IRC-Galleria

Hupsis vaan, miten tässä taas kävi niin että ne 24 tuntia ei riitä? Että oon korviani myöten tekemisen uppeluksissa, enemmänkin. Punanen tupsu tukkaa vaan pilkottaa pinnalla.

Alrite, sen tajusin jo että ei tuu onnistumaan tää täyspäiväsen opiskelun ja täysmääräsen duunin yhteensovittaminen samalla tavalla ku viime vuonna. Kurssit vaatii enemmän ja vastuu ja duunimäärä on lisääntyny. Duunit kun on jokatapauksessa tehtävä, ja oon kaks vuotta raivannut tietäni markkinointiassarista tähän asemaan missä nyt oon niin siitä päästä en ala himmailla enää (vaikka keväällä vielä niin suunnittelin). Eli jätetäänpäs macroeconomics suorittamatta tässä kohtaa. Samaten business finance. Hips, vähän vähemmän tekemistä sen myötä. Se kun on tässä kohtaa ja tän ikäisenä aivan se ja sama, että valmistunko 2012 vai 2013.

No niin, hyvä hyvä, vähän jostain päästä pois. Time management, opettelen luopumaan edes jostain ja madaltamaan rimaa. Hienoa, aplodeja, onnittelut itselleni.

Mut SITTEN, hips vaan, Megasale -keikka meni hyvin ja onnellisena otin vastaan kiitokset ja kehut. Meni ilmeisesti niinkin hyvin, että nyt olis tarjolla mahdollisuus työskennellä ko. tapahtuman parissa jopa täyspäiväisesti. Ja tapahtumatuotantohan on se mun heroiini, se suurin intohimo.

Että MITÄS NYT SITTEN? Voisko ylimääräiset kilot jotenki taianomaisesti muuttaa ylimääräisiks tunneiks? Ei niitäkään onneks ihan niin paljoa oo, että niistä kiloista sais jokaseen päivään esim. sellaset viis tai kaheksan tuntia lisää (onneks ei, muuten tää tekeminen hidastuis entisestään jos perse painais 40 kiloa enemmän).

Mitähän helvettiä tässä pitäis sit tehdä.. Totuus on, että Päivi vm. 2006 ottais kaiken vastaan ja tekis vaikka vuorokauden ympäri kieli poskella kaikenlaista. Päivi vm. 2010 on sen verran laiskistunut ja muuttanut arvojärjestystään, että pidän melkosen tiukasti kiinni myöskin vapaa-ajasta ja ajasta ihmisille. Mikään tekeminen ei kuitenkaan anna yhtä paljon iloa ku mun rakkaat mussukat, frendit, perhe, Jasu. Eli jos joku nyt tulee sanomaan, että kyllä sulla aikaa riittäis jos tekisit duunia illat ja viikonloput, niin sanon että mene Anttilan Top-Tenistä ostamaan Olipa kerran elämä -DVD:t.

Läpätiläp, täytynee tehdä joku pidemmän linjan suunnitelma etten löydä itseäni jouluna pakkopaidasta.

Hitto kun olis kivaa jos olis normaali. Tai jos sais päivän ajan olla vaikka ostoskärry, joku vaan työntelis eteenpäin ja parkkiin ja ainoo murhe olis se kun joku työntää toiset ostoskärryt takapuoleen (ei sekään varmaan kivalta kyllä tunnu).


Sia - Beautiful calm driving

Elämänfilosofiaa Täydellisistä naisista; "a woman should be a cook in the kitchen, a maid in the living room and a whore in the bedroom". Jahas 'tsillee. Ja sen lisäks olis tietysti hienoa jos nainen olis fiksu, ansaitsis jopa, olis sosiaalisesti ja tekemisissään menestyvä, kunnianhimoinen, itsenäinen mut ei liian itsenäinen, tunteellinen ja huomaavainen mut ei kuitenkaan purkis tunteitaan. Mitäs muuta.. Sit vois yrittää ehtiä olla hyvä ystävä, pitää huolta itestään jokaista karvaa ja poskipäätä myöten, olla hauska, nokkela, tasapainoinen, energinen.

