IRC-Galleria

Prkl haluan uusia kuvia. Itsestäni päivitettyjä siis. Koirasta niitä tulee koko ajan.
Nyaa.

Kävinpä perjantaina pitkästä aikaa kuvailemassa tuon suteni kanssa. Aika ei ole toviin riittänyt vapaa-ajan valokuvailuun ja nyt oli oikein mukava monen tunnin käyskentely kameran ja koiran kanssa ilta-auringossa.

Kuvailtua on kyllä tullut, koulun valokuvauskurssilla filmijärkkärillä. Veikeä vehje.

Tuhkaa on varsin kuvattava kaveri, komeaksi se on todistettu ensimmäisillä näyttelyilläänkin. Ja kevät on raikas. Kohta on koulu ohi, pääsee reissaamaan!

Toisinaan ihmiset tulevat ja menevät elämässä, harvemmin ne tärkeimmätkään lopulta ovat pysyvintä ja uskollisinta lajia. Mutta koira pysyy.

Me emme pysty samaan kuin koirat; ne antavat koko sydämensä ja pysyvät mukana loppuunsa asti. Ne ovat uskollisia pahimpinakin päivinä.

Ja minä olen koira ihmisten joukossa. Rakastan loppuuni asti.

Jooh.

Nyt helmikuussa olisi koirakursseja ympäri pääkaupunkiseutua ja aikalailla kouluprojekteja.
Maaliskuussa vietetään mun 18-synttärit ja sen kunniaks Euroopan reissu. Sitten maaliskuunkin lopulla pitäisi saada alkamaan pitempikestoinen koirakurssi. Ja autokoulu.
Huhtikuussa on pari ensimmäistä koiranäyttelyä ympäri Suomea, kun korkataan Tuhkan näyttelyura, jee. Huhtikuussa olis ihana vuosipäiväkin.
Toukokuussa olisi tarkoitus niputtaa tuo kouluvuosi sievään pakettiin ja lopetella koko lukio. Työpaikat pitäs siihen mennessä olla varmistettuna ja ehkä jo jatkosuunnitelmiakin. Toukokuussa juhlitaan myös koiran 1-vuotishäsellystä.

Kesällä olis vapaaehtoistyön ja varsinaisen työn ohessa luvassa toivottavasti muutama vaellus ja Lapinreissu, ehkä ulkomaanmatkojakin ja koiran kanssa harrastelua. Auringosta ja seurasta pitää tietysti myös nauttia ja pitää hauskaa. Koiranäyttelyitä toivottavasti jatketaan huhtikuun jälkeen kesälläkin.

Että onhan tässäkin taas.

Moro.

Mitähän tässä on menny, viis kuukautta?, puol vuotta? ilman konetta ja nettiä. Ainoa bittimaailman yhteys on ollu tää koulun kone, mut viimeinkin siihen tulee muutos. Sain himaan koneen! Ja tulostin-skanneri-kopsurinkin. Kajarit puuttuu vielä ja nettiyhteys, sit on hyvä. Comebackia voidaan siis odotella muutaman viikon sisään!

Jee, edellinen tietokone otti ja kuoli totaalisesti. Se antoi viimeisenä elinviikkonaan vaan virheilmoituksia, ei käynnistyny oikein, virtaakaan ei saanu poies ja se latoi vaan hätähuutona kummallista koodikieltä, mut sinisilmäinen pikkuminä tosiaan luuli, et sen olis saatu vielä pelastettua. Hetki, jona sain ilmotuksen et rakas kannettavamme on menetetty, oli aika hurja. Oltiin just saavuttu Islannissa Borgarfjörduriin, meren rantaan, valtavien vuorten keskelle ja huomattiin siellä liput puolitangossa. Kun tutkittiin alueen vaellusreittejä meidän ohi ajoi hautajaissaattue. Siinä tuli aika hiljainen olo, surullinen muiden puolesta. Se fiilis jäi aika syvälle.
Kun oltiin saatu auto parkkiin ja päivävaelluksen kamat kasaan niin tuli viesti, että konetta ei ammatti-ihmisen mukaan voinut enää pelastaa. Kovalevy oli romahtanu viruksista ja muista. Eihän siinä mitään, konehan se vaan oli. Mutta se vei mukanaan tuhansia valokuvia ja tuhansia sivuja kirjoitettua tekstiä, kaikki kuvatuotokset ja vuosien tunnevuodatukset. Se vei ison osan menneisyydestä. Sil hetkel tuntu ku olis riistetty joka sydänverestä vuodatettu elämänpisara jonka on jättänyt taakseen. Eikä hyvältä tunnu vieläkään. Fiilisihmiselle se oli aika kova isku, se hautajaissaattue teki kaikesta vielä dramaattisempaa. Mulle mun kirjoitukset on tärkeitä.
Islannin karunkaunis maa sai muutamat tuskankyyneleet, mut siel on myös villi pohjoistuuli kuivaamaan ne. Ja kulta pyyhki pois sen mitä tuuli ei ehtiny kuivata. Se piti lämpimästi tassusta kiinni ja oli ihan oikeessa ku sanoi et kaikki ne tekstit on mun sisällä vieläki ja Islannissa ollaan saamassa lisää kirjoitettavaa. Siit me lähdettiin maaruskan väreihin vuorille vaeltamaan ja sieltä mulla on kuvina ja sanoina mielessä seuraava kirjotus. Tai seuraava ja tavallaan ensimmäinen. Ja kaikesta voi viisastua: tästäkin oppi sen että ihan oikeesti kaikesta kannattaa olla ainakin varmuuskopiot jossain tallessa, jossain muualla kun kovalevyllä.

