumisen ja rakkauden aikaa.

Toisaalta ihania asioita kun rakkaus ja ihastuminen ovatkin, ne ovat yhtä aikaa myös vähän hankalia juttuja. Esimerkiksi itse voi olla kovinkin ihastunut, mutta jostain syystä se toinen ei annakaan vastakaikua tunteille. Tilanteen tekee entistä haastavammaksi se, että omista tunteista ei ole välttämättä helppoa kertoa ihastuksen kohteelle. Epävarmuus ja pelko torjutuksi tulemisesta saattaa jännittää. Mitä jos se ei tykkääkään?

Toiseen ihmiseen tutustuminen sekä omista tunteista kertominen toista kohtaan on tosiaan iso juttu; se vaatii rohkeutta. Toisaalta palkinto on kuitenkin sen arvoinen: parhaassa tapauksessa saat kuulla, että tunne on molemminpuolinen.

Mutta mitä sitten voi tehdä tilanteessa, jossa pistää itsensä likoon, kertoo tunteistaan, mutta tulee torjutuksi? No, mahdollisen pettymyksen hetkellä on ainakin hyvä käydä läpi omia tunteitaan. Hyviä tapoja voivat olla esimerkiksi kirjoittaminen, juttelu ystävien kanssa, juoksulenkki tai vaikkapa piirtäminen. Tärkeintä on, että pettymyksen tunteen käsittelee.

…Entäs sitten se kesäheila?

Joskus voi olla tilanne, että ei syystä tai toisesta ole valmis aloittamaan vakavaa seurustelusuhdetta, mutta tästä huolimatta kaipaa toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä. Juuri tällaisessa tilanteessa itsensä saattaa löytää kesäheilan kainalosta.

Jos toisen kanssa viihtyy, tapailua jatketaan, vaikka molemmille olisi alusta lähtien selvää, että jutusta ei tule mitään sen enempää. Toisaalta harvinaista ei ole sekään, että kesäheila muuttuukin treffailun edetessä tyttö- tai poikaystäväksi. Ihan maailman parhaaksi sellaiseksi!

Seurustelua ei kumminkaan pidä aloittaa vain siitä syystä, että kaikki kaveritkin seurustelevat. Jos tyyppi ei lainkaan kiinnosta, on reilumpaa pysyä vain kavereina. Tärkeintä suhteen luonteesta tai vakavuudesta riippumatta onkin, että molemmat osapuolet tietävät, mitä kumpainenkin suhteesta etsii ja toivoo. Kun tämä on selvillä, vältytään väärinkäsitysten aiheuttamalta mielipahalta sekä voidaan hyvillä mielin nauttia kesästä, auringosta ja rakkaudesta!

@LilliLotta



Kesä ja ihastuminenTiistai 07.06.2016 10:50, 230 vastaajaa

Sanotaan, että kesä on ihastumisen ja rakkauden aikaa. Pitääkö se mielestäsi paikkansa?
Parasta kesässä on
Tärkein ominaisuus mahdollisessa tyttö/poikaystävässä on
Olen
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

MatkustamisestaKeskiviikko 01.06.2016 15:38

Oletko koskaan sulkenut silmäsi ja matkustanut mielessäsi maailman ääriin, ehkä jopa universumin laitamille? Entäs hypännyt pyörän selkään tai autoon ja lähtenyt yksin tai kaverin kanssa vain johonkin suuntaan?

Matkustamista on erilaista. Toinen tykkää valmiista pakettimatkasta, monen tähden hotellista ja jatkuvasta palvelusta. Toisen mieleen ovat enemmän tutkimusmatkailijan otteet. Yksi saattaa saada suurta nautintoa bilettäessään villisti, kun toinen saa samat kiksit kierrellessään taiteen keskellä.

Meistä jokaiselle on se oma tapamme matkustaa. Saavutamme sillä sen (yleensä ja toivottavasti) miellyttävän kokemuksen, jota lähdimme hakemaan. Toisinaan ainakin omalta kohdaltani odotukset ovat myös ylittyneet.

