IRC-Galleria

Minulla on ikävä. Suunnaton ikävä. Kaipaan ystäviä. Ihmiset ovat kummallisia, eivät soita vaikka kuinka odotan. Tuijotan puhelinta ja odotan. Istun sängyn laidalla ja odotan. Istun keittiön pöydän vieressä ja odotan. Koitan istua kännykkä kourassa jopa saunan laiteilla, mutta eivät siltikään ymmärrä soittaa. Soittaisivat edes pienen puhelun. Vain edes kysyäkseen kuulumisia. Tai vaikka vain kertoakseen että ovat nähneet kauniin lumihiutaleen leijailevan hiljalleen maahan. Mutta ei. Kännykkä pysyy vaiti.

Vai pitäisikö sittenkin minun soittaa..? Mutta entä jos kukaan ei kaipaa puhelua..? Entä jos kukaan ei tahdo tietää että ikävöin heitä? Entä jos kukaan ei halua tietää, että minusta tuntuu hyvältä vain kuulla toisen ääni, ja kertoa että olen nähnyt kauniin lumihiutaleen? Entä jos kukaan ei vastaisi? Sitten voisi tulla paha mieli.

Onko kenties parempi olla soittamatta? Onko kenties parempi olla omistamatta ystäviä? Silloin ei ainakaan tulisi paha mieli kun tajuaa ettei omista ystäviä. Voisi kehittää oikein suojapanssarin itselleen. Niin kovan suojan, että jos joku vaikka sattuisi soittamaan, niin ei edes haluaisi vastata.
Olisiko se sitten kivaa?