IRC-Galleria

HAASTE!Sunnuntai 29.01.2006 19:31

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan listaamaan omat tapansa. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Olen kuvitellut olevani ystävä, työtoveri, tuttu tai jopa seurustelukumppani monen julkkiksen kanssa. Kun minulla on tylsää ja yksinäistä, jatkan kuvitelmiani aina hieman pidemmälle tai aloitan uuden. Joskus kuvitelmani tulevat myös uniini.

2. Laulan usein biisien mukana. Olen paska laulaja, eikä minulla ole ääntä, mutta entä sitten. Alkuun olin ujo, enkä saattanut laulaa muiden kuullen ja säpsähdin, jos joku ilmaantui kuuloetäisyydelle. Nykyään en niin enää välitä ja jotkut ihmiset saavat kärsiä harrastuksestani.

3. Kun olin pienempi, minun piti laskea tarkkaan kaikki portaat, jotka kuljin. Tiesin jossain vaiheessa tasan tarkkaan montako porrasta talossamme tai esim. jonkin ystäväni kotona oli.

4. Kun alkaa vituttamaan, minulla on tapana laittaa soimaan melko lujaa turhautumista tai kurjuutta käsitteleviä biisejä (paras ehkä Green Dayn 'Longview') ja retkottaa sängyllä pää laidan yli, niin että veri valuu päähän.

5. Suklaan pitää aina olla Fazerin pähkinäsuklaata (kokonaisia pähkinöitä) ja se syödään niin, että kaikki pähkinät jätetään viimeiseksi ja vedetään sitten kerralla. Myös Toffifeet syödään kerros kerrokselta, niin että pähkinä jää viimeiseksi. Minulla on myös oma tapani mm. munkkien, täytekeksien ja sen sellaisten syöntiin. Niin ja pizzoista jätetään aina reunat syömättä. ;]


Haastetut:

Drool
sAijAh
Durre-
Ikazuchi
Leunu

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.