Omat kokemukseni ovat myös kannustaneet minua yhä useammin ja enemmän tutustumaan paikallisiin ja heidän arkiseen elämäänsä. Turvallisesti, mutta pelkäämättä.

@Netard



Missä olet käynyt - ja missä haluaisit päästä käymään?Keskiviikko 01.06.2016 15:32, 208 vastaajaa

Matkustaminen on suosittua ja mukavaa. Jotkut haluavat käydä samoissa tutuissa ja turvallisissa kohteissa, kun toiset taas etsivät seikkailuja ja elämyksiä. Mitä sinä odotat matkoiltasi?
Olen viimeksi käynyt
Mitä eniten haluat matkaltasi?
  • Voit valita 5 vastausta.
Eniten haluaisin päästä käymään
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

#SEKASINTiistai 24.05.2016 09:35

Tänäkin aamuna istun junassa matkalla kouluun. Matkaan satojen muiden tavoin pitkin rantarataa, mutta kurkkuani kuristaa ja hengitys tuntuu vaikealta. Kuristava olo voimistuu ja pelkään kaikkien tuijottavan minua. Yskittää ja yritän saada henkeä siinä kuitenkaan onnistumatta, vatsa kramppaa ja kouristaa― uudelleen ja uudelleen. Juna pysähtyy ja juoksen ulos. Istun penkille, keskityn hengittämiseen ja rauhoitun. Taas väärällä asemalla, tänäänkään en päässyt perille yhdellä junalla.

Edellisestä tilanteesta on kulunut jo kymmenisen vuotta, silti muistan nuo matkat kuin eilisen päivän. Mahdollisuus vastaavanlaisiin tapahtumiin on yhä olemassa. Minulla on paniikkihäiriö.

Ahdistaa niin että sattuu. En silti saa kiinni, mikä ahdistaa. Tekee mieli käpertyä peiton alle― hävitä. En halua kohdata ketään, en halua puhua, enkä selittää. Haluan pois ― pois kaikesta, en jaksa.

Kuitenkin olen tehokas ja saan kaiken tehtyä. Siivoan, lenkkeilen, hoidan, puunaan, puhun ja nauran. Aloitan kymmeniä asioita, ehdin kaikkialle ja haluan olla kaikkialla.

Yhteen päivään mahtui kokonainen tunteiden vuoristorata ja istuin kyydissä vuosia. Sain harvoin kiinni, mistä mikäkin tunne lähti liikkeelle. Itkin, huusin, nauroin ja leijuin. Maailmani saattoi romahtaa, jos joku tyhjensi tiskikoneen väärin. Tiedostin, ettei muilla läheisilläni ilmennyt vastaavaa. Koin olevani jotenkin rikki, uskaltauduin puhumaan asiasta ja sain läheisiltäni tukea avun hakemiseen. Lopulta, palaset loksahtivat paikalleen. Sain diagnoosin, sekamuotoinen kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Haluan jakaa oman tarinani nyt, sillä elän täysipainoista elämää. Valmistuin ammattikorkeakoulusta, sain töitä ja perustin perheen. Diagnoosi kulkee rinnallani, mutta en anna sen kuljettaa elämääni. Ymmärrän nyt että minä en ole yhtä kuin diagnoosi, eikä se määritä minua ihmisenä tai määrää mitä elämälläni teen. Haluan kannustaa kaikkia hakemaan ajoissa apua. Sinulla on oikeus päättää, miten ja kenelle haluat tilanteestasi kertoa.

Pidä oman elämäsi langat käsissäsi!

