IRC-Galleria

Notsip

Notsip

Dida Streicher Sfinksi Brabham Pimeyden Ruhtinas

Kuka hajoo kuviin? Sis. fleimaustaTiistai 28.11.2006 23:47

No niin! Kuka saatanan torvi taas katsoi tekevänsä päivän hyvän teon ilmiantamalla Notsipin maanmainion haukikuvan? Ikävää allekirjoittaneen kannalta on vain se, että hän ei ole erityisen kuvauksellinen ja hänestä otetut kuvatkin ovat aivan häröjä. Siksi kalanpään visibiliteetti on erittäin oleellista. Mutta onneksi meillä on näitä helvetin juustoja, jotka käyttävät kahmaloittain energiaa näihin ilmiantoihin. Luultavasti heidän pilvilinnamaailmoissaan on asiat aina niin hyvin, että pystyy keskittymään johinkin kutun IRC-Galleriaan ja ihan ventovieraiden ihmisten kuviin. Sitä paitsi herra Syvälampi on saanut paljon enemmän positiivista palautetta kuin normikuvat.

Kas kun kukaan ei ole vielä tehnyt terrori-iskua tuohon Metallica- kansioon ja sanonut: "Hei, iik, ei saa olla julkkisten kuvii. Kuvixii. Nyt mä ilmiannan sut ja oon tosi kovis." Näinkin voi käydä. Heh, onneksi on tuo vieraslista, että näkee, kuka on kusipää. Näitä... "ihmis"tyyppejä on vähän, mutta kuitenkin aina liikaa.

En muuten ymmärrä ollenkaan tuota naurettavaa sääntöä "käyttäjän kasvot pitää näkyä selvästi kuvasta." Kun minusta tulee diktaattori, poistan kaikki säännöt ja sensuurit IRC-galleriasta ja lähetän ilmiantajat viideksi vuodeksi Siperiaan. Sitten sopii miettiä, oliko se kalanpää nyt tämän arvoista.