Hmm tuota joo. Ottaen huomioon, että söin äsken näkkileipää kun en jaksanut tehdä ruokaa ja imuroin vähän-sinne-päin -tyyppisesti edes oman olohuoneeni, tukka klähmäinen ja kynsilakat miten sattuu, eikä päässä liiku ainuttakaan fiksua ja filmaattista ajatusta, niin on vähän sellainen olo että hipsheijaa, täydellisyyteen on matkaa. Eipä sillä, että siihen pyrkisinkään. Todellisuudessa kuitenkaan rakkaat tuskin välittää yhtään vähempää jos on säärikarvat ajamatta, joskus itkettää, tai tekee mieli mättää Heseä nassuun kiloista välittämättä. Ja mitä tulee toiseen puoliskoon, niin se on todettu että täydellistä ei löydy eikä edes omassa epätäydellisyydessään ketään halua. Mut voi löytyä se just ITSELLE täydellinen puolisko.

En kuitenkaan tarkota, etteikö olis ihan hyvä pyrkiä siihen, että edes osa yllämainituista ominaisuuksista täyttyis edes joskus. Ei aina, mut joskus. Esimerkiks voisin tehdä murulle lettuja illalla.

Ku ajattelen ihmisiä ympärilläni, niin järjestäin kaikki on ihanan inhimillisen täydellisiä epätäydellisyyksineen, kaikkine säkenöivine puolineen. Timantitkin on jotain täyttä kuraa kun ne jostain kaivetaan, ja vielä hiomisen jälkeenkin kulmikkaita. Täydellinen sileys oliskin puuduttavaa ja ykstoikkoista.

Huomio; Keshan Blah blah blah:sta on täydellisyys kaukana, nyt äkkiä biisi vaihtoon. Ja joku poraa seinästä läpi. Helvetin ärsyttävää (ja onko porakone ihan paska vai päässä vikaa jos täytyy porata yli puol minuuttia putkeen?? Mihin asti ne yrittää tuolla porautua? Naapuritaloon? Raisioon? Norjaan?).

Nyt on jo pakko todeta, että kesä meni ja syksyssä ollaan. Monikin juttu todentaa sen. Esimerkiks se, että alkukesän biiseistä tulee jo nostalgisia fiiliksiä. Tai se, että tuikkuja kuluu joka ilta. Tai se, että aamut on vaikeita ja pirun pimeitä (varsinkin jos nukkuu piilarit päässä eikä saa aamulla silmiä ku raolleen muutenkaan). Huomaamatta tuskin on keltään jääny sekään että vettä on tullu viime päivinä ku aisaa. Ja hengitys huurua aamulla! Hurjaa. En tiedä mikä mua vaivaa kun pitää aina vuodenaikojen vaihtuessa kelailla kaikenlaista, etenkin mennyttä. Vertailla ja pohdiskella niinku paraskin filosofi ja kyökkipsykologi. Pienistä asioista tulee kaikkea mieleen. Turun päivän ilotulituksesta, vaahteranlehdistä, Chisun Vapaa ja Yksin -biisistä, haalarikastajaisristeilyhyteistä, päälle painavista koulutehtävistä. Jälkimmäisiin on taas jotenki eri ote ku vuos sitte. En taida saada nyt kunnolla kiinni koulusta, jotenki epämäärästä tää mun tekeminen sen suhteen. Ja silti duunejakin roikkuu jatkuvasti. Nytkin voisin tehdä jotain järkevää. Mut ei.

Mikä mua oikein vaivaa? Epäilen vahvasti ettei tähän löydy vastausta Täydellisistä naisista (suom. huom. Epätoivoisista kotirouvista). Niillä kun tuntuu olevan lähinnä sen tyyppisiä ongelmia kuin "mieheni ajoi parhaan kaverini miehen yli", "sekstailen sijaiskohtuna toimivan kiinalaisen taloudenhoitajan kanssa", tai "miten taitellaan lautasliinasta joutsen".

Reality check? Yes, please.

Corinne Bailey Rae - Put your records on

Ai niin, www.skeematerapia. fi jos haluaa tutustua itseensä ja niihin piileviin epätäydellisyyksiin, mut tästä lisää sit ehkä joskus.

