IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Hullun miehen kokoinen tyhjiöSunnuntai 30.11.2008 22:32

Kiikostenkylä on tunnettu tehokkaasta tiedonsiirrostaan. On ihan mukavaa kuunnella juttuja siitä, kuka teinipoika on ajanut minkäkin liikennemerkin vinoon milläkin autolla, ja kenen kanssa hänen äidillään on suhde. On kuitenkin sellaisia asioita, joita ei haluaisi kuulla paikallisen isännän suusta lautapinon luona räntäsateessa.

Koskisen Antti on kuollut. Tiedon välittäjä tuskin tiesi heittäneensä tämän Abc:llä tietoonsa tulleen kolmannen käden faktan seurueelle, johon kuului Antin serkku ja kaksi hänen työntekijäänsä. Toivottavasti sain ääneeni riittävästi pistävyyttä kun kysyin, mahtoiko kylärumpu tietää, mikä hänet vei. Rumpu ei tiennyt.

Istuin kotimatkalla pitkään hiljaa ja tunnustelin rintakehääni muodostuvaa kyhmyä. En tajunnut, että pomo merkitsi minulle näin paljon.

Arvostus on se sana, joka nyt pyörii mielessä, mutten oikein istutettua sitä lauseeseen. Antti edusti sitä vanhaa Säästömarkettia, johon aikanaan ihastuin. Jätän tämän tähän.

Jokin on nyrjähtänyt sijoiltaan, ja jossain on suurisydämisen bisnesmiehen jättämä tyhjiö. Voimia niille, joita lähemmäs tämä iskee. Kerrankin tarkoitan sitä, kun sanon "otan osaa".

HimoshoppaamistaKeskiviikko 26.11.2008 17:25

Suoristan taas selkää ja totean, että olen ylpeä itsestäni. Koulun jälkeen pistäydyin kaupungilla ihan vain katsomassa, josko sieltä löytyisi minun pyllyni kokoiset farkut. Löytyi. Varastin ne Lindexiltä. (Janne kysyi tyynen rauhallisesti puhelimessa, että "ai varastit. No ootko sä nyt putkassa?"). En ole putkassa. Kyllä minä ne kassan läpi kannoin. Hintalapussa seisoi 49,90, josta oli määrä tulla 70 % alennusta. Tietokoneen laskimen mukaan farkkujen olisi siis pitänyt maksaa 14,97 €. Ei huono hinta sekään, mutta järjestelmä oli laskenut housuihin jo valmiiksi 50 % alennuksen (God knows why) ja siihen kassaneiti vielä hakkasi sen 70 %, joten alennusta tuli 120 % ja tienasin melkein kympin!

(Nyt kaikki tätä lukevat humanistit laskevat pää punaisena, että eihän se nyt niin voi mennä, mutta pakkohan sen on...)

Ei vaiskaan, mutta sainpahan uudet farkut seitsemällä ja puolella eurolla. Olen suhteettoman tyytyväinen niihin. Ne peittävät munuaisetkin! Äiti ilahtuu varmasti.

Ja kassillisen joulukoristeita sai kahdeksalla eurolla Tiimarin poistomyynnistä. Osan ripottelin pitkin soluakämppää, mutta osan voisin kantaa Halmesmäkeen ihan sen varalta, että Janne hankkii sinne jostain kuusen.

Notta tulee se Joulu tännekin!

Kokeilukeittiö jatkuuTiistai 25.11.2008 21:38

Oikeastaan ainoa syy, miksi yksin asuminen on joskus jopa ihan mukavaa, on totaalinen vapaus keittiösektorilla. Sä sössit, sä syöt -periaate toimii mukaempaattisella ihmisellä vain silloin, jos huonon ruuan riskin kantaa yksin. Tänään nautin illalliseksi kinkulla ja juustolla täytettyjä ohukaisia tomaattipapupedillä. Toisin sanoen lämmitin puoli purkkia valkoisia papuja mikrossa, läiskäisin siihen päälle paksuhkon lätyn, jonka päälle oli laitettu alassuin toinen lätty, jonka päällä oli pippurikinkun viipale ja kaksi siivua edamia. Tuli ihan brittiläinen olo sitä puputtaessa.

Huomenna kaivetaan keittokirja ja tehdään taas sen mukaan. Ei tällaista kestä mielenterveys joka päivä.

AlkutalvisilppuaMaanantai 24.11.2008 13:17

Lauantaina olin töissä. Jostain syystä se into ja hilpeys, mikä yleensä on värittänyt ensimmäisiä työpäiviä, oli tiessään. Kolme kuukautta muualla ei onnistunutkaan nollaamaan kesän turhautumista. Tiedän rakastavani työpaikkaani, miksi en tunne sitä? Pienestä kassaflegmaattisuudesta huolimatta päivä oli vilkas ja ihmiset iloisia. Lumi kaiketi hieman edistää joulutavaran myyntiä. Marraskuu ei ole vielä läheskään lopussa, mutta kortteja kannettiin ulos satamäärin, koristenauhoja kilometri, palloja merellinen ja joululevyjä pienellä palkalla. Parin viikon päästä Radio Novakin kaiketi havahtuu Kristuksen syntymäjuhlan lähenemiseen ja ottaa soittolistalleen vain ja ainoastaan Joulumaan. Tiedättehän, sen, missä on suuri puurokauha.