Täytyy myöntää et viisitoista päivää Islannissa oli ihan mieletöntä elämystä. Ensimmäisenä päivänä meidät napattiin heti lentokentällä tullin kuulusteltaviks epäiltyinä ties mistä ja perään tyttö vietiin ratsastamaan islanninhevosilla laavakentille. Siitä eteenpäin melkein viikon tuli vettä ympäri vuorokauden niin et pääsin sairastumaan Skaftafellin kansallispuistossa märässä teltassa vietettyjen öiden jälkeen. Mutta hei me ollaan Suomesta eikä me olla sokerista. Auton kans kierrettiin Golden Ringin geysirit ja vesiputoukset. Tai siis eh auton kans kierrettiin koko Islanti. Löydettiin Víkin merenrantakaupunki ja sen kymmenen taloa ristissä. Iso mesta, joo. Husavíkin valassafarilla nähtiin delfiinejä ja Akureyrissa lahtivalaita. Mývatnissa sai parhaan käsitykset vastakohdista: ensin kierrettiin Islannin ainoa oikea satumetsä ja tavattiin joutsenperhe järven rannassa, viereisessä Dimmuborgirissa(!) maasta kohosi pelkkää mustaa laavakiveä ja onnistuttiinpa näkemään kun paikalta lehahti valtava korppiparvi. Ja heh, kyseisessä paholaisen kotiosoitteessa tavataan jouluisin myös Islannin joulupukit säikyttelemässä lapsia. Reykjavikissa oltiin alussa ja lopussa hyvässä hoivassa Einarin hostellissa. Viimeisten iltojen shoppailurumbassa loppui kullaltakin rahat korteista. Ja koska hulluille suomalaisturisteille ei riitä mikään vesi taivaalta eikä kiviä heittelevä pohjoistuuli niin lähtöä takaisin Keflavikista Reykjavikiin ja siitä Suomeen tehtiin lumisateessa.

Olipahan reissu. Olisinpa voinut melkein jäädä sinne asustelemaankin ja loikoilemaan heitur pottureihin, kuumiin lähteisiin siis, matkaseurani kanssa. Reissu teki kunniaa meidän yhteiselle puolivuotiselle. Enköhän mä eksy Islantiin issikoimaan joku toinenkin kerta. Tosin sitten kun siellä on kurssit järjestyksessä, ne romahti kun me lähdettiin.

Viime viikonloppuna oli Kastaalin Rieskaset, koko holskuleiri meni mahtavasti. Tuhka toimi taas ajatustakin paremmin ja örvelsi mun kans pihassa ja metsässä. Uskomaton nenänkäyttö tuolla mun pennulla. Siitä tulee upea. Tai sitä se on on jo. Ens kuussa ollaan Tuhkan kanssa tottistelemassa pentukurssilla, rau. Ai niin ja valmiiksi jo tänne onnea mun pikkupennulle, kun se ei enää ole niin pikkupentu. Lauantaina Tuhka täyttää puoli vuotta, zii miten aika juoksee. Sen kunniaksi perjantai menee Tuomarinkylän kartanolla ja Haltialassa retkeillessä.

Ja nyt meikä lähtee juoksee koululta koiraa viemään, nämä kuulumiset saa tältä erää taas riittää.
Syksyä, kansalaiset.

Hyvin kulkee, mut ilman konetta. Pahoittelu siis jatkuu, ja hiljaisuus myös. Porukoiden kone latoo jotai virhetunnistimia sun muita jatkuvalla syötöllä eli on käyttökelvoton eikä omaa konetta nyt ihan heti ole ilmeisesti tulossa. Eli ah ainoat yhteydet nettiulottuvuuteen ovat koulun koneella. Tarkoittaa todellakin siis, että hiljaisuus jatkuu.