Jos nyt edes zumbais ja kutois sukkaa, toinen treenikenkäkin on häviksissä. Ihmekös tuo kun vaatehuoneen lattiasta ei näy senttiäkään. Äh, täydellistä saamattomuutta tää mun toiminta taas tänään.

Kynsilakat kuivuu, hyvää aikaa kirjottaa. Vettä tullu ku aisaa viimeset kaks päivää, syksyn ihana harmaus on hyvä kontrasti värikkäälle elämälle. Nyt olis kyllä varmaan se aika kun pitäis masentua, vetää naama ruttuun ja alkaa marista ku "kesä meni niin kovin äkkiä". Eikä menny.

"Jos opettajatkin kävisivät töissä lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä"

Oliskohan hintatakuu.netistä lasten suusta löytynyt tämä. Vähän oon tässä koulun jatkumisen jälkeen kyseenalaistanut tiettyjen lehtoreiden tyylin. Korkeakouluasteella vois odottaa, että teoreettinen viitekehys ei perustu pelkästään kirjasta powerpoint -esitykseks siirtämisen tai yleiseen spekulointiin asioista. Varsinkin meidän alalla toivoisin tosissaan että saatais alan tekijöitä, yrittäjiä, toimareita, AMMATTILAISIA puhumaan KOKEMUKSESTA. Totta tietty että kyllähän kirjoista saatu tieto pääosin perustuu kokemuksiin ja todettuihin asioihin. Mut jotenkin se on vaan niin helvetin puuduttavaa kuunnella luentoa, josta näkyy läpi ulkoaluku.

Ihan eri tavalla tulee kyllä nyt kuunneltua ja kelattua opetettuja asioita (on ne sitten suoraan kirjoista tai ei). Humakissa vielä tein muistiinpanoja tyyliin "muista tämä ja tämä", lähinnä tentissä ja ollakseni pätevä opiskelija, fiksu OPPILAS. Nyt mulle on loppuenlopuks melko lailla aivan sama mitä numeroita saan tai muistanko ulkolukuna tentissä jotain (tää riippuu kyllä ihan kurssista, koska esim. nää matikkapuolen jutut ei vaan nappaa niin ne sitten opettelen vaikka ulkoa. Hauki on kala, u know). Mut esim. kansainvälinen kauppalaki kiinnostaa nyt ihan oikeesti, koska kyseiseltä kurssilta saa ihan oikeita työkaluja duuniin. Sen takia kai kouluttaudutaan ettei oltais sitten duunipaikalla ihan sormi perseessä (tai keskellä kämmentä, miten vaan). Vaikkei nyt kaikkea voi muistaa niin ainakin sit tiedonhaku olis helpompaa tulevaisuudessa kun aihe tai toinen tulee työtehtävissä eteen.

Nii joo, tiedonhaku on kanssa yks taiteenlajinsa. Viime vuosien aikana on tullu vastaan vähän väliä se tilanne, että pitäis tehdä joku homma/projekti/juttu tietämättä yhtään mitä on tekemässä. Sit pitää vaan hakea se tieto ja osaaminen jostain, joskus kantapään kautta, joskus kiven takaa, joskus ruusuilla tanssien. Netti, yks tiedon ihmemaailma, kunhan sitäkin käyttää luovasti. Ja maalaisjärki, sitä tähän maailmaan todella kaivattais. Niilläkin pääsee jo melkein hommassa ku hommassa alkuun. Ja jos ei muuta niin saa edes jonkun hajun esimerkiks siitä mikä on nettisivuilla ankkuri (ja ehkä sen jälkeen pystyy jopa tekemään niille sivuille jotain. Tai pystyis, jos ei hallintaohjelma tappelis vastaan).

Okei no hälläväli. Jokanen tyylillään. Ite sillä tyylillä että asioista voi ottaa selvää ja eri duuneja voi opetella tekemään sitä mukaan kun ne vastaan tulee, on sitten käryä että MITEN tai ei. Eipä tässä maailmassa kukaan osaa ku huutaa ja lujaa kun tähän maailmaan tullaan, loput opetellaan sitte matkan varrella.

Kynsilakat on varmaan jo kuivunu. Niin on muuten tortillajauhelihakin, voihan paska. Pitäs varmaan käydä kääntämässä levy nollaan.. vähän unohtu.