Typerimmät aiheet adressit.comissaPerjantai 17.11.2006 20:30

1. Muumilimu 1,5 litran pulloihin (8712 nimeä)
2. Kantapalat pois paahtoleipäpusseista (4213 nimeä)
3. Lordin Euroviisuvoitolle oma juhlapäivä kalenteriin (3377 nimeä)
Joopajoo, miksei samantien Globenin finaalille?
4. Vapauttakaa totaalikieltäytyjät (3047 nimeä)
Tämä sai näkemään punaista. Outoa, etteivät jotkut ole valmiina puolustamaan maata, joka on antanut heille kaiken.
5. Maija-Liisa Peuhu (Ulla Taalasmaa) takaisin Salattuihin elämiin! (3013 nimeä)
MLP on päätöksensä tehnyt, ja sitä tulee kaikkien kunnioittaa.
6. Suopotkupallon MM- kisat säilytettävä Hyrynsalmen Vuorisuolla (2819 nimeä)
7. Mika "Manki" takaisin BigBrotheriin (2815 nimeä)
Malliesimerkki siitä, mikä vaikutus kaiken maailman hömppäohjelmilla on nykynuorisoon.
8. Mika on syytön (2812 nimeä)
9. Lordi maskien kanssa linnanjuhliin (2477 nimeä)
Pukukoodi.
10. Miyavi Suomeen (1461 nimeä)
11. Israelin täytyy elää (1365 nimeä)
Mitä I on tehnyt ansaitakseen elää?
12. Kuvake.netin sulkeminen (1001 nimeä)
Julkaisuvapaus on julkaisuvapaus on julkaisuvapaus
13. Jatkakaa 6teen- sarjaa (856 nimeä)
14. Salkkarin tunnin pituisiksi (691 nimeä)
Ei, jos Jumala on olemassa.
15. Dir en Grey Suomeen (627 nimeä)
16. Adressi Subille Mika jääköön taloon!!!! (507 nimeä)
17. Eläinkokeet helvettiin (498 nimeä)
Mielenkiintoien sanavalinta. Ilman eläinkokeita erinäisten vaikeasti sairauden elämä olisikin yhtä helvettiä.
18. Adressi Alkon laajentamista vastaan (488 nimeä)
Kuka tässä vittuilee?
19. Suolakurkut pois hampurilaisista (366 nimeä)
Ja sipuli varmaan saman tien?
20. Marianne toffeet (siniset) normaaleihin päivittäistavarakauppoihin (331 nimeä)
21. Adressi Malawilaisten kaksosten puolesta; Suomeen jäänti on lapsille elinehto (313 nimeä)
22. Backstreet Boys back to Finland (298 nimeä)
Antakaa niiden nyt edes kuolla rauhassa!
23. KTP takaisin (257 nimeä)
24. Työttömien lapset pois päivähoidosta (240 nimeä)
25. Kauniit ja rohkeat uusintana alusta (237 nimeä)
26. Tenkratin statsit esille (236 nimeä)
27. IRC-Galleria pelkästään irkkaajille (209 nimeä)
Mitenkähän tätä aiotaan valvoa?
28. An Cafe Suomeen (195 nimeä)
29. Säilyttäkää Pluto planeettana (191 nimeä)
Kenelle tämä mahdetaan lähettää? Pluton suurlähettiläälle?
30. MTV3 pyörivä "Pako" sarjan nimi vaihdettava Prison Break:si (185 nimeä)
Paska on paskaa toisen nimisenäkin.
31. Nightwish takaisin yhtenäisenä ja alkuperäisenä (180 nimeä)
Miksi Marco Hietala pitäisi korvata Sami Vänskällä?
32. Vekkulit hahmot takaisin Sotka- mainoksiin (171 nimeä)
33. Hyvää syntymäpäivää, Katri (167 nimeä)
34. Lävistys/tatuointibussit pois festareilta (160 nimeä)
35. Scientologien toiminta kiellettävä Suomessa (143 nimeä)
Uskonvapaus on mainio argumentin peruste tässä vaiheessa.
36. Tuemme Israelin toimintaa terrorismin vastaisessa sodassa (126 nimeä)
Ja se toiminta on aseettomien siviilien ja suomalaisupseerien nirhaaminen. Kyllä mekin lehtiä luetaan.
37. Älkää tappako lintuja (123 nimeä)
Tai kaloja, matoja, liskoja, hyönteisiä...
38. Ei ainakaan kuudetta ydinvoimalaa Suomeen (120 nimeä)
39. Keke ulos HJK:sta (115 nimeä)
Joo, eihän Suomen Cup riitä vakuuttamaan ketään...
40. Kebab kansallisruuaksi (113 nimeä)
Minkä maan?
41. Pakkoarmeija/siivilipalvelus/totaali KAIKKI edellemainitut ovat ihmisoikeusrikoksia jotka pitäisi saada Suomesta pois (105 nimeä)
MINUN ISOISÄNI HAAVOITTUI ILOMANTSISSA NEUVOSTOKRANAATIN SIRPALEESTA PÄÄHÄN! 2. heinäkuuta 1944 keskellä suurhyökkäystä. Mutta kyllä se kestettiin ja Suomi pelastettiin. Onneksi näitä allekirjoittaneita idealisti-idiootteja on vain 105... Yhtä monta kuin päiviä talvisodassa.
42. Kari Peitsamo ei saa lopettaa (103 nimeä)
43. Tappopelit kielletyiksi (98 nimeä)
No voi hyvä helvetti. Kuka näitä aiheita keksii?
44. Oskari Saari pois selostamasta Formuloita (96 nimeä)
Eihän Oviedon Ihmisohjuksen, Kerpenin Rehtorin ja monen muun jutskan lanseeraajaa saa poistaa.
45. Ei BB Mikaa "Mankia" takaisin taloon (81 nimeä)
46. Vasemmistolaisuus kiellettävä (73 nimeä)
Ilman vasemmistolaisuutta ei olisi ilmaista koulutusta, terveydenhuoltoa ja kaikki tuetkin hyvin paljon heikompia.
47. Artulle parta takaisin (63 nimeä)
48. USA luovuttakoon Montanan osavaltion Israelille (60 nimeä)
Mitä pahaa montanalaiset ovat tehneet?
49. Juventus takaisin Serie A:han (58 nimeä)
50. Pois pakkomatematiikka (55 nimeä)
51. Mira takaisin Big Brother- taloon (49 nimeä)
52. Aapeliin kirpputori (44 nimeä)
53. Jarno Tenkulalle jatkosopimus VPS:ään (38 nimeä)
54. Sakulle lisää liksaa (38 nimeä)
Nimi varmaan kertoo kaiken.
55. Jussi Halla-aho eduskuntaan (35 nimeä)
56. Muuttakaamme Helsingin nimi Vantaaksi (35 nimeä)
Ei käy, koska silloin HIFK ja HJK joutuisivat vaihtamaan nimensä.
57. +/- ääni vaaleihin (34 nimeä)
58. Suomen Kuvalehti boikottiin/poliisi/Smash Asem (33 nimeä)
59. Sandokan takaisin televisioon (32 nimeä)
60. Pelkkiä kantapaloja paahtileipäpussiin (31 nimeä)
61. Lisää Bon Jovia radioon (29 nimeä)
62. Chelsea FC boikottiin (27 nimeä)
Lycka till...
63. Suomi talviunille (27 nimeä)
64. Kanadanmajava Suomen kansalliseläimeksi (22 nimeä)
Kas kun ei kenguru.
65. Boikotoi italialaista jalkapalloilua (19 nimeä)
Mutta kun Fabio Cannavaro on niin ihQ...
66. Tampereen Tapparan mitalitilastoja muutettava (16 nimeä)
Tilastot eivät valehtele.
67. Vaadimme Kaarlon, Hannen ja Jennin ulos (13 nimeä)
68. Saulin nimipäivästä liputuspäivä (7 nimeä)
69. Tavikset julkkiksiksi nopeammin (7 nimeä)

