IRC-Galleria

Nuunutti

Nuunutti

(•̪●) Prixter
Kaiken turhuuksien mukavuuden suora yli ilmiö valoine kaiken hekuman verhoissa täysin hiljaa hiiskuttamatta. Kuiskaus metsän peikon henkäyksen harvinaismaisen tervehtymisen taian. Juuri hiljaa kulkiessaan, hän kuulee, kumahtavan tavumuksen. vaikka kaikki samankaltasesti ois alkaa juuri kolottaa hampaan hautaa, matka ei oo pitkä mut sitäkin hitaampi matka jos jousto vara venyy vain sadekaudelle, kaikki kertynyt on keväällä taas sama itse mitä siitä jos vain minä olin tehnyt joskus jollainlailla pahaa ja synnit pyhittänyt anteeksi pyydellyt kaikkea katkerasti itseään syytellyt, Neljän ihmis luokan lailla on kukin heistä yksin juuri yksin. hän yksin kehuu, puhuu laulaa tansii ja monenmoista lantaa kantaa traktorillaan, Kanta kasvaa kun aloitettu shakki on tauottua kultaa mutta ilman oon kasvanu poika lapsi, tulehtuneen perus suhteen ymmärryksen kanssa koittaa olla kovin järjen jätti vaik nenä ei kasva kun saduilla, sulle nenäs yltää latumaailmalle.. jos hiihdontunnit väliin jäi kai telemarkki siihen päälle muistuttamaan, kuinka julmaa huvi urheilussa ja lapsille lasten kahvilassa. vaikka kotiin ei ollutkaan matka, kovin järin pitkä lailla taakan kantamisen raskauden ja sen uhrautumiseen, on vaihtoehtoja kaks.. joko se joka menee ensin ja tullessaan viimeinen sama kuin unohtaa juuri kertomasi asia jonka tavantapaan harhaa. Keskity ja ole suuren ilon jakajana paras myös jatkoaikaa anoessa.

kummia juttuja.. mietteitä monia..Perjantai 29.08.2008 06:16

Muutamia pohtimiani kysymyksiä joihin ajattelin luoda omat vastaukseni.
Siis mitä nyt ekana mieleen juolahtaa...

1. Olemassa olemisen syy?
= Elämä ihmisenä, sotimatta ja tietty viikonloppu riennot!! :D
2. Elämisen ilo?
= Käydä paska duunissa 8-16, syödä ja nukkua saunoa ja harrastaa rietasta seikkailua"
3. Juhlimisen hullu maailma?
= Känni päälle ja aamulla "missähän sitä on tullu taas mentyä?" Tää olis sata sivuu joten jätin lyhyeks... :D
4.Elämisen arvot?
= Lähimmäisen rakkaus ja kiukuttelut ;D
5. Vaihdevuosien tarkka vuosi?
= 2055 matemaattisesti laskettuna.. suunta on ainaki oikein..
6. Kuuhulluuden kuuhulluus?
= Onks tää filosofiaa vai kompa.. Aika hulluks muutun kuun aikaan.. ei väsytä ja yöt on jänniä.. sitä se on ;D
7. Joka miehen oikeudet?
= Kännätä, runkata, lainata naapurin autoa :D:D
8. Oikeudeton maailma oikeuksineen?
= Venäjä
9. Turhia löpinöitä?
= Paskapuheesta
10. Viiden tähden virtapiiri kokelas?
= Meitsi ja meitsin elämä. Oli ainaki joskus.. hmphmm...
11. Päivä ennen perjantaita?
= Melkein perjantai
12. Päivä ennen lauantaita?
=Melkein lauantai, Melkein kännissä.
13. Alun loppu?
= Loppuuks alkukin? No jos nii virtasulake sökönä luulisin lisää potkua ;D
14. Lopun alku?
= Tasapuolisesti virta loppu, sähkölasku maksamatta :D:D
15. Urheilu uutiset?
= Apteekit saivat luvan cannabioilin myyntiin, sadan metrin ennätykset. Pitkillä matkoilla ei väsy paina ja uimari sai krampin.
16. Pitsin nypläys?
= Mummojen kisat joka maanantai, paras saa puikot, ja supot olikin omasta takaa...
17. Virkkaus?
= Jotain mitä sitä ja tätä... virkkaa ite virkkuukoukku kädes ja pitkil valoil.. :P
18. Tikan heitto?
= Parin metrin päästä toisen tikattavana.. napakymppi suoraan keskelle..
19. Kukkaispelto?
= LSD ADSL tai ADHD DVDHC
20. Kassakaappi ryöstö?
= Dynamiittia...
21. Tilanne komiikka?
= Ihmisten pelottelu.. naapurin ovikellon soittelu keskellä yötä..
22. Hullu maailma?
= Älykuvio-K
23. Totuus?
= No just se!
24. Valhe?
=Tarina totuuden vierestä
25. Itsepetos?
= Koskaan kuullutkaan.. Selitysten mestari...
26. Itse inho?
= Vain maanantaisin ja krapulassa
27. Itsemurha?
= En tekis.. ei jaksa tehä sen eteen kauheesta alustavaa työtä.
28. Kuukomeetta komiikka?
= Hapan ja hauska juttu, koskisen kannssa 2vrkt hiljaa ja SANARISTIKOT!!
29. Kuudes aisti?
= Jotain käytännöllisen epäkäytännöllistä, narun vetoo ja tikka kisaa.. ::DD
30. Kolmas silmä?
= Meni kiinni ku täytin kolme, 14 ikävuoden jälkeen avartuki sit taas uudestaan.. sillä tiellä olen edelleen.. <3