/Onervankukka

SEKASIN on ilmainen, anonyymi ja kaikille nuorille avoin chat-palvelu verkossa 23. – 29.5. Chatissa voit keskustella koulutettujen vapaaehtoisten ja ammattilaisten kanssa mistä tahansa. www.sekasin247.fi



#SEKASINTiistai 24.05.2016 17:09, 341 vastaajaa

Joka viides suomalainen nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Sekasin247 on kampanja, jonka tarkoituksena on painottaa sitä, että jokainen meistä on joskus sekasin. http://www.sekasin247.fi
Uskaltaako mielenterveyden ongelmista puhua?
Saako mielenterveysongelmiin apua?
Oletko kärsinyt mielenongelmista?
Tiedätkö, mistä saa apua/tukea mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Ajatuksia kameran takaaPerjantai 13.05.2016 13:50

Valokuvaaminen on nykyisin suositumpaa ja yleisempää kuin koskaan aikaisemmin. Kuvia voi napsia, julkaista ja jakaa nopeasti ja helposti. Useimpien taskusta löytyy kameralla varustettu älypuhelin, jolla on helppo ottaa kuvia ja videoita hyvissä olosuhteissa. Monille tämä riittääkin koska tärkeintä kuvissa ei ole tekninen laatu tai täydellisyys, vaan niiden sisältö.

Missä, milloin ja mitä sitten kuvataan? Koska nykyään suurin osa kuvista otetaan kännykkäkameroilla, ovat niiden aiheina yleensä ihmiset, maisemat ja tapahtumat. Kuvataan selfieitä, kaverikuvia, tilannekuvia ja omiin harrastuksiin liittyviä aiheita.

Harrastajavalokuvaajien suosikkiaiheet löytyvät usein luonnosta, harrastuksista, tapahtumista tai vaikkapa matkustamisesta. Mitä tahansa itselleen läheistä aihetta voi ja kannattaa kuvata. Kuvaamaan oppii parhaiten kuvaamalla ja kokeilemalla!

Myös kuvien julkaisemiseen on nykyisin tarjolla paljon erilaisia mahdollisuuksia. Useimmat julkaisevat kuviaan sosiaalisen median palveluissa. Tarjolla on myös runsaasti erilaisia kuvanjakopalveluita. Valikoima on niin suuri, että siitä löytyy varmasti jokaiselle sopiva vaihtoehto. Myös blogit ovat suosittu tapa julkaista ottamiaan kuvia. Harrastajakuvaajan kannattaa myös harkita osallistumista valokuvauskilpailuihin.

Kuvien julkaisemisessa täytyy kuitenkin aina muistaa käyttää harkintaa ja toimia vastuullisesti. Julkisella paikalla saa kuvata vapaasti ja ottamiaan kuvia julkaista, kunhan ne eivät aiheuta haittaa niissä esiintyville henkilöille. Julkisia paikkoja ovat sellaiset joihin ihmisillä on vapaa pääsy. Vastuullisesti toimiva kuvaaja muistaa myös aina kysyä luvan kuvan julkaisemiseen siinä esiintyviltä henkilöiltä. Poikkeus tästä ovat julkisuuden henkilöt silloin kun he esiintyvät julkisessa tilanteessa. Alaikäisten kyseessä ollen tarvitaan kuvan julkaisemiseen huoltajan lupa.

Joskus vastuullisuus saattaa kuvaa ottaessa tai sitä julkaistessa unohtua. Esimerkiksi tarve saada huomiota ja tykkäyksiä sosiaalisen median palveluissa voi aiheuttaa sen, että harkintakyky hetkeksi pettää ja netin luonne maailmanlaajuisena julkisena paikkana unohtuu. Hyvä periaate onkin, ettei ketään tule kuvata vastoin heidän tahtoaan.

Tekniikan kehittyminen on tuonut kuvaamisen ilon ja mahdollisuudet entistä useampien ulottuville. Tätä kirjoittaessani on kesä jo ovella. Se tuo taas tullessaan monia tilaisuuksia onnistuneiden ja unohtumattomien otosten saamiselle. Käytetään nämä hienot mahdollisuudet kaikkien iloksi - muistaen kuitenkin samalla vastuullisuus ja terve harkinta kuvien julkaisemisessa ja jakamisessa.

Valokuvaaminen on kivaa!

