Kun on suru niin huomaa että normaalisti sitä stressaa ihan turhista asioista. Ketä kiinnostaa jos sängyn alla on villakoiria? Tai ettei oo hitto soikoon ostanu glögiä? Saatikka ainootakaan joululahjaa.
Ketä se oikeesti liikuttaa? Ei ketään.
Turhat asiat jää pois.
Kävin tänään teholla. Paikka jossa en oo koskaan ollu, paikka johon en halua koskaan enää mennä. En halua joutua ite, enkä halua näin, että siellä on joku toinen.
Mä en halua käydä yhdessäkään sairaalassa enää koskaan muuten kun että ite synnytän tai joku muu tekee uuden elämän. Muutoin niissä ei oo ikinä mitään hyvää.
Koulujuttuja on vaikka miten paljon tekemättä. Oon liian levoton keskittymään.
Voi HELVETTI. Huominen tulee vasta joskus, en varmaan saa unta. Ja kun se tulee ni tiedän että saattaa tulla myöski tieto että hengityskone on sammutettu.
Ei nyt mä en jaksa. Kai mä yritän hukuttautua lämpimään maitoon ja muihin järjettömiin poppakonsteihin.
Uusimmat blogimerkinnät
- Kehen mitenkin sattuu 10.10.
- Error 06.03.
- Niin kauniit maisemat et silmiä kirvelee (o... 09.01.
- Hippa! 28.09.
- School's OUT 28.04.
- Smurffiasu 18.04.
- Iron maiden (rautaneiti) 05.04.
- Täyttä kusetusta 01.04.
- Vuonna 1985: vaaleenpunasia synttärikor... 29.03.
- Kuljen sitten vaikka alasti 26.03.