IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Horoskoopit humalassaLauantai 24.11.2007 15:07


Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka perse olalla, paitsi siinä
vaiheessa kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa
kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät
lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten
pari
paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä
löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan
lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy ihan yhtä
paljon kuin selvänä, ainoa poikkeus on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy
sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä...

Rapu
Rapu ryyppää kalsarit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta
siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta
tiettävästi
siitä ei riitä puhuttavaa yhtä viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia
tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja,
Tuskin kattorakenteetkaan jää huomaamatta. Kunhan vain kaikki huomaa!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina
kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän
viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa, estyneestä neitsyestä
tulee seksipeto ja vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkinpäin, lisäksi meno
alkaa yltymään ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain
hienosta
lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa
alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin, eikä unohda tehdä sitä
selväksi olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän
saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin
saapunut iskemään kilpailija...

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan
joukkoon, alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju
katoaa (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä,
illasta tulee mitä onnistunein, jos on huono päivä, saa sen kanssa-
ryyppäritkin kokea nahoissaan.
Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies
luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu, että on nukkunut yönsä
jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Tylsääkin tylsempi kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja
jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Sitten jutut alkavat saada
kaksimielisen sävytteen. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin
harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle, uusia
ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa
jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita
päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös
veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille
tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat, että
muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä,
itku tai naapurin varattu tyyppi.


Oon seksipeto <virne>

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 18:12

Menkää kattoo tää leffa http://www.dvdplaza.fi/trailerit/nayta.php?sid=841
suosittelen kaikille. Ton jälkee oikeesti tajuu kuinka hyvin meil on asiat Suomessa.

Miehen tarvitsee vain olla:

1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. isä
5. opettaja
6. kasvattaja
7. rippi-isä
8. uskottu
9. kokki
10. mekaanikko
11. asentaja
12. sähkömies
13. kuljettaja
14. kantaja
15. siivooja
16. hovimestari
17. hydraulikko
18. puuseppä
19. malli
20. sisustusarkkitehti
21. seksuologi
22. psykologi
23. psykiatri

Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:

1. miellyttävä
2. urheilullinen
3. älykäs
4. voimakas
5. hyvätapainen
6. luja
7. lempeä
8. herkkä
9. päättäväinen
10. romanttinen
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea
17. nallekarhu
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen
31. kunniallinen ja
32. jalo
33. käytännöllinen ja
34. pragmaattinen
35. oikeudenmukainen mutta
36. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim.pankkiryöstön)
eli;
37. epätoivoinen (rakkaudesta)
38. hillitty
39. charmikas
40. uskollinen
41. valpas mutta
42. haaveileva
43. kunnianhimoinen
44. luotettava ja
45. kunnioitettava
46. valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
47. maksukykyinen.

Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:


Ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut.

Tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle.

Antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä
nainen on ollut ja mitä tehnyt.

Pukeutuisi siististi, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.

On tärkeää olla unohtamatta
hänen, naisesi:

1. syntymäpäiviään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.

Ja nyt mitalin toinen puoli.

MIEHEN TEKEMINEN ONNELLISEKSI ON HUOMATTAVASTI VAIKEAMPAA. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee:

1. seksiä ja
2. ruokaa

Pääosa naisista kokee nämä miesten liialliset vaatimukset äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän voimiensa.


Johtopäätös: Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan!

vanha, mut pakko laittaa ku on niin paras! :DKeskiviikko 10.01.2007 00:25

Horoskooppi, joka kertoo totuuden :DD

OINAS

Olet uudisraivaajatyyppiä, mutta halveksit avoimesti muita ihmisiä. Olet äkkipikainen, kärsimätön, väkivaltainen etkä välitä muiden neuvoista. Koulussa Oinaat eivät opi lukemaan, koska eivät halua kuunnella muiden ohjeita. Et ole erityisen mukava henkilö. Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten vitun tyylikkäitä arpia tauluunsa. Oinas on vihamiehenä kiitollinen, koska hän äkkipikaisena hulluna tappaa uhrinsa välittömästi ja alkaa vasta tämän jälkeen kiduttaa ruumista. Tämä kertonee riittävästi Oinaasta.

Onnenkapine: Juoksuhauta
Onnennumero: YKKÖNEN!
Onnenväri: Veri
Motto: "Ketkä vitun muut?"
Auto: Formula 1

HÄRKÄ

Olet käytännöllinen ja uppiniskainen. Teet työtä kuin hullu vaikka pohjimmiltaan olet vitun laiska paska. Härkiä on paljon mielisairaaloissa - potilaina. Useimmät pitävät sinua arvaamattomana ja härkäpäisenä. Poliittisesti olet fanaattinen. Härät surmaavat usein puolisonsa riidan päätteeksi. Härkä tajuaa pitää usein leipäläpensä kiinni, mutta heti avattuaan suunsa joutuu helvetilliseen kiipeliin. Härkä on ikävä ihminen. Härkä alkaa vanhemmiten muistuttaa kulahtanutta rantalelua. Härkä on parhaimmillaan marinoituna.

