IRC-Galleria

Kirjoitus, pohdiskelu, unentarve
kolme kulkevat käsi kädessä,

ja talvi on tulossa tänäkin syksynä.
Vielä on melkein lämmintä eika sentään sada
aina
mutta lehdet karisee jo
ja iltaisin on pirullisen kylmä

tämä on nyt sitten taas tätä aikaa
istua kynttilä kourassa keskellä syysmyrskyä
yötä
pysähtyä, ajatella:
- joku tohelo keksi käsitteet alku ja loppu (rasittaa ihmisen mieliparkaa)
- vaali tulta, ystävä
- toisaalta olisi hyväksi nukkua

ja etta tietäisipä sitä enemmän maailman menosta.
Jotkut on tienneet - vähintään olivat hyvin jyvällä
käytiin ne sitten,
ennen kuin mitaan hyvää olisi ehtinyt tapahtua,
tappamassa
ihan varmuuden vuoksi

alku ja loppu; häntä mina totisesti kumarran
joka osaa arvostaa kuolemaa,
porttia

mihin kenenkin sitten johtaakaan

I. Arabia

Jumaliako, itseään,
ennalta määrättyäkö
kiittää siitä että painaa
päänsä öisin alas
hymy kasvoillaan, henki toiveikkaana

vai kuuluuko olla kiittämättä,
elää hiljaa ottaa
muki kauniiseen käteen ja
siemailla, unohtaa,
antaa sormien kirvota

kun on saanut sen reunasta kiinni
joka todella pelastaa, vie kauas
missä aukeavat tiet


II. Käännä kasvosi aurinkoon

On menneet illat joiden
halusi olla unettomat, joina
halusi vain väristä, mykistyä hämmennyksestä
matkallaan portille joka
johtaa siihen taloon, jonka
isännän olisi tunnistanut
jos ei aina olisi
ennen nukahtanut

Nyt on illat, jotka
saisi jatkua - ehkä loputtomiin koska

(virtaava vesi,
ajatus,
ilmassa silkkinen
nauha tuulessa)

temppelin mailla on kesä, sää on upea
kukka-asetelmat oikeallani ja vasemmalla
laatoitettu polku edessäni ja takana
takaliston alla kiveä, siinä on kauniita kaiverruksia
pään päällä pikkuruinen katos; ties monennenko
rukoushetken aika

takana vasta puolitoista aurinkoa
edessä niin monta, että sormet eivät riittäisi
edes vaikka vaihdettaisiin mittayksikkö kuuhun

nastaa olisi olla julistettu
eläväksi jumalaksi
mutta jalkoja särkee jo

tarkemmin ajatellen, mikä näitä vaivaa?
tulisivat kauppaamaan, ostamaan myymään, syömään
meille
tosin ensin pelästyisivät

lopulta tottuisivat kuten mekin
eivät edes huomaisi mitä pilvistä valuu niskaan
välittäisi kuten mekään

Kirja, rakkaus, ilo
intohimo rakastamaansa koettuna
saan tunnelman viritettyä
ajatukset pyörii oikeissa asioissa
hyvissä asioissa
kaikkeuden miettiminen on jo jäänyt
nyt on aika
astetta maallisemman

Kirjoittaminen olisi paikallaan
sillä sujuisi

mutta
äh ystävät tulee pakko jatkaa ensi kerralla ei koskaan

Miksi yöllä manaan, talvea toivon
vaikka ei ole manattavaa, toivottavaa
miksi kauneus muistuu yöllä, miksi ajatus luisuu?

katson pihalle ikkunasta, lunta
katson kuvia, katson unta
katson tähtiä

tämän hetken rinnalla tähdet ovat jaloissani,
viisaus varpaani, aurinko silmäni ja
kauneus silmälasini

herään äkisti, aloitan uuden,
haahuilevamman runon

(ensilumi on alkanut sataa torkkuessani)

|Muutama tehokeinona toiminut kursivointi jäi pois, koska tämä päiväkirja on alustana niin surkea, ettei tue senlaista tarpeellista roskaa. Kaikki sulkeiden sisällä oleva teksti on leikisti kursivoitua.|

---

.






.







.

































TORNI




(Kaikessa lähdön huumassaan ja innossaan hän kuitenkin on jättänyt erinäisiä asioita huomiotta. Tornin huippu hipoo jo pian määränpäätään, ja sanoinkuvaamattoman pahat asiat ovat jo alkaneet sitä huikeaa vauhtia laskeutua alaspäin…)

I: Tavallisen oloinen mies
Hän on ihmisten huulilla tavallinen, joskin hiukan oudon täydellisyyttä hipovan oloinen mies.
Ensinnäkin, hän näyttää ihmisten silmissä tavalliselta. Hänen vartalonsa on hoikka ja pitkä sekä edelleen tyydyttävän urheilullisessa kunnossa nuoruusvuosiensa aktiivisen liikunnan ansiosta. Hänen kasvonsa ovat sopusuhtaiset, eivät pyöreät eivätkä liioin luihut. Vaaleat, siististi hänen päässään makaavat lyhyet hiukset ja hänen kalloonsa upotetut siniset silmät tekevät tavanomaisuudellaan hänen kasvoistaan eriskummallisen tavalliset sekä mitäänsanomattomat. Päällään hänellä on lähes poikkeuksetta siisti musta samettitakki ja mustat farkut, jalassaan nahkaiset kävelykengät.

