IRC-Galleria

Okei, back from Karjaa. Palaveri Etnokultin kanssa. Kokemus sekin, yhtälailla Karjaan kaupunki ku palaverikin. Saakeli et on kylmä.

Oon lukenu Kansanmurhan todistajaa (Roy Gutman). Se kertoo Bosnian sodasta kaikkine puolineen. Mä en tiedä onko mun järkevä lukee sitä.. Ensinnäkin, ne kuvat tunkee mun uniin. Toiseks, tää kirja on kirjotettu näkökulmasta, jossa serbit oli pahiksia jotka sorti muslimeja ja kroateja. Kuitenki todellisuus oli sitä, että kaikki tappo toisiaan. Mun täytyy vaan pitää mielessä kun meen sinne, että hälläväli onko serbi vai kroati, yhtä lailla repivä tausta niillä kaikilla on.

Mut siis.. raiskauskeskuksia. Keskitysleirejä. Kiduttamista, hakkaamista ja tappamista. Lisää raiskausta, lisää teurastusta. Siviilien, sotilaiden, elitistin, kaikkien. Sähköporilla rintaan, iskettyjä nauloja kolmevuotiaisiin lapsiin. Joukkoraiskaamista, joukkotappamista.

Naisia, jotka on raiskattu isänsä edessä. Miehiä joiden on pitäny purra toisten miesten vehkeet irti. Miesten sukukalleuksia köytettynä kiihdyttävään moottoripyörään. Satoja ihmisiä ladoissa ja leireillä, neljä kuukautta ilman suihkua, monta päivää ilman ruokaa. Ei vessoja, ei vettä. Ei tilaa maata, vaan täytyy istua omassa paskassaan, öisiä pahoinpitelyjä ja kidutuksia.. ja miettiä kaiken aikaa syytä miks niin tapahtuu, kun on käsityöläinen jostain vuorilta eikä oo ketään loukannut muuta kun olemalla eri uskontokuntaa.

Ihmisiä häkeissä päällekkäin, samoissa vaatteissa monta kuukautta keskellä talvea, katsellen kun ihmisiä otetaan summissa telotettavaks viiltämällä kurkku auki tai hakkaamalla päätä seinään. Sen jälkeen viedään vangit pesemään se seinä ja rahtaamaan ruumiit autoon jossa tulee ruokakuljetukset.

Sadattuhannet ajettuna ulos kodistaan, raiskattuna, ryöstettynä koko omaisuudestaan. Miehet ja veljet viety keskitysleireille, äidit laitettu kävelemään miinakentän läpi, tyttäret raiskattu ja pahoinpidelty. Käskystä. Järjestelmällistä, ennaltasovittua, harkittua.

Nää vaan esimerkkeinä Bosnia-Hertzegovinan taustoista reilun kymmenen vuoden takaa.

Jostain syystä mun teki mieli kirkua, huutaa ja raivota "että pidä jumalauta turpas kiinni, läski, omahyvänen vitun sika" ku junassa yks äijä tuli vaunuun, jossa on vähän helvetin hyvä olla ja kehtas kovaan ääneen valittaa että täällä haisee tupakka vaikka pitäs olla savuton juna. Kusipää. Ja se joka haisi röökiltä olin varmaan minä. Tukehdu siihen, you fat ass bitch.

Kaikki nää kauhut mitä tosta kirjastaki lukee, tai kuka vaan lukee mistä tahansa mitä tahansa niistä hirvityksistä mitä maailmassa tapahtuu, ni ne ei kyllä jätä vaikutusta jos niitä ei ajattele. Ehkä parempiki olla ajattelematta tosin...
Mut hitto, on ihmisiä joita puistattaa käydä Suomen junan vessassa ku se on viilee, ja kalsee ja pahanhajunen.
Kuvittelis ittensä häkkiin monta kuukautta vanhoissa kledjuissa, ilman suihkua, toisen ihmisen paskan valuessa niskaan, ilman ruokaa tai vettä raiskattuna ja hakattuna samalla ku vieressä pahoinpidellään toinen verille ja sä vaan toivot ettet oo seuraava.

Ei ihme jos siellä Banovicissa minne oon menossa on alkoholismia, perheväkivaltaa ja yleistä surkeutta. Vittu sentään ihmisen eläimellisyyttä. Eikä eläimetkään oo niin sairaita ku ihmiset..

Ja by the way... kaiken tän sodan aikana, meidän kaikkien rakastama Bush ja muut pullukat länsimaiden päättäjät piti asevientikiellon päällä Bosniaa kohtaan, ja puhu "epämiellyttävistä olosuhteista" joissa bosnialaiset joutuu olemaan.
Epämiellyttävä olosuhde??!?!!?

Epämiellyttävä olosuhde länsimaalaiselle on jo pelkästään se ku astuu märkään lätäkköön ja sukka kastuu.

Minä Päivi pienoinen yritän opetella asettamaan tästä lähtien asiat oikeisiin mittasuhteisiin, ku esimerkiks ärsyynnyn ku korvalehdet jäätyy ulkona tai auto ei lähde käyntiin tai joku kundi käyttäytyy veemäisesti.

Että sellaseen paikkaan meen sitte. Tekis mieli pyytää anteeks joka ikiseltä bosnialaiselta joka vastaan tulee. Sitä, että länsimaat ei suostunu vastaanottamaan niitä. Sitä, että länsimaat ei auttanu ku olis pitäny. Sitä, että länsimaat tohkeilee sillä mitä ne on maan hyväks sodan jälkeen tehny, vaikka moni asia olis voitu estää, monta taloo säilyny ehjänä, monta perhettä jääny rikkoutumatta, monta naista raiskaamatta.. Nyt sitte ollaan rinta rottingilla, että ME autoimme Bosniaa, rakensimme taloja, perustimme naiskeskuksia ja veimme vuohia.
Vittu, ei olis tarvinnu jos sodan ei olis annettu räjähtää käsiin. Etenkin ku siellä rikottiin kaikkia kansainvälisiä lakeja, YK:n, Geneven sopimuksen, ties miten monen poliittisen päätöksen lakeja. Puhumattakaan siitä miten siellä rikottiin inhimillisyyttä, ihmisyyttä, perusturvaa...

Mä en tiedä että mitä osaan siellä tehdä, mut teenpä kuitenki. Ehkä rock n' roll yhdistää, ehkä festarilla saadaan kytkettyä katkeruutta kroatien, serbien ja bosnikkien välillä. Ehkä, mut ehkä ei... Kylmiä väreitä ku ajattelen sitä mahdollisuutta ja vastuuta joka mua siellä odottaa. Mut ei pelota silti, jännittää vähän, ja odotan matkaa ihan hulluna. Tahdon sinne, tahdon tehdä, nähdä, kokee, auttaa, tutustuu, tuntee, tietää, oppia.. Mua kiukuttaa nyt jo ajatus et jo kolmen kuukauden jälkeen pitää tulla takas. Tosin siellä on varmaan monta yksinäistä ja kipeetäki hetkeä joina toivoo et olis kotona tai kavereiden kanssa. Pitää ottaa valokuvia mukaan..

Okei, mä tiedän et tää on hölmö, naiivi ja itsestäänselvä toteamus mut sota on kamala asia.