Noniin, alussa oli siis kattilallinen taikinaa. En ottanut siitä kuvaa. Taikinan jälkeen tuli kasa kappaleita. Yläkerran ikkunoita kovertaessa tuli mieleen, että ehkä pitäisi sittenkin pitäytyä normaaleissa taloissa. Olisi kaksi pitkää seinää, kaksi päätyä, kaksi palaa kattoa ja jos viitseliääksi heittäytyy, niin ehkä neljän palan savupiippu. Mutta eeeei. Minun on tehtävä kahdeksan pitkää seinää, kahdeksan pikkuista seinää, kahdeksan palaa kattoa ja välilevy (tai jotain sinnepäin). Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee joulun alla?
En polttanut mitään. Kaikki tuntui sujuvan aivan liian hyvin.
Joskus muutama vuosi sitten aloitin erikoisuudentavoitteluni tekemällä pyramidin ja jatkoin siitä puolijoukkuetelttaan. Tekniikan siis piti olla halussa. Piirsin tontille tomusokeria kaavan päälle tupsuttamalla pohjan ja aloin liimailla palasia siihen. Niiden periaatteessa pitäisi näin mennä oikeaan kulmaan - ja niinhän ne menivätkin, ei siinä mitään - mutta pieleen mentiin siinä, että joku oli unohtanut laskea saumanvaran. Kahdeksankulmaisesta majakastani tuli seitsemännurkkainen. Onkos seitsemän muuten joku saatanallinen luku? Pitäisikö koko paska lyödä murusiksi, ennen kuin Jeesus-lapsi jää syntymättä, suuri esirippu halkeaa ja taivaalta sataa heinäsirkkoja?
Noniin, kukaan ei olisi luultavasti hoksannut laskea tekeleen nurkkia, ellen olisi tätä tähän kirjoittanut (oletuksena se, että heinäsirkkakuuroja ei tule). Piru periköön tämän epäterveen rehellisyyden!
Toisaalta joku fiksu sanoi joskus, että jos omaa tekelettään haukkuu valmiiksi, muille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kehua sitä. Hah!
(Ja tämäkin oli pakko laittaa tähän.)
No mutta kuitenkin pointti on se, että sain majakkani pystyyn. Ei se nyt IHAN piirustuksilta näytä, ja vähän siitä tuli vetoisa. Ja ei, se ei ole suorassa, koska ei, minulla ei ollut vatupassia ja ei, ei sellaisesta olisi piparitalon pystyttämisessä mitään hyötyäkään. NI!