Hän ei vaikuta olevan ainoastaan ulkoisilta ominaisuuksiltaan tavallinen. Hänen elämänsä on ulkoapäin tarkasteltuna tavallista. Kaksi lasta ja kaunis vaimo hänellä on, samoin kauniilla seudulla kaupungin läheisyydessä omakotitalo. Ei kuitenkaan lemmikkejä, lapset ovat allergisia.

Hän on onnellinen mies. Hänen elämänsä kulkee raiteillaan, juuri kuten hän haluaakin sen kulkevan. Hän laulaa joka päivä kävellessään metroasemalle; aina samoja lauluja, ja aina tähdistä. Hän ei välitä vastaantulevista kummastelevista ihmisistä, hän vain laulaa. Metrolla hän ajaa töihin kaupunkiin.

Hän työskentelee toimistolla aamusta myöhään iltapäivään, viitenä päivänä viikossa, joskus lauantaisinkin. Lounaansa hän nauttii joka päivä toimistoa vastapäätä olevassa lounaskahvilassa, jonka ikkunoissa on keltaiset teipit ja jossa tarjotaan kaupungit kauneimmat, mutta yhtäaikaisesti lähes mauttomimmat ja kuivimmat lounasruoat. Kuten ruoka-asioissa, yleisellä tasollakin asioiden ulkonäkö ja pinnallisin olemus on aina hämännyt häntä.

Kaiken tämän tiedon varassa tätä miestä voi siis huoletta kutsua tavalliseksi. Hän näyttää tavalliselta ja elää tavallisesti. Hänen perhe- ja työelämänsä ovat vakaalla pohjalla. Hän on onnellinen, jopa jokainen pieni yksityiskohta hänen elämässään näyttää sujuvan. Hänen autonsa toimii moitteettomasti, hän ei loukkaa itseään onnettomuuksissa, hän ei edes näe painajaisia!

Hän näyttää voivan erinomaisesti henkisen terveytensä puolesta. Työnsä ohessa hän harrastaa kaikenlaista kevyttä, mieltä ravitsevaa liikuntaa ja puuhailua yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa. Hän ei vaikuta edes aamuisin väsyneeltä niin henkisesti kuin fyysisestikään.

Joka tapauksessa, jokaisella ihmisellä maan päällä on salaisuuksia. Tällä tarkastelemallamme miehellä on ehkäpä salaisuuksista mielenkiintoisin - tyypillisen oloisella, normaalia elämää elävällä miehellä. Tämän miehen idyllisen omakotitalon piha näyttää yllätyksettömältä. Siellä on puutarhakeinu, hyvällä maulla valittuja ja aseteltuja kukkia ja lapsille leikkimökki. Joka tapauksessa, vaikka eivät naapureiden tai muiden henkilöiden silmät sitä näekään, sillä takapihalla seisoo kummia asioita.

(Sen huippu siintää jo niin korkealla, että sitä ei näkisi, vaikka torni olisikin ylipäätään edes näkyvissä. Mies rakentaa näkymätöntä tornia avaruuteen.)

- - - - - - -

II: Kirje
(Noin maanantain ja tiistain välisenä yönä 17–18.9.2016)

Tervehdys,
minä pelkään Volmarin puolesta. Vaikka toisaalta, kuinka hän olisi voinutkaan kieltäytyä, kun hän sai käsiinsä tarjouksen rakennusurakasta? Hän on aina ollut kiinnostunut ja valmis kokeilemaan kaikenlaista uutta ja mukavalta kuulostavaa. Itse tarjous tuli hänelle täysin yllättäen, sillä hänhän työskentelee toimistolla. Ei hänellä ollut minkäänlaista osaamista rakennusalan suhteen. Eräänä aamuna herätessään tavanomaisen iloiseen uuteen päivään hän vain löysi jääkaappinsa ovesta kehotuksen ilmaantua kaupungin satamaan. Papereissa oli lyhyesti selostettu, mitä Volmar saisi tornin rakentamista vastaan palkaksi.

Tämä seikka sai hänet unohtamaan tykkänään tarjouksen alkuperän sekä sen salaperäisen jääkaapin oveen päätymisen ihmettelyn ja kiirehtimään suoraa päätä satamaan lyömään sopimuksen lukkoon. Jostain syystä hän tunsi tekevänsä oikein, kaikista hämäristä epäkohdista huolimatta. Hän kykeni sulkemaan kaiken epäilyttävän oloisen pois silmistään. Hänen onnistui antaa mielensä sivuuttaa nopeasti myös kaikkein eriskummallisin seikka, joka hänen silmiinsä osui satamassa – fyysisesti epäinhimillinen, groteski, todella hankalasti ylipäätään kuvailtavissa oleva tapa, jolla sopimusta tekemässä ollut, pitkä ja roteva mies vääntäytyi takaisin auton penkille heidän erotessaan.