Asiallisimmat aiheet!

1. Adressi Radio Cityn säilyttämiseksi (15800 nimeä)
2. Adressi Suomen jalkaväkimiinojen säilyttämiseksi (6977 nimeä)
3. Suomelle oikeus päättää itsenäisesti susikannasta (3897 nimeä)
4. Tuki Poliisille ja Kari Rajamäelle (3508 nimeä)
5. Porilaisen Karhun (oluen) puolesta (2954 nimeä)
6. F1 kisalähetykset pidettävä ilmaisina (2828 nimeä)
7. Adressi Medihelin toiminnan jatkumiselle (440 nimeä)
8. Jalkapallon A-maajoukkueen pelit maksuttomalle tv-kanavalle (398 nimeä)
9. Salkkarit pois televisiosta (290 nimeä)
10. Apocalyptica Euroviisuihin 2007! (217 nimeä)
11. Armenian kansanmurha (181 nimeä)
12. Suomidubbaukset pois (145 nimeä)
13. Älkää suomentako ohjelmien/leffojen nimiä (87 nimeä)
14. DragonForce Tuskaan 2007 (83 nimeä)
15. Suomen MM- ottelut YLElle (75 nimeä)
16. Israelin lopetettava pommitus (70 nimeä)
17. H.P. Lovecraftin kirjojen uudelleenjulkaisu suomeksi (68 nimeä)
18. Paris Hilton pois tv:stä (61 nimeä)
19. Animalian yksipuolinen propaganda pois kouluista (25 nimeä)
20. Pois turhat bannit irc-kanavilta (3 nimeä)
Unholy Alliancen ja sen aiheuttaman euforisen tilan johdosta KPK ilmestyy vasta nyt. Yllättävän pirteästi Slayer ja In Flamekset jaksoivat pelittää, vaikka lava olikin joku käpyinen jäähalli keskellä Suomen korpea. Varsinkin Liekeissä oli liekeissä. Alexi Laiho vittuili minkä jaksoi. Pitihän sitä nyt vähän näyttää kun kerta Tomppa ja kaverit oli vieraana.