@-celeb-

Kesäilta Suomusjärvellä



Millä otat kuvia - ja mihin laitat niitä?Perjantai 13.05.2016 13:39, 189 vastaajaa

Kuvien ottaminen ja julkaiseminen on nykyään suositumpaa kuin koskaan ennen. Puhelin ja tietokoneen kovalevy täyttyvät kuvista, mutta julkaisetko niitä myös jossain?
Mitä kuvaat?
  • Voit valita 6 vastausta.
Millä kuvaat?
  • Voit valita 4 vastausta.
Missä jaat kuviasi?
  • Voit valita 5 vastausta.
Gallup: Kuva vs video?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Mikä ihmeen päihdeilmiöMaanantai 02.05.2016 11:48

”Se on kuulkaas sillä tavalla, että päihteisiin ei pidä koskea! Jos sen yhden savukkeen vedät, niin se on kuule kierre suoraan kovempiin huumeisiin, vankilaan ja kuolemaan.”

Kuinka monelle koulun päihdevalistus tiivistyy yllä nähtyyn lauseeseen? Itse en voi niin sanoa, sillä en muista koulun päihdevalistuksesta mitään. Kai sitä koulussa oli, mutta mitään syvempää muistijälkeä se ei ole jättänyt. Sääli, sillä päihdekasvatus (ei ”valistus”) on tärkeää. Monilta osin tärkeämpää kuin moni muu asia, joita koulussa opiskelin… esimerkkinä vaikkapa integraalilaskenta.

Nykypäivänä tietoa on saatavissa valtavat määrät. Harva nuori ei tiedä esim. alkoholin tai tupakan vaikutuksia tai haittoja. Googlettamalla selviää myös kaikkien muiden huumeiden vaikutukset ja haitat aina molekyylirakennetta myöten. Tietoa etsiessä pitää tietysti olla tarkkana, sillä väärääkin tietoa löytyy paljon. Pienellä lähdekriittisyydellä pääsee kuitenkin pitkälle ja huomaa helposti luotettavat lähteet. Tiedon puutteeseen ei päihdekasvatus siis pysähdy.

Faktatietoa on helppo löytää, mutta päihdeilmiön ymmärrys on jotain ihan muuta. Päihteiden käyttö ei pääasiallisesti johdu niiden vaikutuksista, eikä käyttöä estä aineiden haittavaikutusten tietäminen. Päihteiden käytössä on kyse sosiaalisuudesta, tunteiden hallinnasta, kapinasta, kokeilunhalusta, tottumuksesta ja pahimmillaan riippuvuudesta. Jos kaveripiiriin on syntynyt perinne lähteä perjantaisin oluelle, on vaikeaa olla lähtemättä mukaan. Sosiaalinen paine yhdessäoloon ja hauskanpitoon liittyy alkoholin käyttöön, vaikka itse aineesta ei juuri välittäisi.

Päihteitä käytetään, koska niistä saadaan jotain. Suomalaisessa yhteiskunnassa alkoholi toimii usein sosiaalisten tilanteiden liukasteena. Yhdessäolo on hilpeämpää, kun alkoholilla tasoitetaan estoja, tai niin ainakin luullaan. Muissa maissa käytöllä voi olla muita syitä. Päihdeilmiö on monimutkainen yhdistelmä päihteiden vaikutuksia, sosiaalisia suhteita, odotuksia ja oletuksia. Hyvästä tarkoituksesta lähtenyt päihteiden käyttö voi kuitenkin johtaa ongelmiin, joiden korjaaminen on vaikeaa. Päihteistä voi tulla ihmiselle vankila, josta ei pääse eroon, elämän ainoa sisältö.