Sunnuntaina totesin, että talo näyttää hyvältä. Vahvemmat kantoivat kodinkoneita sisään, heikoimpi viritteli takkaan valkeaa ja askarteli kattolamppua paikalleen. Listojen, väliovien ja ulkorappusten jälkeen pirtti on valmis. Janne haluaa minut sinne kanssaan asumaan, eikä minulla ole kertakaikkiaan mitään sellaista järjestelyä vastaan. Koko talo on tuntunut puoliksi omalta jo pitkän aikaa.

Tänään tein lumityöt. Ajattelin, että olen kaupungistunut sen verran, että parin tunnin kolaaminen kävisi eksoottisesta kokemuksesta. Olin oikeassa, mutta kun käsiin alkoi sattua puolen tunnin jälkeen, alkoi työkin tuntua jo työltä. Äidin koirat tuhlasivat energiaa kuin Nasa. Fergus laskeutua tussahti selkä kaarella kinokseen upoten sinne vatsaansa myöten. Siru metsästi hiiriä naama hangessa. Parsa tunki lumikolaan.

57Keskiviikko 19.11.2008 00:29

Tänään opetushallinnon luennolta poistui 57 henkilöä. Koko kurssille on ilmoittautunut 213 opiskelijaa. Olettaen, että he kaikki olivat paikalla, kesken luentoa karkasi siis 27 % kuulijoista. Todellisuudessa luku on suurempi, koska jo omasta ystäväpiiristäni voin nimetä kolme henkilöä, jotka eivät ottaneet osaa luentoon ilmoittautumisestaan huolimatta. Voidaan siis syystä olettaa luvun olevan lähempänä kolmannesta. Jos nyt pitäydytään tuossa 27 %:ssa, voidaan yhtä hyvin tutkia, mitä muuta tuo luku indikoi.

Google, ole hyvä:

Marieberg omistaa nyt Aamulehti-yhtymän osakepääomasta runsaat 27 prosenttia.

Työllisistä 47 prosenttia arvioi uhan pysyneen ennallaan ja 27 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Kelan korvaaman psykoterapian kustannukset ovat kasvaneet 27 prosenttia.

Vaalien yhdistämistä kannattaa runsas neljännes, 27 prosenttia vastaajista.

Noin joka neljättä SLU-aluetta (27 prosenttia), ruotsinkielistä liikuntajärjestöä (27 prosenttia) ja erityisliikuntajärjestöä johtaa nainen.

Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi 27 prosenttia edellisen vuoden helmikuuhun verraten.

Elokuussa 27 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana.

Edellisen vuoden aikana tupakoinnin lopettaneista 36 ja 44 prosenttia (miehet/naiset) ilmoitti, että heidän painonsa oli noussut. Nämä prosenttiluvut olivat 16 ja 27 prosenttia tupakoivilla ja 22 ja 23 prosenttia tupakoimattomilla.

27 prosenttia ruokakunnista hankkii ansiotuloja, 11 prosenttia saa tuloja kaupustelusta, 5 prosenttia viljelee maata ja 4 prosenttia tekee hevoskauppoja. (Romaneista, 1972)

Kuolemaan johtaneiden alkoholionnettomuuksien osuus oli sen sijaan jo 27 prosenttia.

Toiseksi parhaiten (27 prosenttia) muistettiin What would Jesus Do? -t-paitamainos ja kolmanneksi parhaiten (16 prosenttia) muistettiin Jesse diggaa sua ehdoitta -mainos.

27 prosenttia ei lähettele viestejä joka päivä.

Tai kun virkamies miettii lahjuksen ottamista, häntä ei auta, että 27 prosenttia ainakin miettisi pari kertaa.

Maitotuotteiden vienti kasvoi 27 prosenttia ollen 7,0 miljardia euroa.

Olipas se tylsää! Jos sitä menisi vaikka tiskaamaan...

Sait ylipuhuttua!Keskiviikko 19.11.2008 00:05

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
::: Pauliina, Paukki, Tuuli... Kahta ensimmäistä tosin tottelen nopeammin, tohon kolmanteen on pitäny vähä opetella. Isä hämmenty todella sairaalan päivystyksessä, kun mut huudettiin Tuulina sisään. Muistinkohan mä selittää, että hänen vikansa se on, että joutuu ihmislaps' identiteettiään tällee ettimään?

2) Neljä asiaa ylläsi?
1. Karhuherra Baddington -sukat.
2. Poikien pitkät kalsarit (nyt voi jokainen miettiä, mistä tiedän, että nää on poikien)
3. Erittäin väkivaltaisen näköinen, ruskea vyö.
4. Pusabit 2004 -paita. Kyllä, se on mulla vieläkin. Kyllä, se on melko kauhtunut.

Ha! Eipä tarvinnu mennä alusvaatteita erittelemään! Pitäiskö lisätä tonne seuraavalle pari kohtaa viä...

3) Seurusteletko?
::: Facebookin mukaan kyllä, eli joo.

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
::: Ihan yhtäkö vain? Ilman parempaa syytä joskus Vilholta nimpparilahjaks. Sit mä olisin joskus saanu baarissa ruusun, jos yhdellä tyypillä olis ollu käteistä. Tai ainakin lupaili. Nojoo, olis se saattanu jäädä saamatta.