Pölkky pää puhelee hetken..Lauantai 23.08.2008 01:57

Nauttisin aamupalana kirsikoita jos ne hopeavadilla minulle kannettaisiin. jos oisin rahvas, rikas tai muuten rahoissani, nauttisin vain ajastani kotana jonkun tietyn tärkeän henkilön kanssa. "Jaahas taas rahan ahne haaveilija aatoksissaan."
No joo päämääriä, määränpäitä, päässä määrä jäässä olevia haaveita. Niitä pitäisi tavoitella ollakseen onnellinen.. muttakun huomaan olevani tilassa johon en tietoisesti edes pyri, teen ja kroppani joka hormonaalisesti on päättänyt olla päättämässä asioista, jotka kannan vastuullisesti. Mutta kun on myös järki joka taistelee vastaan ja poistaa ongelman heti ajoissa ettei tulisi liian aikaisin seinä vastaan. Tai no järki ja pää toimii mut vaan niin ettei ulkopuoliset kärsi.

"mä tahdon hengittää vain sisään, ja ulos"

No joo paljon hyvääkin.. unelmia lähempänä aikaa jolloin niistä saa nauttia.. Pure Jenkki :D

Melkein perjantaiPerjantai 22.08.2008 05:59

Melkein perjantai on päivä ennen perjantaita. Silloin melkein saa vaihtaa jo viihteelle ja melkein notkua aamuun. Mutta vain melkein. Silloin sovitaan aamutunneilla melkein varmasti siskonkumminkissankusettajan häistä ja kaikenmaailman kissanristiäisistä, joita melkein selkein muisti kuvin muistellaan alkuviikolla että mihinköhän sitä on sormen tai varmaan varpajaiset ne taisikin olla. Melkein Perjantai on juuri näitä iloja varten.

-puupää

ValiWalitiistai valitus walittaa haa :DTiistai 19.08.2008 13:46

Kelataan taas siihen"ettei kukaan voi lopettaa tiistaina" on viikon pohdinnot takana, kuinka epämäärästä; jos ei tiistaina, eikä torstaina, tänään eikä tunnuntaina niin pikku lauantaiko se sen parempi lauantain rinnalla on.

10.34. huomioni kiinnittyy aika hakoteilla oleviin tarpeisiin jotka huolettomasti pyyhkiytyvät muistaessani et 13.24€ ei lupaa kun illaksi hyvän nukkumatin raiskausoperaation, jos ei hyvälläå nii pahalla ja roiskeet ruoskimastani selästäsi, upotetut kynnet... se on vain opetus

Jos eksyt Cuo5in aidattomalle polulle, sieltä ei edes itsepetoksella pääse (välttämättä) pois.. ellei oo sit sit tosi hyvä kusettaja.

Tiistai--> jokainen joka käski sataa vettä ja tehä päivästä näin vitun positiivisen... vetäköön katajan marjanne räpylään ja lopettakaa valitus..

Vituttais jos kiinnostais Haah!!!

F#%KC!!!Tiistai 12.08.2008 14:44

You can’t quit until you try, but no one can quit on thuesday

"jörön" ( salanimi) viisautta lainaten

Luvaton käyttöön otto, ilman erinäistä lupaa on ehdottomasti kielletty.