No mitä haittaa siitä sitten on, jos kaveriporukassa juodaan? Ei mitään, jos käyttö on järkevää ja vastuullista. Alaikäisenä ei pitäisi juoda, sillä alkoholin haittavaikutukset ovat erityisen vaarallisia nuorille. Liikaa ja liian usein ei pitäisi juoda, jos haluaa välttyä monilta alkoholin haitoilta. Humalassa ei saisi ajaa autolla jne. Osa päihteistä on laillisia ja osa laittomia, millä osaltaan pyritään ohjailemaan ihmisten käytöstä yhteiskunnallisesti haitattomampaan suuntaan. Päihteiden käyttöön sisältyy paljon vastuuta, kuten moneen muuhunkin valintaan elämässämme.

Päihteitä on käytetty aina ja niitä tullaan aina käyttämään. On yksilön oma valinta, haluaako hän päihteitä käyttää ja miten hän niitä kuluttaa. Kaikkein surullisinta on, jos päihteiden käyttöön ajaudutaan ilman omaa valintaa muiden painostamana. Jokaisella tulisi olla oikeus päättää itse ilman kavereiden painostusta tai tuomitsevia katseita. Päihdeilmiötä tulisi ymmärtää paljon laajemmin kuin mitä asiaa nykyisin yleensä opetetaan. Selvinpäinkin voi olla hauskaa, myös Suomessa, vaikka sitä on humalaan tottuneen juhlijan kovin vaikea ymmärtää.

Lisää päihdeilmiöstä vaikkapa EHYT ry:n tuottamalla videolla https://www.youtube.com/watch?v=4o8Scxp65Mw

Mikael, verkkopedagogi EHYT ry.





Asiaa päihteistäMaanantai 02.05.2016 11:42, 119 vastaajaa

Kuka on keksinyt päihteet?
Miksi päihteitä käytetään?
  • Voit valita 4 vastausta.
Kuka päättää ihmisten päihteiden käytöstä?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Lukemisiin!Perjantai 22.04.2016 11:32

Lukeminen voi parhaimmillaan olla maaginen seikkailu, tarina joka avaa uusia maailmoja, ajatuksia, ihmisiä ja näkökulmia. Itse emme millään ehdi, tai voi, kokea ja käydä kaikissa niissä paikoissa ja tilanteissa, mitä maailmasta löytyy. Vain lukemalla niistä voimme kuitenkin saada vähintäänkin jonkinlaisen ymmärryksen alun.

Uuden oppimisen mahdollisuudet ovat rajattomat, eikä nyt puhuta (pelkästään) koulun oppikirjoista. Varsinkin nuorena lukiessamme ja tutustuessamme monenlaisiin hahmoihin, saamme heidän kauttaan tärkeätä tietoa vaikkapa tunteiden käsittelyyn, sekä moraalisten ja eettisten ongelmien ratkaisuun. Toisinaan myös ymmärrystä siitä, miksi toiset ihmiset käyttäytyvät niin kummallisesti kuten käyttäytyvät.

Minulle - ja monelle muulle tuntemalleni ihmiselle - lukeminen on se hetki kun heitetään kaikki tylsät, vaikeat ja stressaavat jutut mielestä ja heittäydytään jonkun toisen tarinaan. Saman tekee toisille myös liikkuminen, elokuvien katselu tai pelien pelaaminen. Jokainen toivottavasti löytää sen oman juttunsa, suosittelen kuitenkin vahvasti edes kokeilemaan kirjan avaamista!

Mitä sitä sitten lukis? On elämäkertoja, dekkareita, fantasiaa, kauhua, sarjakuvia, novelleja ja kirjasarjoja, jotka vievät kirjahyllystä kaiken tilan. Toiset lukevat mieluummin aikakaus- ja sanomalehtiä, jopa blogeja!? Ei kai auta kuin kokeilla vähän kaikenlaista.

Älypuhelimeen saa mielestäni aika näppärän Good reads -sovelluksen, jonka kautta voi löytää itseä kiinnostavia kirjoja. Voit kirjoittaa arvosteluja kirjoista tai antaa niille tähtiä ja lukea muiden kommentteja. Sovellukseen saa myös perustettua oman virtuaalisen kirjahyllyn, jonka avulla muistaa mitä on lukenut, eikä tule tuplana hommattua jotain kirjaa itselleen. Ihan hirmu kätevää!