Onnenkapine: Solarium
Onnennumero: Peruspäiväraha 112,-
Onnenväri: Rusketus
Motto: "Ööööö paistaako siellä varmasti aurinko ööööö?"
Auto: Taksi

KAKSOSET

Olet nopea ja älykäs. Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet lähes poikkeuksetta biseksuaali. Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan. Olet helppoheikki ja latvalaho. Sinulla on voimakas tarve sukurutsaukseen. Lisäksi sinulla on ainakin fantasioissasi suunnaton tarve naida kahden kanssa yhtäaikaa. Jos ei mikään muu auta, niin tuuttaat sormesi omaan pakoputkeesi yhdynnän aikana. Tätä harrastavat niin mies- kuin naispuolisetkin Kaksoset. Jakomielitauti periytyy aina joltain suvun Kaksoselta. Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

Onnenkapine: Puhelin
Onnennumero: 118
Onnenväri: Keltaiset sivut
Motto: "Mä haluun eka jutella"
Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen

RAPU

Olet symppis ja ymmärrät toistenkin ongelmia. Sinua on naurettavan helppo käyttää hyväkseen ja sinulle nauretaan takanapäin - aina. Ensimmäiset sanat jotka Rapu oppii ovat: "Minä olen äiti" . Tätä hokevat niin pikkupojat kuin tytötkin. Lykkäät aina kaikki asiat huomiseen, jonka takia sinusta ei ikinä tule yhtään mitään. Suurin osa sosiaali-avusta nauttivista on Rapuja. Itket paljon ja äänekkäästi, joka huvittaa suunnattomasti muita. Sinulla on naurettava tarve yrittää kahlita kaikki läheisesi yhdeksi nipuksi, jota yrität johtaa sairaalloisen mustasukkaisen mielesi avulla. Maailmassa tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä rukoilee, ettei kukaan Rapu rakastuisi heihin.

Onnenkapine: Siveysvyö puolisolle
Onnennumero: Siveysvyön lukon numero
Onnenväri: Kaikki paitsi keitetyn ravun punainen
Motto: "Et mene minnekään! Missä sä olet? Milloin tulet? Tää muistetaan"
Auto: Matkailuauto koko perheelle

LEIJONA

Sinulla on harhakäsitys, että olisit synnynnäinen johtaja. Muut tajuavat, että olet vain mitätön kiipijä. Useimmilla leijonilla on sadistinen simputtajan luonne, jonka vuoksi leijonia ammutaan paljon armeijassa. Olet turhamainen etkä kestä rehellistä arvostelua. Röyhkeytesi on inhottavaa. Jalopeurat ovat valitettavasti melko varakkaita. Leijonat mylvivät kuin mehtäsiat saadakseen äänensä kuuluviin, mutta todellisuudessa karjumisen kohteeksi joutuvat kuuntelevat karjuntaa vain silkasta mielenkiinnosta. Suurin huomio kohdistuu Leijonan päästä toisinaan kuuluvaan "Ping"-ääneen, jolloin karjumiseen käytetty pinnistys on katkaissut Leijonanpäästä verisuonen ja tilan täyttää miellyttävä hiljaisuus.

Onnenkapine: Ratsupiiska
Onnennumero: Kahdestaan
Onnenväri: Parrasvalo
Motto: "Eikö tuota esirippua saa muka nopeammin auki?"
Auto: Ferrari

NEITSYT

Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä. Saatat siivota autoasi kolme vuorokautta putkeen. Pikkutarkkuutesi raivostuttaa muita, joten Neitsyet eivät päädy lainkaan avioon. Olet kylmä ja tunteeton, lisäksi nukahtelet rakastellessasi. Neitsyet ovat mahdottoman hyviä bussikuskeja. Neitsyt on luultavasti kaikista tähtimerkeistä vittumaisin. Ihmeellinen tekopyhä säntillisyys ja patologinen turvallisuuden tunteen hakeminen käyvät joskus niin valtavasti muiden merkkien edustajien hermoille, ettätapahtuu ikäviä asioita - Neitsyille. USA:n vankiloissa on paljon sarjamurhaajia, jotka ovat tappaneet vain Neitsyitä. He ovat varsin korkealle arvostettuja vankilan omassa hierarkiassa. Kuolemaan tuomituista vain Neitsyiden kohdalla tuomio pannaan aina täytäntöön välittömästi.

