IRC-Galleria

Elämä heittelee ympäriinsä ja juuri kun luulet laskeutuvasi kissan lailla kaikilla tassuilla, niin sut revitään jo toiseen suuntaan ja jatkat matkaa taas pää pyörällä...
Luulin että elämä pikku hiljaa alkaa rauhoittumaan ja tasoittumaan mutta tämä koko vuosi on ollut täysin mielipuolinen. En edes pysty miettimään mitä kaikkea on tullut koettua. Väitetään että kokemukset vain vahvistaa ihmistä, mutta pikku hiljaa alan olla sitä mieltä etten halua enää vahvemmaksi, koska se "vahvistaminen" tappaa aina pienen palan sielustani ja sieluni alkaa olla aika raadeltu tällä hetkellä.
Sain sydämeni suojattua kivisydämillä, mutta millä suojaan sieluni?

Nonniin, nyt alkaa se aika vuodesta mitä kaikki kaivelee muistiaansa ja miettii mitä on taas tullut tehtyä ja mitä vois parantaa ja muuttaa...

Pakolliset juhlat ja korkeat odotukset kaikesta ja kaikista... Mulla on aika ristiriitaiset tunteet kun on näistä kyse... Meikä ei tykkää olla tavallinen, en pidä yhtään pakollisista juhlista, yritän useimmiten uutenavuoten kömpiä kiven alle piiloon kuten aito rapukin... Mutta välillä taas iskee outo ihmeytys... Mulla on hassuja taipumuksia leipoa piparkakkutaloja ja koristella kämppää jouluiseksi (olkoon että saan valmiiksi vasta uudeksi vuodeksi, mutta mitä pienestä...) Puhumattakaan siitä että kävelen jouluisin tonttulakkiin pukeutuneena ja koristelen koiraa kulkuskaulurilla... :)
Onnistuin mokaamaan vuodenpiparkakkutalon suunnittelussa siten että katto ei yhtään sopinut ja sitten onnistuin vielä rikkomaan sitä ennen kuin sain edes koristeltua... Nyt mietin pitäisikö korjata tilannetta vai nakata roskiin...

Kaipa sitä vois kokeilla korjata... Piparkakkutaikina kaupassa oli loppunut, mutta onneksi ois pikku pala vielä millä vois saada ne pahimmiten hajonneet palat korjattua...
Mut katsotaan tuleeko siitä mitään...

Kauan kauan sitten sydämessäni oli iso tyhjä kohta. Sitä tuli täyttämään pieni karvapallero jonka ylpeäksi nimeksi tuli Nikolai IVA Tiikeri, enemmän tuttavallisesti tunnettu myös Nipsuna. Hän oli pieni, karvainen ja täynnä tarmoa, elämää, vauhtia ja villiä ideoita miten muuttaa kämppä kaaokseksi, mamma hulluksi ja naapurikunnan koiran järkyttyneeksi.
Häntä opetti nimittäin "hyville koiratavoille" Trixi-niminen mäykky ja hän oppi hyvin tottevaisesti, miten tullaan kun nimellä kutsutaan, miten juostaan murisemaan ovelle, kun ovikello soi, miten noudetaan lelua kun mamman kanssa leikitään... Ainoa mitä hän ei oppinut oli miten oikeasti olla KISSA...
Nipsu on pelastanut minua monesti ja monesta, meillä on ollut paljon ongelmia ja varsinkin minulla, mutta kun on ollut iso karvapallero tukena jota voi halita ja jolle voi kertoa kaikki murheet ja ongelmat, niin maailma vaan muuttuu paremmaksi paikaksi ja mamma voi taas jatkaa ällö-optimistin ihanaa elämää... Koska, usko tai älä, optimistilla on aina hauskempaa kuin pessimistillä.
Pelkäsin hyvin paljon Nipsun puolesta ensimmäistä kertaa kun hän oli neljä... Silloin alkoi ensimmäinen eläinlääkärirumba jossa juostiin eläinlääkärillä enemmän kuin laki sallii melkein vuoden aikana, ennen kuin saatiin vaivat taas pois... Tämän jälkeen herra oli terveessä kunnossa pieniä lieviä uusintoja lukuunottamatta... Kun Nipsu alkoi kesän lopussa laihtua, ilahduin koska, pakko myöntää, hänkin oli ylipainoinen, ja olin iloinen että hän voisi elää terveemmin ja pitempään näin... Mutta osottauduinkin olemaan väärässä... Syyskuussa se pommi sitten laukesi, kun käytiin eläinlääkärissä hampaankiven poistossa... Saatiin tietää että rakkallani on kasvain kielen alla, jolle ei voi tehdä yhtään mitään... Eli siinä seisoin, elämäni tähän asti suurin rakkaus sylissäni ja yritin tajuta että elämämme yhteinen taival on päätymässä.
Iroonista kyllä sain samoihin aikoihin tietää että toisen lemmikkini sisällä myös on viisi pientä "kasvainta", tosin sen laatuisia että ne purkautuu sieltä ulos joidenkin viikkojen päästä ja alkaa kehittää omaa elämää...
Kun koira-kultani lähti Tampereelle synnyttämään, niin tein tähän asti raskaimman päätöksen. Nipsua oli aika päästää tuskistaan... Rakastin ja tavallaan rakastan vieläkin sitä kissaa niin paljon että en voinut kestää nähdä sitä tuskissaan, ja tiesin että se ei edes näyttänyt kuinka kipeänä se oikeasti oli... Nipsu siis nukahti syliini, pää olkapääni vastaan, lopulliseen uniin ja pääsi toivottavasti riehumaan veljensä Juha Koisitisen, pikkusisko Julian, kaveri Trixin ja kaikkien muiden pilvientakaa elävien kanssa...

