IRC-Galleria

Hän hymyili taas sitä hymyä, jonka hän väläytti joka kerta kasvoilleen saapuessaan miehen eteen. Siro käsi ojensi pankkikortin, jolla hän maksoi ostoksensa. Aina samat ostokset, joka viikko. Sen mies muisti. Hän muisti mehupurkin merkin, hän muisti ananaspurkkien määrän. Hän muisti jopa tupakka-askin merkin ja värin. Mies aina miettikin, miksi niin kaunis nainen pystyi tuhoamaan itseään sillä tavoin, tupakoimalla. Nainen oli kaunis, niin kaunis, ettei mies koskaan saanut sanotuksi kuin "Noin, olkaa hyvä" tai "Näkemiin". Ei koskaan numeronpyytämistä, ei mitään niin hienoa hymyä. Mies oli toivoton, sillä juuri tuo nainen teki hänet hulluksi. Hän vain katsoi, kun nainen katosi ovesta ulos siroin askelin, kauppakassi kädessään, hiukset hulmuten. Niin, ne pitkät, ruskeat hiukset ja ne suuret, ihanat silmät. Ja ne huulet.. Niitä ajatellessaan mies ei voinut kuin huokaista. Ne huulet olivat niin täydelliset.

Illat mies suunnitteli, kuinka hän rohkaisi itsensä ja pyytäisi naisen ulos. Hän syyti aiemmat perumisensa sen piikkiin, että jonossa oli aina muitakin asiakkaita. Hän mietti keinoja, millä saisi naisen numeron. Tai millä hän saisi naisen kanssaan leffaan taikka kahville. Tai vaikka molemmille! Viikon mies aina odotti ja odotti, kunnes nainen saapui kauppaan, teki ostokset ja tuli kassalle se lumoava hymy kasvoillaan. Mies aukaisi suunsa kysyäkseen, mutta sanat katosivat jonnekin ja kysymys jäi taas kysymättä. Ja nainen lähti taas...

<

Nainen mietti itsekseen, miksei koskaan saanut kysyttyä siltä suloiselta kassalla istuvalta mieheltä numeroa. Tai miksei pyytänyt häntä vaikka leffaan! Olihan sekin tyhjää parempi ja hyvällä tuurilla se olisi poikinut lisää tapaamisia. Hän yritti hymyillä ja näyttää kiinnostuksensa, mutta mies ei sitä ilmeisesti huomannut, tai ei halunnut huomata. Miksi miehen täytyi aina vain sanoa "Noin, olkaa hyvä" ja "Näkemiin"? Miksei koskaan numeronpyytämistä, eikä koskaan mitään poikkeavaa hymyä. Kaikillehan hän hymyili, asiakkailleen. Sekin vaikutti vain pakotetulta hymyltä. Nainen ei voinut kuin ajatella miehen leveitä hartioita ja niitä ruskeita silmiä, joiden kanssa hän näytti lähinnä suloiselta koiranpennulta. Ja kuka nyt koiranpentuja vastustaisi?

Nainenhan olisi voinut käydä useamminkin kaupassa, muttei hän uskaltanut. Ehkä mies olisi ajuatellut tilanteet kiusallisiksi, kun nainen ravaisi jatkuvasti kyseisessä kaupassa. Hän pelkäsi niin kovasti, että saisi siipeensä, kun mies ilmoittaisikin, ettei häntä kiinnosta moinen nainen. Niinhän voisi käydä, tai ehkä suurella todennäköisyydellä kävisikin. Nainen mietti illat mikä olisi sopivin tapa kysyä, nolaamatta itseään kuitenkaan täysin. Hän teki suunnitelmat, jotka kuitenkin epäonnistuivat, kun naisen uskallus heikkeni kun hän meni kohti kassaa.

<

Joka viikko kummankin uskallus petti kerta toisensa jälkeen. Niinpä he vain vaihtoivat katseita, joita kumpikaan ei uskonut sen erityisemmin flirtiksi. Kesä loppui kuitenkin ajallaan ja niin loppui miehen työtkin, opiskelujen tieltä. Oli viimeinen työpäivä ja mies tiesi, että tämä oli juuri se päivä, kun nainen saapuisi kauppaan viikon ostoksille. Mies oli nyt täysin varma itsestään. Hän aikoi pyytää naisen numeroa keinolla millä hyvänsä, vaikka saisikin pakit. Mies odotti ja odotti. Kädet hikosivat, kun hän mietti mielessään tilannetta. Hän mietti monia vaihtoehtoja, miten tässä voisi käydä, mutta yhden vaihtoehdon hän jätti miettimättä. Nimittäin sen, ettei nainen tulisikaan kauppaan sinä päivänä. Ja niin siinä kävikin. Nainen ei tullut, ei vaikka mies kuinka odotti. Harmain mielin mies otti tavaransa ja lopetti työnsä. Nainen olikin lakannut käymästä kaupassa, juuri tänään. Ei enää niitä samoja ostoksia, ei niitä kauniita käsiä tai niitä kasvoja, jotka jäivät nyt vain muistin varaan. Miksi juuri tänään?

<

Seuraava päivä saapui ja nainen lähti kauppaan varmana suunnitelmistaan. Hän oli kirjoittanut numeronsa lapulle, jonka hän aikoi ojentaa miehelle, soittaisi hän sitten tai ei. Hän teki nopeasti ostoksensa ja meni kassalle. Mutta vastassa ei ollutkaan ne ihanat kasvot ja leveät hartiat, vaan siinä istui joku muu, joku tyttö. Nainen ei voinut uskoa tätä. Hän tiesi, että mies oli myös lauantaisin tähän aikaan töissä! Nainen rauhoitteli itseään. Ehkä mies vain oli sairastunut tai vaihtanut työvuoroa jonkun kanssa.

Ja niin kävi, että nainen saapui päivittäin kauppaan, epätoivon vallassa. Hän oli ollut niin varma suunnitelmastaan, mitä ei saanut toteutettua. Ei vaikka hän kuinka yritti. Mies oli kadonnut, lähtenyt, hävinnyt...

Nelly says:
: D

JarNo says:
eiks o hieno?

Nelly says:
onko se niinku linkku jolla on siivet?

JarNo says:
auto

Nelly says:
linkulta se näyttää? auto se on seki

JarNo says:
luin lintu jolla siivet

JarNo says:
aloinki miettii et eiks aika monel linnul oo