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
::: En, mutta imeskellyt toki ukkovarvastani.

6) Oletko ollut rakastunut?
::: Kuuluu tapoihin. Tekee elämästä kivampaa sellanen.

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
::: Nääh... Mun mielestä olis ahdistava ajatus, jos se oma yksi ja ainoa oikea pitäisi metsästää tuolta seittemän miljardin joukosta (vai paljonko niitä nyt oli?). Kyllä se oikee on se, johon rakastuu ja jonka päättää pitää ja saa kohtuullisella työmäärällä pidettyä. Nih. Realisti olen ehkä.

8) Ongelmasi juuri nyt?
::: Se, etten ihan oikein tiedä, koska pitäisi olla koululla huomenna. Ristiriitaista tietoa satelee, mikä ei ole mukavaa.

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
::: Hyvin pelaa vielä, vaikka kaipa sit kolhittu on. Ei tosin pahasti.

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
::: Joo ei ikinä. Ei tuu onnistumaan. Kaikki yli viis kilsaa on tuhoon tuomittua. Ei ikinä, nada.

12) Kuinka monta lasta haluat?
::: Niinku lounaaks vai?

13) Lempivärisi?
::: Humanisti vastaa: vaikka oletettaisiinkin, että väristä puhuttaessa viitataan johonkin spesifiin sävyyn, sen esiintymisympäristö vaikuttaa voimakkaasti yksilössä herääviin tunteisiin. Näin ollen eri värien arvottaminen ei ole mahdollista.

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
::: Oikeita rakkauksia voi mun mielestä tulla vaikka kuinka ja paljon. Pointti on siinä, mitä niille tekee. Ja kun vastaan tähän näin, niin kyynikot ymmärtävät sen heti niin, ettei tyttörukka ole koskaan törmännyt siihen tosirakkauteensa.

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
::: Olenhan suomalainen. Totta helvetissä se on vaikeaa! Sitä leimautuu heti pyrkyriksi, lesboksi, pedofiiliksi ja vaikka miksi!

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
::: Todennäköisesti, jos vielä siinä vaiheessa löytäisi jonkun ryppyjä sietävän, huum. taj., savut., menneisyydestä vapaan, nuorekk. miehen. Tositarkoituksella.

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
::: Luultavasti hyvinkin joskus velipojan syntymän aikoihin. Emmätiiä... Kyl isäkin saatto saunassa herättää jotain ihmetystä jo aikasemmin.

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
::: Paupi ja Eetu vei jo Valssi tanssitaidottomille -viisun... Jaa-a... Paha. Jotain YUP:tä vois olla jees kuulla... Tekisivät jonku hyvän rakkauslaulun.

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
::: En, kaikki ihmiset ovat mulle tasaisen harmaata massaa, jota vihaan tasapuolisesti.

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
::: "Hän" vihaa minua yhtä paljon.

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
::: Riippuu henkilöstä. Enää en varmaan leimaisi ketään pedofiiliksi, mutta lesboksi, pyrkyriksi tms. varmasti aika helposti. Hämmennyn ku mulle ollaan kilttejä.

Ei mun pitäny tällasta tehdä... Tein silti. Hups.

Olen ansainnut aivotyhjennyksen...Maanantai 10.11.2008 19:54

Yo-hannalta, stänksmään!

1. Tiedätkö, miltä home haisee?
::: Kaikki, jotka omistavat jääkaapin ja laiskan luonteen luultavasti tietävät, miltä home haisee.

2. Pidätkö kiinalaisesta ruoasta?
::: Toi on vähän samanlainen kysymys kuin "pidätkö kalasta". Kiinalaiset osaavat todennäköisesti tehdä aika paljon erilaisia ruokia, joista jotkin voi olla pahojakin. Mutta tää mitä Suomesta saa on kyllä aikas maittavaa.

3. Milloin viimeksi kävit ravintolassa? (esim. Rosso tms.)
::: Toissapäivänä kävin vetäisemässä erittäin hyvän possu/makkaravartaan (naisellista, juu) Papa Giovannissa pappa betalar -periaatteella. Että hyvää isänpäivää vaan! Lompakolla nähdään!

4. Oletko käynyt Amerikassa?
::: Kuulemma. Amerikkaa se on Kanadakin. Käytiin me kai vähän Yhdysvalloissakin, kun vedettiin rundi isojen järvien ympäri. Isoja oli, kesti kauan.

5. Tiedätkö, mistä maratonin virallinen pituus on lähtöisin?
::: En tiennyt, mutta kiitos Johannan historiantietouden, nyt mulla on aavistus siitä. Itsehän olisin toki veikannyt, että se on joku brittien/jenkkien tasaisen pyöreä mittayksikkö muunnettuna metreiks. Esimerkiks joku 100 krikettipallonkantamaa eli krikkiä.

6. Onko Orlando Bloom söpö?
::: Legolas oli söpö, mutta sitten kun siitä Ortsun söpöydestä tuli käsite, niin se lakkas olemasta söpö. Mä oon vähä tällanen vastavirtasimppu.