Lukemisen valinnassa kannattaa käyttää hiukan pelisilmää. Jos maailmantuska on suuri, on hyvä pohtia alkaako lukea nykyajan yhteiskuntaan ja politiikkaan kantaa ottavaa tekstiä vai nappaako novellin, jossa robottilohikäärmeet seikkailevat merenalaisessa kaupungissa. Minä valitsen jälkimmäisen, joka kerta.

Itse olenkin siis yhä siellä kirjaston fantasiakirjallisuuden hyllyvälissä johon eksyin yläasteella, varsinaisesti en ole kyllä poiskaan yrittänyt löytää.

Luetko sinä juuri jotain sellaista mistä haluaisit vinkata meille muille? Kirjoita kommentteihin!

@Bolgerina




Harrastatko lukemista?Perjantai 22.04.2016 10:53, 254 vastaajaa

Tutkimusten mukaan lukeminen on vähentynyt ja siihen käytetään vähemmän aikaa kuin ennen. Kaikkien kohdalla asia ei kuitenkaan ole niin. Mikä on sinun suhteesi kirjoihin ja lukemiseen?
Mitä sinä luet?
  • Voit valita 9 vastausta.
Montako kirjaa olet lukenut viimeisen vuoden aikana?
Millä perusteella valitset lukemisesi?
  • Voit valita 10 vastausta.
Kumpi?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Liikuntaa ja urheiluaPerjantai 08.04.2016 15:59

Mitä ajatuksia sinussa herää kun puhutaan liikunnasta tai urheilusta? Ehkä mielessä ovat koulun liikuntatunneista jääneet muistot tai ehkä liikunta on osa jokapäiväistä elämääsi. Ehkä et koe olevasi liikunnallinen, mutta olet huomannut kuinka vaikkapa pieni kävelylenkki piristää aika ajoin.

Liikuntaa ei ole pakko harrastaa jossakin joukkueessa eikä sitä ole välttämätöntä tehdä edes puoliksi tosissaan. Ihminen on kuitenkin luotu liikkumaan ja liikkumisella on niin monia positiivisia vaikutuksia terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, että olisi hienoa kun jokainen löytäisi jonkun itselleen sopivan lajin tai tyylin liikkua.

Liikkumista voi olla perinteisten muotojen, kuten lenkkeily, kuntosali, uiminen tai erilaiset pallopelit ohella myös ihan vaan leikkimielinen pelailu kavereiden kanssa kesäpäivänä, skeittaaminen, koiran ulkoiluttaminen tai ehkä jopa shoppailu.

Liikunnasta ei tarvitse tehdä suorittamista eikä siinä tarvitse olla suuria tavoitteita asetettuna, jotta siitä saisi hyödyn irti. Parhaan hyödyn liikunnasta ja liikkumisesta saat silloin kun nautit siitä mitä teet, joko yksin tai sitten isommassa porukassa.

Lähde rohkeasti kokeilemaan erilaisia tai uusiakin juttuja. Parhaimmillaan voit löytää itsellesi uuden mukavan harrastuksen, sen kautta uusia ystäviä, saada paremman sekä fyysisen, että psyykkisen terveyden ja tätä kautta pidemmän elämän.

Nyt kun kevät tekee tuloaan, mikä onkaan ihanampaa kuin taittaa matkat auringonpaisteessa pyöräillen tai kaivaa vaikka rullaluistimet kaapista. Kevät on uuden alku, ehkä sinäkin löydät jonkun uuden reippaan ja liikunnallisen harrastuksen tai jopa intohimon sen myötä!

