IRC-Galleria

hihi...Perjantai 01.12.2006 01:09

hihi...kirjotin joulupukille. Valavon koko yön ja ootan että millo se tonttu tullee. 15v oon jo koittanu nähä sitä. Mutta nyt se ei pääse yllättämää....hihi!

my lifeSunnuntai 05.11.2006 17:53

Pirjo tuli maailmaan eräänä lumisena iltana. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli hermoton ja he elivät loisteliaisuudessa. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan jakopäähihnat, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli rikokset.

Pirjo kehittyi neljännelläkymmenellä varsin äksyksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Uneliaisuudesta johdatellen hän oli erityisen osaaottava. Lempiruokaansa sianpääsoppaa hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.

Pirjo tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo kirkossa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Torstai 02.11.2006 22:36

1. Kuka olet kahdella sanalla? - pesosen pirjo

2. Mitä pizzasi päälle laitetaan? - herkkusieniä ja tonnikalaa

3. Ruotsi vai Englanti? - englanti

4. Pelkäätkö hammaslääkäriä? - en

5. Milloin olit viimeksi lentokoneessa? - en muista

6. Pidätkö sateesta? - pidän

7. Onko sinulla silmälasit? - ei

8. Minkä vaihtaisit itsessäsi? - tavan kertoa asioita

9. Minkä väriset sukat sinulla on nyt? - ei ole

10. Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?- Täällä oli niina ja Essi eikä nekään ollu kauaa ku niitä tultiin hakemaan jo niin aikasin..siis Ootko sää ollu vielä siellä risteilyllä:)

11. Oletko hyvä matematiikassa? - en

12. Mitä aijot tehdä ensimmäisenä kesälomapäivänä 2006? - en tiedä

13. Oletko koskaan voittanut missään netin kilpailussa? - en

14. Mitä radiokanavaa kuuntelet? - vaihtelevasti

15. Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on? - ollaan samannäköisiä

16. Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut? - kävelytyyli

17. Tomaatti vai paprika? - tomaatti

18. Minkä väriset verhot huoneessasi on? - vihreä-valkoiset

19. Mikä kappale soi nyt päässäsi? - ei mikään

20. Mitä sanoit viimeksi ja kenelle? - "mistä ihmiset tunnistaa mut?"

21.Paljonko kello on? - 2016

22. Missä huoneessa olet nyt? - vierashuoneessa

23. Onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt? - sotkuinen

24. Onko sinulla ollut monta reikää hampaissa? - ei

25. Osaatko paistaa lettuja? - osaan

26. Onko sinulla sisaruksia? - on

27. Minkä nimen antaisit pojallesi? - niklas

28. Pidätkö moottoripyöristä? - pidän

29. Mikä pari on paras unelmakämpässä? - en muista

30. Oletko kateellinen jollekin? - olen

31. Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna? - italiaan

32. Mitä pelkäät eniten tässä maailmassa? - muita ihmisiä

33. Uskotko Jumalaan? - uskon

34. Itkettääkö? - ei

35. Omistatko niittivyön? - omistan

36. Ilkka jääskeläinen vai 50cent? - 50cent

37. Minkä puhelimen omistat? - en tiedä

38. Asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa? - omakotitalossa

39. Sattuuko sinua nyt johonkin? - ei

40. Mitä olet syönyt tänään? - kouluruokaa, lettuja, karkkia ja kaakaota

41. Oletko ostanut mitään tänään? - en

42. Onko sinulla parasta ystävää? - ei ole

43. Missä kuussa sinulla on syntymäpäivät? - marraskuussa

44. Oletko humoristinen? - en tiedä

45. Oletko hiljainen vai riehutko koulussa? - hiljainen

46. Mitä irtojäätelöä ostat kioskista? - kinuski-pähkinä

47. Käytätkö vielä sukkahousuja/pitkiksiä housujesi alla? - en

48. Oletko 'allerginen keväälle'? - en

49. Mitä urheilua harrastat? - pesäpalloa ja potkunyrkkeilyä

50. Nauratko enemmän kuin itket? - kyllä

51. Omistatko hyviä ystäviä? - omistan

52. Kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä? - äiti

53. Käytätkö msn messengeriä? - omistan

54. Kuinka paljon olet koneella päivässä? - en tiedä

55. Onko kynsissäsi kynsilakkaa? - ei ole

56. Miten hiuksesi ovat nyt? - ponihännällä

57. Pesitkö aamulla hampaat? - en

58. Pidätkö huvipuistoista? - pidän

59. Mikä on puhelimesi taustakuvana? - numeroita sikin sokin

60. Millainen sää on ulkona? - talvinen

62. Arvaa paljonko kello on nyt? - 2030

63. No paljon se oikeasti on? - 2025

64. Oletko koskaan lähettänyt viestiä the voice tv:seen? - en ole

65. Mikä tuo kesän? - ei mikään

66. Tiedätkö kenen nimipäivät on tänään? - en tiedä

67. Kuinka pitkä olet? - n.170

68. Oletko alipainoinen? - en ole

70. Omistatko raitapaitoja? - omistan

71. Marimekko vai micmac? - marimekko

72. Monelta heräsit tänään? - 0730

73. Oletko käynyt koskaan missään festareilla? - en ole

74. Mitä vihaat? - kylmää

75. Minkä aineen tunnilla on tylsintä? - englannin

76. Kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla? - vanha, rikkinäinen, beige

77. Oletko hyvä Twister pelissä? - olen

78. Mikä on liikunnan numerosi? - 9

79. Pidätkö pienistä lapsista? - en pidä

80. Kuunteletko nyt musiikkia? - en

81. Oletko ihastunut nyt? - olen

82. Mitä et tekisi vaikka maksettaisiin? - raiskaisi naapurin kissaa

83. Onko tänään ollut hyvä päivä? - ei ole

84. Mitä sinulle kuuluu? - normaalia

85. Oletko koskaan jättänyt sormia oven saranan väliin? - olen

86. Mikä viikonpäivä tänään on? - torstai

87. Oletko koskaan kalastanut? - olen

88. Mäkkäri vai Hese? - en tiedä

89. Historia vai äidinkieli? - äidinkieli

90. Kaulahuivi vai lapaset? - kaulahuivi

91. Sano jotain englanniksi? - why?

92. Tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit? - keskiviikkona

93. Mikä on lempi karkkisi? - en tiedä

94. Syötkö usein karkkia? - syön

95. Ovatko ukkosmyrskyt kivoja? - ovat

96. Onko sinulla mielikuvitusystävää? - ei ole

97. Tiedätkö jääkiekon säännot? - en tiedä

98. Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja? - formula

99. Kirjoita jonkun kappaleen kertosäkeen sanat? -
tahdon oikeesti olla sinun,
enkä vain leikisti rakastaa,
olla kanssasi oikeesti onnellinen,
sua oikeesti rakastaa..

100. Mitä teet nyt? - istun

[Ei aihetta]Tiistai 24.10.2006 02:26

lomalomalomalomalomalomaloma<3

että näin..Lauantai 21.10.2006 18:17

1.Missä olit viime iltana?reeneissä
2.Kenen kanssa?rane
3.Kuinka vanha hän on?54
4.Minne menitte?italia
5.Suutelitteko?joo:9
6.Kuinka monta kertaa?44
7.Piditkö siitä?en
8.Miksi?naurattaa :)
9.Teittekö muuta?joo
10.Missä?sängyssä
11.Mitä sinä sanoit?mukanaaa...kuin peräpukamaa :P
12.Piditkö siitä?nam:9
13.Miksi?läski on nam:9
14.Oletko tehnyt sitä ennen?en
15.Kenen kanssa?rane<3
16.Mitä oli seurauksena?neloset<3
17.Keneltä ne näyttivät?minä itse!=)
18.Miksi teit sen?se tulee luonnostaan
19.Kuka opetti sinulle? essi<3

mahtava!x9 http://mbnet.fi/zorgy/wanha/jannatesti.html

jälleen kerran..Sunnuntai 24.09.2006 15:22

Olen joskus...

