IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

Maanantaina 12.6. vietetään Helsinki-päivää. Helsinki-päivänä vietetään pääkaupunkimme Helsingin syntymäpäivän kunniaksi. Helsinki-päivää on juhlittu vuodesta 1959 lähtien, mutta Helsingin historia ulottuu paljon pidemmälle, useiden satojen vuosien päähän. Vuonna 1812 Helsingistä tuli Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupunki ja itsenäisen Suomen pääkaupunki vuonna 1917. Helsinki-päivänä kaupunki täyttyy avoimista ja maksuttomista tapahtumista ja ohjelmasta kuten musiikista, taiteesta, avoimista ovista eri paikkoihin sekä hauskoista aktiviteeteista kaikille ikäryhmille.

Helsinki kotikaupunkinani on minulle äärettömän rakas ja täynnä tekemistä ympäri vuoden. Ehdoton lempipaikkani Helsingin keskusta-alueella kesän keskellä on Kaivopuiston alue merimaisemineen, kivoine kahviloineen ja kävelyreitteineen. Myös Senaatintorin alue ja erityisesti Tuomiokirkon portaat ovat paikka, jossa tulee istuttua useammin kuin kerran kesässä syömässä jäätelöä ja fiilistelemässä kesä-hesan tunnelmaa. Jos lähdetään pois keskusta-alueelta, jatkaa lempipaikkojeni tunnelma samaa kaavaa; paljon luontoa ja vettä. Vanhankaupungin kaupunginosa ja sen koskenranta on suosikkipaikkani lenkkeilyyn ympäri vuoden. Ikisuosikkeihin kuuluvat myös erinomaisesti piknik-päivän viettoon kavereiden kanssa sopiva Mustikkamaa ja Korkeasaari sekä tietenkin meidän kaikkien tuntema Linnanmäen huvipuisto.

Helsingin lisäksi koko Suomi eri kaupunkeineen ja kohteineen näyttää erityisesti näin kesäisin kauniilta ja viihtyisältä ja aktiviteetteja sekä nähtävää löytää varmasti, kun vain tietää minne suunnata. Mikä on sun lempparikesäkaupunki? Entä mitkä ovat sun lempipaikat sun omalla kotipaikkakunnallasi?

Jos vierailet kesällä Helsingissä, kannattaa kurkata naaGin vlogi ”Tämä tulisi tietää Helsingistä”, jossa löydät monia kivoja vinkkejä pääkapunkimme parhaista paloista: https://www.youtube.com/watch?v=rt42MOLk2q0

12.6. Helsinki-päivän infon ja ohjelman löydät puolestaan täältä: http://www.helsinkipaiva.fi

Ihanaa kesää kaikille rakkaan Suomemme mahtavissa maisemissa!


Kesäilta Kaivopuiston rannassa <3
Verkossa on monenlaista näkökulmaa ja keskustelua. Samalla on syntynyt paljon kiistaa siitä, mitä oikeastaan saa sanoa ja kenellä on oikeus siihen. Kysymykset itsessään eivät ole kovinkaan uusia, sillä oikea ja väärä ovat puhututtaneet meitä jo vuosituhansia. Aika sen sijaan on täysin toinen, sillä verkko on tullut mukaan elämäämme ja antanut meille jokaiselle aivan uudenlaisen, kantavan äänen, sekä samalla myös kuulijajoukkoja. Jollain tavalla ne kysymykset yhdistyvät vahvasti meissä omaan ihmisyyteemme ja siihen, miksi olemme olemassa.

Ylen Areenasta löytyy Opettaja.tv:n Ajatusdemo –nimellä julkaistuja mielenkiitoisia videoita, joissa nuoret opiskelijat pohtivat monia elämään liittyviä kysymyksiä. Tällaisia pohdintoja ovat esimerkiksi ajatusten luonteeseen, tietoon, sanojen merkityksellisyyteen, olemassaoloomme jne.