7. Menetkö kouluun bussilla?
::: Koulupaikkakunnalle useimmiten joo, mutta skoleen ihan pyöräilen. Tosin kohta kävelen. Alkaa olla toi fillarilla painelu melko hasardia, ku ei näistä pakkasista tiiä. Ja sit toi hiekotussorakin on hengenvaarallista. Eiks sitä vois mitenkään kiinnittää siihen asfalttiin?

8. Tilaatko Demiä?
::: Mä oon 23!!! Toisaalta tulevaisuuden ammattia silmälläpitäen vois olla hyödyllistä tutustua nuoren mediamaailmaan. Äiti muuten joskus tilas mulle Demiä (ku olin jotain 14-15), mutta alko takavarikoimaan niitä, koska niissä puhuttiin seksistä. Että näin.

9. Millainen nimi Paavo on sinusta?
::: Vähän niin kuin Kaapo, mutta tylsempi. Tulee mieleen iso pää. Toisaalta Paavo on aika sympaattinen... Hmm... Paavo Lauri Mikael.. Tuttavallisemmin Palami. Ehkä sittenkin Sami?

10. Osaatko yhtään lausetta viroksi?
::: Kõik on purjus. Eli joo, yhden. Ainiin! Osaan mä myös etelähelsingiksi todeta, että jos omistaa naisen sukuelimen, on prostituoitu. Tosin hieman kansankielisemmin... Tärkeitä termejä matkaillessa juu. Olisko pitänyt sittenkin mennä sinne kurssille..? Ainiin! Rõõmus porsas on iloinen possu! ...muistaakseni.

11. Onko taivas pilvinen siellä?
::: Sääaseman ja kauppareissulta palanneen kämppiksen märkyyden mukaan peräti sataa, eli kaiketi on pilvinen.

12. Veneessä keskellä valtameren myrskyä on mummo, tyttölapsi, poikalapsi ja kalastaja. Jos yhtä ei heitetä veneestä pois, se uppoaa. Mutta kenet sinä heittäisit?
::: (Tässä vaiheessa totean, että Johannaa on PIKKASEN vaikee ylittää näiden vastausten nokkeluudessa. Ennees koita.) Jommassa kummassa lapsessa menis vähiten ihmistä hukkaan. Ehkä olisin niin jalo, että hyppäisin ite. Voisin koittaa vaikka uida Madagaskarille tai johonkin muuhun nastaan mestaan.

13. Uskotko kristinuskon jumalaan?
::: Huomaa kysymyksenasettelu: kirjoittaja on kirjoittanut Jumalan pienellä, joten hän ei usko. Mut minä uskon.

14. Mitä sinulle tulee ekana mieleen sanasta muslimi?
::: Kylmän ringin neekerit, jotka piti kokouksia ja hauto juonia. Kivoja nää assosiaatiokysymykset!

15. Oletko katsonut elokuvan Babel?
::: E. Pitäiskö?

16. Onko sinulla allergioita?
::: Kymmenen vuotta sitten olisin vastannut, että koulu vain. Nyt vastaan, että ei ole. Mut saa kutsua kaikille illallisille ja mä syön mitä vaan! (Kämppis rupes laittaan itelleen sapuskaa ja keittiössä tuoksuu inkivääri ja sipuli... Mmmm... Ehkä kanaa.)

17. Tiedätkö, mitä eroa on lonkerolla ja siiderillä?
::: Lonkerosta ei nää läpi, siideristä näkee. Lonkeron nimi on Otto, siiderillä on hienoja ulkomaisia nimiä. Lonkeroa ostetaan Virosta keisseissä, siideriä tölkeissä kaupasta ja juodaan laseista.

18. Tekeekö mieli pitsaa?
::: Ei itseasiassa.. Viime viikolla söin varmaan kolmesti, nyt vois pitää siitä tavarasta välipäivän tai kaks. Vaikka jos joku sitä itse tekisi, niin kyllä söisin... Omatekemä on hyvää, jos se ei oo ITSEtehtyä, vaan sen on tehnyt joku muu.

19. Jos sinun pitäisi olla 2 tunnin päästä lentokentällä valmiina äkkilähtölomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan?
::: Emmää halua Ibizalle... Mä antaisin molemmat liput Minnalle ja Anulle. Ne on ne pile-eläimet, he menköön, kun osaavat arvostaa.

20. Onko sinulla kuvia netissä?
::: Ei missään nimessä ei!

21. Voisitko pistää ns. seksikkäitä kuvia itsestäsi näytille jos naamaasi ei näkyisi niissä (jollekin nettisivustolle)?
::: Mä en ees halua tietää, miten likainen pervertikko pitää olla, että haluaisi katsella mun kroppaani melkein nakuna... Ja sellaisille ihmisille suunnatuille sivuille en kyllä lihojani laittaisi. En kyllä paljoo muuallekaan (siis mullahan ei missään nimessä koskaan oo ollu bikinikuvia galleriassa...).

22. Monesko päivä olet syntynyt?
::: 15. eli en tänään, mutta viidestoista päivä. Hahhahaa!

23. Onko hankala keksiä joululahjoja läheisille ja kavereille?
::: Mä ostan tosi vähän joululahjoja kavereille... Suvulle. Yleensä ostaminen on helppoo, se on sitten eri asia tykkääkö lahjan saaja paketistaan. Siskon kanssa oon soveltanut vuositolkulla sitä, että ostan jotain, mitä ite tykkäisin saada. Se voi sit antaa sen mulle, jos ei ite diggaa.