Ampa carnë, ëa coirë lossë

Sudenpentujen arvonimetTiistai 05.08.2008 18:18

Marika

M ielikuvituksellinen
A uvoinen ??
R adioamatööri
I nhottavan
K ivasluonteinen
A lkemisti

:D:D

Tapahtumana tietokonetaivas AsBL/08/sumLauantai 02.08.2008 08:11

Assembly summer 2008 Hartwall areenalla. Torstaina jolloin tänne alun perin oli tarkoitus tulla, siirtyi hieman.. Epä onninen kalareissu ei tilannetta lämmittänyt yhtään sen enempää kun virvelit viskattii jorpakkoon. Kalaahan ei tullut ja ensi heitolla lippakin jäi pohjaan kiinni. Kuinka sitä olisikaan parantanut siimojen selvittelyn sijasta vapaan tunteen iltakalastus ilman vaikeuksia. Näin päätyi siis virveli kalojen pariin.. ehkä oppivat pysymään erossa tuosta pedon kepistä. Torstain ja perjantai aamun väliin ei mahtunut paljoakaan unta vaikka olosuhteet olisivat sen sallineet. Aamulla piti ajaa rinkiä ennenku pääsi lähellekkään lähtöä.. Kun sitten tuntia ennen herätystä lopulta silmät sulkeutuivat oli aika nousta ylos ja jatkaa ikuista tai ainakin siltä tuntuvaa matkaa. Hämmennettiin siellä ja täällä.. ja lopulta nokka kohti Äippää.. siitä sit kitisemään giganttiin kun Ulkoset kovot on paskoja ja nielasee suurella vaivalla kerätyn musiikki ja elokuva arsenaalin.. Kirves jos olis ollut lähellä".. no onneksi ei. En minä väkivaltaa käytä kuin lautasiin ja kahvipannuihin millä viskelen ihmisiä jotka ei tosiaan osaa pitää oikeessa kohtaa päätään kiinni.

Saapuminen: Hämmennettiin soppaa niin että pää jääty jo pelkän jatkojohdon hakemisessa. Huh olin jo repimässä naamaa irti ja persekin oli lähellä repeämistä... (kiukun mielentiloja ja muita tiloja) Megascreen oli pirun hiano. Tässä sitä on sitten istuttu jostain klo 14 asti.. väsytti mielettömästi.. oli pakko poiketa maailmalla haukkaa happee.. no joo happivajarit enemmänki, hämmennä häslää ihme säätöö mis ei ollu päätä eikä häntää.. kuhan ajeltiin, sepä siitä tekikin niin kummalisen reissun. Palautuminen ja hyvin sitä taas jaksaa kun haukkaa raitista kaupunki ilmaa kuivan seisovan kummien hajujen täyteläisen assy ilman lomassa. Kuva tuli taas piirrettyy. Portfolio on pian alotuksen vailla. Mutta joo.. ASSEMBLY jatkuu.....

Junannu s 08Sunnuntai 22.06.2008 05:27

Sadekuuro pesi taas maan, valutti puhtoisen maantie hiekan ränneistä ja palautti eheäksi raikkaan tuulenvireenin.. Aamulla saattoi kaikki näyttää vielä hyvältä, noin 2 minuuttia, mut siihen se sitten jäikin.. kuin ämpärtistä kaatamalla sai ukkosen pirulainen naurut suomen kansalta kun katsoi tätä muurahaiskekoa kuhisevaa sateen alla. saastamoinen miksi teit meille näin.. paloikohan kokkokaan kunnolla kituutti tulta ja tappuraa. Kuuman kostea ja hikinen juhannus keli teki kait pohjalukemat kai kuolonuhri määrille..
sadekelin päättäjille, vetäkää katajan marjanne räpylään ja olkaa ihmisiksi, aurinkoa tänne halutaan jussina eikä mitään sade shaivaa saatana.

Rauhaa ja aurinkoista loppu kesää kaikille palleroille. !!

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 14:48

Hajos sit puhelin miltei käsiin, asettu palapeliks.. ja korjaus maksais alk 120e, siis sen osa ja plus työt, ryöstö. sinne meni numeroita joita on vaikee pyytää uudestaan käymään..

Yhtä kahta vihottelen hyvän tahtosista syistä, taivas ja maa niiden eroavaisuutta korostaa... kumpikin arvostaa omaa rauhaa..

ystävät <3