Yksi pohdinnoista käsittelee sitä, mistä ihminen tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin. Opiskelija esittää siinä mielestäni hyviä, ja syvällisiä, näkökulmia aiheeseen. Oikean ja väärän välillä tasapainoilu ei aina onnistu hyvin, mikä on meille myös inhimillistä. Etenkin, kun tunnistamme vielä oikean.



Pitää ajatella ensin, mikä on oikein ja mikä väärin.
Koulussa kerrotaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Aina ei silti tule tehtyä oikein.
Jos puhut väärin, niin pitää miettiä, mitä siitä seuraa.
Valehteleminen voi olla helpompaa, että pääsee asiasta nopeammin pois.
Halu kertoa, mitä toinen on tehnyt. Jättää samalla kertomatta, sillä taustalla on samalla myös halu suojella itseään.
Halu kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, että ei tule katumaan valintojaan liikaa.

Verkko on itselleni hyvin läheinen ympäristö ja olen saanut sitä kautta myös paljon uusia ystäviä. Samalla se toimii myös välittäjänä työyhteisössäni, joka on hajautunut ympäri Suomea. Silti, juuri verkon ansiosta tuntuu, että he ovat silti läsnä omassa arjessani.

Silmiini osui kuitenkin blogiteksti, joka havahdutti minut aiheellaan, ja sillä julmuudella, johon me ihmiset pystymme. Verkon kautta emme kuitenkaan ole yhteydessä kasvokkain toiseen ihmiseen ja kynnyksemme sanoa jotain on madaltunut huomattavasti. Anonymiteetti madaltaa vielä tuota kynnystä huomattavasti.

Nettipoliisi Timo Härkönen on ottanut omassa puheenvuorossaan kommenttia siitä, että kyse ei ole monin paikoin enää kiusaamisesta. Kyseessä on rikosnimikkeen alainen toiminta ja meidän tulisi yhteiskunnassa kyetä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sinällään laki on sanojen tulkintaa, ja päädyn pohtimaan kysymystä enemmän ihmisyyden näkökulmasta. Opettaja.tv:n videolla nuoren esittämien pohdintojen valossa minussa herää väistämättä kysymys, ja erityisesti huoli, että vaivaako meitä ihmisiä jonkinlainen empatiavaje? Näemmekö enää toisiamme? Keskitymmekö enää asiasta keskustelemiseen, vai nautimmeko enemmän jo kivien heittelystä ja ilkkumisesta? Mitä se kertoo meistä? Millaisiksi ihmisiksi me haluamme kasvaa?

Kyseiseen blogitekstiin voi tutustua tuolla: http://www.pohjoistuulesta.com/2017/05/somehairinnasta-ja-tappouhkauksista-eli.html?m=1

@HerraHamsteri

Miten käyttäydyt verkkokeskusteluissa?Tiistai 23.05.2017 09:03, 47 vastaajaa

Osaatko pysyä verkkokeskusteluissa asiassa?
Oletko tullut haukutuksi netissä?
Koetko tulleesi kuulluksi ja ymmärretyksi verkkokeskusteluissa?
Oletko kokenut tarvetta jättää verkkoläsnäolo sivummalle häiriköinnin takia?
Oletko itse osallistunut verkossa häiriköintiin?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Tänään 22.5. vietetään Hemmon nimipäivää. Hemmo on Pelastakaa Lapset ry:n nuorisotoiminnan maskotti. Hemmohahmo seikkailee siellä missä Netarikin: tapahtumissa, kouluissa sekä aktiivisesti somessa yhdessä työntekijöiden kanssa. Mutta miten Hemmo on syntynyt ja tullut osaksi Netaria?