Kirjan ensimmäisestä luvusta (version tunnus on siis 3.6) on nyt valmiina neljä kappaletta. Osia on jo lähetetty koeryhmälle mahdollisuuksien mukaan. Muutoksia on jokseenkin. Yksityiskohtia on ehkä saman verran, mutta niiden painopiste on muualla kuin varhaisemmissa versioissa. Esimerkiksi nyt takaa-ajajilla ei ole nimiä, mutta Gilmerin matkan tuskaisuus on entistä raadollisemmin kuvattu. Hmm, ehkä on kivaa kun sitten menee päin helvettiä?
Päätöksiä, päätöksiä, decisions, beslut, Entscheidungen. Jossain vaiheessa pitänee jatkaa kirjoittamista, writing, skrivning, Schreibung. Tässä on nyt pidetty ihan liikaa taukoa ja ulkokirjalliset tekijät ovat saaneet liikaa jalansijaa. Joko nyt yöllä tai huomisaamuna. Mistähän sitä lähtisi liikkeelle? 1) SUOSIA- suoraan asiaan- malli. Lähtöruutu on ensimmäisessä luvussa. 2) KIRPPARI- kiertotie on paras tie. Lähdetään prologista ja mietitään varsinaisen tarinan aloitusta sitten sittemmin. 3) ASKERI- askel kerrallaan. Jokaisesta luvusta tehdään esim. ensimmäinen kappale.

Olen tänäpän googlettanut muutamia kuvia, jotka "esittävät" kirjan keskeisiä hahmoja. Niiden tarkoitus ei tietystikään ole olla tarkkoja kuvia/kuvauksia, sillä meistä jokainen on varmaankin muodostanut jonkinnäköisen kuvan hahmoista omassa mielessään (paitsi just joku Oksanen).
Okke, elikkä luultavasti kaikki tietävät jo idean: avaa Winamp tai joku muu musiikinkuunteluohjelmasi ja laita shuffle päälle, eli satunnaissoitto. Sitten laita kysymyksiin vastaukseksi biisin nimi jne.
(Ko meinaa tässä tapauksessa kommenttia.)

1. Mikä on unelma-ammattisi?
Laulu: Paranoid
Esittäjä: Black Sabbath
Ko: Joo! Meitsistä tulee hullu. Se ei kylläkään ole mikään ammatti, mutta historian opiskelijasta ei muutenkaan tule mitään.

2. Mikä on lempilaulusi?
Laulu: Hunting High And Low
Esittäjä: Stratovarius
Ko: No ei ihan, mutta lähellä kärkikymmenikköä.

3. Mitä mieltä olet kuolemasta?
Laulu: Come Tonight
Esittäjä: Charon
Ko: Hmm, ehkäpä elämä on kuolemista ilman jota kuta toista tärkeää ihmistä.

4. Pidätkö halaamisesta?
Laulu: You'd Better off Dead
Esittäjä: Children of Bodom
Ko: Ja vitut! Kappale sopii tähän kuin nyrkki naamaan.

5. Mikä biisi tuo aina kyyneleet silmiisi?
Laulu: Poison
Esittäjä: Alice Cooper
Ko: Ei tuo.

6. Minkä biisin kuullessasi alat tanssia?
Laulu: Easier to Run
Esittäjä: Linkin Park
Ko: Ei piä paikkaansa.

7. Mistä biisistä sinulla tulee hyvät muistot mieleen?
Laulu: Bohemian Rhapsody
Esittäjä: Queen
Ko: Tätä tuli pari vuotta sitten kuunneltua useastikin. Kullatut lukioajat muistuvat BR:ää kunnellessa. Vaikea tästä on olla pitämättä.

