IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

ItseTiistai 30.01.2007 23:19

Ennen oli helpompaa. Vaikka joka paikkaan sattui, oli aina paikka johon pystyi osoittamaan ja ajatella että tuossahan se vika on. Tavallaan siis sulkea kaikki muu pois sen yhden tykyttävän kohdan tieltä ja keskittyä siihen ja uskotella itselleen, että jos minä sen korjaan, kaikki muukin menee pois.

Ajatellessani tätä, aloin miettiä myös, oliko asiat joskus loppujen lopuksi hyvin ja jos oli, milloin ne alkoivat mennä huonosti. Muuttuiko jokin jossain välissä olennaisesti niin, että asiat muuttuivat huonoiksi ja jos, niin milloin. Muuttuivatko ne asiat jossain välissä paremmiksi ja sitten taas huonommiksi? Asiahan on niin, etten minä koskaan varsinaisesti ole ollut tyytyväinen. Siis mihinkään. Tai siis tyytynyt. Oli hetki jota pitkään pidin salamaniskuna, jonka jälkeen kaikki oli hyvin ja jonka mentyä ohi, kaikki oli taas huonosti. En vain koskaan tullut ajatelleeksi, ettei kaikki paha koskaan lähtenytkään, eikä kaikki muuttunut hyväksi. Samaten kaikki hyvä ei lähtenyt sen loputtua ja kaikki paha tullut takaisin. Se oli paremminkin kuin verenvuotamista jokapuolelta, mutta koska sai syödä paljon ja hyvin, oli omalla tavallaan silti ihan hyvä olla. Minä myös muistan, että ennen sitä jo minä olin väsynyt ja nälkäinen ja että sen jälkeen en ole ollut.

Tätä ajateltuani minun parin viime vuoden ajatusmaailma on nyt hieman nurin. Minä olen syyttänyt Sinua paljosta mitä minulla ei ole, pitänyt siis sylkykuppina ja syntipukkina, samalla myös unelmana ja aurinkona. En ole missään vaiheessa osannut ajatella, että se, mitä minulla ei ole, ei ole välttämättä sitä, minä tarvitsen, eikä menetettyjen osien korvaajan tarvitse olla identtinen.

Minulla on tavallaan paljon parempi olla, nyt kun silmiä ei peitä sellainen harso joka esti minua katsomasta peiliin ja tulemaan toimeen itseni kanssa. Näen nyt paljon enemmän siitä, mitä minä olen. Minä en usko että mikään alkoi kaksi vuotta, tai viisi vuotta sitten, enkä minä usko että mikään päättyy tänään tai huomenna itseni suhteen. Itse asiassa minä en aio muuttaa mitään ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, koska en ole koskaan ollut tarpeeksi viitseliäs tekemään itseni suhteen muutenkaan juuri mitään. Ehkä asiat kuitenkin muuttuvat itsestään kun joessa on uusia kiviä.

Ehkäpä.

voi ei! Minut on haastettu!Torstai 25.01.2007 10:55

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on?
Lopuksi kysy oraakkelilta kuka sä oot ?
Haasta 4 ystävääsi.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Kuka on Kagelberg?
-Kalakauppias, mutta ethän vuoda tätä eteenpäin?

Kuka on Miikka?
-Sinun pahin painajaisesi

Kuka on Isukki?
-Ilari.

Kuka on Jani?
-Pakkasenpurema lappalainen, mutta asiantila voi muuttua piankin.

Kuka on Pekka?
- Pirkka Pekka Petelius 2000-luvulla

Kuka on Tiina?
-Che Cuevara kaiketi. Miksi kysyt?

Kuka on Tero?
-Söpö respan tyttö, vaikket sitä varmaan suostukaan myöntämään itsellesi.

Kuka on Raisa?
-Hän on erittäin tylsä tyyppi.

Kuka mä oon?
-Olet värikäs persoona. Monet pitävät sinua aikamoisena tuuliviirinä.

...seeelvä. Se mitä Oraakkeli polttelee, ei sovi sille, ja miä haluan sitä samaa tavaraa kanssa!

Haastelen siis..

Mää jätän tapani mukaan haastamatta, mutta mikäli joku nyt tekemisen puutteessa tämän sattui lukemaan, saa hän siunaukseni tämän tekemiseen.