Jospa tuon reissun jälkeen sais oman koneen ja netin aikaseks. Viikon päästä perjantaina mulla olis siis lähtö Islantiin pojan kans. Ollaan tripillä 19.9 - 3.10. Kivat viistoista päivää varmaankin, katsotaan mihin naista viedään. Jos en tipahda rannikon jäätiköiltä mereen ja maailman reunan yli niin oletettavasti matka on onnistunut, kuulette sitten myöhemmin. Joka tapauksessa elämyksiä, ihmetyksiä ja hurjia kokemuksia tulee sylikaupalla. Hm, jos hiljaisuus jatkuu viikkotolkulla Islanninmatkan jälkeenkin niin tuskin musta enää kuullaan, ollaan sit jääty asustelemaan sinne. Tai vaihtoehtoisesti pudottu koneella alas.

Joo. Eipä ihmeempiä, viikon verran täs olis vielä muuttokiireitä ja Nuuksion retkeä koiran kanssa, sit vaihdan kahdeks viikoks vapaalle. Tulee nyt sit useamman viikon katoaminen, mut sit palaan ihan uuden setin kans. Kuinkahan moni teistä ymmärtää vähääkään siitä islannin mongerruksesta, jota raapustan saavuttuani. Katsotaan.

Näkemiin, taas.

Ohos. Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa.

Ilmoitetaan nyt ensimmäisenä tärkein: I'm back! Viimeaikainen nettihiljaisuus on päättynyt, aamen. Syy kyseiseen hiljaisuuteen löytyy täältä jaloista. Koira sattui saamaan mustasukkaisuuskohtauksen tietokoneelle, kun katsottiin monituntista Schindlerin listaa, joten Tuhka päätti ottaa oman hampaan oikeuden käyttöön ja iski naskalit läpi virtajohdosta. Hemmetin juovasika selvisi tapauksesta vähällä, itse meinasin saada helvetinmoisen sähkölatingin repiessäni sit liitäntöjä irti. Komea sininen lieska iski pistorasiasta päin näköä. Katsoin viisaammaksi olla ärhentelemättä sähköimpulssien herralle. Tänään vihdoin ja viimein muutaman viikon tauon päätteeksi tuli uusi virtajohto. Jotain sopeutumisvaikeuksia tulokkaalla on emäaluksella, kun laitteista kuuluu hurja hurina ja tehoja tuntuu olevan vähän liikaakin. No mut hallelujaa, kone on jälleen käytössä. Rakas Aceri käy vaan vähän ylikierroksilla, kai sillä oli vaan niin ikävä mua.

Huomasin et edellinen kirjoitus on ajalta ennen koiraa. Mitä se sellainen muka on? Nythän Tuhka on jo nelikuinen, lauantaina se sai pihviä ja nakkeja sen kunniaksi ja maanantaina tuli rokotettakin taas niskakahkaan. Aika juoksee kun hirvi. Apua, kohtahan tuo holskumies on jo puolivuotias. Se kasvaa vauhdilla, etenkin korvat, koivet ja häntä. Taitaa kyl Tuhka heilahtaa säkäkorkeuden kanssa yli kuudenkympin, on se vaan niin komea poika. Tätä tämä nyt on, koiranomistajan arkea, välillä pentu koettelee hermojen riittoisuutta ja välillä siitä saa olla niin ylpeä kun yhdessä mennään. On se vaan niin rakas riiviö tuo jaloissa tuhiseva hopearaitapoika.
Ai niin, viikonloppunahan me lähdetään taas poikien kanssa reissuunkin, mökille riekkumaan. Tuhka pääsee tekemään tuttavuutta uusien kavereiden kanssa eli keskustelemaan espanjalaisen karvamopin kanssa, että kumpi sinne järveen riepottaa ja kumpaa ja kumman se paras grilliherkkujen kerjäyspaikka on. Ah, onneksi noi lyhytkarvat ei ole yhtään vallanhaluisia eikä mitään. Saas nähdä mitä pikkumies luulee itsestään viikonlopun jälkeen. Ainakin odotuksena on et maanantaina olis veto vauhtiraidasta vähän vähemmällä, heh.