Tota kovan onnen jauhelihaa lukuunottamatta on varmaan laitonta olla näin tyytyväinen elämäänsä.

Oon ihan munaton satavuotias. En edes lähtenyt sinne Marilyniin eilen esimerkillisesti vetämään päätä täyteen uusien opiskelijoiden ja meidän huippututorporukan kanssa. Ei, menin kiltisti nukkumaan ja silti mulla on nyt sellanen olo ku olisin bailannu kaks viikkoa putkeen. Väsyjumitus toimistolla, nettisivuille pitäis jotain tekstiä kirjottaa mutku mutku.. ei toimi pää.

Täys mutta tosi hieno viikko takana. Keskiviikkona uudet iibeeläiset ihmetteli että missäs sitä nyt ollaan ja kenen kanssa, ja me tutorit pyörittiin keltaisissa potkuhousuissamme ja yritettiin näyttää siltä et me ainakin tiedetään missä mennään (yeah, right..). Ihan huippuihmisiä, gotta say! Sekä uudet IBkympit, että tietty mun tutorkollegat (information release; ihanimpia ihmisiä ikinä). Asioita, leikkejä, tietoa tietoa tietoa, nimiä, monta ikää, kasvoja, hymyjä, jännitystä, unohdettuja asioita, sähläämistä, ohjaamista, innostamista, ongelmanratkasua, ihmettelyä, vaikka mitä. Olin hetkittäin ihan natsi ja hirveesti äänessä. Tossa työpöydällä lahjakynän teksti toteaa; "Päivi -synnynnäinen johtaja, jolla on luovaa mielikuvitusta". Että pitääkin aina olla niin kova touhottamaan.. Mut minkäs sitä oinas ja maalaistytsi luonnolleen voi.

Itekkin tässä nyt pitäs yrittää orientoitua siihen et tosiaan oon edelleen opiskelija, vaikka kesä onkin mennyt toimistolla ja haalarit on pölyttyneet kaapissa luentomatskujen ja muistiinpanojen kanssa. Monet hyvät pippalot menee multa ohi väistämättä, koska en kestä darrasena tehdä töitä. Mut koska haluan säilyttää jonkinasteisen elämän opiskelun ja duunien ristiaallokossa, ni mieluummin paahdan viikolla ja pidän viikonloput jotakuinkin vapaina. Sitä LAATUAIKAA prkl.

Nyt mennään kyllä syömään ja sit lupaan reipastua taas. Aamupäivä mennyt suhteellisen ameebana, sitäkin uusien kanssa leikittiin ja silloinkin päädyin evoluutiossa lopulta ihmiseks.

Ehkä mun pitäis haastaa noi duunikaverit leikkimään tätä mun kanssa ja tsekata josko jään tällä kertaa tähän ameebatilaan. Mielenkiintoista olis myös nähdä kuka on toimiston gorilla.

Leikkiä koko elämä :) <3

---

+ 1,5 tuntia;

HITTO, ilmeisesti syöminen tosiaan ON yks ihmisen perustarpeista! Tulisen thaikiinalais -buffetin jälkeen pää toimii ja virtaa riittää taas. Johan nyt on markkinat! Luulis tähän ikään mennessä jo tajunneen, että ei kannata olla syömättä 20 tuntia ja sit ihmetellä miks väsyttää.
TYHMÄ.

Mut siis jeejee, nyt napit korville ja näppis laulamaan, kohta kohti viikonloppua! Huomenna vedän kyllä ihan huolella viiniä (tänään täytyy pestä ihan huolella pyykkiä, perjantai-illan iloks).

Hips naps poks! Colbie Caillat - Bubbly

On se kumma että ruikutetaan nuorten työttömyysprosenttia ja ylikouluttautumista ja sitä miten paljon on työttömiä vastavalmistuneita. Voi hyvinvointiyhteiskuntaraukkaa, kun on asiat niin vinksallaan. Ja sitten sitä yritetään pitää pystyssä sellasilla instituutioilla kuin Kela.

