IRC-Galleria

Lupasin askarrella sanakortteja yhteen koulujuttuun. Nyysin äidiltä pahvia ja paperia ja kaikkea muuta tarpeellista. Hän kysyä haluanko liimapuikon myös. Minä sanoin, että kai minulla nyt sentään liimaa kotona on!

Laskeuduimme Jyväskylään siinä yhdentoista kinkamilla. Purin kassistani askarteluvermeet keittiön pöydälle ja ajattelin hakea sen liiman makuuhuoneen kirjahyllystä siitä vaaleanpunaisesta peltirasiasta, missä se on. Epäonnistuin surkeasti. Ei hätää, otan sen tuosta kirjoituspöydän laatikosta. Taas vesiperä. Jospas olenkin laittanut sen ompelurasiaan vaatekaapin ylähyllylle? Enpäs ollutkaan. Kellonaika ei ollut kovin hyvä tavaroiden hedelmättömään etsimiseen, joten painelin nukkumaan. Huomenna on päivä uusi. Jos herään kahdeksalta, minulla on kaksi tuntia aikaa löytää se liima, askarrella 50 korttia ja raahata itseni kouluun.

Isäni joskus pohti, että kauankohan ihmisen elämästä menee tavaroiden etsimiseen. Tuohon liimapuikkoon hassasin 45 minuuttia, ennen kuin ymmärsin katsoa maustehyllystä (kyllä, luit oikein). Jos pitäisikin taskussaan sekuntikelloa ja kellottaisi etsimissessiot. Tekisi tällaista muutaman kuukauden ja lopuksi laskea kuinka monta vuotta elämästään loppujen lopuksi pyörii asunnossa samaa ympyrää kurkkien ne samat kaapit tuhanteen kertaan läpi. Sitten voisi ihan huvikseen katsoa paljonko tienaisi, jos etsimisen tuntipalkka olisi vaikka 8,50€.

Mutta kuka ajastaisi sen ajan, mikä menee sen sekuntikellon etsimiseen ennen varsinaisen etsimisen aloittamista?