8. Entä huonot?
Laulu: Te Quiero Puta
Esittäjä: Rammstein
Ko: Enpä tiedä. Kuulin tämän ensimmäisen kerran ollessani vielä rehellisessä työssä, mutta kylmäksi tämä jätti jo silloin. Espanjankielistä saksalaista tehdasmeteliä...?

9. Mikä on lempibändisi paras biisi?
Laulu: The Wayfarer
Esittäjä: Nightwish
Ko: Ei välttämättä suosikkibändi eikä NW:n paras, mutta kuitenkin rikollisen unohdettu kappale.

10. Mitä biisiä vihaat?
Laulu: Veljet
Esittäjä: Liekki
Ko: Pidän yhtyeen tunnelmasta. Ovat paljon velkaa Pekka Strengille. Kikkailut ääntämyksessä eivät aina toimi. Tässä siitä osuva esimerkki. Lopputulos on lähinnä ärsyttävä.

11. Mikä biisi on mielestäsi koskettava?
Laulu: Elämäsi repliikki
Esittäjä: Stam1na
Ko: Riippu vähän että millä tavalla koskettava. Liikuttava ei todellakaan, mutta äijien energia on tarttuvaa. Tästä voi tulla oikeasti vihaiseksi.

12. Mitä biisiä kuuntelet aina jouluna?
Laulu: Ramona
Esittäjä: Tuomari Nurmio
Ko: Ikinä en ole jouluna kunnellut.

13. Mitä biisiä olet kuunnellut viimeisen viikon putkeen?
Laulu: Somebody Put Something in My Drink
Esittäjä: Ramones
Ko: Ei viimeisen viikon aikana, mutta tuossa syyskuun vaihteessa hyvinkin aktiivisesti.

14. Mikä biisi tulee soimaan/soi häissäsi?
Laulu: Points of Authority
Esittäjä: Linkin Park
Ko: Toivottavasti.

15. Mikä biisi tulee soimaan hautajaisissasi?
Laulu: Sielut iskee tulta
Esittäjä: Kilpi
Ko: Tämä monien muiden joukossa. Olisi hienoa jos omaiset laulaisivat tätä kuorossa haudan äärellä. Varteenotettavia vaihtoehtoja ovat Fade to Black, Sunt Won't Shine ja Who Wants to Live Forever.

16. Mikä on/tulee olemaan sinun ja poika- tai tyttöystäväsi biisi?
Laulu: I Will Stay
Esittäjä: Hurriganes
Ko: Jos joku ikinä jakaa kanssani samanlaisen musiikkimaun, otan kysymättä eron. Ei kellään täysipäisellä voi olla näin. Mutta toisaalta, kerrankin tähän osui biisi, joka sopii monen osalta kohdilleen.

17. Mikä biisi tulee soimaan kun kuolet?
Laulu: Jääkärihumppa
Esittäjä: Eläkeläiset
Ko: Ainakin kuolisin hymy kasvoillani.

18. Minkä biisin osaat laulaa todella hyvin?
Laulu: Numb
Esittäjä: Linkin Park
Ko: Kyllä kyllä kyllä, mutta en karaokessa vetäisi.

19. Mikä on mielestäsi huonoin koskaan tehty biisi?
Laulu: The Beginning
Esittäjä: Megadeth
Ko: Huonompiakin metallikappaleita on tehty...

20. Mitä mieltä olet itsestäsi?
Laulu: Jyrki Boy
Esittäjä: Juice Leskinen
Ko: Näinkin voi käydä.


Sitten vielä tämmönen, joka tehdään ei-shufflella.

