IRC-Galleria

Kadotettuna vuosiin ne päivät millä oli merkitystä,
kouratolkulla pillereitä ettei olisi niitä ikävä,
vaikka kaikki haihtuu ympäriltä ne ei ikinä katoa,
ei ole niiden kauneutta pahempaa kirousta.
Ei aika ole parantunut näitä haavoja,
vaan se on kuin tulehdus niiden ympärillä,
syömässä sen terveenkin lihankin,
kummittelemassa alitajunnan pimeällä perällä

Halusivat voittajan mutta saivat jotain muuta,
liukuhihnan sijasta kasan ruosteisia ruuveja,
osaavat pyytää osaamatta antaa,
eikä mikään lahja ole tarpeeksi arvokas,
ei ikinä riittäisi että lopussa arkkunsa kantaa.
Myydään mahdottomia unelmia,
jotain mistä ei mikään ole omaa,
lainoihin hukkumalla voi leikkiä Jumalia.
Saavutukset on niin tekevinään meistä ihmisiä,
ilman niitä ollaan turhia loiseläimiä,
voittajia palvotaan ja häviäjille nauretaan,
kun kolikot kilisee tanssitaan ja nauretaan,
kun raha loppuu sillon itketään ja rukoillaan.

Maailma elää ympärillä,
kulkee huomaamatta ohitse sitä näkemättä,
on ollut kait jo päivän, ehkä viikkoja,
katatoninen harmonia on tehnyt silmistä lasia.
huumaattuna kemiallisista rajoittimista,
ei iloa eikä surua, vain pysähtynyt aika,
ei kuulu muiden äänet, vain oma nauha,
tanssii väreinä seinillä harmaan huoneen,
valvominen luonut sekavan tunteen.

Vankina korruptoituneen sielun sisällä,
lahjoittanut sille elämän tahtomattaan,
persoonallisuuksia toisensa jälkeen,
lisää epäonnistuneita protyyppejä,
kun vanhat on tulessa, on jo uudet tilalla,
aina miettii mikä vittu onkaan vialla,
traumoista kasattu sairas palapeli,
katsoo virnuillen peilistä joka helvetin aamu,
erä rulettia kun on taas uudet reseptit,
mudasta ylös, jospa tällä kertaa ei takas kaadu.

Luotu elämän korvikkeita kuin ne todella eläisi,
maalattuna sekaan jäätyneen todellisuuden,
kasattu miljoonasta sirpaleisesta mielestä,
varjoiksi jotka yrittää leikkiä ihmisiä,
harhailemaan kaduille puolimekaanisina zombeina,
etsimään viinaa ja huumeiden korvikkeita,
ne on niitä mitä osoitetaan sormella ja kuiskaillaan
jotenkin vaivautuneina.

Kursi mieleni kasaan kuin loputtomat tikit ensiavussa,
jotta jaksaisi uskoa elävänsä vielä yhden vuoden,
kulkea sumussa väittäen näkevänsä kaiken,
nousta tähtiin tietäen putoavansa.

Ei lähde pois säröt peilikuvasta, ei arvet vanhoista haavoista,
elävät kuin kaikki olisi ollut vasta eilen,
loputtomalla toistolla sama painajainen,
saa kysymään voiko tulla hulluksi jos on hullu
jo valmiiksi, syntynyt sellaiseksi,
elää ikuisesti omassa pienessä kuplassa,
kroonikkona mielisairaalassa.

Aika on pysähtynyt tässä houretilassa,
se ei liiku eteenpäin, tuskin on edes olemassa,
maailma vain kulkee ohitse,
eikä ole varmaa katsooko kukaan
mitä jää taakse.

Kolmen persoonaa tämän mielen sisällä,
ketä uskoa kun kaikki niistä on vailla ymmärrystä,
yksi näkee paratiisin, toinen helvetin,
kolmas niiden miettimiseen aivan liian sekaisin.

Joukkohautojen päälle rakennettu virheetön maailma,
kirjoitettu voittajien historiaa kauniilla tarinoilla,
aikansa kun sitä hokee ja toistaa siitä tulee totta,
pari vuosikymmentä ja historia alkaa aina kummitella,
nousta yhä ylemmäs ja ylemmäs jalkojen alla,
haluaa yhden sukupolven viedä jälleen mukaansa.