Hemmohahmo sai alkunsa erään piirustuskilpailun myötä noin 10 vuotta sitten ja hahmon ulkonäkö onkin yhden kilpailuun osallistuneen nuoren käsialaa. Kilpailun jälkeen Hemmo pysyi jonkun aikaa piilossa, mutta se kaivettiin esiin kun Pelastakaa Lapset ry:n nuorisotoiminta tarvitsi maskotin. Maskotilta puuttui nimi ja tätä varten järjestettiin jälleen kilpailu. Nimikilpailun voitti yhden kilpailuun osallistuneen nuoren ehdotus ja maskotti saikin sen myötä nimekseen sympaattisen ja kantajalleen erinomaisesti sopivan Hemmon. Siitä päivästä eteenpäin Hemmohahmo on ollut tiivis osa Netarin ulkoasua, toimintaa ja viestintää. Vuosien aikana Hemmohahmo on vieraillut aktiivisesti ympäri Suomea ja päässyt myös ulkomaille asti seikkailemaan. Hemmo on osallistunut suuriin ja suosittuihin tapahtumiin kuten Tubeconiin, Assyille ja Prideen. Se on kouluttanut verkkovapaaehtoisia, oppilaita ja opettajia ja vienyt viestiä Netarista ja verkkonuorisotoiminnasta eteenpäin kaikkialle missä onkaan kulkenut. Oletko sä ollut törmännyt vuosien varrella Hemmoon jossain? Entäpä seurannut sen edesottamuksia somessa? Hemmohahmon löydät seuraavista somekanavista

hemmohahmo @ Snapchat
hemmohahmo @ Instagram.

Paljon onnea ja ihanaa nimipäivää Hemmohahmolle!


4 vinkkiä Euroviisu-kisakatsomoonPerjantai 05.05.2017 09:43



Poimi tästä vinkit Euroviisujen finaalin (13.5.) katsomoon:

1. Kisakatsomoeväät
Jos haluat mennä isäntämaa Ukrainan mukaisilla tarjottavilla niin tee esim. borssikeittoa. Jos vapusta jäi munkkeja, laita nekin pöytään. Tiesitkö, että ukrainalaiset laittavat raejuustoa munkkeihin!?!

2. Pukeutuminen
Kunnon viisufani voi pukeutua lemppari viisuartistin mukaan. Jos kustomoitu Lordi-asu ei ehdikään tulla postissa ajoissa paikalle, voi kokeilla pikacossausta. Jakakaa jokaiselle oma asuaihe aikaisemmista kisoista tutuista säväyttäjistä kuten parrakasnainen Conchita Wurst (Itävalta 2014), Buranovskiye Babushkin mummot (Venäjä 2012) tai tähtihattuinen Verka Serduchka (Ukraina 2007). Pikacossaukseen voi käyttää kaikkea mitä kotoa löytyy esim. paperia, muovipusseja, foliota ja teippiä. Tässä mun versiot pikacossauksesta Netarin youtubesta >>

3. Euroviisubingo
Tulosta tästä bingolaput jokaiselle pelaajille. Kaikki leikkaavat ruutunsa irti ja järjestävät ne uudeksi 4x4 ruudukoksi. Kun pelaaja bongaa 4 ruudukossa peräkkäin olevaa viisuasiaa, hän huutaa ”Bingo!” ja kyynelehtii kuin Euroviisuvoittajat konsanaan.



4. Viisuveikkaukset kehiin
Kun esitykset ovat ohi, jokainen katsoja veikkaa viisuvoittajan. Se kenen arvaus nousee korkeimmalle sijalle, järjestää seuraavan vuoden Euroviisu-kisakatsomon.

@syaanisilli

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Vastuullinen matkailuPerjantai 28.04.2017 16:44

Vastuullisella matkailulla käsitetään yleensä matkailun ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyvät kysymykset. Kirjoitan nyt kuitenkin hieman laajemmin matkailusta.

Matkaa suunnitellessa on kiva surffailla netissä ja kuvitella itsensä upeissa maisemissa, tutustumassa uuteen kulttuuriin. Matkan valintaan vaikuttavat monet tekijät rahatilanteesta käytettävissä olevan ajan määrään.

