IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 21.02.2008 22:43

Aina toisinaan sattuu, etteivät isäntäväkesi esittämät ideat kuulosta mielestäsi kovinkaan nerokkailta. Tällöin viisas koira ryhtyy toimenpiteisiin, joilla tukalalta tilanteelta voidaan vastaisuudessa välttyä. Olet itse perheesi paras asiantuntija ja huomaat pian, mitkä keinot soveltuvat parhaiten juuri sinun isäntäväkesi taivutteluun. Tässä kuitenkin joitakin hyväksi havaittuja neuvoja, joiden avulla sinua uhkaava näyttelytoiminta voi tyssätä alkuunsa.

1. NÄYTTELYPAIKALLE SAAPUMINEN
Vältä virtsaamista ja tarpeiden tekoa ennen näyttelypaikalle saapumista. Omistajat ovat h-hetken lähestyessä yleensä hieman hermostuneita, ja löylyä saa mukavasti lyötyä lisää nostamalla koipea tai kakkimalla sopimattomaan paikkaan. Muista syyllistävä ilme: "Minua ei käytetty tarpeeksi pitkällä lenkillä tätä ennen."

2. ILMOITTAUTUMINEN
Jo jonossa on hyvä haastaa riitaa tulevien kilpakumppaneiden kanssa. Usein kaverit ovatkin juonessa mukana ja saadaan aikaan pientä pörinää joka sopivassa määrin hankaloittaa kaiken maailman papereiden vaihtoa. Varo kuitenkin liioittelemasta, jotta vältyt sanktioilta.

3. VUORON ODOTTAMINEN
Tuudita omistajasi valheelliseen turvallisuuden tunteeseen istumalla rauhallisesti paikallasi. Tässä vaiheessa kannattaa tarkkailla tilannetta ja laatia toimintasuunnitelma itse esiintymistä varten.

4. KEHÄÄN SAAPUMINEN
Nyt on aktiivisen vastaan haraamisen aika. Myös innokas ryntäys lippusiiman lävitse saattaa olla hyvä valinta. Keltanokkaomistajan kanssa voit kokeilla myös vanhaa "pipi tassussa" -temppua. Kun pääsette riviin, tarkista välittömästi naapureittesi sukupuoli. Tämän jälkeen ala pyöriä paikallasi ja aktivoida heitä. Saman sukupuolen edustajaa tuijotellaan haastavasti ja vastakkaista sukupuolta olevaa koetetaan houkutella lähempään tuttavuuteen.

5. KEHÄSSÄ
Muista aina pomppia juostessasi. Jos joudut hetkeksikään hidastamaan vauhtia, vaihda kamelikävelyyn. Mikäli omistajasi kyykistyy viereesi, istu välittömästi hänen polvelleen osoitukseksi kiintymyksestäsi. Omistajan seistessä pyöri paikallasi kuin poranterä.

6. TUOMARIN KOHTAAMINEN
Iloiset ja avoimet koirat tervehtivät uusia tuttavuuksia hyppäämällä vasten. Miestuomaria saa samalla potkaistua nasakasti kiveksille. Vaihtoehtoisesti voit piiloutua omistajasi selän taakse ja asettua katkarapuasentoon, kun sinua koetetaan tutkia. Muista varata hampaiden tarkastamiseen runsaasti kuolaa äläkä unohda naapureitasi hetkeksikään. Ellei omistajasi näillä eväin tokene, on hän epäilemättä sitä merkillisen sitkeää lajia joka ennen pitkää koulii koirastaan näyttelykehien hirmun. Ellei sitten lyö hanskoja tiskiin seuraavassa match showssa.

[Ei aihetta]Perjantai 15.02.2008 08:54

miksen mä voi enää kommata yksityisesti?????????????
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille, niin tutuille kun vähemmän tutuillekkin. =D

Ootte ihania!

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 16:53

Sinä kuuntelit hiljaa
Kun minä valitin
Kuinka maailma on synkkä
Ja pilvet painaa
Kuinka itseeni petyin
Ja haaveni alitin
Iholleni sinä puhalsit viileää ilmaa

Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

Ikkunassamme autojen valot leikkii
"Nukutaan kulta nyt"
Sinä hiljaa kuiskaat
Minä nuku en vielä
Mielessä hiipii
Minä muistan sen taas
Että maailma on kaunis
Että maailma on kaunis
Maailma on kaunis

Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

Ja maailma on kaunis

Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

Peppi Rakas 3 vuottaPerjantai 08.02.2008 09:54

Nyt se on sitten täysikäinen.. Ja ensi vuonna vanhempi kuin mie..

[Ei aihetta]Torstai 07.02.2008 00:35

Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
kinosten alle hautautuu.
Täytyy olla lujasta luusta
että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa
kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas , onneks sä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain
sinä vain, saat mut tuntemaan
että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan

siis ei vaan tajuu!!!Maanantai 04.02.2008 16:06

Oon ton langattoman modeemin kanssa tapellut tässä nyt varmaa kuukauden mutta en vaan saa sitä laitettua!!!
pisimmälle kun pääsin niin kysyi flash asemaa.. öö mikä se on??
nyt en pääse sinnekkään asti.. prkl.

Ehkä mä luovutan ja 50 € menee hukkaan ton vehkeen kanssa.
Käyn ostaa sen mobiililaajakaistan mikä vaan asennetaan 3 sekunnissa..

Tästäkin sanoi että joo se on ihan helppo asentaa... kiss my asssssss...

Lähin aamulenkille Pepin kanssaKeskiviikko 16.01.2008 18:50

Ja päätinkin sitten kävellä suoraan töihin, sillä avaimet jäi sisään =D
Siellä sitten oltiin töissä ilman avaimia ja puhelinta ym.
Onneksi mulla oli ns. ulkoilupäivä eli mulla ei ollu tanssiryhmiä vaan ulkoilin aamupäivän. =D
Ja lapsia on paljon kipeenä, yli puolet niin oli ihan rauhallinen päivä =)
Jee.. =)