Onnenkapine: Ehjä immenkalvo
Onnennumero: Mikä tahansa luotettava numero
Onnenväri: Mikä tahansa väri, joka ei haalistu vaan pysyy aina samanlaisena
Motto: "Voi olla, mutta todellisuudessa..."
Auto: Seat Cordoba Diesel 2,9l/100 km

VAAKA

Olet hauras lyyrikko ja sinun on vaikea pitää jalat maassa. Jos olet mies, sinulla on hyvin voimakkaita homoseksuaalisia taipumuksia. Onnistut työ- ja raha-asioissa mainiosti. Vaaka-naiset onnistuvat parhaiten prostituutiossa hyvän vaaka-asentonsa vuoksi. Vaa"at kuolevat äkillisiin sukupuolitauteihin. Vaaka on ainoa joka jaksaa katsella omaa takamustaan peilistä vaikka kuinka kauan. Vaaoilla on valitettavan usein varsin hyvät ahterit. Naispuolinen Vaaka ei ole sisäistänyt, että ahteria ei ole suunniteltu vain katsottavaksi. Tästä johtuen Vaa'at eivät ole irtosuhteissa halutuinta riistaa.

Onnenkapine: Peili
Onnennumero: Vain 299,-
Onnenväri: Kevään muotiväri
Motto: "Tää on aivan ihana! Voiko teillä maksaa Visalla?"
Auto: Volvo S80

SKORPIONI

Olet ovela liikeasioissa, eikä sinuun voi niissäkään luottaa. Pääset huipulle, koska olet täysin kylmäverinen taktikko. Olet hyvin seksuaalinen, joten aloitat masturboinnin jo tarhassa. Aikuisena sinua kiihottavat erityisesti muiden puolisot. Useimmat Skorpionit ammutaan sänkyyn (ei omaan). Skorpioneille on kehittynyt varsin voimakas intuitio, joten ne saattavat yhdellä vilkaisulla havaita keneltä ne saavat mahdollisimman primitiviistä seksiä lähimmän vartin aikana. 109% Skorpioneista käyttää sikana hyväkseen tätä lahjaa. Monet Skorpionien seksuaalisen himon kohteeksi joutuneet miettivät vielä vanhainkodissakin, että mikä heihin oikein iski? Mikäli muisto palautuu elävänä mieleen, hiippailee tälläinen vanhus vielä viimeisillä voimillaan onanoimaan vanhainkodin paskahuusiin.

Onnenkapine: 9 mm luoti (käyttämätön)
Onnennumero: 69
Onnenväri: Makuuhuoneen valo
Motto: "Käänny ympäri niin kokeillaan yhtä toista asentoa"
Auto: Chevy Van plyysisisustuksella
JOUSIMIES

Olet onnettoman optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan. Suurin osa Jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä. Kännissä Jousimiehen kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia. Kaikki pitävät Jousimiehiä naurettavina. Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä. Yleensä Jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita. Mikäli Jousimies ei sairasta keliakiaa niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja. Jousimiehellä on lähes poikkeuksetta voimakas tarve matkustaa. Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: "Kauanko lento kestää?"
Auto: Challenger sukkula

KAURIS

Olet vanhoillinen känisevä kranttu, joka pelkää riskejä. Et tee mitään, olet siis laiska. Yksikään kaurisihminen ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää tässä eikä muissa maailmoissa. Kauriiden ei pitäisi pysyä kauaa paikoillaan, koska ne karkoittavat ominaishajullaan muut pois. Kauris yrittää mielellään pujotella muiden liiveihin ja hakea muiden kautta menestystä. Mikäli Kauris yrittää selviytyä omin avuin eikä tietenkään tässä menesty, hän alkaa syyttää muita uransa torpedoimisesta. Kauriilla on ikävä tapa elää aivan helvetin vanhoiksi.

Onnenkapine: Kansaneläke
Onnennumero: Kansaneläkkeen perusosa 2625 mk/kk
Onnenväri: Kelan kuoren väri
Motto: "Oi oi, voi voi, pakko tässä on vielä yrittää oi oi..."
Auto: Lada 1200L

VESIMIES

Sinä olet nepopatti, mutta äärimmäisen mustasukkainen ja omistuksenhaluinen diktaattori, vaikka annat ymmärtää jotain ihan muuta. Valehtelet paljon. Olet hyvin piittaamaton ja epäkäytännöllinen, jonka vuoksi toistat virheitäsi ja erehdyksiäsi kuin magnetofoni yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki ihmiset ja jopa eläimet pitävät sinua harvinaiset tyhmänä. Olet valmis vaikka sahaamaan oman pääsi irti, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan, "sä olet mun paras ystävä". Seuraavalle ystävälle haukut edellisen ystäväsi ja olet valmis syömään vaikka jätöksesi, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan, "sä olet mun paras ystävä..."