Oma turvallisuus kannattaa pitää mielessä matkaa varatessa. Riskialueilla matkustamista kannattaa välttää ja muutenkin reissatessa kannattaa pitää maalaisjärki mukana. Esim. riski joutua vaaratilanteisiin kuten ryöstettäväksi kasvaa jos olet humalassa tai liikut yksinäsi pimeällä. Ulkoministeriön matkustustiedotteista voit lukea ajankohtaista tieto eri maiden turvallisuustilanteista http://www.formin.fi/Public/default.aspx?nodeid=15735 ja saada tarkempaa tietoa omien päätöksien tueksi. Ulkoministeriön sivuilla voit myös täyttää matkustustiedotteen, jossa kerrot minne olet matkalla ja milloin. Näin ulkoministeriö tietää missä liikut ja voi tavoittaa sinut mahdollisessa kriisitilanteessa.

Sairastumiseen matkan aikana on hyvä varautua. Euroopassa matkatessa kannattaa hankkia ilmainen eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka saat tilattua KELA:sta ja sillä saat EU ja ETA maissa sekä Sveitsissä hoitoa samaan hintaan kuin paikallinen henkilö. Jos käytät lääkkeitä, on usein helpointa varata niitä mukaan koko matkan keston ajaksi. Myös matkavakuutuksen ottamista kannattaa harkita ja verrata eri vakuutusten ehtoja ja hintoja.

Eettisyyteen littyy paikallisen kulttuurin kunnioittaminen. Esim. arabimaissa on fiksua ottaa huomioon paikallisten pukeutuminen ja ottaa siitä mallia omiin asuvalintoihin, etenkin jos tahtoo välttyä ylimääräiseltä huomiolta. Toisissa kulttuureissa voi myös olla erilaisia käyttäytymissääntöjä, joihin hyvä perehtyä ennen matkaa välttääkseen pahimmat mokat. Selvitä kuuluko maassa antaa tippiä. Älä käytä hyväksesi köyhyyttä ja yritä suosia paikallisia tuotteita esimerkiksi tuliaisia valitessa. Valokuvatessa on kohteliasta kysyä lupaa ja jos maan käytäntöön kuuluu maksaa, tee se! Tämä voi olla heidän ainoa tulonlähde. Myös eläimien hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota. Kuvat erilaisten eläinten kanssa nousevat välillä uutisotsikoihin, sillä usein eläimiä ei kohdella hyvin.

Ekologisuuteen liittyen voi miettiä mahdollista lentoreittiä ja lennon pituutta. Matkustaa voi vaikka junalla! Myös majoitusvaihtoehdollaan voi vaikuttaa valitsemalla esim. ympäristösertifikaatin ansainneen kohteen.

Kesä lähestyy ja kotimaassakin voi matkailla. Matkailla voi monella eri tavalla ja jokainen suunnittelee itselleen sopivimman vaihtoehdon. Nautitaan reissailusta ja uusiin kulttuureihin tutustumisesta niitä kunnioittaen. Matkustelu on ihanaa ja avartaa omaa maailmankuvaa!
Mikä on ollut sun paras reissu? Kommentoi alle 😊

