IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
Puhutaanpa nyt sinusta.
Kyllästynyt maailmaan?
Oletko unohtanut että se olet sinä joka muodostat sen?
Kaikki on tähtien tomua ja valhetta.
Maailma ei ole näin tai noin.
Valitsemme vain millaisten silmien läpi katsomme sitä.
Ja sinä olet valinnut omasi.
Maailma on täynnä tietämättömiä ihmisiä.
Ironista kyllä, he luulevat usein auttavansa yrittäessään rajoittaa sinua
tai saada sinut elämään heidän ihanteidensa mukaan.
Eivät kaikki tarvitse paimenta.
Juokse maailmaan kuin susi lampaiden joukossa.
Ja ennen kaikkea:
Ole vapaa ja julma.

Nakkikioskiyhdistyksen kesäjuhlat.Maanantai 18.06.2007 15:49

Juu viikonloppuna oli tuolla Kerimäen Kerimaassa nämä vuotuisat nakkikioskiyhdistyksen kesäjuhlat. Pirjon kanssa mentiin sinne, Raisa ei päässyt kun jonkunhan täytyy pitää nakkirillikin pystyssä. Mutta oli meillä sitten kesäjuhlien kunniaksi alennuspäivät,kaikki maksoi vain 3,70€. Paitsi henkilökuntahintaan 3,60€. Henkilöhintoja meillä ei ole, vaikka niitäkin kysyttiin. Juhlat sujuivat aivan hyvissä merkeissä, kunnes tanssilavalla tuli sitten joku kummallisen pitkä laiha poika, Honkkeliksi ristittiin se, napsuttelemaan sormiaan ja läpsyttämään käsiään ja tanssimaan erittäin uhkailevasti. No kappas kun me tytöthän emme anna tuollaisen häiritä, koska olemme tottuneet saamaamme huomioon (aika monia kosintoja tulee kun olet töissä nakkikioskilla), mutta tämä Honkkeli oli erityisen sinnikäs ja suoraan sanoen ärsyttävä. No Pirjohan vanhana kansantanssijana antoi Honkkelille vähän esimerkkiä miten täällä tanssitaan! Joku uusista nakkikioskimyyjistä taisi kutsua tapahtumaa battleksi. Siinä ne kansantanssivat vietävän tovin ja me muut nauroimme mahat aivan kipiänä. Kävihän siinä sitten niin että Pirjo voitti! Voi että me olimme onnellisia ja helpottuneita kun Honkkeli lähti kävelemään pois. Tämän jälkeen menimme tekemään makkaraperunoita ja kävimme nukkumaan puolisilmällä. Nakkikioskilla työssäoleva kun ei koskaan tiedä milloin asiakas yllättää päiväunilta..

- Sirkka "Etuheittari" Capone

Uutta osotetta.Torstai 15.03.2007 19:56

Eli jos joku haluu lahettaa jotain ni tassa uus osote:

Katja Vuodenjuuri/Emmi
EDF. Sun Villas 119
Calle Alemania
Torviscas Alto
Playa de Las Americas
38670 Adeje
Tenerife
SPAIN

Sen takia Katjan nimella ku asun siel vahan niinko pimeena sit.

Muuten tanne ei kummempaa. Paitsi et alotan tanaa tyot Rum Potissa. Irkkupubi ja miun tyomatka on huimat 5min.! Greit!
En nyt jaksa enempaa. Reipas tytto!

Happy happy joy joy.Torstai 15.02.2007 23:28

Jep. Alkaa luistaa pirun hyvin.
Kavereita saanu rutkasti ja eilen oli ihan torkeen kivaa ja mieli on vaan niin aurinkoinen. Vaikka taivaalla vahan oliki tanaan pilvia. Ei ees vaikuta et on pieni rapi ollu tanaa. Oon vaan typerana hymyilly koko paivan.
Alkaa tuntuu ettei taalta pois haluu tullakaa. (Joo joo tuun tuun)
Paras paatos pitkaan aikaan oli tulla tanne.
Itsetunto kasvanu. Kielitaito parantunu. Olo ku kovinkin kliseisesti uudestaan syntyneella.
Hitto. Ei tata tunnetta nyt oikein osaa sanoiks pukee.
On miula ikava kavereita Suomessa. Mut silti on vaan niin hiton hyva mieli. Pitkasta aikaa.
En mie osaa mitaan sanoo. On vaan niin kivaa.
Heippa<3

Ps. Miula on nyt pinkki puhelin ja paikallinen nroni on +34 638 521 927. Soittakaa siihen jos asiaa. Tekstarit voi laittaa suomalaiseen liittymaan.

Pps.Saatan paasta Henry Saaren tyokaveriks. Tosin en elokuvaan. Enka piirrettyihin.