Onnenkapine: Ystävänpäiväkortti
Onnennumero: Ääretön
Onnenväri: Mikä tahansa joka miellyttää muita
Motto: "Tulisitko ystäväksi yksinäiselle Vesimiehelle? Tietenkin tositarkoituksella!"
Auto: Nivelbussi

KALAT

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena Kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää heidät. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero:
Onnenväri:
Motto:
Auto:
Pirita on opiskellut suomenkieltä, kirjallisuutta ja kasvatustiedettä Jyväskylän Yliopistossa.
Tallinnan vierasvenesatama Pirita on tuttu paikka etenkin pääkaupunkiseudun veneilijöille.
Pirita on vain ihan eri hintaluokassa
Pirita on pellavaneuleita tyylikkäille ihmisille
Pirita on vähän nynny
Pirita on tyypitellyt kätköilijät kuuteen luokkaan: teknofriikit, trendiharrastajat, urbaanit kätköpongarit, liikunnalliset luontoaktivistit, ...
Se Pirita on kans yks nysvä. Mä en tajuu kuin se voi jaksaa sitä Hannaa. Lespoja molemmat, saatana.
Pirita on niin loisto-tyyppi et ilman sita oisin jo pitany ylpeyteni ja sanonu adios vaan. mut et sellasta tanne..
Pirita on melko räväkkä tamma, mutta hyvissä käsissä toimii erinomaisesti.

:D:D

[Ei aihetta]Torstai 14.09.2006 21:11

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat :P
1. UUDET TYÖAJAT
Ehdotamme, että työajat ovat tästä lähtien seuraavanlaiset (täydellä palkalla, tietenkin): työviikon pituus on kolme päivää: tiistai, keskiviikko ja torstai.
Työpaikalle tullaan klo 11 ja työpäivä päättyy klo 14 mennessä.

2. VUOSILOMAT
Työntekijän vuosiloma on seuraavanlainen: palkallisia lomakuukausia on neljä: kesäkuu, heinäkuu, elokuu ja talvikautena JOKO joulukuu tai muu kuukausi, jolloin on liian kylmä. Ei kukaan jaksa lähteä aamulla töihin, mikäli autoa joutuu raapimaan lumen peitosta.

3. SAIRASLOMAT JA POISSAOLOT
Palkallisia päiviä ovat juhlapyhien lisäksi seuraavat tilanteet: kaikenlaisia juhlia edeltävä päivä, juhlapäivä ja lisäksi juhlien jälkeiset kaksi päivää on varattava toipumiseen. Hyväksyttäviä juhlia ovat mm. rapujuhlat, elonkorjuujuhlat, uuden auton hankintajuhlat, syntymäpäivät (myös tuttavien syntymäpäivät), palkkapäivä sekä palkkapäivän jälkeinen vuorokausi. Vapaiksi voi myös anoa sellaisia päiviä, jolloin teet hankintoja tai käyt esimerkiksi kampaajalla. Näistä vapaista voit ilmoittaa työnantajallesi viimeistään kahta tuntia ennen työvuoroasi esimerkiksi tekstiviestillä. Luvallisia eli palkallisia poissaoloja ovat tietysti myös sairastuminen (sairastumisesta ei tarvitse lääkärintodistusta koska emme halua että lääkäreitä kuormitetaan turhan takia), lapsen sairastuminen sekä kaikki ne päivät, jolloin olet menossa ystäviesi / lastesi kanssa retkelle, ostoksille jne.

4. PALKKAUS
Jokaisessa työssä on alkupalkka, jonka suuruus on aina vakio eli nettona tämä summa on 3400 €. Jokaisesta työvuodesta saa palkanlisää 500 € / vuosi. Työnantaja on velvollinen palkan lisäksi seuraaviin toimenpiteisiin: työntekijä saa kaksi palkallista ulkomaanmatkaa vuodessa (yksi Eurooppaan, yksi EU:n ulkopuolelle), matkan kesto viikosta kolmeen viikkoon. Työntekijä on oikeutettu matkan ajalla verottomaan päivärahaan.

5. TYÖSUHDE EDUT
Työsuhteen alkaessa työntekijä saa käyttöönsä auton. Hyväksyttävät mallit ovat PYHIMYS VOLVO (kesäisin), AUDI, BMW JA VOLVO. Työntekijä on velvollinen hankkimaan alaiselleen myös matkapuhelimen, joka vaihdetaan aina tarvittaessa uuteen malliin. Alainen saa myös veloituksetta käyttöönsä Canal + :n ja työntekijällä on oikeus olla pois työstä mikäli hän haluaa katsoa ruotsalaisia elokuvia.

6. SÄÄNNÖT TYÖPAIKALLA
Työpaikalla on kiellettyä seuraavat toiminnot: kiusaaminen, selän takana puhuminen ja valittaminen.

[Ei aihetta]Perjantai 03.02.2006 16:46

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
- Vanhemmat »