Lisää tietoa eettisestä matkailusta mm. http://www.reilumatkailu.fi/

Hyvää Vappua!
Terkuin, Orvokki

LukutoukkailuaMaanantai 24.04.2017 15:37

Eilen sunnuntaina 23.4. vietettiin UNESCOn toimesta valittua Kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää, joka tunnetaan myös Kirjan ja ruusun päivänä. Perinteen mukaan Kirjan ja ruusun päivänä mies antaa naiselle punaisen ruusun, nainen miehelle kirjan. Tämä perinne on peräisin keskiaikaisesta tarusta Pyhästä Yrjöstä, Katalonian suojeluspyhimyksestä. Legendan mukaan ritari Pyhä Yrjö surmasi lohikäärmeen, joka oli syömässä kauniin prinsessan, ja kuolleen lohikäärmeen verestä kasvoi pensas täynnä punaisia ruusuja, josta ritari poimi prinsessalle kauneimman. Teemapäivä on omistettu kaiken kirjallisuuden ja kirjailijoiden työn kunnioittamiselle. Kirjailijat ja heidän kirjansa ovat osaltaan olleet edistämässä ihmisyyden sosiaalista ja kulttuurista kehittymistä jo vuosisatojen ajan. Ei ole sattumaa, että juuri kyseinen päivämäärä on valikoitunut päiväksi, jona kunnioitamme kirjallisuutta taiteen muotona; tuona päivänä on syntynyt tai kuollut moni historiallinen kirjailija, joista suurimpana ja kuuluisampana ehkä vuonna 1616 kuollut Romeon ja Julian isä, William Shakespeare. Teemapäivän tarkoituksena on rohkaista meitä kaikkia ja erityisesti nuoria kiinnostumaan lukemisesta. Tämän kunniaksi onkin hyvä pohtia hieman omaa suhdettaan kirjoihin ja lukemiseen. Oletko lukutoukka tai voisiko susta kuoriutua sellainen? Kuinka paljon sinä luet ja mikä motivoi sinua lukemaan? Entä millaisia mahdollisuuksia meillä on lukea perinteisten kirjojen lisäksi?


Lukeminen on meille suomalaisille perustaito, joka meille opetetaan viimeistään peruskoulussa. Lukutaito on meille väline oppimiseen ja tiedonhakuun. Koulun ja opiskelun myötä luemme elämämme aikana satoja kirjoja ja tuhansia sivuja tekstejä. Lukeminen voi tuntua tällöin toisinaan pakkopullalta, vaikka uuden oppiminen itsessään olisikin mielekästä. Lukeminen voi olla myös puhtaasti kulttuurin harrastamista sekä itsensä viihdyttämistä. Lukeminen on monelle tärkeää ajanvietettä ja mahdollisuus uppoutua arjen keskellä täysin erilaisiin maailmoihin sekä aikaan ja paikkaan. Kiireettömät kirjastoreissut hyllyjen välissä tai kovakantiset lahjapaketit voivat viedä meidät tiedon ja tarinoiden äärelle perinteisimmillään, mutta nykyaikana kirjoja on olemassa monissa muissakin muodoissa. Esimerkiksi e-kirjoja on ostettavissa monista verkkokaupoista ja niiden lukemiseen on olemassa erilaisia sovelluksia, jotka ovat ladattavissa äly- ja mobiililaitteille. Jos painetun, tekstimuotoisen kirjan lukeminen ei luonnistu tai huvita, ovat äänikirjat oivallinen tapa nauttia kirjoista. Hyvä kirja luurit korvilla tekee juoksulenkistä tai siivouspäivästä rattoisamman. Entäpä sitten pääsykoe- tai tenttikirjojen kuuntelu muiden askareiden lomassa? Multitaskingia ja digiaikaa parhaimmillaan! Kirjojen lisäksi lukemista voi harrastaa esimerkiksi sarjakuvien, blogien sekä uutis- ja aikakausilehtien äärellä. Kaikki lukeminen on arvokasta ja mahdollistaa meille uuden oppimista ja erilaisten tunteiden kokemista.

Kesän lähestyessä meistä monella tapana tehdä ns. kesän Bucket list eli tavoite- tai toivomuslista. Omalle listalleni lomamatkojen ja jäätelönsyöntiennätysten rikkomisen jatkeeksi aion laittaa tavoitteeksi lukea vähintään yhden uuden kirjan. Lukeminen voi tapahtua perinteiseen malliin laiturin nokalla loikoillessa tai luurit korvilla aamun ruuhkabussissa kohti kesätyöpaikka, sillä ei ole väliä. Haastan myös muut lisäämään mieluisan lukukokemuksen kesän toivomuslistalleen ja tällä tavoin oppimaan jotain uutta ja ainutlaatuista ympäröivästä maailmasta ja toisistamme.

Antoisia lukuhetkiä kaikille auringon alla!