Nähdään kultaseni myöhemmin... <3

Nikolai IVA "Nipsu" Tiikeri
9.3.1994 - 4.10.2006

Älskar Dig förevigt!

Päivän itkuvirsi:
Ihan terveeltä alkaa minunkin elämä vaikuttaa... Alkaa oikeesti olla liian aivopesty hulluilta jenkeiltä että alkaa olla siten ettei työn ulkopuolella ole elämää... Shit... On niin paljon mitä haluis tehdä, joko ei ole rahaa tai nyt kun olis rahaa kun on raadanut duunissa yötä päivää niin ei ole aikaa... Sinsänsä ihan hyvä ettei kerkeä ajatella mitään mitä elämään kuuluu tällä hetkellä, koska mitä tahansa tapahtuukin niin eiköhän elämä taas potki päähän...
Don't get me wrong, olen sellainen vitun ällö-optimisti joka ei tee muuta kuin hymyilee, mut tämän päivän jälkeen alkaa olla hiukka poikki... Nyt pitäiskin kiltisti otta päivystyspuhelin mukaan suihkuun ja sen jälkeen mennä nätisti nukkuu et jaksaa toista samanlaista päivää huomenna... Kohta menen pomon luo pyytämään kissan- ja koiransilittelyvapaata töistä, koska eihän sitä edes ehdi tehdä tässä välissä...

Well, not that we got that out of the system, niin broidikin ihmetteli millä aion purkaa kaikki sisääni kerätyt aggressiot... Hyvä kysymys... Siihen vielä kun keksis vastausta, niin... Lyödä jotain? Remontoida kämppä? Get laid? Ajaa tuhatta ja sataa huudattaen autostereoita täysillä? Anybody any good idea?

... taas...

No, niinpä ne viisaat taas väittää että turha valittaa, tekisit mitä tahansa se tulee kerran kuussa... Joopa...
Jep, jep... female, alcohol, full moon, celibacy = deadly combination... Ei muuta kun lisää juotavaa ja toivotaan että se edes hiukan vaikuttais pikku hiljaa turruttamaan tätä täyskuun tuottamaa olotilaa... En valita oikeasti, vaan yritän jotenkin tyhjentämään päätäni hetkeksi, ja toivon että se olisi tarpeeksi sekavaa että se ei herätä ihmisten mielenkiintoa, vaan saa olla pienen exhibitionisti-osani pieni muistilappuseni tästäkin päivästä...

Sitten vielä kuori paikoilleen ja olemme valmiita lentoon... Welcome to the wild wild west... =)