IRC-Galleria

Pinsetti

Pinsetti

::Mukava ta-va-ta::

Selaa blogimerkintöjä

sairaan kaunis maailmaPerjantai 27.07.2007 06:46

Maailma osaa olla niin paska paikka eikä mulla oo ketään joka ottais syliin. Tai ottais kai, mut ei siten ku mä haluaisin.

Töissä oli helvettiä. Yks kundi, joka on muhun ihastunu, kehtas alkaa tappelee ja viskas tuolin parvekkeelta. Mä vittuunnun tappelemisesta ihan tosissaan, hurjistun, vaikken yleensä hermojani menetä hirveen helposti. Sieppas rajusti. Haki se kundi sen tulin sit nöyrästi sieltä kadulta ku sanoin etten anna tätä anteeks jos siinä ei oo sen vertaa miestä et korjaa jälkensä. Mut mä en todellakaan jaksa tappelemista yhtään, oon tapellu tarpeeks, etenki sillon ku olin töissä Cantinassa.

Sit meni tuoppi paskaks tupakkahuoneessa yhden nuoremman sällin käteen, ja verta oli vähän siellä täällä, keittiön seinässäki ku yritin sitä paikkailla. Pitää varmaan käydä jossain testeissä.

Yks äijä istu tiskillä ja tarjos mulle kovin töitä, pr-duunia. Se on kerran aikasemminki jo kysyny, muutama kuukaus sitte. Keikkahommana pr:ää ympäri Suomee isolla palkalla. En mä nyt jaksa sellasta ajatella, ja loppuenlopuks se varmaan ajatteli et sais tällasen nuoren naistarjoilijan numeron noilla keinoin.

Siinä vaiheessa ku sain porukan ulos ja menin siivoomaan parveketta, ni näin, että kaks kundia potki tätä muhun ihastunutta tappelupukaria päähän ja lujaa. Se, ku joku makaa maassa, ja toiset POTKII PÄÄHÄN saa mut vapisemaan raivosta ja inhosta. Soitin poliisit, vaikka asioihin ei varmaan kannattais puuttua. Mut helvetti, mitä muuta mun olis pitäny tehdä? Tuttu kundi vielä eikä ketään muita missään?

Sit ku viimein sain siivottua ja lähdin ulos ni tää kundi, jota potkittiin, makas mun auton edessä asvaltilla sammuneena, kännissä ja mustelmilla. Vein sen kotiin.

Ja sit ajoin turtana ja jotenki väsyneenä himaan peläten et peurat hyppii eteen ku niitä oon nyt töistä tullessa nähny muutamaan kertaan. Kuuntelin Joan Osbornen One of us:a ja olo oli sairaan tylsä.

Ei oo ketään joka ottais syliin. Mä yritän auttaa, frendejäni, tuttuja, tuntemattomiaki näköjään (tosin kukapa inhimillinen ihminen ei sitä tekis), mut välillä tuntuu et jos mä tippuisin ni ottaisko joku kiinni? Mulla on kaikki hyvin, mut jos tapahtuis jotain ettei oliskaan, jos olisin surullinen tai menisin syystä tai toisesta jotenki rikki ni olisko ketään joka korjais? Mun tyttöfrendit tietysti.

Soitin Amirille ku pääsin himaan, puhuttiin pitkään koska soitin iskän toimiston puhelimesta. Se ottais mut syliin, se ei antais mun olla surullinen tai ahdistunu siitä et maailma osaa olla paska ja väsyttää. Se pitäis kiinni ja lähellä. JOS se olis täällä. Jos mä olisin siellä.
Jokatapauksessa se pysty pelkästään sanoin pyyhkimään pois sen tylsän olon, joka mulle jäi duunista, en mee levottomana nukkumaan. He's fuckin' amazing..

En oo surullinen ollu missään vaiheessa, ei oo syytä. Vähän vaan väsyny ja pahoillani kaikesta mitä ihmisille ympärillä tapahtuu, enkä oikeen osaa kuitenkaan auttaakkaan. Ystävien kohdalla ei kuulukkaan, jos ei pysty. Suurin apu on olla frendi, olla olemassa niille ihmisille joista välittää sillon ku ne tarvii jonkun pitämään itsensä pystyssä.

Onneks en oo yksin vaikkei mä syliin pääsekkään. Tän iltanen oli vaan taas jotenki niin.. kylmä ja puuduttava, tulee turta olo.

Tyynynhalailuks menee taas.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.