Netari/Bamsunalle

Millainen lukija olet?Maanantai 24.04.2017 15:27, 41 vastaajaa

Kuinka usein luet?
Mitä luet?
  • Voit valita 40 vastausta.
Mikä lukemisessa on parasta?
  • Voit valita 3 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

PääsiäinenTorstai 13.04.2017 12:51

Palmusunnuntai aloittaa pääsiäisrumban ja se sijoittuu viikkoa ennen pääsiäispäivää. Palmusunnuntai on monelle tuttu virpomispäivä. Viikon aikana kyhätään koreita vitsoja ja sunnuntaina ponkaistaan jo aamuvarhain liikkeelle herkkujen kiilto silmissä. Ilta menee yllätysmunia availlessa ja suklaasumussa, josta on luontainen siirtyminen hiljaiseen viikkoon, tai tässä tapauksessa piinaviikkoon. Piinaa siinä suhteessa, että loppuviikkoa kohden Kinder -munat, mämmit ja pashat alkaa tulla jo korvista ulos. Piinaviikon jokaiselle päivälle on oma nimensä, joista seuraavaksi hieman lisää.

Malkamaanantai juontaa nimensä Raamatusta. "Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?" Malka -sanalla viitataan tässä ihmisen omaan vikaan tai puutteeseen, jota tämä ei huomaa, mutta syyttää toista. Monesti on helpompi parjata kaverin holtitonta herkuttelua, varsinkin siinä vaiheessa kun omat virpomispalkat on syöty jo aikoja sitten.

Tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä. Tuona päivänä vuollut sytykkeet olivat erityisen hyvällä onnella varustettuja. Eli jos kesälomalla on tarkoitus grillailla, niin kannattaa vuolla ne sytykkeet jo tässä vaiheessa. Tunnetustihan se grilli ei syty siinä vaiheessa kun nälkä on pahimmillaan!

Kellokeskiviikkona lehmille laitettiin kellot kaulaan. Karja päästettiin ensimmäistä kertaa ulos kirmaamaan – kello kaulassa. Tänä pääsiäisenä ajattelin kokeilla samaa. Nastakenkien sijaan laitan kellon kaulaan ja kirmaan juoksulenkille! Vahinko ei tule kello kaulassa.

Kiirastorstaina perinteisesti karkotetaan pihapiirissä vaikuttava paha, epäonnea tuova olento, Kiira. Tämä onnistuu parhaiten mekastamalla kovaan ääneen ja vetämällä perässä savuavaa terva-astiaa. Kiirastorstaihin liittyy myös puhdistuminen, joten jos et halua juosta ympäri pihapiiriä ja haista loppu viikkoa tervalle, niin suosittelen siivoamaan kämpän ja mahdollisesti myös siistimään itseäsi. Ennen muinoin hiusten ja kynsien leikkuu on tapahtunut juuri kiirastorstaina.

Pitkäperjantai on nimensä mukaan pitkä. Tai siitä on ainakin pyrittävä tekemään nimensä veroinen. Vanhoihin tapoihin on Suomessa kuulunut, että pitkänä perjantaina ei käyty missään. Istuttiin kotona syömättä ja juomatta. Tai jos oli tarpeen jotain suuhunsa laittaa, niin ei missään tapauksessa lämmintä ruokaa. Tällä vuosituhannella se tarkoittaisi varmaankin sitä, että ne eineslihapullat syödään suoraan pakkauksesta sen mikropitsan seuraksi.

Lankalauantain vastaisena yönä noidat pääsivät mellastamaan maailmassa ja noitien karkottamiseksi Pohjanmaalla poltetaankin yhä edelleen pääsiäiskokkoja. Uskotaan, että mitä enemmän kipinöitä ja savua, niin sitä parempi. En kuitenkaan itse alkaisi kyhäämään taloyhtiön pihalle omaa kokkoa. Helpommalla (ja turvallisimmin) pääsiäisestä selviää, jos osallistuu johonkin yhteiseen kokon polttoon, jossa turvallisuudesta on huolehdittu asianmukaisesti. Pääsiäislauantaina eli lankalauantaina oli myös tapana pestä ja värjätä talvella kehrätyt langat. Eli ennen kokkojen katselua on hyvä pyörähtää lankakaupan kautta, ellei lemmikkinä ole lammasta!