1. Mikä on 17. biisi soittolistallasi?
Laulu: Elämän tarkoitus
Esittäjä: Eppu Normaali

2. Mikä on 128. biisi soittolistallasi?
Laulu: Rakkaudesta
Esittäjä: Sielun Veljet

3. Mikä on 1000. biisi soittolistallasi?
Laulu: Bright Eyes
Esittäjä: Blind Guardian

4. Mikä on 666. biisi soittolistallasi?
Laulu: Hassisen Kone
Esittäjä: Hassisen Kone

5. Mikä on 1. biisi soittolistallasi?
Laulu: Let It Be
Esittäjä: Beatles

6. Mikä on 2169. biisi soittolistallasi?
Laulu: Kun olet poissa
Esittäjä: Eppu Normaali

7. Mikä on 4000. biisi soittolistallasi?
Laulu: Better of Two Evils
Esittäjä: Marilyn Manson

8. Mikä on viimeinen biisi soittolistallasi, ja monesko se on?
Laulu: Sisältäni portin löysin (#6695)
Esittäjä: Pekka Streng

9. Minkä biisin soittaisit artistilta/bändiltä - jonka biisi on soittolistallasi 54. - ihmiselle joka ei ole kuullut kyseiseltä bändiltä yhtäkään biisiä?
Laulu: Killing Is My Business
Esittäjä: Megadeth
Ja soittaisin joko edellä mainitun, tai Angry Againin tai Symphony of Destructionin

10. Mitä biisiä kuuntelet juuri tällä hetkellä?
Laulu: Revelation of Doom
Esittäjä: Gorgoroth

Kirjoituspäiväkirja XI (KE 25.10.2006)Keskiviikko 25.10.2006 21:41

Ei pidä raportoida kun ei ole mitään raportoitavaa. Maanataina oli myrsky ja eilen raxit. Viime viikonloppu meni miten meni. Varustuksena oli 24 tolkkia Karhua ja pino uusia DVDtä. Rattoisastihan se sujui. Olen päättänyt pitää epäluovan tauon kirjoittamisessa, koska monenmoiset projektit painavat päälle. Tentit, essee, HOPS ja pikkujoulusydeemit. Ei muuten, mutta pitää saada pisteitä että KELAsta heruu pätäkkää. Herääkin kysymys, että miksi hitossa minä käyn kotona näin usein, kun se kuitenkin maksaa 47 eskoa per reissu ynnä satunnaiset kulut? Onneksi on keksitty Kirjamessut ja pääsen toisen kirjallisuuden opiskelijoiden siivellä Helsinkiin ja mamma betalar jatkoyhteyden Uihtiin. Ei taida mennä ryyppäämiseksi, koska rahapula on krooninen ja 4.11. on niin kaukana. Se ei kuitenkaan estänyt minua ostamasta muutamaa kelpo DVD:tä. Helmenä Näkemiin vaan murun ensimmäinen tuotantokausi. 13 jaksoa ja hinta 42 euroa. Elämäni parhaat kaupat tein kun hommasin Kwai- joen sillan, Täältä ikuisuuteenin ja Navaronen tykir yhteishintaan 30 e. Free Record Shopin pitäjä oli ilmeisesti järjiltään tai kännissä kun kauppasi Nightwishin End of an Eraa 22 rahalla. Tällaiset heräteostokset ovat johtaneet siihen, etten ole puoleentoista kuukauteen syönyt muuta kuin nuudeleita, mutta ei siinä mitään, currymausteut nuudelit ovat aika hyvejä.

Yritin tehdä tästä unipäiväkirjan, mutta ne ovat niin sekaisia ettei niitä saa kirjattua mihinkään ihmisjärjellä käsitettävään muotoon.