I met my master.Keskiviikko 07.02.2007 17:31

Eilen se tapahtu.
Olin shoppailee.
Kavelin eri kautta ku ennen.
Huh.
Sydan pysahty.
Olin sanaton.
Kavelin sinne, edelleen hiljaa. En tiia hengitinko edes.
Miun taivas.
Sen nimi oli Sanrio.
Kauppa taynna ainoastaan Hello Kitty-tavaraa!
Tsiisus!
Poistuin yhta hiljaa ku meninkin sinne.
Mielessa vaan yks asia.
Emmin Hello Kitty-rahasto.
Perustan sen nyt.
Veikkaan et 20 000 € riittaa ostamaan sen kaupan tyhjaks.
Muista, etta pieninkin avustus auttaa!
Eli:

Emmin Hello Kitty-rahasto
Nordea 113735-128879
Ei tarvitse viitetta. Viestiksi mita tahansa.

Lahjoituksia otetaan vastaan kaikkina kellonaikoina mina paivana tahansa.

Kiitos osallistumisestanne kansamme terveyteen!

Osoitteeni.Perjantai 02.02.2007 17:04

Noni. Nyt sain selville mista haen miule tulleen postin! Eli miuleki voi nyt lahettaa kirjeita ja kortteja ja salmiakkia ja ristikkolehtia ja juorulehtia ja ja..
Eli osote olis:

c/ Antonio Navarro nº 4
Apartamentos Orlando 5-607
38070 Torviscas Playa
Tenerife
SPAIN

Ps.Eilen sain rusketusrajat.
Nonih. Kai se on aika kertoa kuulumisia taalta.
Eka paiva ku tulin tanne, oli helvetti. 4 tuntia kavelin ympari kylia 20kg tavaraa mukana ettimassa hotellia missa ois tilaa. Oli lahes kaikki taynna. Sit loyty yks paikka ja luoja ettei oo koskaan suihku tuntunu yhta hyvalta!
Sit menin seuraavana paivana ettii kamppaa. Loysin valitystoimiston missa oli 5 yksioo vapaana. Maanantaina piti menna kattoo niita muttei sit ehtinykaa, en tiia miks. Tiistaina 10.00 oli aika luovuttaa huone ja 11.30 menin kattoo kamppaa. Jes,otin sen. Oli halvin ja merinakoala ja kuudennessa kerroksessa ni ei otokoita.
Pari paivaa otin lepia ja ohmotin.
Oon taalla ollessani lukenu useemman kirjan ku koko elamani aikana Suomessa. Greit, ei miula tylsaa oo! Matkapaivakirjaa oon kirjottanu hieman yli 50 sivua.
Toita ei taida olla taalla kovin vaikee loytaa kuhan perkele kyttiksella osais hoitaa asiansa! Menin tanaan aamulla kyttikselle hakee NIE-numeroo tyontekoa varten, eli toisin sanoen veronmaksua varten. Siella oli ihan hitosti porukkaa ja en tienny et mihin tiskille menna. Menin sit siihen ekalle, se naytti yleiselta infotiskilta. Sanoin et tarviin NIE-numeron ja pappa alkaa toitottaa espanjaks vaikka mita! Katoin aika ihmeellisena et mita hittoa se alkaa espanjaa sonkkaa ku mie puhuin englantia. Jonki aikaa siina naytin tosi tyhmalta ja yritin kysya et mita helvettia sie sanot ja sen verran sain sit selvaa et miun pitas kuulemma menna takasi jonkun kaa kuka puhuu espanjaa! FUK! Enhan mie ketaa tunne. Hataviesti Merville(savonlinnalainen tsiksi kuka on taalla, sain iskalta sen numeron, ja luojaa kiitan nyt siita). Takasi tuli ohjeet mihin menna ja mita tehda. Se hiton pappa ei vaan halunnu ymmartaa tai auttaa. Huomenna meen sinne takasi hoitaa asian ja nayttaa sille papalle persetta. Vaikka se on sille varmaan tuttu naky.. Perkele. Hakemuksen oon yhteen kemppariin jattany ja huomenna ajattelin kayda yhesta sporttibaarista kysyy toita. Tosi paljon taalla on toita tarjolla kylla.
Nyt ootan et toverit Suomesta tulee tanne ja saan kuulla juoruja! JEI!
Saa on ollu vahan kehno. Pari paivaa paisto aurinko, sit sato vetta 2pv ja sen jalkeen on ollu aika epavarmaa. Pilvista lahinna mut valilla aurinko kuumottaa. Ei oikein tiia mita laittas paalle. Hame ja toppi on aika varma ku ottaa mukaan jonku pitkahihasen. :) Njahnjah..
Oon taalla kavelly tosi paljon ja nahny jo kaiken mita taalla rannalla on. Tai en kaikkee mut ranta on kavelty lapi jo. Joku paiva ajattelin menna delfiini-/valasretkelle ja syvanmerenkalastuski ois aika jannaa varsin :) Kohan nyt toita sais ja rahaa. Kyl taalla aika kuluu vaikka vaan istumalla rantakadulla ja kattelemalla ihmisia. Ja tuossa on iso satama missa on paljon paatteja ja kaloja. Ja muutamilla paateilla on myoskin hottiksia ;) Hihii.
Kylla taalla vahapukeisia miehia ja naisia riittaa! Kiitos hei.