Sukkasunnuntai eli pääsiäissunnuntai voi tarkoittaa sitä, että ollaan hiljaa (eli sukkasillaan) tai sitten on pidetty niin lystiä, että sukatkin ovat lentäneet jaloista. Itse valitsisin mieluummin jälkimmäisen vaihtoehdon. Nimensä mukaisesti edellisenä päivänä hankituista langoista on myös kudottava uudet sukat. Jos puikot eivät pysy omissa käsissä, voi langat kuskata esimerkiksi äidille, mummolle, tädille tai kävellä suoraan lähimpään kauppaan sukkaostoksille.

Toinen pääsiäispäivä on riemun juhla. Itse lähinnä riemuitsen siitä, että pääsiäinen on taas kerran selätetty. Vitsat, höyhenet ja rairuohot voi kuskata roskiin, jättää suklaamunat syömättä, eikä mämmiäkään enää näy kaupan hyllyillä vähään aikaan. Ja mikä parhainta, maanantaikaan ei tunnu yhtään niin pahalta, kun se on vapaapäivä.

Hyvää pääsiäistä!

PääsiäiskyselyTorstai 13.04.2017 12:54, 38 vastaajaa

Parasta pääsiäisessä on?
Parasta puuhaa pääsiäisenä on?
Pääsiäisen paras herkku?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Jokainen ääni merkitseePerjantai 31.03.2017 16:01

Kuntavaalit toimitetaan Suomessa joka neljäs vuosi ja seuraavat kuntavaalit toimitetaan 9.4.2017. Ennakkoäänestys on kuitenkin jo käynnissä ja jatkuu 4.4. asti. Ennakkoon äänestäessä et tarvitse mukaasi kuin voimassa olevan henkilötodistuksen (passi, ajokortti), mutta virallisena vaalipäivänä äänestää voi ainoastaan erikseen määrätyssä pisteessä, äänestyskorttia käyttäen.



Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin eli yhtensä 295 valtuustoon. Nämä ovat siis juuri niitä paikkoja, joissa kuntasi asioista päätetään. Kuntavaaleissa äänestämällä vaikutat omaan elämääsi liittyviin asioihin. Eikä huolta, vaikka itse et äänestäisi moni muu kyllä äänestää ja ajattelee tällöin täysin omaa etuaan. Käytä siis äänesi ja vaikuta.

Eikö oikeaa ehdokasta löydy? Kokeile kuntavaalikonetta!
Helsinginsanomien kuntavaalikone: http://www.vaalikone.fi/kunta2017/
Ylen kuntavaalikone: https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017



Vielä monta syytä lisää äänestää: http://www.kuntavaalit.fi/fi/aanestajalle/miksiaanestaa

Käytä ääntäsi ja vaikuta!
/Onervankukka

MedialukutaidostaSunnuntai 26.03.2017 17:02

Mun oli pakko vähän kysellä muiltakin ihmisiltä, heidän käsityksiään medialukutaidosta. Sain oikeastaan kahdenlaisia vastauksia: ”Mitä se on?” tai kohtuullisen yhteneviä kuvauksia medialukutaidon olevan kykyä lukea ja ymmärtää medioita ja arvioida tiedontarjoajan tarkoitusperiä.

Tänä päivänä poliisiylijohtaja myöntää myös heidän tehtävänsä mahdottomuuden torjua kaikkea valeuutisointia, jota verkossa ilmenee. Toisaalta uutinen on voitu myös kirjoittaa tavalla, joka saa poliisin toiminnan näyttämään joko niin hyvältä tai huonolta kuin tarpeellista. Jo tämä kielii siitä, ettei ihan kaikkea netissä, josko muuallakaan julkaistua tekstiä kannata uskoa siltä istumalta.