24. Saunotko usein?
::: E. En oo oikein jaksanut ottaa selvää näistä Ristonmaan saunavuoroista... Sit en halua sellasesta maksaa ja oon liian ujo nakuilemaan yleisille vuoroille. Kotona tulee sit enämpi... Ja Jannen kotona.

25. Haluaisitko viettää hääsi avaruudessa kuten nykyään on mahdollista?
::: Hame vaan nousis ylös ja kaikki näkis mun pikkarit. Sitä paitsi mä jostain kuulin, että kaikki astronautit saa syövän siitä säteilystä, mitä siellä avaruudessa menee sen aluksen läpi. Niin että maksaisinko kolme miljardia syövästä itselleni, miehelleni ja koko suvulleni? En.

26. Matti Vanhanen vai Ilkka Kanerva? (saat päätellä miten haluat)
::: Ilkka. Jos pitkään uunissa hauduttaa, niin tulee varmaan mureempi ku Matista, kun se on jo luontaisesti kuiva.

27. Oletko koskaan auttanut äitiä lastenvaunujen kanssa bussissa?
::: En oo koskaan ollut oikein hollilla. Ja kyllä nää nykyajan mammat aika hyvin saa kingettyä jälkikasvunsa sinne dösään itekii... Mut itsekorotus: olen toki auttanut joskus näkövammaisen bussiin.

28. Inhottaako sinua keväällä esiin tulevat koiranpaskat vai pidätkö sitä hauskana keväänmerkkinä?
::: Ainiin! Unohdin vallan, että kakka on hauskaa. Muahhahahaaa! Kyyylhän se aika ikävää on, kun penkalle kakittu pökäle ilmestyykin keskelle väylää. Mutta ei se nyt niin inhota. Tuore kakka on ikävämpää kun se haisee enemmän.

29. Tykkäätkö katsella vanhoja valokuvia?
::: Omia kuvia on aina kiva kattella, narsisti kun olen. Ja tietty noloja lapsuusnakukuvia läheisistä. Mikäs nakuilugalluppi tästä nyt tuli? Vastailisinkin alasti, jos täällä olisi hieman lämpimämpää ku toi 19 astetta.

30. Pelkäätkö syvää vettä?
::: Ihan noin yleensä en kyllä pelkää, että mikään Atlantti hyökkäis mun kimppuun, mut kyllä laivoilla aina vähä jännää on... Riippuu paljon kulkupelistäkin. Soutuvene ja kova aallokko ei oo hyvät yhdessä.

31. Oletko innostunut kauhuleffojen katsomisesta?
::: Innostunut? En. Katsoin 28 weeks laterin, enkä saanu nukuttua kunnolla pariin viikkoon. Sit tein sellasta ihmeen surutyötä sen leffan kanssa, että puhuin siitä vaan koko ajan ja kelasin niitä kohtauksia päässäni. Kyl mua oltiin siitä kuulemma varoitettu, mut se nyt puhuu kaikista leffoista koko ajan, ettei voi kaikkee rekisteröidä pienet aivot.

32. Onko perheessäsi vietetty elinaikanasi ylioppilasjuhlia?
::: Kolmet. On kato niin perhanan fiksuja muksuja. Sit on ollu kolmet muutkin valmistujaiset. Näin niinkuin yhtään perheen akateemisella tasolla leuhkimatta.

33. Pidätkö teestä enemmän kuin kahvista?
::: Just totesin, että olen riippuvainen kofeiinista, mikä on hieman hanurista. Mielelläni olisin vallan riippumaton. Mut kyl tee useimmiten parempaa on.

35. Voisitko mennä yksin viettämään baari-iltaa?
::: Oon huono lähtemään kaksinkaan. Sitäpaitti ei oo sillee hakua päällä, että viittis mennä vaan istuun ja toivoon, että joku tulis jutteleen... Näyttäisin vaan kyrpiintyneeltä enkä varmana sais uusia kavereita.

36. Montako kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
::: Ootas... Yks, kaks, kolme, neljä, viis... Ohho, aika monta.

37. Oletko ollut Tallinnanlaivalla?
::: Joskusjuu. Bingo oli kerran peruttu ja koko reissu meni ihan plörinäks. Toisen kerran se paatti ajo laituria päin ja odoteltiin jossain aulassa kauheessa paineessa, että päästäis ulos.

38. Tykkäätkö letkajenkasta?
::: Ala-asteella niinku hullu puurosta. Enää ei vanha jaksa hyppiä... Ja onhan se nyt pirkaleen dorkan näköstä!

39. Ärsyttääkö sinua galluppien "paljonko kello on" - kysymykset?
::: Ei mua ärsytä mikään galluppien kysymys, siks mä jaksan näitä tehdäkin.

