IRC-Galleria

Mihin olet koukussa?Maanantai 10.03.2008 17:35

Tietokone
[x] Olen koneella päivässä kaksi tuntia tai enemmän
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[] Minulla on oma tietokone
[] Ostan netistä tavaroita usein
[] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä kotitöitä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti

4 rastia.

Elokuvat
[] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[] Minulla on niin monta DVDtä etten tiedä missä kaikki on
[] Minulla on DVD-soitin ja käytän sitä usein
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

2 rastia.

Televisio
[] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[] Televisio on herätyskelloni
[] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

2 rastia.

Urheilu
[] Katson urheilua joka päivä
[] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[] Olen tosi hyvässä kunnossa
[] Kuntoilen koko ajan
[] Lenkkeilen tai uin usein
[] Minulla on lempiurheilija sekä joukkue jota kannatan
[x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla
[] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9

2 rastia.

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms
[] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[] Menen juhliin ruuan takia
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

3 rastia.

Sosiaalinen elämä
[] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[x] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista

2 rastia.

Shoppailu / vaatteet
[] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[] Seuraan muotia
[] Minulla on yli kymmenet farkut
[] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

2 rastia.

Tupakka
[x] Poltan säännöllisesti
[x] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[x] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[x] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

6 rastia.

Alkoholi
[] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[] Olen joutunut tekemisiin juovuksissa virkavallan kanssa
[] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[] Muistan vähintään 10:n Alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen

2 rastia.

Huonot asiat
[] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon (kännissä tai) krapulassa
[] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[] Joudun aina tappeluihin
[] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[] Olen karannut kotoa

4 rasti.

Pelit
[] Pelaan rahasta
[] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[x] Lottoan säännöllisesti
[] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20cent
[] Olen pelannut noppaa rahasta
[] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

1 rastia.

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois kotoa musiikki saattaa silti olla päällä
[] Omistan ainakin 30 levyä
[] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[] Olen soittanut/laulanut bändissä
[] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani

5 rastia.

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[] Minulla on ollut useita lemmikkejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta

8 rastia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.