IRC-Galleria

On kai se sit myönnettävä.

Kuvittelin ihan hyppeleväni omenapuun oksalta oksalle niinku pieni orava. Lapsena se onnistu, heiluin siellä yläoksissa niin että mutsi oli sydän syrjällään puolen kesää.

Äskönen esitys siitä miten roikun raivolla joka oksassa jolle enä pääsen könyämään oli säälittävä. Vielä säälittävämmäks sen teki se, että mulla on feikkikynnet ja kaarnan tarttuessa tukkaan sudin sitä heti pois. On siellä varmaan vieläki joku oksa tai kaks, mun päässä siis.

Potkin sitä puuta hetken ja se vaan nauro mulle, tiputti pirullisesti jotain kaks omenaa eikä antanu enempää. Ku lähdin kumitossuissani päättäväisesti muovikynnet vinkuen painamaan ylös sitä runkoa ni se puuvanhus vaan hymyili lempeesti ja anto kuorensa valua tossun alta niin että mä töpsähdin perseelleni mädän omenan viereen ja sain roskia silmiin.

Mä luovutan, musta on tullu vanha.

Oon ihan surullinen. En enää koskaan istu siellä ylhäällä oksanhaarassa vaikka varmaan nauttisin siitä nyt jopa enemmän kuk muksuna.

Surullinensurullinensurullinen.