Kun mulla on a) alan duuni, b) PALJON duunia ja c) hyvä palkka tehdystä työstä niin eihän mun silloin sovi opiskella. Eihän kaikkea voi saada. Mut jos Kela kerran kyttää opintopiste toisensa jälkeen, että opinnot edistyy vaaditulla tahdilla (jotta siis on ansainnut opintotuet) niin miksen saa sitten sen lisäks tehdä töitä ihan just niin paljon ku haluan? Jos kerran saan vuodessa sen palttiarallaa 50 opparia kasaan, ni enkö saa ihan rauhassa tehdä duunia siihen päälle?? Olisko parempi et tekisin paskapalkalla jotain paskaduunia, joka ei mitenkään liity opiskelemaani alaan ja sit valmistumisen jälkeen ihmetellään et ei löydy töitä kun ei oo ALAN TYÖKOKEMUSTA??

Tottahan on, että voisin luopua opintotuista, mut siinä tulee sit vastaan se dilemma, et silloin pitää tehdä ajallisesti sen verran enemmän duunia, että pystyy kattamaan sen 'menetetyn' rahasumman ja silloin ei sit taas jää aikaa opiskella senkään vertaa mitä nyt. En mä mielelläni ilmaista työtäkään tekis.

Periaatteessa tätä asiaa ei sais kritisoida, koska suomalaisilla on asiat pirun hyvin. Ylipäätänsä se, että saadaan ilmaisiin, tasokkaisiin opintoihin tukea ja vieläpä melko paljon, on täyttä luksusta. Ei se silti poista sitä et mua vituttaa ihan huolella nyt kun tulorajat on täynnä. En todellakaan voi lopettaa duunien tekemistä yhtäkkiä, jättää vaan kaikki vastuut ja keskeneräiset projektit tekemättä. En myöskään oo ajatellut jättää koulua kesken, koska haluan ton tutkinnon ja tarviin sen tulevaisuudessa. Tarkoitus olis kuitenkin saada töitä nykymaailmassa, jossa samassa duunissa tuskin kukaan viettää enää vuosikymmeniä eikä mitään varmuutta jatkosta oo kellään. Yksinään toi kulttuurituottajan AMK -tutkinto ei takaa mun duunejani tulevaisuudessa. Siihen liitettynä tää liiketalouden BBA -tutkinto sit taas jo avaa monia ovia ja nostaa palkkatasoa. Ja onks kunnianhimo sitte synti? Tai se että yrittää varmistaa oman tulevaisuutensa rakentamalla perustaa nyt nuorena kouluttautumalla ja tekemällä töitä?

Miksen mä saa tehdä töitä ja suorittaa opintojani rauhassa, vetää itteäni niin piippuun ku huvittaa ja olla valmistumisen jälkeen työllistetty ja tyytyväinen ja loppuunpalanut ja työkokemusta omaava ja mitä ikinä??? Täytyykö Kelan alkaa siitä määkiä.. Ja sit sossusta saa kyllä rahaa kaikki helvetin kattoonsyljeskelijät.

Eli loppuvuodesta tulee vallan ihana; sen lisäks et mulla on jokatapauksessa kokopäiväduunin verran töitä ja myös opiskelen täyspäiväisesti niin mulla ei saa olla rahaa.

Öö tuota.. jippii?

Hitto, business financen uusintatentti tänään. Onnistumisen iloa riittää, koska nyt kun opettaja ei oo sähläämässä niin tajuan päivänselvästi kaikki profitability indexit, time value of moneyt ja net present valuet. Keväällä kurssilla olin ihan pihalla, koska tosiaan opettaja ei osannut opettaa. Sääli. Fuckin' Wesley Snipes. Mut nyt osaan funktiot ja tajuan taustat niiden takana. Oon todella yllättänyt itseni, koska matikka on.. no,perseestä. Oon aina sitä inhonnut, kun mun käytännönläheinen pääni ei tajua kaikkia ihme kaavoja ja teorioita, joilla ei oo kosketuspintaa todellisuuteen.

Eli lujaa menee nyt, kun tuntuu siltä et täähän sujuu ja löydän näille ihme funktioille jopa tarpeen käytännössä.

Ainoo ongelma on se, et millä helvetillä mä muka MUISTAN nää kaikki ulkoa tossa kolmen tunnin päästä?!? Aargh.