Tänä päivänä liki jokaisella meistä on mahdollisuus jakaa tietoa laajoille massoille ja muokata sitä omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi. Toki tämä tiedottamisen menetelmä on ollut jo pitkään tiedossa. Adolf Hitler Taisteluni kirjassaan kuvailee, kun kertoo tarpeeksi suuren valheen ja toistaa sitä tarpeeksi usein, alkavat ihmiset uskomaan siihen. Valitettavasti tällaisia ilmiöitä on havaittavissa tämänpäiväisessä globaalissa politiikassa. Nähtäväksi jää, että mihin se johtaa…

Ajattele, siis ole!
-Netard

Elävän kirjaston parissaMaanantai 27.02.2017 11:30

Moikka!


Kiinnostaisko sua jutella ”elävän kirjan” kanssa, joka edustaa jotain ihmisryhmää? Esimerkiksi poliisi, turvapaikanhakija tai liikuntavammainen. Elävän kirjaston idea sai alkunsa tunnetulta Roskilden festivaalilta, joka järjestetään vuosittain Tanskassa.

Miten se sitten toimii? Elävän kirjaston kirjat edustavat erilaisia vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia. Elävästä kirjastosta kirjojen sijaan lainataankin ihmisiä keskusteluun!

Lukija valitsee itselleen kiinnostavan kirjan ja lainaa sen, yleensä noin 20 minuutin ajaksi. Kirjan kanssa voi jutella ja kysellä kysymyksiä. Kirjalta saa kysyä mitä tahansa, mutta sen ei ole pakko vastata kaikkiin kysymyksiin. Elävässä kirjastossa on tärkeää muistaa, että vaikka ei jakaisi samoja arvoja toisen kanssa, tulee toista kunnioittaa. Loppujen lopuksi niin lainaaja kuin kirjakin voivat oppia toisiltaan ja avartaa näkemyksiään! Vautsi vau!



Elävä kirjasto järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2006 ja sen suosio on noussut jatkuvasti. Itsekin tunnen muutamia eläviä kirjoja ja päätin tiedustella, millaista elävänä kirjana toimiminen on. Sain haastatella Marttaa, joka on toiminut elävässä kirjastossa goottina.

Missä olit elävänä kirjana?
Olin ensimmäistä kertaa kirjana vuonna 2006 ja toisen kerran vuonna 2007. En muista, mikä taho etsi kirjoja ensimmäisellä kerralla, mutta toinen kerta taisi olla Joensuun taiteiden yössä. Muistelisin, että molempiin minua pyydettiin.

Kuinka pitkä oli laina-aika?
Ehkä noin 30min ja 15min

Millaista on toimia elävänä kirjana? Mikä on parasta? Onko jotain ikävää?
Paras muisto oli, että pääsin keskustelemaan erään henkilön kanssa kirjallisuudesta. Hänellä oli hyvin samantyylinen kirjamaku kuin itselläni ja viihdyin hyvin lainaajan seurassa. Toisella kerralla minut lainasi henkilö, jonka kanssa puhuimme musiikista. Koin hänen puhuvan minulle hieman alentuvasti.

Herätitkö lukijoissa ajatuksia?
Yhden lukijan kanssa muistelimme nuoruutta!

/Netari-Lotta

Torstaina 9.3 klo 18-20 järjestetään habbossa Netarin nuorisotilassa Elävä kirjasto! Hyppää mukaan ja lainaa itsellesi kirja. :)

Oletko ikinä kuullut Elävästä kirjastosta?Maanantai 27.02.2017 11:57, 22 vastaajaa

Oletko ikinä kuullut Elävästä kirjastosta?
Millaisia tunteita elävä kirjasto herättää?
  • Voit valita 20 vastausta.
Haluaisitko toimia mieluummin kirjana vai lukijana?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.