IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

PysähtynyttäKeskiviikko 23.11.2005 01:55

Tenttejä tulee, numeroita tulee, kursseja tulee lisää ja läpi olisi päästävä. Tätähän tämä on ja on ollutkin aiemminkin, se vain ei niin kiinnostanut. Tänä vuonna on mennyt paremmin kaikin puolin. Koulussa ja muutenkin. Projektit ja esseet nyt on vähän olleet pysähdyksissä, mut kyllä mä nää hoidan.

Vaikea ajatella missä oltiin viime vuonna tähän aikaan ja miten siitä selvittiin. Tänä vuonna se aurinko ei ala loistamaan joulukuun alussa, niinkuin viime vuonna. Kevät tulee silti sieltä jostain ja sinne mennään. On menty aina ennenkin.

Mä vihaan rahavaikeuksia. Olen aina vihannut. Sitä pitäis vaan aina olla. Enemmän. Niinkuin kaikkea muutakin. Kun olisi edes tarpeeksi, niin voisi sitten tavoitella liikaa.

Tukka lähtiLauantai 19.11.2005 01:23

Ja minä olin niin onnellinen kun kysymyksiä ei esitetty. Kaikki oli niin kuin mitään muuta ei olisi ollutkaan. Niinkuin koskaan mitään ei olisi puhuttu eikä mi-tään. Mie tykkään lumesta. Se saa mut tuntemaan, niinkuin olisi vielä se aika monta vuotta sitten, mitä kai kaikki meistä kaipaa. Se mistä näkee jälkeenpäin kultareunat ja jättää näkemättä sen mädän sisuksen.

Ei koskaan ollut tämän helpompaa. Oli vain yksinkertaisempaa. Vähemmän asioita, joita ei ajatella ja kaivata. Enemmän asioita edessä, vähemmän takana. Nyt vähemmän edessä, eikä (tietenkään) mitään takana.

Minä en viihdy tässä. Tämä ei ole mun koti.

Valkoinen maaTiistai 15.11.2005 22:33

Tänään alkoi sitten opinnäytteen tekemisen aika. Ei varsinainen tekeminen tosin, mutta tästä eteenpäin niitä päiviä tulee enemmän sitä mukaa, kun koulua on jäljellä vähemmän. Tänään se väheni 12 tunnilla viikossa, hyvin arvosanoin vieläpä.

Sain villin ajatuksen aamulla suihkussa. Minä taidan ajella pääni kaljuksi ja pitää sitä taas jonkin aikaa sellaisena. Ei jaksa tätä perkeleen liehulettiä enää. Ei tarttis niin kauan suihkussakaan sotkee eikä ootella kuivumista et cetera.

np: The Cranberries - Promises

So much for your eternal vows
Well it does not matter anyway

Lunta vihdoinMaanantai 14.11.2005 19:44

Ensimmäiset kurssit tälle syksylle loppuivat tänään ja kuin tilauksesta alkoi satamaan lunta. Minä en viihdy myöhäissyksyssä ja tämä on siksi ehdottoman tervetullutta. Enhän minä varsinaisesti talvestakaan perusta, mutta sentään ei ole enää syksy.

Viime päivät ja viikot minä olen kävellyt menneisyyttäni päin päivittäin. Olisi niin paljon helpompaa vain törmätä ja jatkaa, mutta kun vielä on näyteltävä itselle, että mitään törmäystä ei edes tapahtunut. Ei, minä en jaksa vielä enkä nyt enkä koskaan jos ei ole pakko.

Uusi vuosi antaa jokaiselle mahdollisuuden aloittaa alusta. Elokuvissa.

np: Emiliana Torrini - Gollum's song

Tänään oli taas yksi päivä. Maanantai 07.11.2005 23:14

Onpahan ollut rankka päivä. Lähinnä johtuen siitä, että tapojeni vastaisesti söin tänään liian paljon lasagnea ja siitä johtuen olin oksentaa usean tunnin ajan. Nyt lopetettuani sen typerän avoimen yliopiston on kuitenkin ollut hiukan helpompi jaksaa tätä perkeleen pimeää.

Koulu koulu koulu. Hiukan laittaa painetta nuo kurssit, jotka aina ennen pystyi lykkäämään sinne mappi "neljännelle vuodelle", jotka siis nyt on suoritettava aikataulussa, että vihdoin pääsis sinne kaupan kassalle tai minne vaan.

Kotiviinit käyntiin lomps. =)

np: Lene Marlin - Maybe I'll go
- Vanhemmat »