NiinKeskiviikko 24.01.2007 11:08

Ikävällä ei ole nimeä enää. En kääntäisi enää maailmaani yhdestä sanasta. Onpa yksinäistä.

nihTiistai 26.12.2006 02:58

I don't want to sing another lovesong, babe.
And I don't want to have another melody.

Sellainen helmi tällä kertaa. Ei muuta. Öitä.

JouluSunnuntai 24.12.2006 22:50

Se saa aina miettimään omaa olemassaoloaan. Jotenkin kaikki muu vain häviää ja on aikaa pohdiskella. Perusteita ja sellaisia on nykyisin niin vaikea löytää. Mitä laajemmalle katsoo, sitä hankalammalta asiat tuntuu ja sitä vain haluaisi hukuttaa ja upottautua johonkin. Sitä turrutusta tässä on tehty, mutta jotenkin se vain herkistää enemmän muulle olemiselle.

Rahat on loppu mutta myydään Nissan. Velkaisuus ja makarooni. Kyllähän tässä saa taas pohdiskella seuraavat kuukaudet, että millä sitä pärjää. Mutta se on maallista. Ja ainahan minä pärjään. Töitä on onneksi tässä kuussa ollut niin mukavasti, että ens kuussa jo varmaan vähäsen kevenee taakka.

Takaisin sohvalle sulattelemaan kinkkua ja muita herkkuja. Lomps.

Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

SellaistaTiistai 19.12.2006 23:46

Addiktion korjaaminen addiktiolla. Minä vain olen kyllästynyt olemaan surullinen aina vain. Toisinaan on jo tunteja jolloin mun olo on normaali. Mitä se sitten joskus tarkoittikin.

AjantajuKeskiviikko 13.12.2006 08:03

vuosi. kaksi. mietin just sitä, kauanko on mennyt.

Vuosi kai. Puolitoista ainakin. Ajalla vain ei ole juurikaan ollut enää merkitystä. Niinkuin olisi suistunut raiteiltaan, eikä etenemisellä tai taantumisella ole väliä. Silloin oli helppo osoittaa huippua ja sanoa "tuonne". Nyttemmin on oppinut kävelemään alavaa maata ja välttämään varpaiden kastumista. On helpompiakin reittejä. Ne vain ei vie sinne, minne halusi. Eli vaellellen. Menee. Aika.

Töihin. Lomps.

Pmmp - Onni

kaksi tavuaTiistai 24.10.2006 14:45

Mitä minä haluan elämältä? Mitä minulta puuttuu? Miksi minä olen niin vähäsanainen? Noita jaksetaan kysellä. Niitä ja paljon muita. Minä osaan vastata niihin "en tiedä" tai jotain muuta yhtä laimeata, johon ei enää kukaan muukaan usko. Itselleni minulla on siihen kaksitavuinen sana, jota olen tasaiseen tahtiin rinnastani kuunnellut pian kaksi vuotta. Se ei vain olisi järkevä vastaus kovinkaan monelle.

Minä todella uskon siihen, että on olemassa ihmisiä, joiden on tarkoitus olla yhdessä. Jotka sopivat yhteen paremmin kuin muiden kanssa. Enkä minä usko, että sellainen kumppanuus unohtuu tai korvautuu kovin helposti. Aika onnetonta sellainen.

Tuhlausta. Sitä tämä on. Monella tapaa. Ilman tuhlausta, ajan tuhlausta, halvalla meni ja paskanmaku jäi suuhun.

Jos löytäisi nyt rytmin, johon elämänsä sopeuttaa. Työnhakua. Jotain, mistä pitää kiinni. Ehkä joskus tapahtuu jotain. Sitä ootellessa.

np. vituilleen mennyt iltasatu

taas tylsää :PKeskiviikko 11.10.2006 05:22

Nenällä: polskija
Kyynärpäällä: pöollxck,ikjjmx
Kielellä: polskija
Leualla: pooplödekjliojhs
Varpailla: på+åpo0pollsdkikjkiua
Silmät kiinni: polskija

täälläKeskiviikko 11.10.2006 04:47

Otanmäki. Jotenkin tämä paikka on niin erilainen olla.

Muistot kummittelee seinillä.

Vanhat laulut löytyvät jälleen. Ne maalaa seiniä punaiseen hehkuunsa.

np. Slipknot - Vermilion pt. 2