Maalle pääseminen kyl houkuttaa taas, tyyliin tavarat olis jo pakattuna, mennään jo. Mutkin on luvattu järjestää järveen. Kuulostaa jännältä. Hirveetä, kun en ole ehtinyt/päässyt vielä uimaan kertaakaan tänä kesänä, vähän vaan rannassa leikittäny koiraa ja miestä. Tiedotusvälineethän heitti kylmän kivenkin jo kauan sit ja mul on viel talviturkki niskas. No jaa, onhan tässä syksykin jo alkamas. Mut turkki vaihtuu kyl mökkireissun jälkeen jos vesi vaan vielä pysyy plussan puolella. Tai luultavasti vaik olis jo jäitäkin, iik.

Nyt pitää parannella flunssanpoikaset vielä pois, kuume lähti jo eilen kävelemään. Loppuviikosta ollaan varmaan jo taas jaloillaan ja lujaa menossa pois Helsingistä. Siihen asti luvas on pientä kämpän laittoa, koiran kans remuamista, opiskelun pariin paluuta ja ihmissuhteita. Ulkonakin on nyt niin ihana tepastella kun ilmat viilenee sopiviksi ja pohjoistuuli tuo taas syksyn tuoksuja. Kipeenäkin on helpompi hengittää.

Palaillaan taas. Toivottavasti ei venähdä taas samanlaista päivittelytaukoa.

Tänään yöllä tää lähtis jonottelemaan ihanien ihmisten kans Kaisaniemeen, torstain puolella tulis Nightwishiä koko puiston täydeltä. Siellä sitä ollaan katsomassa hienoutta, toista kertaa.
Uh. Tuomas. Jukka. Emppu. Marco. Ja Anette.

Perjantaina alkais Tuska ja siellä sitten hengaillaan kolme päivää. Tuskahupia riittää sunnuntaihin asti porttien sulkemiseen ja sen yli. Nam nam. Fiilis on että tämänkin kesän festarimaistiaiset tulevat olemaan hyvät.

Maanantaina, neljäpäiväisen keikkamaratonin jälkeen, tää hyppäis Hämeenlinnan junaan ja pyörähtäisi siellä lähimaisemissa. Matkaseuran lisäksi tuliaisina olisi koiranpentu, virallisia papereita ja 15 kiloa ruokaa. Kuulostaa hyvältä. Saan raitapakkaukseni kotiin.

Lopuksi ehtii ehkä vähän nukkua.

Kyl kesätys on miau. Etenkin vuosimallia -08.

Tietokone toimii taas! Ei tässä ollutkaan kun seitsemän virusta ja viisi vakoiluohjelmaa, eh.

Pääsen nyt siis säännöllisesti nettiin, sähköpostiin ja koneelle noin muutenkin. Messengerissä minua ei silti tulla näkemään, en tee sitä uudestaan, latauksessa on jotain ongelmaa. Muutenkin jätän koneella istumista vähän vähemmälle.

Pitää yrittää olla terveellinen ihminen ja viedä elämäänsä eteenpäin, nuo ei luonnistu pelkästään päätteeltä. Heitänpä siis itseäni eteenpäin tänään, Iso-Evolle asti, katsomaan koiranpentuja. Syksyllä ei tarvitse miettiä avaisiko koneen vai ei, kun täytyy kuitenkin lähteä lenkille raitapojan kanssa.

Näillä mennään, kesätuulen vietävänä. Onhan tässä tapahtunutkin vaikka mitä. Ja täytyykin tästä lähteä uuteen reissuun.

Näkemiin.

Tämän kesän loma on nyt mielenkiintoinen käsite.

Ensinnäkin otin lomaa koneesta :/ Tuli viruspaljous ja kaatui koko paska. Koko kone on käyttökelvoton eikä huoltoa luultavasti kuulu aikoihin. Eli minua ei nyt tavoita tietokoneelta oikein missään muodossa. Sähköpostin pääsen toivottavasti tarkastamaan viikoittain. Nettihiljaisuutta jatkuu hamaan tulevaisuuteen, kenties koko kesän.
Pahoittelen.

Ja nythän istun töissä. Paha minä, päiväkirjailen työajalla. Sain taas kahden viikon työsopimuksen näin kesän alkuun. Toivottavasti tämä on viimeinen kesä toimistotöissä. Työkiireistä johtuen olen entistäkin varatumpi. Mutta hyvänä puolena on, että työpaikan koneiden kautta minulla on sentään jonkinlainen kontakti nettiin ja sähköpostiin. Töiden jälkeen voi tulla vielä hiljaisempaa.

Koettakaa selviytyä ;>

Jos en kesällä pääse nettiin niin syksyllä ainakin. Tässä välissä vain hoidan duunit, haen koiranpentuni kotiin, muutan omaan kämppään, reissailen pitkin Suomea ja vietän pienimuotoista festarielämää.