Jotenkin typerää opetella tällasia ulkoa, koska pointti on se, että jos/kun näitä kaavoja töissäni tuun tarvitsemaan niin mulla on lupa, oikeus ja vastuu luntata ja hakea oikeet tiedot onnistuakseni.

Opiskelu osaa joskus olla niin tavattoman ristiriitasta työelämään nähden

24 jo takana. Tänään oli kahdennenkymmenennenviidennen syksyn ensimmäinen aamu, ainakin mulle, ei ehkä muille. Nyt ei tosin siltä tunnu kun partsilla istuessa saa vieläkin pelätä että ylätissit palaa (eli rintakehä. Tai vaikka poskipäät). Mut aamu oli kirpee, piti oikein miettiä että tarkeneeko polkea töihin lyhyissä lahkeissa, kun viime viikkoina on pitänyt miettiä et katoaako höyrynä ilmaan tai valuuko sulana maahan jos laittaa yhdenkään vaatekappaleen päälle (en siis oo ollut alasti liikkeellä siltikään, vaan lähinnä kuulunut tähän sulamisosastoon).

Syksyissä on aina jotain haikeeta, ikään ku joutuis luopumaan jostain. Taas täytyy päästää irti taas yhdestä kesästä jolloin taaskaan ei tullu tehtyä kaikkee sitä mitä alunperin kuvitteli. Sen sijaan tuli tehtyä kaikenlaista mitä ei olis edes osannu kuvitella. Ihan älytöntä miten nopeesti elämä muuttuu. Koulujaan alottavat taas kirjottaa näitä pakollisia "Minä 10 vuoden päästä" -esseitä. Mitähän järkeä niissäkin on.. Kuka hitto sen muka osaa sanoa mitä tapahtuu 10 vuoden päästä tai edes 10 kuukauden? 10 viikon?! Mä en ainakaan, enkä enää edes yritä. Jotain suuntaviivoja on kai tuleville vuosille. Tarkemmin sanottuna yks; käyn tämänkin koulun loppuun. Muusta ei tietoa enkä edes halua tietää. On niin paljon itsestä riippuvaisia ja varsinkin riippumattomia asioita, joita väkisinkin matkan varrella tulee vastaan. Pysy siinä sitte jossain suunnitelmassa, ..kele.

Sillon ku koulut loppu huhtikuun lopulla ni asiat oli toisin ku nyt. Sillon ku koulut alko vuos sitte ni asiat oli toisin ku huhtikuussa tai nyt. Että sillattis. Punasen tukan alla raksuttaa melkonen ajatusten ja fiilisten sekamelska, asiat hakee taas uusia uomiaan voidakseen taas jossain kohtaa muuttua ja muuntautua. Kaipa sitä kutsutaan kehitykseks. Tai ehkä elämäks.

No jee, nyt mulla alko soida päässä "mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa WOUWOU". Hiphei. Välillä kyllä tuntuu etten itekkään tiedä mitä täällä punasessa päässä tapahtuu (punaisena sekä tukka että auringon myötä pikkuhiljaa myös naama).

Maanantaina business financen uusintatentti. Sen lisäks et pitäis opetella sata typerää matikan kaavaa (pää hajos kun pelkästään tulostin matskuja, lukemisesta puhumattakaan) niin pitäis varmaan opetella käyttämään eilen saatua laskinta. Se kertoo jo paljon teknisistä taidoista, että pikkubroidin piti näyttää mistä se helvetin vekotin menee pois päältä. Tentti tulee sujumaan varmasti oikein vallan mainiosti.

Syksyä sekin, koulun aloittelu. Kuvastot täynnä reppuja ja lyijykyniä, vihreet viikot ja jännittyneet ekaluokkalaiset. Opiskelijabileet ja tenttimurheet. 25. kerta mun elämässä kun lehdet putoo puista, and I LOVE IT!!

