IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Ja hirvet lentää.Sunnuntai 14.05.2006 02:38

Ajelin rauhassa Muuramesta kohti Jyväskylää kunnes saavuimme moottoritien alkuun ja karjaisin autossa nököttäville sisaruksilleni: "Hirvi!"

Hirvi nousi ojasta toisella puolen tietä vastaantulevien kaistalle ja lähti jolkottamaan tien yli. Enpä sitten tajunnut edes jarruttaa, kun jo näin karvojen pölähtävän ja viidensadan kilon mötikän heittävän ilmassa voltin jysähtäen alas asvalttiin. Hirvi nousi vielä ylös ja hoiperteli muutaman askeleen, kunnes se lysähti tien keskelle. Hirveen törmännyt auto ehti jarruttaa jo melko hyvin ennen törmäystä, mutta silti hirvi lensi. Onneksi moottoritie oli juuri alkamassa (kaide ei tosin ollut vielä alkanut) joten kaistoja oli jo neljä, muuten hirvi olisi hoiperrellut meidän automme eteen. Hirvi olisi ollut pikkupösön edessä myös jos se auto ei olisikaan törmännyt hirveen. Kuinkahan siiä olisi käynyt?

Juu jossitteluhan on turhaa mutta eipä sitä voi välttääkään. Onneksi törmäyksessä ei käynyt pahasti kuin hirvelle.

Tästä lähtien ajan tarkemmin nopeusrajoitusten mukaan ja katselen myös penkoille ja pusikoihin. Se oli tämän tarinan opetus. Ei enää hirvikolareita alle 30 metrin etäisyydellä, kiitos. Eikä muutenkaan.

Ja koska hirvet lentää niin varmasti lentää lehmätkin. Kaikella hyvällä, Mansikit.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.