IRC-Galleria

PIPPANA82

PIPPANA82

maasta ne pienemmätki ponnistaa

!!!!Torstai 27.09.2007 22:25

mitä vittua se pelle kyylää mun sivuja. Pitääpä pitää mustalla listalla....

Harhakuvitelma - Erään ihmisen tarinaMaanantai 24.09.2007 06:44



yksi, tyttö heräsi aamulla,
Oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla,
Eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää,
Niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää,

Eikä hän halunnut enää koskaa kouluu, joutuu,
Koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu,
Tyttö oli romantikko eikä tottunu maailmaan,
Hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa,

Taas, hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan,
Yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan,
Hän oli hiljaa, joka ikisenä päivänä,
Ettei paljastaisi oikeaa itseään,

Eikä opettajat huomannu kuinka välillä,
Tyttö itki kun sattui käytävillä, välkillä,
Eikä millää, jaksanut siirtyy tuntiin uuteen,
Kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen,

kertosäe:
Kukaan ei välittänyt, käsittänyt,
Kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
Johon ei ole koskaan voimaa,
Kun sen tajuaa, ettei sitä saa,

Päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään,
Oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää,
Mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään,
Kun ei ystävää, ollut edelleenkään,

Tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
Rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin,
Ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää,
Häneltä, niin kuin jokaisena päivänä,

Eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
Tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu,
Hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa,
Ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki

Ei enää uni auta, väsymykseen,
Eikä aamulla kello auta, herätykseen,

Edorf: Hetki vain aikaa<3Maanantai 24.09.2007 06:40

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.


Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.


Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi"
Niin poika jo riistää henkensä
"... ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni.

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 06:33

Pian vaipuu lumen peittoon maa
sitä ehkä valkeus lohduttaa
Sinä kaipaat rakastettavaa
kaipaat unohduksen humalaa
Joka aamu hieman julmempaa
kaipaat särjettyjen jumalaa
Joka aamu hieman julmempaa
peläten kohta alkaa uusi päivä
horisontin takaa sarastaa

Säde valon vaeltaa
yli vartalosi kylmän maan
ootko luovuttanut kokonaan
Kun kaikki pelko sisälläsi
uskoo vai kylmyyteen ulkopuolella
ja sydän puhki jäätynyt anelee
oisinpa poissa mutta pois pääse en, en, en

Jos kaksi kaatuu eteen kauneuden
toinen toistaan yössä palvellen
jos kaksi kaatuu eteen kauneuden
kohta pettää se heidät heleästi nauraen

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 06:28

Look into my eyes - you will see
What you mean to me
Search your heart - search your soul
And when you find me there you'll search no more

Don't tell me it's not worth tryin' for
You can't tell me it's not worth dyin' for
You know it's true
Everything I do - I do it for you

Look into my heart - you will find
There's nothin' there to hide
Take me as I am - take my life
I would give it all - I would sacrifice

Don't tell me it's not worth fightin' for
I can't help it - there's nothin' I want more
Ya know it's true
Everything I do - I do it for you

like your love
And no other - could give more love
There's nowhere - unless you're there
All the time - all the way

Oh - you can't tell me it's not worth tryin' for
I can't help it - there's nothin' I want more
I would fight for you - I'd lie for you
Walk the wire for you - ya I'd die for you
Ya know it's true
Everything I do - I do it for you

TallulahPerjantai 14.09.2007 05:54

Remember when we used to look how sun set far away?
And how you said: "this is never over"
I believed your every word and I quess you did too
But now you're saying: "hey, let's think this over"

You take My hand and pull me next to you, so close to you
I have a feeling you don't have the words
I found one for you, kiss your cheek, say bye, and walk away
Don't look back cause I am crying

I remember little things, you hardly ever do
Tell me why.
I don't know why it's over
I remember shooting stars, the walk we took that night
I hope your wish came true, mine betrayed me

You let my hand go, and you fake a smile for me
I have a feeling you don't know what to do
I look deep in your eyes, hesitate a while...
Why are you crying?

Tallulah, It's easier to live alone than fear the time it's over
Tallulah, find the words and talk to me, oh, Tallulah,
This could be... heaven

I see you walking hand in hand with long-haired drummer of the band
In love with her or so it seems, he's dancing with my beauty queen
Don't even dare to say you hi, still swallowing the goodbye
But I know the feelings still alive- still alive

I lost my patience once, so do you punish me now
I'll always love you, no matter what you do
I'll win you back for me if you give me a chance
But there is one thing you must understand

Hyvä biisi Perjantai 14.09.2007 05:49

Ei rikkaus oo rakkautta rikkaampaa
rakkaus oo rikkautta rakkaampaa
Jos rakkaus on suoraa ja rikkaus väärää
kuka suoran säätää ja väärän määrää

Ei tunne oo järkeä köyhempää
köyhä on järki ja tunne käypää
Jos tunne on suoraa ja järki väärää
kuka järjen säätää ja tunteen määrää

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla
Mut sun lähelläs mieli peilityyni on

Ei kauneus oo rumuutta kauniimpaa
ruma on kaunis ja kaunis rumaa
Jos ruma on suoraa ja kaunis väärää
kuka kauniin säätää ja ruman määrää

Ei valhe oo viisautta tyhmempää
onko totuus viisas ja valhe kierää
Jos valhe on suoraa ja totuus väärää
kuka valheet säätää ja totuuden määrää

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla
Mut sun lähelläs mieli peilityyni on

[Ei aihetta]Perjantai 14.09.2007 05:43

Kaunista huomenta, huolimatta kaikesta,
Kuten oikeudesta.
Taas ne pyhittää itsensä toistensa verellä
Ja kyynelillä.

Joita riittää kyllä niin kauan, kuin on tarvis


Riittääkö usko? Riittääkö päiväksikään?
Säilyykö toivo elossa kauaa enää?
Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun.
Koita nyt ammentaa siitä sun päiviisi toivoo.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.09.2007 18:53

ja onhan se vitun kiva kun työvuorotki on niin inhimillisiä että...! =/ ja palkkakin niin hyvä että...!

[Ei aihetta]Tiistai 11.09.2007 00:29

vittu ku tuntuu et tulevaisuus on taas niin epävarmaa =/