@Ararat08




Miten harrastat liikuntaa?Perjantai 08.04.2016 15:52, 264 vastaajaa

Liikuntaa voi harrastaa monin eri tavoin. Mikä on sinun tyylisi?
Perheessäni harrastetaan tai liikutaan
Mieluiten liikkuisin
Harrastan joukkueessa
Liikkuisin enemmän jos
  • Voit valita 4 vastausta.
Liikkumisesta saan
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kevään surinaaPerjantai 01.04.2016 14:45

Kevät tuo tullessaan puron solinaa, katupölyjen leijailua, lintujen laulantaa ja hyönteisten surinaa. Lumipeitteen alta nostavat päätään kevään ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot. Seuraavana ovat vuorossa rentukat, valkovuokot ja monet muut.

Kevättä ovat myös kirjavat ja pölyiset ikkunaruudut, joiden takaa auringon paiste kulkeutuu sisälle saaden pölyhiukkaset leijailemaan ristiin rastiin.

Vanhan sananlaskun mukaan kevät saa hormonit hyrräämään. Ihmisillä vuodenaikojen vaihtelut eivät vaikuta sukupuolihormonien tuotantoon, mutta niin kuitenkin tapahtuu eläinmaailmassa. Silti kevät saa meidätkin ihka tosissaan lemmekkäälle tuulelle. Tämä ei kuitenkaan johdu hormonihuuruista vaan aivojen välittäjäaineista.

Auringonvalo saa keväisin aivojen serotoniinin tuotannon jylläämään ja sen seurauksena mielihyvän kokemukset lisääntyvät. Myös empaattisuus lisääntyy, tunteet saavat valtaa ja huomaamme kuinka ihanaa on olla muiden ihmisten seurassa ja miten heidän läheisyydestään saa voimaa. Kevät siis tuo tullessaan ihastumista, rakastumista ja innostumista ja saa myös meidät ihmiset villeiksi, jopa hullaannuttaa - mutta toivottavasti positiivisella tavalla.

Kevät saa energia tasot korkealle ja intoa alkaa löytyä jopa kevään suursiivoukseen. Varastoista kaivetaan polkupyörät, skeittilaudat, rullaluistimet, mopot ja moottoripyörät ja ne huolletaan kesäkuntoon. Myös kylvötyöt tehdään sisällä ja puutarhassa. Pihakalusteet haetaan varastoista ja puhdistetaan. Nautitaan mahdollisimman paljon aurinkoisesta säästä ja hyvästä seurasta retkeillen, grillaten, pihatöitä tehden.

Nuorisotaloilla huomaa hyvin milloin kevät saapuu nuorten keskuuteen. Nuoret pukeutuvat kevätvaatteisiin niin kuin ohjaajatkin, aurinko lämmittää mieltä ja ajatukset ovat jo kesässä. Me kaikki saamme voimaa ja lataamme energiaa auringonsäteistä ja jaksamme olla innostuneita ja tarmokkaita. Askel on paljon kepeämpi tallustaa kadulla auringon paisteessa kuin vesisateella tai pakkasella.

Ota ystäväsi mukaan ja lähde tekemään kaikkea hauskaa ulos puistoihin, kaduille, pihoille ja nauti olostasi.

Mitä kevät tuo sinun elämääsi? Toivotan keväistä pörinää kaikille!

@mine-minttu




Miten kevät vaikuttaa sinuun?Perjantai 01.04.2016 14:36, 143 vastaajaa

Mitä kevät tuo tullessaan? Puron solinaa, katupölyjen leijailua, lintujen laulantaa, hyönteisten surinaa. Lumipeitteen alta nostavat päätään kevään ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot, sitten seuraavat vuorossa rentukat, valkovuokot ja monet muut.
Mitä auringon säteet saavat sinussa aikaan?
  • Voit valita 5 vastausta.
Miten ihmiset mielestäsi muuttuvat keväällä?
  • Voit valita 4 vastausta.
Mitä sellaista teet keväällä mitä et muina vuodenaikoina tee?
  • Voit valita 5 vastausta.
Rakastutko/Ihastutko keväällä helpommin?
Alkaako grillikautesi jo keväällä?
Pelaatko keväällä vähemmän tietokonepelejä?
Oletko ulkona ystävien kanssa enemmän keväällä?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.