40. Ja viimonen kymysys: Onko/oliko kesätöitä kesällä 2008?
::: Pakkohan niitä on painaa, jos meinaa jotain syödäkin. Jep, säästärissä olin luomassa uraa ja kannoin pienen murusen vastuutakin. Hianoo oli! (Lisäisin, ettei ikinä enää, mutta siitä Koskisesta ei tiedä, että lukeeko se näitä viä)

Että sellaasta... Nyt tekeen jotain yhtä fiksua.
Jeu! Juppi Lutakossa, vinkkupänikkää tuhottu aimo lohko ja seuralta ei olisi voinut enempää vaatia. Ukko seisoi takana ja turvasi selustan sillä välin kun yhden ihkubeiben kanssa häslättiin kaikkee twistin ja pienoismoshpitin väliltä. Jep, keikalla saanee näyttää idiootilta, jos on riittävän fiiliksissä.

Juccia ei tällä kertaa näkynyt lavan ulkopuolella. Tai siis olisihan tuon varmaan saanut yhytettyä käsiinsä, mutta seurue ei vaikuttanut kovin innostuneelta lavan reunalla kyttäämiseen. Se jäi sitten tekemättä. Taidan pistää Jussille jonkun selityspostikortin ja käydä ensi viikonloppuna moikkaamassa Jannea sen töissä. Voisin ostaa siltä rytmimunan, niin olisi alibi siellä norkoiluun. Jussin töihin tunkemiseen pitääkin hankkia joku vähän monimutkaisempi syy, joten hänen kanssaan ei auta muu kuin odotella ensi vuoden keikkakalenteria. Omaansa ja Stam1nan.

Ah, sitten kouluun.

Ps. Saako opeharjoittelija mennä - s - keikalle heilumaan miten sattuu? Jos, niin tuleeko syyten jos lyö epähuomiossa oppilastaan nyrkillä naamaan samalla kun tekee punk-hyppyä?

Esmiltä tackar vaanKeskiviikko 29.10.2008 00:16

Janne on viä töissä, hommat on tehty eikä vielä voi oikein mennä nukkumaankaan. Siis:

Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
- Maskeeraustarvikkeisiin. Olis kiva saada avohaava halloweeniks, mut pitäis elää säästeliäämmin.

Löytyykö kaapistasi mitään maastokuviollista vaatetta?
- Kotoo löytyy sellaset ihkut harmaa-valkoset byysat. Mä oon niitten neljäs omistaja ja hyvin pelittää.

Lähin oleva sininen tavara/esine?
- Mun housut? Onko ne esine tai tavara? Jos niitä ei lasketa niin sitten tuolla jossain kaukana roikkuu mun laukku.

Mitä olet syönyt viimeksi?
- Rintaani röyhistäen totean, että porkkanan. Arvoin keittiössä aimo tovin sen ja satagrammasen marsipaaninougatsuklaaläskipatukan välillä.

Milloin joit viimeksi alkoholia?
- Koska olisi huuleni siis koskettaneet kuningasta... Hmm... Olisinko ottanut ihan tylsästi lasin viiniä ruualla? Eiku hetkoonen! Isällä lauantaina aamupäivällä! Jep, ihan kynnenmitan sain jaloa juomaa hältä.

Koska viimeksi leikkasit hiuksiasi?
- Siitä ei oo muuten viikkookaan. Mun hieno kerrotussuunnitelma meni uusiks, kun totesin, ettei latvat oo lyhentyneet puoleen vuoteen ja alkaa olla aikas kaameessa kunnossa.

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- Numero on tylsä, niin lasketaas näin: kahvia, vettä... That's all folks. Vois mennä kyl kiehauttaan pienet teet.

Missä säilytät kolikoitasi?
- Rahapussissa, duh! Niin ja taskuissa ja pyykinpesukoneessa.

Itketkö helpommin fyysisestä vai henkisestä tuskasta?
- Eiks oo aika vauvamaista itkee fyysisestä? Toisaalta, en mä oikein tiedä.

Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
- Taisin olla melko kalju. Ja kai noi simmut on aina aika vaaleet ollu..

Onko sinulla/teillä kylpyammetta?
- Jannella on kylpytynnyri ja se on meleekosen paljo parempi.

Millaisen huulirasvan omistat?
- Apteekista sellanen joku... Olisko eucerin? Mut on aika hyvä, ei tartte olla koko ajan läträämässä.

Mitä mieltä olet vaaleanpunaisista Dakinen massarepuista?
- Selvästi johdatteleva kysymys. Sori, en vastaa, sanoi hän ja heilautti vihreän, seiskalta saadun kaupanpäällisrepun selkäänsä.

Oletko nähnyt The Simpsons movien? Mitä pidit?
- Loppuu keskittyminen simpsoneihin aina sen 25 minuutin perästä. Ei noi hahmot taivu sellaseen syvällisyyteen ja nyyhkyilyyn, mitä kokoillan elokuvissa pitää olla.

Lempihedelmäsi?
- Olisinko mukaniinjännittävä ja sanoisin, että granaattiomena.

Milloin olit viimeksi eläintarhassa?
- Höm höm höm... Toissakesänä Anniinan kanssa korkeasaaressa? Tod. näk. näin.

Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen...?"
- Enemmän: "Kaikki muutkin menee!" En oo koskaan ollut ton tavaran perään tai sitten oon aina saanut kaiken kerjäämäti. Hemmoteltu kersa oon.

Käytätkö käsivoidetta?
- Tummelia kynsinauhoihin varsinkin, jos joskus joutuu taas kassalle.

Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksiasi?
- Siitä on muuten vuosia.

Kengänkokosi?
- Suutari?

Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
- Ei siä menneisyydessä mitään niin hienoo oo, joten vois kai sitä pyörähtää kurkkimassa vaiks ens viikon lottonumerot.

Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- Ihan yks huppari vaan. Sen alla olen alasti.

Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- Kerran pari. Eiku kolme! Ja aina jonku miehen kanssa.

Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
- Toissa kesänä. Tai siis uurnanlaskijaiset ne virallisesti oli, siunaaminen oli toimitettu aikasemmin.

Kutiatko helposti?
- Sopii kokeilla! No eikä sovi. Voi tulla nyrkistä. En tosiaan kutia sillee ihhihhihhiii vaan sillee PERKELE! MUKS!!

Onko sinulla ainakin yhden poptähden juliste seinälläsi?
- Itseasiassa ei. Ei oo ollu oikein ikinä... Aina sellainen vastarannankiiski, ettei noi popparit vaan tee sitä mulle.

Kuinka usein katsot itseäsi peilistä?
- Vuodessa?

Mikä kehon osa on vaikein piirtää?
- Munuaiset. Menee aina vinoon ja epäsymmetrisiks.

Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- Riippuu keleistä. Talvella melkein aina. Ja viimeisten tutkimusten valossa alan varmaan käyttää kesälläkin.

Minkä värinen päiväpeittosi on?
- En itseasiassa omista ja pitäisi itseasiassa ostaa.

TV-kanava jota katsot eniten?
- EN OMISTA TELEVISIOTA!!! PIDÄN SIITÄ HIRVITTÄVÄN METELIN, KOSKA OMAN ERILAISUUDEN KOROSTAMINEN ON AINA PAIKALLAAN!! OLEN IHMEELLINEN, HUOMIOOO!!!!

Tykkäätkö juustoista?
- Useimmista. Aika harvoja, joista en tykkää. Tulipa vanha olo...

Kulta vai hopea?
- Tulisin mieluummin kutsutuksi kullaksi.

Minkä ikäisenä sait halin kaverilta ensimmäisen kerran?
- Veikataan, että melko nuorena. Meillä on kuitenkin rakastava ja läheinen suku ja serkut kai lasketaan kavereiks? Sisaruksetkin ehkä menis.

Paras alkoholijuoma?
- Öyh... Paha. Tosi hyvää kotitekosta sain just, mut ehkä joku hyvin ilmattu punaviini ajaa silti viä edelle.

Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- Makaan sängyllä selälläni... Tää on niin paljon ergonomisempaa.

Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- YUP:n Auringonpieksämät. Niillä on loistavia, riittävän korkeita ja yksinkertaisia alotusriffejä, joista tulee tosi hyviä soittareita.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Ihan just nyt sitä, että Jantteri soittaa. Pitäis sitä ennen hankkia ittensä maate.

Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- Fillarilla tulin isoolujaa koulusta.

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Erinomainen kysymys! Maantie?

Kuka nauroi sinulle viimeksi?
- Ei kukaan uskalla nauraa mulle. Paitsi Riina, joka tekee sen kyllä hirvittävän avoimesti. Pitäiskö sitä naista joskus vähän leipoo?

Mihin aikaan heräsit tänään?
- Vartin yli kuus oli eka herätys, tosin sen tarkotus oli vaan herättää, jotta voisi nukkua kahdeksaan.

Millä tuulella olet nyt?
- Vähän on siipi maassa, kun suorittamatta on enemmän opintoja ku luulin.. Tulee kiiruiset kaks vuotta.

Oletko tyttömäinen tyttö?
- Eeeen sanoisi niinkään. Aina ollu vähä tällanen telaketjufennisti.

Ketä viimeksi halasit?
- Hei! En oo halannu ketään kaveria pitkään aikaan! Hassu, yleensä meen kaikkien iholle. Mut kai se sit on ollu Janne..

Pieni vai iso lompakko?
- Mitenkäs se Ile sen sano... Kuin tiine sammakko.

Oletko lyhyt?
- En ole.

Tykkäätkö jostain?
- Just tänään listasin, että ainakin kirsikoista, lintuparvista ja raikkaista syysaamuista (postinhakureissuilla, ei koulumatkalla).

Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset?
- Jos se haju kiipeää nenään asti niin joo. Mut kyllä päivä vähintään aina mennään.

Pukeudutko Halloweenina?
- Parhaimpiini? Piti hakee haavaemmeet kaupasta, mutten viä tiedä raaskinko maksaa kahtakymppiä. Ehkä ostan vaan tekoverta ja teen loput erikeepperillä.

Kutsutko ketään heidän sukunimellään?
- Huonosti... Ehkä Keräästä joskus, koska se sointuu niin kauniisti.

Kuinka moni tulee lukemaan tämän?
- Luulisin, että yllättävän moni. Ainaski kolme ihmistä. Eiku neljä. Kauhia!

Oletko turhautunut johonkin poikaan?
- En vielä, mutta odottakaas pari vuotta, jos vaikka sattuisin työllistymään.

Onko sinulla parasta ystävää?
- Alkaa pahasti haista siltä, että nyt olisi... En tiedä, vähän kurjaa sellainen arvottaminen.

Onko sydämesi ikinä särkynyt?
- Kai se jotain kolauksia saanut on, mutta totuus on silti, että olen kylmä ja kova ihminen, joka aiheuttaa enemmän vahinkoa muille.