Your world can be so cruelTorstai 19.10.2006 18:33

Täydellinen F1-palvelu MTV3 MAXilla, parhaat palat Maikkarilla

Formula 1:n televisio-ohjelmisto jakaantuu MTV3:lle ja MTV3 MAXille siten, että MTV3 MAXilla televisioidaan kaikki kisatapahtumat suorina ja mainoskatkoitta. Lisäksi MAXilla on runsaasti formula 1 -aiheista lisäohjelmaa, jota ei ole muualla saatavissa. Käytännössä GP-viikonloput on MAXilla lähes kokonaan omistettu formuloille.

MTV3-kanava televisioi kaikki kisatapahtumat muutaman tunnin viiveellä jälkilähetyksinä - kuitenkin siten, että viikonlopun F1-tunnelmaan pääsee hyvin mukaan.

MTV3-kanavan Tulosruutu ja MTV3:n moottoriurheilun makasiiniohjelmat seuraavat myös F1-maailmaa tiiviisti.

Tarkemmat ohjelmasuunnitelmat julkistetaan vuoden 2007 puolella.

lähde: www.mtv3.fi/urheilu
Mayday! Käyttöjärjestelmän uusiminen on aiheuttanut kirjoitusprosessin rampautumisen, koska Worksilla tehdyt tiedostot eivät avaudu muuten kuin vammaisesti Wordilla, OpenOfficen Writerilla, NotePadilla tai Wordpadilla. Tämä on siis johtanut versio 3.5.:n nostamisen telakalle, kunnes joku (lue EkiX) saa tilanteen korjattua.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Otan käyttöön suunnitelman B, jota ovat hyödyntäneet kaikki omanarvontuntoiset kirjailijat maailman sivu. Eli kirjoitan koko roskan kokonaan uusiksi puhtaalta pöydältä. Ratkaisu saattaakin osoittautua hyvin toimivaksi. Kaiken kukkuraksi tämä kirjoitusblogi saa lisää elinaikaa. Omien ja IRC-Gallerian laskujen mukaan tätä on jatkunut jo kymmenettä kuukautta.

Ja onhan sitä paitsi sekä Mlinkillä ja EkiXillä varhaisemmat versiot (taitaa olla 2.0). M:llä paperinen ja E:llä sähköinen. Koneella ei enää ole viruksia ja ohjelmistossa on melkein laillinen Office doceineen kaikkineen.

Onneksi versio 3.5. ei ehtinyt kolmatta lukua pitemmälle. Uusin versio saanee nimikkeen 3.6. Aloitan huomenna Maken luennon loppumisen ja CSI:n välissä.
Jos sataisi kolme kuukautta yhtä mittaa, vedenpinta kohoaisi ratkaisevasti. Varsinkin Suomen oloissa kun vesistöjen väliset maakannakset ovat kapeita. Se ei minua haittaisi, koska Jyväskylä on korkealla, 200 metriä merenpinnan yläpuolella, ja minä asun viidennessä kerroksessa. Kiinteistön arvo (lue vuokra) kylläkin nousisi, kun alue pitää kaavoittaa ranta-tontiksi. Se taas merkitsisi asumislisän nostamista, mikä taas estää opintotuen korottamisen.

Jos kulkee huppari päässä ja kädet taskussa, näyttää ihan terroristilta. Olla terroristiepäilty ei ole kolkointa Yhdysvalloissa tai Israelissa, vaan Britanniassa, jossa voi saada poliisilta kuulan kalloonsa metrossa. Jyväskylässä ei ole metroja, eli täällä saa näyttää itsemurhapommittajalta ihan rauhassa.

Uusi luku on valmis. Gilmeristä on paljastunut maanläheinen piirre. Laitoin siihen viittaavan quoten MadRole Buukit- yhteisöön (ei mitään fiksumpaa työnimeä ole tullut mieleen). Mitä siis seuraavaksi? Ystävämme pääsevät Coltareen, jossa tapahtuu paljon hämmentäviä asioita, kuten murha... Kaksi murhaa. Kolme murhaa. Kolme hyvin erilaatuista murhaa.

