IRC-Galleria

Halipatsuippa että voi olla tekemisen lista pitkä. Maili vaan piippailee plip plip, puskee vielä lisää uutta duunia vanhan päälle. Ahdistaa.

Ja mitä mä teen helpottaakseni työkuormaa? Jumitan. Varastan hetkiä pitkin päivää kaikelle epäolennaiselle, kuten Sophie Kinsellan uusimmalle pokkarille, solariumille tai sille, että makaan levynä olkkarin lattialla. En tunnu saavan kunnolla kiinni mistään, teen montaa asiaa jonkun verran mut vähemmän valmiiks asti. Ja kun saa jonkun asian valmiiks (esimerkiks se helvetin maaliskuun messuosasto) ni eiköhän kuulu taas plip, ja joku asia mättää (esim. että osaston seinät on profiilia, eikä sitä voi maalata). Tai se yritysvideo, jonka sain tänään esikatseluun. Ihan paskaa. Sekään homma ei siis vielä oo valmis, vaikka piti (avaimet käteen, yeah right..).

Plip plip.

Miks mä oon näin käsi? Unohtelen näköjään jo yhtä sun toista. Voiko aivot vetää jotenkin jumiin, jos niiden pitäis tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, vai oonko mä vaan jotenki perustavanlaatuisen heikko/tyhmä/laiska? Ei tiedä itkiskö vai nauraisko. Jokunen vuos sitte olisin kahden tentin, duunimailien, laskutushommien, hakemusten, videon spiikkien editointien sun muiden jälkeen jaksanu vielä mennä yöks myymään bisseä. Nyt oon ihan finito. Vaikka eipä se 24/7-ralli mitään laatuelämää pitkän päälle ole, eikä siitä mitään jää käteen. So why bother? James Bond ja lupa jumittaa.

Plip pliiiiip POKS.

Paskat se maailma mun tunnollisuuskomplekseihini kaadu. Muru listii hordeja ihan relasti sohvalla, iibeeläiset sheikkaa Ystiksissä. Ehkä mäkin voisin lopettaa tän turhanpäiväsen stressikimppuna sykkimisen ja antaa olla. On se päivä huomennakin. Syön siis omenan (mmm, jääkaappikylmä Granny Smith) ja lasken vaikka mustanpunasia kakshaarasia illan iloks. Mitä vaan, mutta maili menee nyt kyllä kiinni.

PLIP.