Nyt tornin huippu hipoo jo pian määränpäätään, ja niin tulee pian Volmarin aika kerätä tavaransa maan kamaralta ja kadota. Palkaksi tornista hän nimittäin saa asuinpaikan jostain aivan muualta kuin maasta. Näinä aikoina maa käy vuosi vuodelta ahdistavammaksi asuinpaikaksi ja todellakin, nykyistä elinympäristöämme katsellessa on täysin ymmärrettävää, että Volmar ilahtui todella saadessaan mahdollisuuden muuttaa jonnekin erittäin kauas näinä epävarmoina aikoina. Hänen ajatuksensa upposivat päivä päivältä, lopulta lähes täysin tornin rakennukseen. Hän on kuitenkin onnistunut säilyttämään elämänsä muiden ihmisten, jopa oman perheensä silmissä täysin normaalina aikaavievästä puuhastelustaan huolimatta. Hän on henkisesti vahva ihminen ja kulissien ylläpitämiseen erittäin kykeneväinen.

Joka tapauksessa – Volmar on näinä kuukausina saava työnsä valmiiksi ja niin myös vastaanottava palkkansa. Hän ja hänen perheensä on katoava maailmasta, jossa muu ihmiskunta tulee vielä pyristelemään viimeisiä vuosikymmeniään. He tulevat kiipeämään tornin huipulle ja sieltä heille on järjestetty kuljetus tulevalle asuinplaneetalleen.

Mitä varten hän tornin rakensi ja keille tarkalleen, sitä ei Volmarille ole koskaan kerrottu. Eikä mitä luultavimmin tulla kertomaankaan. Mihin hän tulee muuttamaan, sitäkään ei ole paljastettu. Tärkeintä kuitenkin, että hän pääsee kauas pois tältä hiipuvan ihmisrodun kuolevalta planeetalta.

Rakkaudella,
Minä itse, Volmar

(P.S. Näen varsin epätavallisia ja kummallisia unia öisin. Niissä esiintyy aina samoja, ylimaallisia ja fysiikan lakeja rikkovia muotoja ja olentoja… Ne tuntuvat olevan joka yö lähempänä ja kuulen niiden äänen jo hereillä päivänvalossakin. Alan olla jo huolestunut mieleni puolesta, sillä se ei tule kestämään tämänlaista rienausta loputtomiin.)

kun minä olen vanha
rakennan merenrannan kallioista kohoavan
unenomaisen kaupungin
jossa ei asu ketään

sinne tulee riippuvat puutarhat
ja loputtomat portaat
rakennukset tulee ylösalaisin
tähdet loistaa lattioista sisään

siellä sitten istun ja
kirjoitan runoja, kalastan, soitan, laulan
yöt päivät aamut illat kunnes
myyjättömän, kojuttoman torin aurinkokellon
käytyä ympäri kaksituhatta ja puoli kertaa
astun korkeimpaan, hiljaisimpaan saliin

siellä on vain veden ympäröimä käytävä
ja kivinen seinä josta
kohoaa jättimäisiä, sinistä hohtavia kasvoja
niitä on lattiasta kattoon, oikealta vasemmalle
ja niihin on kirjoitettu tarina

kuuntelen päivieni loppuun
muutun kasvoksi seinään

Who would bring the time of thought here to stay,
I think and wail.
What keeps the spirituality away?

"The life you see isn't so much",
has anyone ever been thinking?
There is much more,
there is something where in my mind is sinking

It's hardly the surface what your eyes
have in front of your brain and mind ever brought.
Kadath - it's divine and shining beauty behind the curtains rise,
Kadath is worth of giving a thought.

Does anyone want to jump in,
does anyone want to

enter the room of absurd riddles,
merriness-filled melodies or unspeakable dimesions?
melancholic docilities, their cuddles?

No, different and fractional are everyone's intentions,
but now they'll change, listen to my babbles
about the clandestine kingdoms.

Would you like to follow me,
would you like to see
where tonight, when I sleep,
my mind will be?
Young fellow, I have the key.
Yes my dear, the gate of dreams is open for me.

So forswear your hurries,
let your earthly life go,
because after introduced to The Book
there is only one aim you'll know.

(The Unknown Kadath,
it's such a long way there - seemingly unending,
but still I can't get rid of you)

It'll come to you little by little,
it'll slowly fill your dreams.
You'll hear it's distant whistle,
and you'll become impatient to get before it's beams.

Geez! - the Unknown Kadath,
my heart will always long for you,
I wish that my reveries shall come true,
someday.



In the memory of Howard Phillips Lovecraft,

Ja Aura Shining Green<3