Jotkut asianomaiset saattavat ihmetellä, miksi pidän Chem Roubinso- nimisen hahmon mukana. Kirjoitan sen tähän, että muistaisin itsekin. Oksasen diaryistä löytyi tyyppi nimeltä Jim Robinson, jolla on jotain tekemistä lady Delilan (lue Deilas) kanssa. Chem on se tyyppi joka näkee Deilasin Kääpiö-vuorilla kun tämä in cognito stalkkaa Ogre Fortressiin ja saa samalla selville, että Errab Barbacon (täytyy eliminoida tai muuttaa koska hahmo on copyrightattu) on ulkosaarelaisten vankina. Chem kertoo tietonsa partystä eksyneelle Sedamille ja joutuu pian tämän jälkeen vangiksi itsekin. Vielä tässä vaiheessa (luvussa 4) C työskentelee Medrinin majatalossa. Hän on Othortenissa hyökkäyksen alettua. Chemin tapaus osoittaa, että Mikko- maailmassa piiri pieni pyörii.

Ai niin, yksi erittäin mainitsemisen arvoinen juttu meinasi unohtua. Kauppakadun Approssa menimme jossain vaiheessa suorittamaan hyvin ansaittua varikkokäyntiä Wayne's Coffessa. Kahvia ja croissantteja, sillä edessä oli vielä pitkä ilta. Tai siis yö ja aamu. Siinä me sitten olimme, kun pari AMKin akkaa tuli siihen ja yksi niistä avautui meille ja meidän kahveille. Me oltiin vähän että mitä vittua ja Oksanen vastasi tuleen tulella. Se amkki vähän hermostui ja sen ääni kohosi infernaalisen korkeaksi. Yksi meidän ryhmästä (Oksasen Tampereen- kavereita) suuttui ja ärähti yhden kaikkien aikojen jäädyttäjistä: _"Paras pysyä kotona menkkojen aikana."_ Tuosta riitti iloa pitkäksi ajaksi ja riittää vähän vieläkin. Se amkki liukeni kuin sokeripala maitokahviin. Tuota teesiä kannattaisi käyttää useammin. Sillä selviää monesta kiusallisesta tilanteesta. Onkohan Eero Heinäluomallakin se aika kuusta?

Miksiköhän minä laitan tuohon otsikkoon aina päivämäärän vaikka se näkyy marginaalissa (
tuossa vasemmalla.

Knattertistinen varustusMaanantai 09.10.2006 00:11

Pää/lakki
- valetakaraivo
- piippu (yleensä suussa)
- avattava nastahammas (sittemmin kadonnut)
- jaloteräksinen leukasuojus
- peruutuspeili
- snorkkeli ja periskooppi

Hihat
- käsivarrenjatkeet

Taskut:
- yleistyökalut (housuissa)
- stetoskooppi
- taivutettu klemmari
- porrasliukuri
- pistooli (yleensä lataamaton)+äänenvaimennin
- kokoontaitettava STOP- merkki
- kyynelkaasupistooli
- käsiraudat
- koepallo
- kulmakaukoputki + kokoontaitettava peili
- pora

Kengät
- pienoislaskeutumistelineet
- onnea tuottava hevosenkenkä
- kiipeämisraudat

Asunto
- audiovisuaalinen puhelinhälytin (aka puhelinkäsi aka optis-akustinen hälytin)
- hyvin varustettu parta- ja peruukkikokoelma
- tekopartaan piilotettu laskuvarjo
- puhelinvastaaja
- rullaverho, johon on maalattu autenttinen maisema
- hiekkasäkki, jonka avulla voi harjoittaa iskuvoimaa
- pieni, mutta hyvin varustettu kuntosali
- siro myöhäisbarokkilainen peili
- kotivalmentaja (leuan iskukestävyyttä varten)

Auto (Morris Mini)
- autonkääntäjä
- videokamera+monitori