[x] uinut avannossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[ ] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[ ] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[ ] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] soittanut pilapuhelua
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[ ] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[x] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[x] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[ ] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[ ] ollut festareilla
[x] karannut kotoa
[ ] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] suudellut samaa suokupuolta olevan henkilön kanssa viimesen vuoden aikana
[ ] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[x] opetellut elvyttämistä
[x] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[x] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[x] itkenyt itseni uneen
[x] soittanut kirkon kelloja
[x] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[x] pessyt hampaani joka ilta
[x] käynyt vaatteet päällä suihkussa
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[x] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikan

toise ne vaa nukkuu..Maanantai 18.09.2006 03:53

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
ööh..Jullelle ehkäpä

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana?
Helena on vaa nii ykköne!

3. Manitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
Emmä usko tämmösiin. En tunne etes ittiäni nääs..

4. Maa tai paikka minne voisit ja haluaisit mennä?
Italia, italia, italia!! Usko nyt! Italiaan mennään!

5. Ihminen jonka haluisit pyyhkiä elämästäsi?
onha nuita..ehkeivät ole sen arvoisia että niitten nimiä tänne alkaisin kirjottelemaan x)

6. Mitä on tehtävä että sinut saa hymyilemään?
ja minähän en hymmyile

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi...?
halosen take ois aiva jees..x) oij ja voij!

8. Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut?
Moon liekeissä 24/7

9. Sana/lause jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?
En sano sulle kakkapää Hyvvää yötä! *näyttää kieltä*

10. Onko sinulla unelmia?
ei

11. Miksi itkit viimeksi?
Oli nii haikiaa joukkueen saunaillasa :/ ikama mun tyttöjä jo nytte :`(

12. Mitä haluisit juuri nyt ostaa?
jopon =)

13. Biisi. Joku joka herättää aina tunteita.
Timo tahtoo..ei voi olla hymmyilemättä ku se on nii ykköne!

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi?
Jonku spuken likaset kalsarit ois varjaa aika lähellä.

15. Fanta, Cokis, Sprite, Kalja?
kokis

16. Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
korvisa 2 ja huulessa 1..eli 2+1 on kutakuinkin 3

17. Mikä sinusta tulee isona?
apulanssikuski

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää?
no ruisleipää tietenki!

19. Hokema mistä et pääse eroon?
je-hees!

20. Sänkysi leveys?
120cm

21. Oletko herkkä?
ylleensä..mutta sitte joskus aiva tunteeton :S

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
äitzykkä kakkapää<3

23. Mitä olet syönyt viimeksi?
rieskaa

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen?
ihastunut

25. Lempivärisi?
päivän mukkaa

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
emt..kaippa

27. Iskurepliikki jota et koskaan unohda?
"Käynks` mä usein täällä?"

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
Elli (Lilli) Karoliina x)

29. Kuka näistä voisit olla; Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki?
Lasikengät on varmaa kauhian epämukavat, 100-v syömättä eij oo mun juttu, eikä pahemmin joutsenetkaan ja ahistais olla pienessä mökissä keskellä mettää 7 ukon kans. Eli varmaa iha itsenäni pysyttelisin. Toisaalta haluaisin olla 100v :na sama nököne ku rinsessa ruusune :)

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit?
ei lihhois :)

Kut nat!<3

syötteellä :)Lauantai 16.09.2006 16:35

jullen kaa täällä syötteellä tsillaillaan xp
Tääl on viel vähä hiljast, mutt kyll se täst lähtee!

tykkääkkö?Sunnuntai 10.09.2006 00:13

katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten

:/Sunnuntai 10.09.2006 00:10

kurkku kipiänä aamuun ankiaan...