IRC-Galleria

Etsin kadottamaani aikaa, siis sitä ylimääräistä.
Kadonnut 18.8.2009 ja on edelleen kateissa.
Löytäjää pyydetään palauttamaan se omistajalleen.

Otamme myös vastaan aika-lahjoituksia.
Siis koetko, että siulla on ylimääräistä aikaa,
jolle ei ole käyttöä? Ota siis Yhteyttä.



Mutta joo. Kiirettä pisaa. Ei kahden työn ja koulun yhteen sovittaminen ole kovin helppoa. Vaikka työtuntimäärä ei miusta kovin isolta tunnukkaan niin koulu vie kuitenkin hyvin paljon aikaa. Kaiken yhteen sovittaminen on mahdollista vain kalenteria käyttämällä ja mistä sen kaiken ajan sitten supistaa? No sosiaalisista suhteista tietenkin. Parisuhteessakaan eläminen ei ole helppoa tällä aikataululla. Yhteinen aika on tippunut huomattavasti siitä mitä se oli vielä viime keväänä, vaikkei silloinkaan sitä aikaa ollut kovin paljoa enempää. Jos vuorokauteen vain saisi jotenkin sen tunnin tai kaksi lisää niin ehtisi tekemään kaiken mitä pitää tehdä ja parisuhteellekin olisi aavistuksen verran enemmän ja olisin itse todella, todella paljon tyytyväisempi.

Ne ketkä miut todella tuntee, tietää sen, etten mie vaan pysty olemaan paikoillani. Ainahan miulla on ollut monta rautaa tulessa samaan aikaan. Tällä kertaa tajusin kuitenkin hieman hellittää. Laitoin nyt toisen koulun toistaiseksi jäihin ja se harmittaa. Harmittaa muuten oikeasti todella paljon, mutta kun ei siihen enää resurssit riitä mitenkään. Joten parempi miun kannalta näin. En miekään kuitenkaan mikään Durasel-pupu ole.

Vaikka J:llä ja miulla menee hyvin, ei meillä oikeasti ole juurikaan yhteistä aikaa. Toisaalta eipä sitä aikaa ole koskaan sillä tavalla ollutkaan, joten eipä tämä nyt juurikaan poikkea meidän perusarjesta. Onneksi emme käytä yhteistä aikaa riitelyyn vaan se aika on mitä meillä on käytettävissä on sitä niin sanottua laatuaikaa. Miksi ylipäätään se vähäinen aika pitäisi käyttää riitelyyn, kun sen voi käyttää toisen seurasta nauttimiseen?

Koulussa menee hyvin. Tenttiin lukeminen on aina oma haasteensa, kun ei sitä kirjaa tahdo oikein millään saada käteen otettua. Etiikan tentti oli vielä ihan ok, kun siitä oli oikeasti kiinnostunut, mutta tuo sosiaalipolitiikka menee kyllä yli kovaa ja korkealta. Mutta on koulussa jotain positiivistakin. Kouluporukka on nimittäin aivan mahtava. On oikeasti niin mukavaa, kun voi sanoa omaavansa taas sosiaalista elämää. Enää ei ole vain työ ja J. Uusia kavereita on tullut jonkun verran. Ja kyllä, mie olen ujo, vaikkei siltä ehkä vaikutakaan. Vaikka olisin osa isompaa porukkaa niin en välttämättä tiedä mitä pitäisi sanoa vai pitäiskö olla hiljaa. Vaikka meidän luokka on loistava niin kyllä sitä silti miettii, että jos nyt jätän tuon ja tuon jutun väliin niin tipunko porukasta kokonaan pois. Ei opiskelijana oleminen ole helppoa. Niin paljon tapahtuu koko ajan ja ryhmädynämiikka on mitä on. Vaikka teen sitä mitä olen halunnut aina tehdä niin silti pelottaa. TUntuu kuin se kaikki tuttu ja turvallinen on nyt jäänyt taakse. Kyllä mie kaipaan ja tunnen ikävää. Välillä harmittaa kun kiinnyn todella helposti, mutta vielä pahemmalta tuntuu kun ne tärkeät ihmiset, joiden kanssa pystyy puhumaan asiasta kuin asiasta niin helposti vain katoavat yhtäkkiä. En mie ole niin tunteeton kuin monet väittävät ja luulevat. Vaikka ihmisiä on jatkuvasti ympärilläni niin silti tunnen olevani yksin ajatuksieni kanssa. Kukapa miun ajatusmaailmaa ymmärtää? J:n lisäksi tiedän ehkä yhden, joka siihen pystyy. Mutta... No ehkä hän tietää, että häntä tarkoitan.

Olen hyvin tunnerikas ihminen, vaikken tunteitani kovin helposti ehkä näytä. Mutta ne ketkä ne näkee ja sen aistii niin saavat paljon irti, mutta siihen en voi toivottaa kuin, että onnea vaan teille. Älkää ottako niitä omille harteille. Se on raskas taakka kannettavksi, sillä mitä te voitte tehdä? Olen aina pärjännyt ja tulen pärjäämään. Vaikka mie kaatuisiin niin pääsen omin voimin ylös.