Pidätkö elämästäsi?
- Pidän erittäin paljon, kiitos kysymästä.

Onko joku ystäväsi joskus varastanut poikaystäväsi?
- Ei oleee... Ei ole yrittänytkään. Kärkkynyt ehkä hieman.

Oletko ikinä hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
- Hei daa! Ei Suomessa oo mitään uima-altaita!

Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? (Ystävä-mielessä)
- Johtuen kieltenlukijoiden sukupuolirakenteesta ja nykyisen siippani ystäväpiirin suuresta hajonnasta: tyttöjä.

Oletko ikinä ajatellut jotain poikaa lakkaamatta?
- Quilty.

Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
- Enpä oikeastaan, mutta rikas olis hauska olla, jos ei tarttis sit aina pukeutua hyvin.

Hammasharjasi väri?
- Äidillä ja täällä on siniset, Nevanperällä ja isällä vaaleanpunaiset.

Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi?
- Yks lasi vain.

Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- Yllätys yllätys, läppäriltä.

Mitä dödöä/hajustetta laitoit tänään?
- Olisko ollu dove stick? On jääny toi hajustaminen, kun Norssille ei saa mennä paljonhaisevana.

Rakkain pehmolelusi?
- Aku. Nytkin raukka alennettu päänaluseksi, mutta yöks pääsee taas kainaloon. Tyyppi täytti muuten tänä vuonna 15.

Montako tyynyä on sängyssäsi?
- Kaks tällä hetkellä. Toinen tosin vaan käytössä.

Entä minkäväriset lakanat?
- Valkonen alulakana ja pussilakanassa on sinisiä enkeleitä. Niitä lentäviä, ei niitä mitä juodaan.

Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna?
- Ei oo kaihtimia ja verhot on auki. Mut on helppo nähdä nakuna täällä.

Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
- Ei oikein mitään... Ihmettelen, kun se marsipaanipatukka ei houkuttele enempää.

Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa?
- Roskaa. Pure junk.

Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?
- En. Ei kotona jaksa välittää.

MINÄ & MUUT:

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään?
- Panisin siihen toisen lisää ja käytäisiin jossain sellaisessa paikassa, jossa ei ennen olla käyty.

Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
- Vastakkainen sukupuoli. Eihän sitä muuten voida laskea.

Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat?
- Jotain miehekkäitä. Urh! Kanervapuskan.

Vahvin luonteenpiirteesi?
- Rauhallisuus, joka tosin silloin tällöin lipsahtaa sinne flegmaattisuuden piiriin.

Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- Tämä oli todella paha kysymys... En kehtaa sanoa, että tissit, joten vastaan, että nenä.

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

Kaunein vuodenaika?
- Kesä. Kevät on ihkuin, mutta ei hyvällä tahdollakaan kaunis kaikkine likaisine lumiröykkiöineen ja savipeltoineen.

Pidätkö shoppailusta?
- Harvemmin.

Tsiisus dat was booring!

Kunatt!

Oodi pussipastalleTiistai 28.10.2008 20:54

Olen pyrkinyt välttämään tämän päiväkirjan vinksahtamista ruokablogiksi kahdestakin syystä. Ensinnäkin, vaikka kuka mitä luulee, en osaa kokata. Sitä paitsi jos osaisinkin, minulla ei ole sen enempää mielikuvituksellista kuin maallistakaan rikkautta valmistaa ruokia, jotka ansaitsisivat tulla julkaistuksi bittiavaruudessa. Toisekseen, olisi surullista leimautua syöpöksi. Karu ja epämukava totuus kun on, että asun yksin. Ei sellaiselle porukalle paljon kokkailla.

Kuitenkin tulee sellaisia päiviä, joiden kiinnostavuus syntyy ainoastaan siitä, mitä on lapannut suuhunsa. Tämän päivän murkinointi lähti puhtaasta laiskuudesta. Kaivoin kaapista pirkan pussipastan ja hulautin sen vesitilkkaan. Lisäsin tölkillisen papuja proteiinien takia ja hieman hernemaissipaprikaa luomaan illuusiota tasapainoisuudesta ja terveellisyydestä. Tuotos oli kammottava. Punaista, epämääräisen makuista muhjua vihreillä ja keltaisilla pilkuilla, njams. Mussutin mössöstä kolmanneksen ja jätin loput odottamaan iltaa.

Kun tuli päivällisaika, päätin, ettei minun tarvitse sietää tätä sotkua uudelleen. Ei ainakaan tällaisenaan. Istuin alas ja tein päässäni listan siitä, mikä mössössä oli vikana. Makeus (hoitunee suolalla ja pippurilla), koostumus (jos sekaan sulattaisi hieman juustoa?), rankka hiilaripitoisuus ja rasvan vähyys, jonka takia ruoka ei täytä kunnolla (tämäkin hoitunee juustolla). On se kumma, miten ihmisen pitää olla 23-vuotias, ennen kuin se ymmärtää kysyä "miksi", kun ongelmana on se, että ruoka on pahaa.

Loppujen lopuksi muutamalla pienellä vippaskonstilla pastasta tuli jopa melkein hyvää! Vieraille en tarjoaisi, mutta tiedänpähän, että huominen lounas ei nosta vesiä silmiin. A vot!