Taas. Taas taas taas. Ei riitä et kipu on jatkuvaa ja jokapäiväistä, et se elää omaa elämäänsä ja muuttuu päivästä toiseen, on kuitenkin aina läsnä. Ei. Sen lisäks sen täytyy joskus testata äärirajat, voittaako se mut vai ei. Taas veti olkapään hermo pinteeseen, pää ei käänny, ranteeseen asti vihloo, tuntuu ku joku oli tunkenu kuulakärkikynän tai muun vastaavan terättömän esineen niskaan ja pyörittelee sitä siellä ihan vaan piruuttaan. Viime päivät on ollu taas normaalia kivuliaampia ja tänään se nyt sit otti ylivallan. Toimintokyky aika heikko. Pystyasennossa on turha kuvitella olevansa. Kun ei nukkumaankaan pysty niin ihan sama vaikka sit olis koneella ja tekis töitä kivun kanssa. Luovuus ei tosin ihan hirveesti nyt just kukoista. Mut aina kannattaa yrittää.. (ttu joopajoo).

Helvetin helvetin helvetti. Mä vihaan tätä kipua. Tätä näkymätöntä, väsymätöntä vihollista, joka ei suostu kuolemaan. 7 vuotta jatkuva kipu jossain päin yläselkää tai päätä. En muista miltä tuntuu se ettei satu.. Se olis aika utopistinen tila. Sellanen mulle utopistinen tila, joka on kuitenkin suurimmalle osalle ihmisistä täys itsestäänselvyys. Eipä sitä osaa arvostaa asioita ennen ku ne menettää. Ei mikään turha klisee tämäkään.

No mut valivali. Mitään morfiinia en ala vetää. Ei siihen kuole että sattuu, vaan siihen kun ei enää satu ja on tunnoton. Kipu ainakin kertoo et on vahvasti elossa. Ja mä en aio lopettaa olemista, tekemistä. Sinä hetkenä, kun kivun takia jätän tekemättä jotain tärkeetä, niin se on voittanut mut. Oon 25 -vuotias, helvetti sentään, en varmasti oo vielä luovuttamassa. Katotaan 50 vuoden päästä uudestaan, sit saatan jo antaa periks. Vittu helvetti saatana perkele. Vihaa, turhautumista, raivoa. Oon niin vihanen tälle. Helvetin epäreilua. Mä en mielestäni oo ansainnut näitä kipuja. Miksei joku pedofiilikusipääraiskaaja vois näitä saada? Siinä olis ansaittu elinkautinen.

Vaikka tuntuu siltä että pää varmaan irtoo kohta tai vähintäänkin olkapää räjähtää (pulssi tuntuu jo kipukohdissa sykkivänä aikapommina) niin aivan sama. AIVAN SAMA. Sen verran annan periks etten yritä raahata itseäni toimistolle. Mut siihen se jää, enempää riemuvoittoja en kivulle anna. Nyt musa täysille ja nettisivumatskujen pariin tyylikkään niskatuen, lämpötyynyn ja 2000 mg:n paratabsilatauksen kera.

Kipu 1 - Päivi 1, ja kyllä mä sen iltaan mennessä potkin munattomaks.

PMMP - Matoja

AAAARRRRRRRRGGGGGHH!

"Pidin siitä, mistä kerroit; ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää"

Miten voikaan väsymys tehdä ihmisen olon epämääräiseks.. Eilinen päivä venähti kellon ympäri ja tämäkin päivä ollut täyden sosiaalinen. Kyllä, myös mulle tulee sosiaalinen yliannostus ja haluan piiloutua sängyn alle, lukita ovet ja ikkunat ja heittää puhelimen seinään. Siitäkin huolimatta että oon ihmisistä ja rakkaistani täydellisen riippuvainen, onhan ne mun elämän suola ja chili. Maku. Nyt kuitenkin nautin illasta Mary J. Bligen, Alicia Keysin, Vilkkumaan, Corinne Bailey Raen, Kristiina Wheelerin ja muiden naisten seurassa. Ne puhuu mulle puhumatta kuitenkaan, odottamatta vastausta.

"Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään"

Hmm. Viikonloppua.. Terassilla pomon kanssa, filosofiaa pikkubroidin kanssa, Anna Puuta, jokirantasiduja ja Täydellisiä naisia serkun kanssa, meksikolaista safkaa ja juoruilua luokkafrendien kanssa, viskinmyyntiä uuden tuttavuuden ja miljoonan humalaisen kera, marjapiirakkaa mutsin kanssa, legoilla leikkimistä serkun, serkun tyttären ja tätien kanssa mummilla. Ja sit niitä muita tekemisiä ja nähtyjä ihmisiä ja käytyjä keskusteluja. Ja niitä ihmisiä joita jäi näkemättä. Elämän täydeltä ihmisiä täynnä elämää. Ihmissuhteet on ihan sekopäisen kamalan ihania. Montako kertaa tääkin itsestäänselvyys on todettu...

"Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?"

Enpä muista koska oon viimeks ollu näin väsy. Ihan paska fiilis, sellanen nuhjuinen ja laimee, mitäänsanomaton. Ilmeisesti siis ihminen tarvitsee unta. Ja Rakkautta, vaatteet, ruokaa (Vilkkumaa), mut ne tarpeet on ihan tasapainossa. Pakko kai mennä nukkumaan, muuten seinät kaatuu päälle, tuun hullummaks ku jo valmiiks oon ja alan miettiä asioita joita ei pitäis.

"Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään"

Laulukuoro Pieni Sydän (Dave Lindholm) ~ Pieni ja hento ote

Selvästikin oltu lomalla kun viime merkinnästä on jotain kolme viikkoa. Kuka nyt helteillä jaksaa koneella istua tai ylipäätänsä miettiä mitään..

Helsinki-Turku -akselilla tullut pärrättyä ihan huolella. Luotettavan (ja komian!) Helsingin oppaan avustuksella on nyt sitten nähty tuomiokirkot ja kaivarit ja kauppatorit ja espat ja nosturit ja mitäikinä. Kesäsiideri eduskuntatalon portailla helleyönä maistuu aikas nannalle. Helsingin kesäkatuja tallattu niin että ballerinoista putoo pohja ihan justiinsa (tosin se putoo kyllä siks että ne on budapestista ostetut, hyvin paskalaatuiset kengät mut mitä sitte -kävelty on ja paljon).

Kaikki on kesäsitä ja kesätätä. Pesen kohta vähän kesäpyykkiä ja käyn ostamassa kesäjuustoa. Loman myötä oon myös hankkinut kauniin ja muodokkaan kesämasun ja tyhjentänyt taitavasti kesätilin (jippii ja hiiohoi vaan).

Muuttaminen on ihan sairasta touhua (kun tässä nyt on autettu yhtä Helsingin hurjaa siirtämään olemuksensa Turkkuusee). En oo tajunnutkaan kaikkia niitä eri lihaksia joita sormista ja käsistä löytyy, ja jotka nyt vihaa maailmaa. Helle vielä lisäs muuttohauskuutta, etenkin kun mä hikoilen naamasta, en mistään kainaloista niinku normaalit ihmiset. Kanna siinä sitten laatikoita kun koko nassu kuolaa suolavettä. Hissin rikkoutuminen teki hommasta todella somaa. En kanna enää koskaan mitään mihinkään ikinä varmasti piste.

Plää plää, ottaen huomioon että loma jatkuu vielä pari päivää niin en jaksa edelleenkään ottaa aivoja narikasta (maksaako aivonarikka ja saako sieltä narikkalapun, voiko sen hävittää?). Omituinen ilmiö kun iho menee kananlihalle. Helleilmaston kääntyessä takas normaaliin on taas ihan uutta laittaa sukat tai farkut jalkaan, tai huomata että kun pitää partsin ovea auki ni ulkona on ilma viileempää ku sisällä. Viime viikkoina kun kaupungit on muuttuneet leivinuuneiks. Ihmekös tuo kun kivipinta lämpenee, sillä tavallahan ne pullatkin jossain Turun linnassa aikoinaan paistui (kiviuunissa siis. Tai jotain).

Whatever. Lauantaijeejee.

Yolanda Be Cool & DCUP - We no speak Americano
(aeeevan loistava jammailubiisi, hips! Nyt menee matot rullalle kun tanssivarpaat sutii ympäri kämppää)

Ai niin, otin ripsien pidennykset. Ihan hullun kätevää, aamulla ei tarvii ku avata silmät ni räps räps. Tosin tukka sojottaa edelleen piikkeinä ja sarvina joka suuntaan, eli edelleenkään ei voi kierähtää suoraan sängystä mihinkään PR -tehtäviin.