Jaska<3Perjantai 15.12.2006 17:47

Jaska meni pois. Surettaa.
Malja Jasserille<3

Rakas päiväkirja.Sunnuntai 05.11.2006 22:44

Tänään heräsin kolmelta. Ei ollu rapinaa. Sit menin hakee auton Annikan luota ja mentii tyttöjen kaa häppäriin. Join mangopeach-teen ja pienen kolan. Sit kävin kaupassa, tulin kotiin ja suihkuilin. Sit söin kanaa mitä äiti oli tehny ja katoin Espoon viimeisen neitsyen. Oli aika huono. Nyt ajattelin öhmöttää vaan ja käydä nukkuu.

Tää oli teille ketkä kyyläätte miun elämää tätä kautta. Lupaan aina välillä tulla kertomaan mitä oon tehny ni ei tarvii sitä arvuutella<3

leffat..Keskiviikko 10.05.2006 21:33

Alla näkyy 150 eri elokuvaa. Merkitse, mitkä olet nähnyt ja jos menee yli 75 (eli puolet), olet hieman kahjo.
Haasta halujesi mukaan ystäväsi tekemään samoin ja saat nähdä kuinka paljon he ovat kuluttaneet aikaa videoiden parissa.

( ) Sinussa on se jokin
( ) Harry Potter: Viisasten kivi
( ) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
( ) Harry Potter: Azkabanin vanki
( ) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(x) The Mexican
(x) Nemoa etsimässä
(x) Leijonakuningas
(x) Ocean's eleven
(x) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
(x) Fight Club
(x) Meet Joe Black
(x) Seven
(x) Thelma & Louise
(x) Grease
(x) Seitsemän yötä Tiibetissä
(x) Pirates of the Caribbean
(x) Troija
(x) Starsky and Hutch
(x) Saw
(x) Moulin Rouge
(x) Scream
(x) Scream 2
( ) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
( ) Scary Movie 3
( ) The Grinch
(x) American Pie
(x) American Pie 2
(x) American Wedding
( ) i, Robot
(x) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(x) Men in Black
(x) Men in Black 2
(x) The Village
( ) Along Came Polly
(x) Forrest Gump
(x) Deep Impact
(x) The Terminal
(x) Halloween
(x) The Ring
(x) The Ring 2
(x) Space Jam
(x) Chigaco
(x) Riku Rikas
( ) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(x) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(x) Ten Things I Hate About You
(x) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(x) Titanic
(x) Romeo & Julia
(x) Tiedän mitä teit viime kesänä
(x) Independence Day
(x) Bad Boys
(x) Bad Boys 2
(x) ET
(x) Yksin kotona
(x) Yksin kotona 2
(x) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(x) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
(x) The Fifth Element
(x) Air Force One
( ) Sound of Music
(x) Terminaattori
(x) Terminaattori 2
(x) Vanilla Sky
(x) Addams Family
(x) Ace Ventura
(x) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
(x) 8 mile
(x) Die Hard
( ) Eurotrip
(x) Deep Blue See
(x) Kasper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
(x) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
(x) Uneton Seattlessa
(x) Top Gun
(x) Sairaan kaunis maailma
(x) Cast Away
( ) Wicker Park
(x) Kuka sanoo tahdon?
(x) Vuosi nuoruudestani
(x) Shrek
(x) Shrek 2
(x) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(x) Fucking Åmål
(x) Saksikäsi Edward
(x) Vihreä maili
( ) Amelie
(x) The Truman Show
(x) School of Rock
( ) Big Fish
(x) Pelastakaa sotamies Rayan
(x) Austin Powers
(x) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
( ) Blues Brothers
(x) Blues Brothers 2000
(x) Aristokatit
(x) Piano
(x) American Beauty
(x) Pahat Pojat
(x) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(x) Notting Hill
(x) Kummelin kultakuume
(x) Morsian karkuteillä
( ) Karhuveljeni Koda
(x) Herrasmiesliiga
( ) Pieni suklaapuoti
(x) Kauna
(x) Helmiä ja sikoja
(x) Erin Brochovich
( ) Ihmeperhe
(x) Kellopeliappelsiini
( ) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
(x) Lapsia ja aikuisia
(x) Unbreakable
( ) Jali ja suklaatehdas
(x) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(x) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
(x) Olimme sotilaita
(x) Häjyt
(x) Pikkunaisia
(x) Kukkia ja sidontaa


jjaiks.107.
« Uudemmat -